SYNTTÄRIT

Jumalan kansan keskuudessa lapsen syntymä oli iloinen tapahtuma, mihin Jeesuskin kiinnitti huomiota.

Luukas 1:57, 58
"57 Mutta Elisabetin synnyttämisen aika tuli, ja hän synnytti pojan. 58 Ja naapurit ja hänen sukulaisensa kuulivat, että Jehova oli suurentanut armonsa häntä kohtaan, ja he alkoivat iloita hänen kanssaan."

Luukas 2:9–14
"9 Ja yhtäkkiä seisoi heidän luonaan Jehovan enkeli, ja Jehovan kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he joutuivat suuren pelon valtaan. 10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö, sillä katso, minä julistan teille hyvää uutista suuresta ilosta, joka tulee olemaan kaikella kansalla, 11 sillä teille on syntynyt tänään Daavidin kaupungissa Pelastaja, joka on Kristus, Herra. 12 Ja tämä on teille tunnusmerkkinä: te löydätte pienokaisen, joka on kapaloitu ja makaa seimessä." 13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa joukko taivaalliseen armeijaan kuuluvia, jotka ylistivät Jumalaa ja sanoivat: 14 "Kunnia ylimmissä korkeuksissa Jumalalle, ja maan päällä rauha hyvän tahdon ihmisten keskuudessa.""

Johannes 16:21
"21 Kun nainen synnyttää, hänellä on murhe, koska hänen hetkensä on tullut, mutta kun hän on saanut lapsukaisensa, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon takia, että ihminen on syntynyt maailmaan."

Jehovan kansaan kuuluvat eivät kuitenkaan viettäneet syntymän ajankohdan muistojuhlaa; he viettivät muita vuosijuhlia, mutta eivät syntymäpäiviä.

Johannes 10:22, 23
"22 Silloin oli Jerusalemissa vihkimisjuhla. Oli talviaika, 23 ja Jeesus käveli temppelissä Salomon pylväskäytävässä."

Encyclopaedia Judaica -tietosanakirjassa sanotaan: "Syntymäpäivien viettäminen ei kuulu juutalaisten perinteisiin tapoihin."

Kirjassa Customs and Traditions of Israel sanotaan: "Syntymäpäivien viettäminen on muiden kansojen tavoista lainattu meno, sillä Raamatussa, Talmudissa tai myöhempien viisaitten miesten kirjoituksissa ei ole mitään mainintaa siitä, että juutalaisten keskuudessa olisi vallinnut tällainen tapa. Se oli todellisuudessa muinainen egyptiläinen tapa."

Eräs Raamatussa kerrottu syntymäpäiväjuhla, jonka viettämiseen tosi palvojat eivät osallistuneet, osoittaa selvästi, että syntymäpäiviä tosiaan vietettiin Egyptissä. Kyseessä oli sen faraon syntymäpäiväjuhla, joka hallitsi Joosefin ollessa egyptiläisessä vankilassa. Jotkut juhlaan osallistuneista pakanoista ovat voineet iloita tästä tapahtumasta, mutta tuon syntymäpäivän yhteydessä faraon ylimmäinen leipoja hirtettiin. (1. Mooseksen kirja 40:1–22.)

"Ette saa tehdä SILLÄ TAVOIN KUIN TEHDÄÄN EGYPTIN MAASSA maassa, jossa te asuitte, ettekä saa tehdä sillä tavoin kuin tehdään Kanaanin maassa, johon minä teidät vien, ettekä saa vaeltaa heidän säädöstensä mukaan." - 3. Mooseksen kirja 18:3

"Hesekiel 20:7
"Ja minä sanoin heille vielä: 'Heittäkää itse kukin pois silmienne iljetykset, ÄLKÄÄ SAASTUTTAKO ITSEÄNNE EGYPTIN SAASTAISILLA EPÄJUMALILLA. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.'"

"Joosua 24:14
"Ja pelätkää nyt Jehovaa ja palvelkaa häntä moitteettomasti ja totuudessa ja POISTAKAA NE JUMALAT, JOITA teidän esi-isänne palvelivat Virran toisella puolella ja EGYPTISSÄ, ja palvelkaa Jehovaa."
35799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

>>"Ette saa tehdä SILLÄ TAVOIN KUIN TEHDÄÄN EGYPTIN MAASSA maassa, jossa te asuitte, ettekä saa tehdä sillä tavoin kuin tehdään Kanaanin maassa, johon minä teidät vien, ETTEKÄ SAA VAELTAA HEIDÄN SÄÄDÖSTENSÄ MUKAAN. - 3. Mooseksen kirja 18:3>>

Millä tavoin mm. tehtiin Egyptin maassa?

>>Eräs Raamatussa kerrottu syntymäpäiväjuhla, jonka viettämiseen tosi palvojat eivät osallistuneet, osoittaa selvästi, että syntymäpäiviä tosiaan vietettiin Egyptissä. Kyseessä oli sen faraon syntymäpäiväjuhla, joka hallitsi Joosefin ollessa egyptiläisessä vankilassa. Jotkut juhlaan osallistuneista pakanoista ovat voineet iloita tästä tapahtumasta, mutta tuon syntymäpäivän yhteydessä faraon ylimmäinen leipoja hirtettiin. (1. Mooseksen kirja 40:1–22.)>>

>>Joulu on eräänlainen syntymäpäiväjuhla.

JOULU

"Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän kunniaksi, mutta jo ennen kristinuskoakin keskitalvella juhlittiin. Ennen ajanlaskun alkua EGYPTILÄISET JUHLIVAT AURINGON UUDELLEEN SYNTYMÄÄ - juhlintaan liittyi mm. talojen koristeleminen ikivihrein lehvin.">>
http://www.coloria.net/kulttuurit/joulu.htm

"Tarina Jeesuksen syntymästä on - mielenkiintoista kyllä - vanhempi, kuin Jeesus itse. Selkeitä esikuvia Jeesuksen syntymätapahtumalle on esimerkiksi egyptiläisen Horus-jumalan syntymä Isis-jumalattaren toimesta. Tuolta ajalta (n. 3000eaa-400jaa) on muun muassa lukuisia patsaita, joissa Isis imettää Horus-lasta (kuva oikealla). Isiksen palvonta oli hyvin yleistä melko pitkään kreikkalais-roomalaisilla alueilla, Välimeren seudulla. Isiksen temppelit muuttuivat vähitellen, katolisen kirkon pakon edessä, Neitsyt Marian luostareiksi. Toinen selkeä Jeesuksen syntymän esikuva on Mithra."
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/historia.html

Äänestä
  • Krumilus kirjoitti:

    Mooseksen lain alaisuudessa?
    Kerro, miksi kuitenkin vain joidenkin lakien alaisia muttei kaikkien?

    Jos Jehova on ilmoittanut orjalle tämän jaon, miksei orja ole yksilöinyt edelleen näitä voimassa olevia lakeja ja ilmoittanut niitä alaisilleen.
    Lisäksi odotan, että tästä ilmoituksesta on konkreettista näyttöä sekä siltä osin, mitkä osat Mooseksen laeista ovat edelleen voimassa sekä siltä osin, että tällainen ilmoitus on orjalle ylipäätänsä annettu ja milloin se tapahtui.

    Äänestä

  • olemme edelleen kirjoitti:

    palvomaan epäjumalia, viettämään vuotuisia juhlamenoja epäjumalien kunniaksi?

    Sehän on tiedossa, että olette hylänneet JHWH Kaikkivaltiaan Jumalan, kapinoimalla Häntä vastaan pakanallisine juhlamenoinenne, perinteenne mukaan.

    JHWH Kaikkivaltian Jumala ei ole muuttunut, eikä muutu miksikään, miksi haluaisitte Hänen muuttuvan. Hän odottaa palvelijoiltaan edelleen yksinomaista antaumusta.

