Pax Aquarium

Mielenkiintoinen tuo Lähi-itä. Öljyn verinen kiista,tai uskonnollinen vastaava eivät ole todellakaan ainoita syitä mitä moninaisimpiin ongelmiin alueella.

Elämisen ehto: vesi. Se oli yksi tärkeä osasyy esim. Irakin ja Iranin välisessä n.10 v sodassa.

Israelille on tärkeitä kohteita Golanin kukkulat ja Länsiranta. Yli puolet sen vesivaroista tulee täältä. Israel käyttää valtavia määriä vettä, jota säännöstelevät janokuoleman partaalla hoippuville palestiinalaisille. Hyötykasvien kasteluun palestiinalaiset joutuvat käyttämään jopa viemärivettä->laatu->terveys.

Vesipula on konkreettinen Lähi-idän valtioille lukuunottamatta Turkkia ja Libanonia. Siinä syytä seuraaviin sotiin, jos ja kun kiristellään naapureita säännöstelyillä. Turkin patohanke on yksi räjähdysherkkä projekti. Sen syntyessä Turkilla on kaikki valta säännöstellä Eufrat- ja Tigrisjoen virtauksia. Mitä tähän sanoo Syyria? Irak on Usa:n mahdin alla, joten nähtäväksi jää miten asia vaikuttaa siihen suuntaan,kun Turkki on jenkkien ystävä. Oikeustoimia on odotettavissa, pahimmassa tapauksessa täysi sota.

Muutenkin pelottavaa seurata Usa:n uhkailuja Iranin ym. suuntaan syytteenä jälleen sana terrorismi. Se näyttää olevan varsinainen simsalabim-avain ihan mille tahansa.

Epäilen,että Israelin ja palestiinalaisten "Tiekartta" on järjestetty juttu, joka ei loppujen lopuksi tule toimimaan.Palestiinalaisille jätetään loppuun pureskeltu luu käteen. Projektilla saadaan vain huomio käännetyksi siitä, että Usa häärää taas uusien suunnitelmien kimpussa ja ne näyttävät paremmilta, kun on esitettävissä ns. "rauhan papereita" johonkin suuntaan näennäisesti. Jos Usa jättäisi muut Lähi-idän alueet rauhaan asia voisi olla uskottavampi.

Lähi-itä on niin tulenarka alue ja niin tyystin vieras kulttuuriselta maaperältään Usa:lle, joka ei edes halua oppia mitään mistään,niin etten ymmärrä, miten se kuvittelee pitävänsä rauhaa siellä yllä ilman aseita tulevaisuudessa.

Vesien yksityistäminen ja kaupankäynti on vihoviimeinen asia, jota pitäisi kannattaa. Tämähän on nyt oikeistolaismielisten suuntaus tänä päivänä.

Eurooppa on painiskelemassa näiden asioiden parissa ja salaa tekee kaupankäyntiä veden myymisestä.Samoja ilmiöitä on tulossa kehitysmaihinkin. Rikollista touhua, vesi kuuluu kaikelle kansalle!! Uskon, että seuraava sota käydään vedestä eikä panoksena todellakaan ole vesipyssytouhut. Lähi-itä on tässä edelläkävijä.

Halpamaisia poliittisia aseita on paljonkin, vesi on mielestäni niistä pahin. Eikö millään ole enää mitään määrää?
8230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kukahan kehtaa suoltaa tuollaista paskaa kokonaisesta valtiollisesta
ihmisiä.

Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    tuosta linkistä:)

    Itse lueskelen erilaisia lehtiä, joista sitten herää ajatuksia kirjoittamiseen. Mukava katsoa tiivistettyä tietoa tärkeästä asiasta.

    Niinhän se usein on, että ei ennenkuin omaa suuta kuivaa huomata sitä, että vesi voi olla todellakin kortilla joskus.

    Tuo yksityistäminen on todellakin voittojen tavoittelua ja se on häikäilemätöntä kilpailua omien etujen tavoittamiseksi. Jos esim. kehitysmaita olisi kohdeltu oikein ja tehty yhteistyötä ylikansallisten yhtiöiden toimesta niin,että se hyödyttäisi todella konkreettisesti koko kansaa, niin tähän ei oltaisi tultu. Ei ongelmia jätevesipäästöistä, vesiverkoston toimimisesta yleensä jne.