    Jehovaa ei voida pitää pilkkana sen vuoksi, että hän vaatii yksinomaista antaumusta. "7 Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana" (Gal 6:7). Jokainen hänen palvelijansa, joka kieltäytyy ilmaisemasta kokosydämistä antaumusta häntä kohtaan eikä rakasta häntä koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan, yrittää palvella kahta herraa. Jeesus selitti, että tällaisen menettelyn seuraukset olisivat tuhoisat, sillä sellainen ihminen rakastaisi toista isäntää ja halveksisi toista. "24 Kukaan ei voi olla kahden isännän orja, sillä hän tulee joko vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai liittymään toiseen ja halveksimaan toista."(Matt 6:24.)

    Äänestä

  • olette vapaat kirjoitti:

    Hakuteoksen The New Encyclopædia Britannica mukaan "kirkko omaksui joulukuun 25. päivän – iranilaisen valon jumalan Mithran syntymäpäivän ja – – voittamattomalle auringolle omistetun päivän sekä saturnalia-juhlan jälkeisen päivän – jouluksi, Kristuksen syntymäpäiväksi, taittaakseen noilta juhlilta kärjen". Pakanallinen syntymäpäivien vietto jatkui siis niin, että pelkät nimet vaihtuivat – Mithrasta Kristukseksi!

    selvä näyttö siitä, että Mooseksen laki on noilta osin voimassa, mutta ei esim. siltä osin, että avionrikkojat pitää kivittää.
    Pysytään nyt tässä aiheessa eikä hypitä sinne tänne.

    Koska olet noin varma asiasta, ole kiltti ja anna minulle faktaa siitä, että sinulla on varma tieto jaottelusta, joka osoittaa Jehovan lähettäneen orjalle selkeän tiedon siitä, miltä osin olemme Lain alla.

    Tämä on siinä mielessä tärkeää, että se osittain vastaavasti kumoaa Jeesuksen opetuksia heprealaisissa kirjoituksissa.

    Asia on kaikille erittäin tärkeä.
    Ei Jehova halua, että piilottelet noin tärkeän sanoman sisältöä ihmisiltä.

    Äänestä

  • olette vapaat kirjoitti:

    palvomaan epäjumalia, viettämään vuotuisia juhlamenoja epäjumalien kunniaksi?

    Sehän on tiedossa, että olette hylänneet JHWH Kaikkivaltiaan Jumalan, kapinoimalla Häntä vastaan pakanallisine juhlamenoinenne, perinteenne mukaan.

    JHWH Kaikkivaltian Jumala ei ole muuttunut, eikä muutu miksikään, miksi haluaisitte Hänen muuttuvan. Hän odottaa palvelijoiltaan edelleen yksinomaista antaumusta.

    Jehovaa ei voida pitää pilkkana sen vuoksi, että hän vaatii yksinomaista antaumusta. "7 Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana" (Gal 6:7). Jokainen hänen palvelijansa, joka kieltäytyy ilmaisemasta kokosydämistä antaumusta häntä kohtaan eikä rakasta häntä koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan, yrittää palvella kahta herraa. Jeesus selitti, että tällaisen menettelyn seuraukset olisivat tuhoisat, sillä sellainen ihminen rakastaisi toista isäntää ja halveksisi toista. "24 Kukaan ei voi olla kahden isännän orja, sillä hän tulee joko vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai liittymään toiseen ja halveksimaan toista."(Matt 6:24.)

    >>palvomaan epäjumalia, viettämään vuotuisia juhlamenoja epäjumalien kunniaksi?>>

    Täytyy olla todella aivopesty ihminen, jos väittää tuollaisia. Jos menen viisivuotiaan sukulaislapsen syntymäpäiville, menen iloitsemaan siitä, että hänet on annettu perheelle lahjaksi Jumalalta.

    Epäjumalia ei syntymäpäivillä palvota eikä juhlia niiden kunniaksi vietetä. Saathan itsekin syödä kaupan tai liikeen kunniaksi tehtyä kakkua.
    Vai onko kaupan vuosipäivän juhlistaminen ei-pakanallinen riitti?

    ***
    ***

    Samalla tavoin voisin väittää sinun palvovan saatanaa aina kun poltat kynttilöitä, sillä onhan totta että saatananpalvojat polttavat kynttilöitä uhrimenoissaan.
    Palvotko siis saatanaa polttaessasi kynttilää?
    Raamattu ei mainitse kynttilöitä eikä neuvo niitä polttamaan.

    ***
    ***

    Raamatussa ei varmasti mainita myöskään rumpuja. Kuten tiedät, shamaanien taikakaluna rumpu on ikivanha. Kun jt soittaa bändissään rumpuja, palvooko hän silloin saatanaa?
    Käskeekö Jumala soittaa "maailmallisia" lauluja ja rummuttamaan niille tahtia saatanallisen taikakalun avulla?

    Mistä tahansa voi tehdä synnin, jos alkaa pilkkuja viilaamaan.

    Kuis on taas?

    Äänestä

  • jatkuu... kirjoitti:

    Hakuteoksen The New Encyclopædia Britannica mukaan "kirkko omaksui joulukuun 25. päivän – iranilaisen valon jumalan Mithran syntymäpäivän ja – – voittamattomalle auringolle omistetun päivän sekä saturnalia-juhlan jälkeisen päivän – jouluksi, Kristuksen syntymäpäiväksi, taittaakseen noilta juhlilta kärjen". Pakanallinen syntymäpäivien vietto jatkui siis niin, että pelkät nimet vaihtuivat – Mithrasta Kristukseksi!

    avaa yhtään enempää raamattua siltä osin kuin kysyin eli

    1) Miltä osin olemme edelleen Mooseksen lain alaisuudessa ja miltä osin emme? Mistä tämän jaottelun voi varmistaa?

    2) Missä kohtaa Raamatussa KIELLETÄÄN joulun tai syntymäpäivien vietto?

    Äänestä

  • jatkuu... kirjoitti:

    Hakuteoksen The New Encyclopædia Britannica mukaan "kirkko omaksui joulukuun 25. päivän – iranilaisen valon jumalan Mithran syntymäpäivän ja – – voittamattomalle auringolle omistetun päivän sekä saturnalia-juhlan jälkeisen päivän – jouluksi, Kristuksen syntymäpäiväksi, taittaakseen noilta juhlilta kärjen". Pakanallinen syntymäpäivien vietto jatkui siis niin, että pelkät nimet vaihtuivat – Mithrasta Kristukseksi!

    Jos sinä olet jt:ksi tultuasi korvannut vaikkapa pornolehden Vartiotorni-lehdellä, niin voidaanko sanoa, että pornolehden lukusi jatkuu, vain nimi vaihtui?

    Jos joku asia korvataan toisella, niin eikö se tarkoita sitä, että vanha hylätään kun uusi tulee tilalle?

    Suomenkielen sanakirja olisi varmaan sinun lahkossasi hyvinkin tarpeellinen.

    Jos korvata sanaa tarkoittaa jt-lahkolaiselle säilyttämistä ja muuttuminen päinvastaiseksikin on vain tarkentumista, niin ihan perusasiat ovat silloin pielessä!

    Äänestä

Kun otetaan huomioon, millainen on syntymäpäivien viettämisen tunnettu alkuperä ja, mikä vielä tärkeämpää, kuinka epäsuotuisassa valossa niiden viettämisestä puhutaan Raamatussa, Jehovan todistajilla on runsaasti syitä pidättyä tästä tavasta. Heidän ei tarvitse noudattaa tätä maailmallista tapaa, sillä he voivat viettää ja viettävätkin iloisia ateriahetkiä mihin tahansa aikaan vuodesta. He eivät tunne olevansa velvollisia antamaan lahjoja joidenkin juhlien yhteydessä; anteliaisuus ja aito kiintymys saa heidät antamaan spontaanisti lahjoja milloin tahansa.

Sananlaskut 17:8, "lahjus" = "lahja" UM
"8 Lahja on suuren omistajansa silmissä kivi, jolla saa suosiota. Minne ikinä hän kääntyy, hän menestyy."

Saarnaaja 2:24
"24 Ihmiselle ei ole mitään parempaa kuin että hän syö ja juo ja antaa sielunsa nähdä hyvää kovan työnsä vuoksi. Senkin minä olen nähnyt, että tämä on tosi Jumalan kädestä."

Luukas 6:38
"38 Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. Syliinne kaadetaan hyvä mitta, sullottu, ravisteltu ja kukkurainen. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

Apostolien teot 9:36, 39
"36 Mutta Joppessa oli eräs opetuslapsi nimeltä Tabita, joka käännettynä kuuluu: Dorkas. Hän uhkui hyviä tekoja ja armonlahjoja, joita hän tarjosi."

1. Korinttolaisille 16:2, 3
"2 Aina viikon ensimmäisenä päivänä pankoon kukin teistä kotonaan jotakin säästöön sen mukaan kuin hän menestyneekin, jottei keräyksiä tapahdu silloin kun saavun. 3 Mutta kun tulen sinne, lähetän ne, jotka te kirjeitse hyväksytte, viemään huomaavaista lahjaanne Jerusalemiin."

Äänestä
  • "anteliaisuus ja aito kiintymys" JT:n keskuudessa? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
    Kerrompa, jos joku ei tiedä: Jos käyt kentällä väh. 5 tuntia/kk ja jokaisessa kokouksessa olet suht ok, mutta aika alakastia. Ylempitasoinen tienraivaaja, avustava tai vanhin saavat enemmän "aitoa kiintymystä ja anteliaisuutta". Kun ryhdyt "tolppajulistajaksi" = 1 tunti kuussa kenttää, olet jo huonoa seuraa. Näin jakautuu kiintymys, anteliaisuus ja rakkaus JT:n keskuudessa. Ystävyys=kenttäpalvelutunnit/kokouskäynnit.

    Äänestä

"Kaikki juhlivat ja riemuitsivat, työnteko ja liiketoiminta olivat sesongin ajan täysin pysähdyksissä, talot oli koristeltu laakerinlehdillä ja ikivihreillä oksilla, ystävät kävivät toistensa luona ja vaihtoivat lahjoja, ja klientit antoivat lahjoja suojelusherroilleen. Koko sesonki oli ilon ja hyvän tahdon aikaa, ja kansa antautui kaikenlaisiin huvituksiin." (J. M. Wheeler, Paganism in Christian Festivals.)

Sopiiko tämä kuvaus sinun tuntemiisi joulunviettotapoihin?

Kyseessä ei yllättävää kyllä ole joulu!

Kuvaus koskee sen sijaan saturnaliaa, viikon mittaista roomalaisten pakanallista juhlaa, joka liittyi talvipäivänseisaukseen. Voittamattoman auringon syntymäpäivää vietettiin 25. joulukuuta, roomalaiseen Mithran palvontaan kuuluvana tärkeänä juhlapäivänä.

Äänestä
  • Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    Äänestä

  • juhlaan kirjoitti:

    Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    The World Book Encyclopediassa todetaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet – – [Jeesuksen] syntymää, koska he pitivät kenen tahansa syntymän juhlimista pakanallisena tapana."

    i M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia (1882, I osa, s. 817) kertoo, että juutalaiset "pitivät syntymäpäivien viettoa osana epäjumalanpalvontaa – –, ja se johtui ilmeisesti niiden viettoon liittyneistä epäjumalanpalvelusmenoista, jotka toimitettiin sen päivän suojelijoina pidettyjen jumalien kunniaksi, jona asianomainen oli syntynyt"

    Äänestä

  • OldNew kirjoitti:

    The World Book Encyclopediassa todetaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet – – [Jeesuksen] syntymää, koska he pitivät kenen tahansa syntymän juhlimista pakanallisena tapana."

    >>The World Book Encyclopediassa todetaan:>>

    Jos samassa kirjassa todetaan jotain jt-lahkon opin vastaista niin hyväksytkö senkin? Vai poimitko vain rusinat pullasta?

    Raamatun Isosta tietosanakirjasta kolminaisuutta käsittelevästä kahdesta ja puolesta sivusta hyväksytte yhden sivulauseen.
    Mitäpä tuo -- mahtaa pitää sisällään?

    Tiesitkö että vt-seuran kolminaisuus-läpyskässäkin lukee että "Jeesus on Jumala"?

    Amen sille!

    Äänestä

  • juhlaan kirjoitti:

    Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    "Origenes [200-luvun kirjailijoita] – – väittää, että 'kaikista Raamatun pyhistä ihmisistä ei yhdenkään mainita viettäneen juhlaa tai järjestäneen suuria pitoja syntymäpäivänään. Vain syntiset (kuten farao ja Herodes) pitävät suuret riemujuhlat päivänä, jona he ovat syntyneet tähän maailmaan.' " (The Catholic Encyclopedia, 1913, X osa, s. 709.)

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Kristillisyys ei muuttanut näkemystä syntymäpäiväjuhlista. Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni." (Lu 22:19.) Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä.

    Äänestä

  • T?T kirjoitti:

    raamatunkohta, jossa selvästi kielletään syntymäpäivien vietto.

    Historia on minulle kyllä suhteellisen tuttua aluetta opiskeluni kautta enkä kaipaa tietoa nyt siitä vaan tiedon, MISSÄ RAAMATUSSA KIELLETÄÄN SYNTYMÄPÄIVIEN VIETTO?

    Äänestä

  • juhlaan kirjoitti:

    Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    Tri John C. McCollister sanoo kirjassaan The Christian Book of Why: "Ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät viettäneet Jeesuksen syntymää kunnioittavaa juhlaa – samasta syystä, jonka vuoksi he eivät kunnioittaneet muitakaan syntymäpäiviä. Kaikista kristityistä tuntui silloin, että kaikkien syntymäpäivien viettäminen (jopa Herran syntymäpäivän) oli pakanallinen tapa."

    Äänestä

  • Ynttä kirjoitti:

    Kristillisyys ei muuttanut näkemystä syntymäpäiväjuhlista. Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni." (Lu 22:19.) Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä.

    viettämään syntymäpäiväänsä mutta ei myöskään kieltänyt sen viettoa.
    Teidän selityskirjallisuudessa on selvä kielto olla viettämättä syntymäpäiviä erottamisen uhalla. Olen selvillä siitä.

    Mutta haluan tietää, missä kohdin RAAMATUSSA on tuo samainen kielto!

    Äänestä

  • Ynttä kirjoitti:

    Kristillisyys ei muuttanut näkemystä syntymäpäiväjuhlista. Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni." (Lu 22:19.) Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä.

    >>Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä>>

    Ei, mutta ei myöskään kieltänyt.

    Oliko Jeesuksen syntymä Raamatun mukaan merkittävä tapahtuma vai ei?

    ***
    ***

    >>vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.">>

    Aivan. Siksi apostolit ja alkuseurakunta mursi leipää aina kokoontuessaan yhteen ja muistivat ehtoollisella Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

    >>Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä.>>

    Kyse ei olekaan siitä.

    Vaan siitä, että Raamattu ei kiellä juhlien viettämistä. Pienen lapsen syntymäpäivän viettäminen ei ole saatananpalvontaa sen enenpää kuin se että sinä sytytät kynttilän iltaa juhlistamaan.

    Äänestä

  • juhlaan kirjoitti:

    Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    Raamatun sanakirjassa todetaan: "Myöhäisheprealaiset pitivät syntymäpäivien viettoa epäjumalanpalvelukseen kuuluvana, jota näkemystä tukivat voimakkaasti heidän havaintonsa noihin päiviin liittyvistä yleisistä viettotavoista." (The Imperial Bible-Dictionary.)

    Josefus kirjoittaa: "Ollessaan Kesareassa Titus vietti veljensä Domitianuksen syntymäpäivää loisteliaasti saattamalla yli 2 500 vankia hengiltä peleissä, joissa nämä olivat vastatusten petoeläinten ja liekkien kanssa. Tämän jälkeen hän siirtyi Berytokseen [Beirutiin], Rooman foinikialaiseen siirtokuntaan, missä hän vietti isänsä syntymäpäivää tappamalla vielä lisää vankeja taidokkaissa näytöksissä." (The Jewish War, osa VII, s. 37, käänt. engl. Paul L. Maier teokseen Josephus: The Essential Writings.)