    Tuossapa linkissä monelle taitaa silmät avautua kuin kissanpennulla ihmettelemään maailmanmenoa:)

    Äänestä

Erittäin viisasta spekulointia. Valitettavasti vain tämä foorumi taitaa olla aika huono tuollaiselle keskustelulle. Valtaosa täällä olevista ihmisistä ovat joko niin tyhmiä, ajattelemattomia, tietämättömiä tai USA:n pyyteettömään hyvyyteen uskonsa sokaisemia, etteivät he kykene näkemään asioita pintaa syvemmälle, todellisia syitä ja seurakusia.

Heihin uppoaa ihan mikä tahansa paskapropaganda. Hyvänä esimerkkinä on Irakin miehittäminen todennäköisesti ikuisiksi ajoiksi ja en öljyvarojen ryöstäminen sekä tuhojen käyttäminen USA:n talouden elvyttämisessä. Ennen sotaa nämä usanistit olivat täysin varmoja ja vakuuttuneita Powellin esittämistä todisteista joukkotuhoaseista, joiden vuoksi Irak on "the great danger" maailmalle. Tuon lausauhduksen sanoja, George W. Bush toki tiesi itse koko ajan, tai viimeistään asetarkastusten kestettyä tarpeeksi kauan, että Irakista ei ole minkäänlaista sotilaallista uhkaa ja sinne voi turvallisesti hyökätä ja sen vallata. Koko propagandahan oli vain helppoa valhetta pölvästien huijaamiseksi ja hyvin meni läpi tälläkin palstalla. Nyt koko "great danger" -teema on unohdettu ja huomio kiinnitetty muualle. Yhdysvallat sai YK:n taipumaan jopa siihen, että Geneven 1949 sopimuksessa määritelty miehittäjävaltion asema ohitettiin radikaalisti siten, että Yhdysvallat määrää käytännössä vapaasti Irakin asioista. Maa on siis valloitettu modernilla siirto(riisto)maataktiikalla!

Ajattaren spekulaatiot ovat varsin loogisia ja älykkäitä.

Äänestä
  • palkiten

    Äänestä

  • näitä keskustelupalstoja aina kun töiltäni vain ehdin ja huomannut, että ne, jotka kirjoittavat tärkeistä asioista ovat pikkuhiljaa hävinneet palstalta. Silloin tällöin saa vielä nauttia esim. Moonmanin kirjoituksista. Henkilökohtaiset haukkumiset ja mutu-jutut tuntuvat leviävän kuin flunssa.

    Noista joukkotuhoaseista vielä vähäsen: jonkinlainen kummallinen aivopesu on läpikäynyt median pitkälti.Tuon nimikkeen alla Usa saa tehdä uskomattoman paljon törkeyksiä kenenkään siitä piittaamatta. Jos nousee joskus kansanliikkeitä, jotka keräävätkin paljon mielenosoittajia, niin se leimataan hetken trendikkääksi kuvioksi. Ei ajatella,että ihmiset voivat todella olla asioista eri mieltä.

    Jotkut vielä kyseenalaistavat asioita, mutta esim. uutiset ovat mielestäni melkoisen suppeakatseisia ja niitä sentään katsovat ja kuuntelevat suuret joukot suomalaisia. Puhumattakaan monista lehdistä.

    Esimerkiksi tv:n puolella katson mieluummin Yle:n uutisia kuin maikkarin.Mielenkiintoista seurata miten paljon laajemmin asioita voi toisella kanavalla väliin käsitellä:)

    Lehdistä kannattaa ottaa laaja kirjo eikä pitäytyä muutamaan päävaltaväylän uskonsanomaan:) Melkoisesti erilaisia näkökohtia saa samaan asiaan. Yleensä pienet, vähälevikkisemmät lehdet ovat asiantuntevampia ja paneutuneempia kuin useat isot.

    Lehtien perusteella tämä kirjoitelmakin on kokoon kyhätty:)

    Äänestä

Kyllähän se on törkeyksien törkeys kun husseini saatiin pois "vallasta", tätähän nämä komut harmittelee!!

Äänestä
  • yksi tyyppi, joka ei tajua missä mennään ennenkuin omat perskarvansa käryävät. Ei tarvi olla minkäänlainen ottaakseen asioista selvää