    Äänestä

  • Kointura kirjoitti:

    Mitä ja millaista epäjumalan palvontaa tapahtuu viisivuotiaan pienen lapsen syntymäpäivillä?

    Onko kakun syöminen ja kahvin juonti Jumalan mielestä epäjumalanpalvontaa? Onko lahjan antaminen epäjumalanpalvontaa?

    MIKÄ pienen lapsen syntymäpäivän vietossa ON SINUN MIELESTÄSI epäjumalanpalvontaa vuonna 2007?

    Äänestä

  • juhlaan kirjoitti:

    Eräässä jouluaiheisessa kirjassa Golby ja Purdue, The Making of the Modern Christmas sanotaan: "Varhaiskristityt eivät viettäneet Kristuksen syntymää. Syntymäpäivät sinänsä liittyivät pakanallisiin tapoihin. Evankeliumeissa ei puhuta mitään Kristuksen syntymän tarkasta ajankohdasta."

    Varhaiskristityillä oli tietenkin omat syynsä siihen, miksi he eivät viettäneet syntymäpäiviä. Siihen aikaan syntymäpäivät olivat voimakkaasti sidoksissa pakanauskontoon, mikä nykyään on vähemmän silmäänpistävää. "Uskonnon ja etiikan tietosanakirjan" mukaan "tapa viettää syntymäpäiviä on yhteydessä . . . sisältönsä puolesta eräisiin alkukantaisiin uskonnollisiin periaatteisiin". (Encyclopædia of Religion and Ethics)

    Millaisiin periaatteisiin?

    Esimerkiksi spiritismiin.

    "Kreikkalaiset uskoivat, että jokaisella oli suojelushenki eli daimon, joka oli läsnä hänen synnytyksessään ja valvoi häntä hänen elämänsä aikana. Tällä hengellä oli mystinen suhde jumalaan, jonka syntymäpäivänä ihminen oli syntynyt. Myös roomalaiset yhtyivät tähän käsitykseen. He kutsuivat tätä henkeä nimellä genius. Tämä käsitys eli jatkuvasti ihmisten uskomuksissa, ja suojelusenkeli, hyvä haltijatar ja suojeluspyhimys ovat sen ilmentymiä." – Ralph ja Adelin Linton, The Lore of Birthdays.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Mitä ja millaista epäjumalan palvontaa tapahtuu viisivuotiaan pienen lapsen syntymäpäivillä?

    Onko kakun syöminen ja kahvin juonti Jumalan mielestä epäjumalanpalvontaa? Onko lahjan antaminen epäjumalanpalvontaa?

    MIKÄ pienen lapsen syntymäpäivän vietossa ON SINUN MIELESTÄSI epäjumalanpalvontaa vuonna 2007?

    Olivatko varhaiskristityt, jotka elivät ennen 200-lukua hakoteillä opeissaan?

    Sanopa, miksi he eivät viettäneet syntymäpäiväjuhlia, vaikka niiden viettäminen oli roomalaisten keskuudessa arvossapidettyä touhua?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    >>Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä>>

    Ei, mutta ei myöskään kieltänyt.

    Oliko Jeesuksen syntymä Raamatun mukaan merkittävä tapahtuma vai ei?

    ***
    ***

    >>vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.">>

    Aivan. Siksi apostolit ja alkuseurakunta mursi leipää aina kokoontuessaan yhteen ja muistivat ehtoollisella Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

    >>Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä.>>

    Kyse ei olekaan siitä.

    Vaan siitä, että Raamattu ei kiellä juhlien viettämistä. Pienen lapsen syntymäpäivän viettäminen ei ole saatananpalvontaa sen enenpää kuin se että sinä sytytät kynttilän iltaa juhlistamaan.

    Egyptiläiset viettivät juhlavin menoin jumaliensa (esim. faraon ja auringon) vuotuisia syntymäpäiväjuhlia.

    1.Mooseksen kirja 40:2, 20, 22 UM:
    " 2 Ja farao närkästyi kumpaankin virkamieheensä, ylijuomanlaskijaan ja ylileipuriin. 3 Niin hän pani heidät vankeuteen henkivartioston päällikön taloon, vankilaan, paikkaan jossa Joosef oli vankina
    20 Kolmantena päivänä olikin FARAON SYNTYMÄPÄIVÄ, JA SILLOIN HÄN LAITTOI PIDOT kaikille palvelijoilleen ja korotti palvelijoittensa keskuudesta ylijuomanlaskijan pään ja ylileipurin pään.
    22 Mutta ylileipurin hän kiinnitti riippumaan, niin kuin Joosef oli heille selittänytkin."

    "Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän kunniaksi, mutta jo ennen kristinuskoakin keskitalvella juhlittiin. Ennen ajanlaskun alkua EGYPTILÄISET JUHLIVAT AURINGON UUDELLEEN SYNTYMÄÄ - juhlintaan liittyi mm. talojen koristeleminen ikivihrein lehvin."

    Miksi uskolliset juutalaiset eivät viettäneet vuotuisia syntymäpäiväjuhlia, vaikka egyptiläiset niitä hyvällä omallatunnollaan juhlistivat?

    3. Mooseksen kirja 18:3
    "Ette saa tehdä sillä tavoin kuin tehdään Egyptin maassa, jossa te asuitte, ettekä saa tehdä sillä tavoin kuin tehdään Kanaanin maassa, johon minä teidät vien, ettekä saa vaeltaa heidän säädöstensä mukaan."

    "Hesekiel 20:7
    "Ja minä sanoin heille vielä: 'Heittäkää itse kukin pois silmienne iljetykset, älkääkä saastuttako itseänne Egyptin saastaisilla epäjumalilla. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.'"

    Joosua 24:14
    "Ja pelätkää nyt Jehovaa ja palvelkaa häntä moitteettomasti ja totuudessa ja poistakaa ne jumalat, joita teidän esi-isänne palvelivat Virran toisella puolella ja Egyptissä, ja palvelkaa Jehovaa."

    Jeremia 10:2
    "Näin on Jehova sanonut: "Kansakuntien tietä älkää opetelko älkääkä taivaiden merkkejä kauhistuko, sillä kansakunnat niitä kauhistuvat"

    2. Mooseksen kirja 23:24
    "Et saa kumartaa heidän jumaliaan etkä taipua palvelemaan niitä, etkä saa tehdä mitään heidän tekojensa kaltaista, vaan sinä syöksemällä syökset ne maahan ja murskaamalla murskaat heidän pyhät patsaansa."

    Äänestä

  • vaihteeksi kirjoitti:

    Olivatko varhaiskristityt, jotka elivät ennen 200-lukua hakoteillä opeissaan?

    Sanopa, miksi he eivät viettäneet syntymäpäiväjuhlia, vaikka niiden viettäminen oli roomalaisten keskuudessa arvossapidettyä touhua?

    >>Sanopa, miksi he eivät viettäneet syntymäpäiväjuhlia, vaikka niiden viettäminen oli roomalaisten keskuudessa arvossapidettyä touhua?>>

    Tiedätkö ehdottoman varmasti, että ainoakaan varhaiskristitty ei juhlinut syntymäpäiväänsä tai muistanut sitä millään tavalla?
    Tiedätkö ehdottoman varmasti, että kaikki roomalaiset viettivät syntymäpäiviään?

    Itse en ole enää vuosiin viitsinyt viettää omia syntymäpäiviäni, mutta ihan mielelläni käyn sukulaislasten syntymäpäivillä.
    Myös omien lasten vuosipäiviä juhlitaan, vaikka lähes poikkeuksetta eri päivinä kuin heidän oikea syntymäpäivänsä on, koska viikonloppuna on yleensä helpompi tavata ystäviä ja sukulaisia.

    Raamattu ei kiellä syntymäpäivien viettoa, tosin ei siihen kehotakaan.
    Raamattu ei myöskään kiellä lasta piirtämästä isän- tai äitienpäiväkorttia koulussa.

    Jos lähimmäisen muistaminen ja lahjan antaminen on sallittua, niin miksi se juuri syntymäpäivänä olisi kielletty?

    Äänestä

  • nyt jo lopulta kirjoitti:

    raamatunkohta, jossa selvästi kielletään syntymäpäivien vietto.

    Historia on minulle kyllä suhteellisen tuttua aluetta opiskeluni kautta enkä kaipaa tietoa nyt siitä vaan tiedon, MISSÄ RAAMATUSSA KIELLETÄÄN SYNTYMÄPÄIVIEN VIETTO?

    vaan kehoittaa.
    Jumala on sanonut: minä olen säätänyt suurten tekojeni muiston.
    Jeesuksen syntymä on Jumalan suuri teko, Jumala on säätänyt viettämään tätä muistoa, kuten ristinkuolema myöskin.
    Ja mielestäni omankin lapsen syntymä on Jumalan suuri teko, joten saamme muistaa, lapsiamme, sukulaisiamme

    Äänestä

Ovatpa ihmiset tietoisia siitä tai eivät, niin he tekevät paljon sellaista, millä on yhteyttä taikauskoisiin tapoihin tai uskomuksiin ja joskus jumaluuksiin tai henkiin.

Oletko esimerkiksi tiennyt, että syntymäpäivien vietto on saanut alkunsa astrologiasta, joka panee suuren painon ihmisen tarkalle syntymäpäivälle?

Mitä on sanottava syntymäpäiväkakusta? Se näyttää liittyvän kreikkalaiseen Artemis-jumalattareen. Hänen syntymäpäivänsä viettoon kuului kuun muotoisia hunajakakkuja, joiden päällä oli kynttilöitä.

Äänestä
  • >>Oletko esimerkiksi tiennyt, että syntymäpäivien vietto on saanut alkunsa astrologiasta, joka panee suuren painon ihmisen tarkalle syntymäpäivälle?>>

    Tiedätkö mistä kuukausien ja viikonpäivien nimet ovat saaneet alkuunsa? Tiesitkö että jt-lahkolla oli oma kalenteri, mutta se ei saanut kovinkaan suurta suosiota?

    >>Mitä on sanottava syntymäpäiväkakusta? Se näyttää liittyvän kreikkalaiseen Artemis-jumalattareen. Hänen syntymäpäivänsä viettoon kuului kuun muotoisia hunajakakkuja, joiden päällä oli kynttilöitä.>>

    Saakos jt syödä syntymäpäiväkakkua, joka ei ole kuunmuotoinen ja jossa ei ole kynttilöitä?
    Jaa jaa, taas tuli yksi miinus kynttilöille. Tarkoittaakos tämä, että kynttilät ovat sittenkin saatananpalvontaa, niin kuin tuolla aiemmin esitin?
    Rumpukin on kuun muotoinen, aijai paha juttu.

    Saako jt syödä kaupan syntymäpäivän kunniaksi tehtyä kakkua? Vai koskeeko kakkukielto vain syntymäpäiväkalkkua?
    Entä jos hääkakku on kuun muotoinen?

    ****
    ****

    Tämä Artemis jumalatarhan oli se, jolla oli päässä TORNI. Kuinka jt-lahko käyttää omana tunnuksenaan sellaista symbolia, joka on tämän kynttiläkakkua syöneen jumalattaren päässä?

    voi voi, paha moka.

    Tässä kuva: http://www.kotiposti.net/~raamattu/jt/oppi/risti/pic/extra-tower-artemis-god.jpg

    Äänestä

  • vain hypoteeseja eivätkä tutkijat koskaan väitäkään tutkimustulostensa olevan lopullinen totuus.
    Kun löytyy uutta "tietoa" menettää edellinen tutkimustulos arvoaan siltä osin kun uuden katsotaan olevan relevantimpaa kuin vanha.

    Raamatun kanssa on toisin; se on muuttumatonta henkeytettyä Jumalan sanaa ja siksi aina parhaankin tutkimustuloksen yläpuolella, muuttumaton.

    Juuri tästä syystä haluan tietää, missä kohtaa Raamatussa on syntymäpäivien vietosta kielto.

    Historian tutkimukset toki tunnen ja ne aina muuttuvat uusien tutkijoiden ja tutkimismenetelmien myötä, joten en pidä niitä Raamatun kirjoituksiin verrattavina, joita Jumala nimenomaan on kieltänyt muuttamasta aikojen saatossa.

    Siis: Missä Jumalan muuttumaton sana, Raamattu kieltää syntymäpäivän vieton?
    Selvä vastaus, kiitos.

    Äänestä

Ovatko erinlaisten tapojen ja pyhäpäivien vietto vahigollisia Jumalan mielestä pakanallisen alkuperänsä vuoksi? Onko jokin epäuhdasta ja väärää palvontaa, koska sillä on pakanallinen alkuperä?

Vartiotorniseuran ja joidenkin muiden uskonnollisten järjestöjen mielestä useimmat pyhäpäiven ja perinteiden, kuten joulun, pääsiäisen, syntymäpäivien jne. vietto on väärin, koska niillä on pakanallinen alkuperä. Koska monilla pyhäpäivillä ja perinteillä on joko epäraamatullinen tai pakanallinen alkuperä, uskotaan, että "koskemalla tällaiseen epäpuhtauteen", otetaaan osaa epäjumalan palvelukseen, joka kauhistuttaa Jumalaa ja "yllyttää hänet mustasukkaisuuteen" . Mutta onko se todella "ieistymistä yhteen epäuskoisten kanssa?" Tarkoittavatko Paavalin sanat, että meidän tulisi kieltäytyä viettämästä joulua, syntymäpäiviä ja muita harmittomia tapoja, kun hän kirjoitti; "Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias. (2 Kor 6:14-18; 5 Mos. 32:16)

Kukaan ei kiellä, etteivätkö joulu, syntymäpäivät, ja nykyinen pääsiäisen vietto (kaniineineen ja munineen jne.), uusivuosi ja muut pyhät ja tapahtumat ole suoraan pakanallista alkuperää. Syntymäpäivien vietto muinoin astrologian harjoittamiseen yhdistettynä tuomitaan raamatussa. Joulukuuset, misteli ja 25 joulukuuta juontuu osittain tai kokonaan pakanallisista uskonnoista, kuten Mithra jumalan ja viikon pituisen Saturnus juhlasta muinaisessa Rooman valtakunnassa. Onko sellaista alkuperää olevien tapoken vietto ja niihin osallistuminen yksilönä epäjumalan palvelusta, joka suututtaa Jumalan? Syyllistyykö sellainen "saastaisen koskemiseen?" (Tuomarienkirja 2:13; 1 Sam 7:3; 5 Mos.18:10-12; Dan 4:7)

Paavalin sanat 2 Kor. 6:14-18 :ssa : "Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias" olivat yhdistelmä lainauksia Jesaja 52:11; Jer. 51:45; 2 Mos.23:32,33; 5 Mos.7:3. kohdista, joissa käsitellään suoranaista epäjumalan palvontaa, joka menee Jumalan rakkautta ja armoa vastaan, "iestymällä" epäjumalan palvojan kanssa avioliittoon, joilla oli vahigollinen ja moraaliton vaikutus lisänä.

Ne eivät olleet sovellettavissa Mooseksen lakia noudattaviin israelilaisiin, joilla oli pakanallisa tapoja, jotka eivät olleet vahingollisia. Ne eivät myöskään sovellu harmittomiin moderneihin tapoihin ja pyhänviettoihin, joilla on pakanallinen alkuperä. Tulkitessamme Paavalin sanat soveltuviksi jokaisen pakanallista alkuperää olevan tavan kieltämiseksi ainiaaksi, on kristillisyyden perusteeman, "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, jonka varassa ovat laki ja profeetat", väärin ymmärtämistä. ä(Matt. 22:34-40; 7:12)

Toisaalta, kun pakanallisen tavan vietto oli suoraan vahingollinen toisille tai oli suoranaista muiden jumalien palvontaa vahingollisuudellaan, moraalittomuudellaan ja itsekkyydellään, oli se ristiriidassa Mooseksen lain, ja kristillisen rakkauden lain kanssa, ja siksi myös vastoin Jumalaa. Esimerkiksi; monet israelilaiset seurasivat väärää jumalaa Molekia ja uhrasivat lapsiaan polttamalla heitä tulessa, mielyyttäkseen Molekia. Tällainen meni yli kaiken juhlien viettämisen, ja oli inhottavaa ja ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Sellainen suututti Jumalaa ja aiheutti hänen rangaistuksen.Oliko pakanallinen alkuperä itse ongelma?

Kun Mooses nousi Siinain vuorelle hakeakseen kivitaulujen kymmenen käskyä. Kun hän laskeutui, niin hän näki heprealaisten ottavan osaa egyptiläiseen juhlintaan. Jumala suuttui tästä ja rankaisi heitä. Mutta vain siksikö, että he lauloivat ja tanssivat egyptiläisen pakanallisen tavan mukaan? Selvästi ei, vaan he menivät paljon pitemmälle. Heiltä puuttui arvostus täysin Jumalan ihmeelliseen pelastamiseen Punaisella merellä sekä suoranainen kultaisen vasikan palvonta, joka oli yhteydessä itsekkääseen ja moraalittomiin tapoihin. Mietihän uudelleen oliko Jumalan vihastumisen syynä syynä vahingolliset tavat vai ainoastaan se, että juhliminen oli pakanallista egyptiläistä alkuperää?

Toisen kunigasten kirjan 17 luvun mukaan (UM) Assyrian kunigas kansoitti Samariaa monilla kansolla. jotka "eivät pelänneet Jehovaa" vaan seurasivat "maansa Jumalaa". "Siksi hän on lähettänyt leijonia, jotka tappavat heitä". Assyrian kunigas lähetti maanpaossa olevan Jehovan papin, opeettaakseen samarialaisille tosi uskoa heprealsiten Jumalaan Jehovaan. Tuloksen oli, että ihmiset "pelkäsivät Jehovaa", mutta palvoivat todellisuudessa niiden jumalia, jotka olivat ajaneet heidät maanpakoon, josta seurauksena Jumalan viha.

Voidaanko kaiken edellisen perusteella väittää soveltuvan tämän päivän ihmiseen, joka väittää palvovansa tosi Jumalaa, mutta viettää sellaisia päiviä ja tapoja, joilla on pakanallinen alkuperä? Voidaanko sellaisten ihmisten sanovan "pelkäävän Jehovaa", mutta seuraavat aiempaa uskontoaan? Onko se sitä, mitä tapahtui samarialaisten tapauksessa Toisessa Kunigasten kirjassa? Ei vaan Toinen Kunigasten kirja osoittaa, että samarialaiset ottivat suoranaisesti osaa "hakattujen kivien palvontaan, vastoin Jumalan lakia. He harjoittivat palvonnassaan moraalittomuutta ja uhrasivat lapsiaan tulessa Adrammelekin ja Anammelekin ja Sefarvajimin jumalille."

Varmaa oli, jos samarialaiset osoittaisivat rakkaudellista käytöstä, niin he olivat harmoniassa "maan Jumalan" Jehovan (Jahven) kanssa. Hyväksymyksen menetys ei johtunut yksinomaan pakanallisesta alkuperää olevasta tavasta, vaan ihottavasta vahingollisista ja moraalittomista tavoista. (2 Ku. 17:24-41)

"The Encyclopedia of The Jewish Religion" sanoo sivulla 198: "Profeetat käyttivät aseinaan kieltoja, ilmiantoja ja sarkasmia, jotka suuntautuivat epäjumalien palvojiin.joita seurasi moraalinen ja henkinen rappio, ihmisuhrit, salatiede, magia, noituus jne." (vapaa käännös) Tämä osoittaaa, että syynä Jumalan vihaan eivät olleet pakanallista alkuperää olevat tavat, vaan itse käytetyt pahat tavat ja teot palvonnassa, jotka olivat vahingolisia. Jumalan palvelijat noudattivat pakanallisia perinteitä.

Balsamointi

Pisimmälle balsamointitaidon veivät egyptiläiset, jossa kuolemaa koskevat kultit olivat uskonnon kantava voima. Ihmiset toivoivat elävänsä ikuisesti kuolemanjumalan Osiriksen valtakunnassa, Koska uskottiin sielun kuolemattomuuteen, niin haluttiin säilyttää ruumis sielun asuisijana.

Egyptiläisten mukaan ruumis haluttiin säilyttää tulevaisuuden kulkuneuvona, sillä heidän mukaan ruumis oli sielun täydellinen jumalallinen ilmentymä, täydellinen kokonaisuus. He uskoivat, että pääsylippu parempaan riippui useista aspekteista, joihin sisältyi ruumiin valmistaminen seremonioin ja siitä kuinka kuollut oli elänyt vapaana pahuudesta.

Symbolinen "tasapaino", jossa menehtyneen sydän vastasi höyhentä. Jos menehtynyt olisi tasapainossa, niin menehtyneen toive korkeammasta olemassaolosta säilyisi.

Heprealaisissa ja kristillisissä kirjoituksissa viitataan heidän tapaan suhtautua näihin arvoihin, miten käsiteltiin ruumiita. Kuten Josef, Jumalan palvelijakin noudatti suoranaisesti tätä pakanallista tapaa balsamoida ruumis. 1 Mos. 49:33 - 50:3 UM kertoo: " Näin Jaakob päätti käskyjen antamisen pojilleen. Sitten hän veti jalkansa lepovuoteelle ja hengähti viimeisen hengähdyksensä, ja hänet otettiin kansansa luo.

Silloin Joosef vaipui isänsä kasvoja vasten ja itki hänen yllään ja suuteli häntä. Sen jälkeen Joosef käski palvelijoitaan, lääkäreitä, palsamoimaan hänen isänsä. Niin lääkärit palsamoivat Israelin, ja he käyttivät täydet neljäkymmentä päivää häntä varten, sillä näin monta päivää he tavallisesti käyttävät palsamointiin, ja egyptiläiset itkivät häntä seitsemänkymmentä päivää."

Muumiointi.

"TheTorah: en modern kommentar" mukaan muumioinnin tarkoitus oli säilyttää ruumis, jonka avulla sielu voisi tehdä uuden matkan. Ruumis käsiteltäisiin yrteillä, pestäisiin, käärittäisiin liinoihin ja asetettaisiin vuoren luolaan.

Raamattu viittaa Kaananin maan luoliin, joissa Aabrahamin, Saaran, Iisakin ja hänen vaimonsa Rebekan, Jaakobin ja hänen vaimonsa Lean käsiteltyjen pyhien ruumiiden säilytyspaikaksi. Toora mainitsee Joosefin kuolemasta seuraavaa: "Josef kuoli sadankymmenen vuoden iässä; ja hänet balsamoitiin ja laitettiin arkkuun Egtptissä." Israelin kunigas Aasa, laitettiin sängylle "joka oltiin täytetty balsamiölyllä ja erilaisilla voiteilla, sekoitettuna erikoisvalmistetuilla voiteilla." (2 Aikak. 16: 14 UM) Tässä näemme selvästi, että Jumalan tosi palvelijat, hyvässä asemassa, noudattivat uskonnollisia pakanallista alkuperää olevia tapoja, ilman Jumalan vihastusta. Se osoittaa kertaalleen, että pakanallisella tavalla käsitellä ruumis erilaisilla mausteilla, ja haudata ne luoliin, ei ollut Jumalalle epämieluisaa, eikä sillä ollut mitään merkitystä tosi Jumalalle.(1 Mos. 23:11,17,19,20; 25:9; 49:29,30; 50:13)

Kirjoitusten mukaan Jeesuksen ruumis käsiteltiin laajalle hyväksytyn egyptiläisen tavan mukaan, joka oli alkuperältään ainoastaan uskonnollinen ja pakanallinen tapa. Johannes kuvaa evakeliumissaan Jeesuksen ruumiin valmistelua seuraavasti: "Nikodemuskin, mies joka oli tullut hänen luokseen ensimmäisen kerran yöllä, tuli ja toi käärön mirhaa ja aaloeta, yli kolmekymmentä kiloa. Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja sitoivat sen tuoksuyrttien kanssa käärinliinoihin, niin kuin juutalaisilla on tapana hautaaminen valmistella. Sillä paikalla, jossa hänet oli pantu paaluun, oli muuten puutarha ja puutarhassa uusi muistohauta, johon ei ollut vielä koskaan pantu ketään. Sinne he siis juutalaisten valmistuspäivän takia panivat Jeesuksen, koska se muistohauta oli lähellä." ä(Joh. 19:39-42 UM) Tästä voidaan vetää johtopäätös, että Jeesuksen ruumiin valmistamisella oli samankaltaisuuksia Egyptiläisen pakanallisen muumionti tavan kanssa. (Markus 16:1; Luk. 23:56; 24:1) Selvää oli, että tämän laajalle levinnyt vanha hyväksytty pakanallinen erikoisuus, jota käytettiin Jeesuksen ruumiseen, ei ollut millään tavalla epämieluinen Jumalalle.

Toisaalta, Jeesus herätettiin kolme päivää myöhemmin ja korotettiin "ylivertaiseen asemaan" ja "istuu Jumalan oikealla puolella". "Jeesus antoi esimerkin, että seuraatte hänen jalanjälkiä." Kristittyinä meidän pittää "Ottaa....Jumala esikuvaksi, rakastetuksi lapsekseen." ja jatkaa vaeltamista rakkaudessa, samoin kuten Kristus rakasti sinua. Jumala näytti myös hyväksyntänsä Kristilliselle seurakunnalle, vuodatti pyhän henkensä heille Helluntaina 33 jkr ja teki meille esimerkin jäljiteltäväksi.

Kuten Paavali kirjoitti; "Olkaa minun jäljittelijöitä, kuten minä olen Kristuksen jäljittelijä". Tällä ei tarkoiteta sitä, että meidän täityy kääriä kuollut masutettu ruumis liinoihin. Ei niin, mutta se osoittaa, että niin kauan kuin pakanalliset juhlat ja niiden vietto ei sisällä vahigollisia moraalittomia tekoja, eikä ole suoranaista muiden jumalten palvontaa, ne eivät ole Jumalan silmissä väärin. (1 Piet. 2:21; Ef. 5:1,2; 1 Kor 11:1; 1 Piet. 1:3; Hep. 1:2,8,12; 10:13)

Chanukka

Jeesuksen eläessä vietettiin Chanukkaa tai "vihkimisjuhlaa, juutalaisten vihkimis muistojuhlaa" (Joh. 10:22). Vaikka juhla ei ole alkuperältään pakanallinen, niin missään Heprealaisissa kirjoituksissa ei ole käskyä viettää Chanukkaa. Sensijaan Apokryftisissä kirjoituksissa on. On mielenkiintoista ettei Jeesus tuominnut tätä juhlan viettoa. Hän tuomitsi sensijaan omavanhurskaat, epäystävällisen käytöksen, lakisääteisyyden ja farisealaisen asenteen. Chanukan vietto ei ollut vahigollista, mutta juutalaisten uskonnollisten johtajien kansan kohtelu oli sensijaan vahigollista.

Juutalaiset viettävät yhä tätä "vihkimisjuhlaa" nimeltä Chanukka. Aihheen "Mackabeelaiset" alla äHarper's Bibel lexikon sanoo: "Juudaan loistokkaan johtajuuden vallitessa, joka oli alkanut sissisodalla ja laajeni täysimittaiseksi sodaksi, jolloin huomattavasti pienemmät Juudan sotavoimat voittivat huomattavasti vahvemmat Syyrialaiset armeijat. Muunmuassa Juudan merkittävin voitto oli Jerusalemin uudelleen valloitus (lukuunottamatta Akra linnake, joka jatkoi Syyrialaisten vastarintaa) ja temppelin valloitus, sen jälkeen kun alttari oli tuhottu ja uudelleen rakennettu. Ajankohta uudelleen valloitukselle, 25 Kislevkuuta vuonna 164 eKr. ja siitä vietettävän kahdeksan päivän juhlan vietto, on tullut kuuluisaksi joka vuotuisena Chanukkana tai "vihkimisjuhlana".(vapaa käännös)

Syntymäpäivät

Syntymäpäivistä puhuttaessa, sanotaan Jobin poikien viettäneen syntymäpäiviä säännöllisesti. Huomaa, mitä sanotaan Job 1: 4.5 ssä: "Ja hänen poikansa menivät ja laittoivat pidot kunkin talossa tämän omana päivänä, ja he lähettivät kutsumaan kolme sisartaan syömään ja juomaan kanssaan. Ja tapahtui, että kun pitopäivät olivat kiertäneet kierroksensa, Job tapansa mukaan lähetti viestin ja pyhitti heidät." (UM)

Mistä tiedämme, että "omana päivänänsä" tarkoitti syntymäpäiviä? Huomaa kolmannen luvun jakeet 1-3: "Tämän jälkeen Job avasi suunsa ja alkoi kirota päiväänsä. Sitten Job vastasi ja sanoi: "Kadotkoon se päivä, jona tulin syntyneeksi, niin myös se yö, jolloin joku sanoi: 'Voimakas mies on siinnyt!". Tästä syystä "World Eglish bible" kääntää Job 1: 4 seuraavasti: "His sons went and held a feast in the house of each one on his birthday; and they sent and called for their three sisters to eat and to drink with them." ("Birthday" suom. syntymäpäivä). Näissä tilaisuuksissa he söisivät ja joisivat hyvillä mielin. Kun syntymäpäiväjuhlat loppuivat joskus useammankin päivän päästä - Job kutsu lapsensa yhteen ja pyhittäisi heidät; nousisi aikaisin ja uhraisi polttouhrin kunkin lapsensa puolesta.

Raamatussa on myös mielenkiintoinen viittaus juhlan viettämiseen Aabrahamin ja Iisakin tapauksessa 1 Moos 21:8 ssa: "Niin lapsi kasvoi ja joutui vieroitettavaksi, ja Abraham laittoi Iisakin vieroituspäivänä suuret pidot". Eikö tätä voida verrata syntymäpäivän viettoon? Ehkä Aabrahamin ympärillä olevilla pakanakansoilla oli tapana juhlia päivää, jona heidän lapsensa vieroitettiin, sillä Aabrahamin Jumala ei kieltänyt tätä juhlaa, eikä hän pitänyt sen viettämistä Aabrahamille vahigollisena.

Pakanalliset nimet

Babylonian pakanallinen poliittinen viranomainen nimesi Danielin ja hänen kolme ystäväänsä pakanallista alkuperää olevat nimet, jotka he hyväksyivät. Tämä osoittaa, että yksittäisellä omallatunnolla on tärkein päättävä tekijä, eikä jokin uskonnollinen järjestö. Vielä tärkeämpää on, että heidän pakanalliset nimet eivät olleet Jumalasta väärin. Danielin nimi Beltesassar, juontuu epäjumalasta nimeltä Baal. Daniel ei kieltäytynyt kantamasta tätä nimeä, eikä se rienannut myöskään Jumalaa. Tarkoittiko se sitä, että Daniel tuki Baalin palvontaa kantamalla nimeä Beltesassar? Kokiko hän itsensä pakanalliseksi? " Koskiko hän saastuneeseen?" Oliko hän osa "Suurta Babylonia", ja "osallinen hänen synteihinsä?" Selvästi ei. (Daniel 1:6,7; 3:13-18; 4:19)

Rakkaus on lain täyttymys

"Yhdestä on yksi päivä toisen yläpuolella, toisesta on yksi päivä niin kuin kaikki muutkin; olkoon kukin omassa mielessään täysin varma". Ainoastaan käsky rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme, joka sisältää selvän moraalisuuden sanoman, muuten jokaisen täytyy henkilökohtaisesti käyttää omaa tervettä järkeään ja ymmärrystään ja olla "omassa mielessään täysin varma", mikä mielyttää Jumalaa ja mikä ei, kun kyseessä ovat monet omantunnon asiat raamatussa. Kaikki kristityt haluaisivat "ottaa tervetulleena vastaan sen henkilön, joka on heikko uskossaan" eikä olla "kompastukseksi". Epäoikeutettujen rajoitusten ja sääntöjen tekeminen oman omantunnon tai järjestön omantunnon vuoksi on samma kuin Jeesuksen sanat: "He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa." Meidän tulisi "olla uuden liiton" palvelijoita, ei kirjoitetun lakikokoelman, vaan hengen, sillä kirjoitettu lakikokoelma tuomitsee kuolemaan, mutta henki tekee eläväksi".( Hepr. 5:14; 2 Kor. 3:6; Rom 14:1-3,5,13,20; Matt. 23:4)

Lain vaatimukset eivät kuulu Kristuksen jälittelemiseen. Mooseksen lain mukaan "tuotiin lahjoja että teurasuhreja uhreja. Nämä eivät kuitenkaan kykene tekemään pyhää palvelusta suorittavaa omaltatunnoltaan täydelliseksi, vaan ne koskevat ainoastaan ruokia ja juomia ja erilaisia kasteita. Ne olivat lihaa koskevia oikeudellisia vaatimuksia, ja ne määrättiin olemaan siihen määräaikaan saakka, jolloin asiat oikaistaan" Vain "Kristuksen veri" voisi puhdistaa omantuntomme, ei mikään lakiteksti . ( Hep. 9:9-10,14)

"Uusi liitto", jonka Jeesus perusti Jumalan ohjauksella opetuslastensa kanssa mekitsi, että "laki kirjotettaisiin sydämmeen" ,ei erilaisiin sääntöihin ja lakikokoelmiin teknillissstä merkityksistä eri tapojen taustalla ja juhlien viettämisestä. "Rakkaus on lain loppu". Rajoittamalla eri tapoja ja perinteitä vain siksi, että niillä on pakanallinen alkuperään on "lihaan kasomista" ja on kuolemaksi "henkeen katsominen" on puolestaan " elämäksi ja rauhaksi". Siksi kristityillä on "vapaus" osallistua pakanallista alkuperää oleviin juhliin niin kauan, kun ne eivät ole vahigollisia toisille, ovat rakkaudellisia, eivät "kompastuta" toisia, eivätkä ole suoranaisesti sidoksissa epäjumalan palvontaan moraalittomine tapoineen. (Jer. 31:31-33; Hepr. 8:10-11; Rom 13:10; 8:1-11; Gal.5:1; Miika 6:8; 1 Kor. 8:13)

Käsky, jota meidän täytyy seurata ei liity millään tavalla perinteisiin, pakanallista alkuperää olevien pyhäpäivien viettoon vaan siihen kuten apostoli Johannes ilmaisi Niinpä pyydän nyt..... sellaisena, joka ei kirjoita sinulle uutta käskyä, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti, että rakastamme toisiamme. Ja rakkaus merkitsee sitä, että vaellamme jatkuvasti hänen käskyjensä mukaan. Tämä on se käsky, niin kuin olette alusta asti kuulleet, että teidän tulee jatkuvasti vaeltaa siinä." ( 2 Joh 5,6)

Äänestä
  • Jos Jt laittaa vappuna vappunaamarin päähänsä ja juhlii, niin erotetaanko tämä JT.
    eikö tuollaisilla naamareillakin ole pakanallinen alkuperä

    Äänestä

  • jt vaikkapa kirjoitti:

    Jos Jt laittaa vappuna vappunaamarin päähänsä ja juhlii, niin erotetaanko tämä JT.
    eikö tuollaisilla naamareillakin ole pakanallinen alkuperä

    Jos asia tulee vanhimpien tietoon, niin asiaa kysytään ko henkilöltä. Jos vastaaja on pahoillaan tapahtuneesta niin henkilöä ei eroteta. Todistajat ei juhli mitään päiviä paitsi ehkä koulusta valmistautumsitaan ja hääpäiviään...ja sitten jotain muuta mihin mielikuvitus riittää...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ODKA kirjoitti:

Jumalan kansan keskuudessa lapsen syntymä oli iloinen tapahtuma, mihin Jeesuskin kiinnitti huomiota.

Luukas 1:57, 58
"57 Mutta Elisabetin synnyttämisen aika tuli, ja hän synnytti pojan. 58 Ja naapurit ja hänen sukulaisensa kuulivat, että Jehova oli suurentanut armonsa häntä kohtaan, ja he alkoivat iloita hänen kanssaan."

Luukas 2:9–14
"9 Ja yhtäkkiä seisoi heidän luonaan Jehovan enkeli, ja Jehovan kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he joutuivat suuren pelon valtaan. 10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö, sillä katso, minä julistan teille hyvää uutista suuresta ilosta, joka tulee olemaan kaikella kansalla, 11 sillä teille on syntynyt tänään Daavidin kaupungissa Pelastaja, joka on Kristus, Herra. 12 Ja tämä on teille tunnusmerkkinä: te löydätte pienokaisen, joka on kapaloitu ja makaa seimessä." 13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa joukko taivaalliseen armeijaan kuuluvia, jotka ylistivät Jumalaa ja sanoivat: 14 "Kunnia ylimmissä korkeuksissa Jumalalle, ja maan päällä rauha hyvän tahdon ihmisten keskuudessa.""

Johannes 16:21
"21 Kun nainen synnyttää, hänellä on murhe, koska hänen hetkensä on tullut, mutta kun hän on saanut lapsukaisensa, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon takia, että ihminen on syntynyt maailmaan."

Jehovan kansaan kuuluvat eivät kuitenkaan viettäneet syntymän ajankohdan muistojuhlaa; he viettivät muita vuosijuhlia, mutta eivät syntymäpäiviä.

Johannes 10:22, 23
"22 Silloin oli Jerusalemissa vihkimisjuhla. Oli talviaika, 23 ja Jeesus käveli temppelissä Salomon pylväskäytävässä."

Encyclopaedia Judaica -tietosanakirjassa sanotaan: "Syntymäpäivien viettäminen ei kuulu juutalaisten perinteisiin tapoihin."

Kirjassa Customs and Traditions of Israel sanotaan: "Syntymäpäivien viettäminen on muiden kansojen tavoista lainattu meno, sillä Raamatussa, Talmudissa tai myöhempien viisaitten miesten kirjoituksissa ei ole mitään mainintaa siitä, että juutalaisten keskuudessa olisi vallinnut tällainen tapa. Se oli todellisuudessa muinainen egyptiläinen tapa."

Eräs Raamatussa kerrottu syntymäpäiväjuhla, jonka viettämiseen tosi palvojat eivät osallistuneet, osoittaa selvästi, että syntymäpäiviä tosiaan vietettiin Egyptissä. Kyseessä oli sen faraon syntymäpäiväjuhla, joka hallitsi Joosefin ollessa egyptiläisessä vankilassa. Jotkut juhlaan osallistuneista pakanoista ovat voineet iloita tästä tapahtumasta, mutta tuon syntymäpäivän yhteydessä faraon ylimmäinen leipoja hirtettiin. (1. Mooseksen kirja 40:1–22.)

"Ette saa tehdä SILLÄ TAVOIN KUIN TEHDÄÄN EGYPTIN MAASSA maassa, jossa te asuitte, ettekä saa tehdä sillä tavoin kuin tehdään Kanaanin maassa, johon minä teidät vien, ettekä saa vaeltaa heidän säädöstensä mukaan." - 3. Mooseksen kirja 18:3

"Hesekiel 20:7
"Ja minä sanoin heille vielä: 'Heittäkää itse kukin pois silmienne iljetykset, ÄLKÄÄ SAASTUTTAKO ITSEÄNNE EGYPTIN SAASTAISILLA EPÄJUMALILLA. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.'"

"Joosua 24:14
"Ja pelätkää nyt Jehovaa ja palvelkaa häntä moitteettomasti ja totuudessa ja POISTAKAA NE JUMALAT, JOITA teidän esi-isänne palvelivat Virran toisella puolella ja EGYPTISSÄ, ja palvelkaa Jehovaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu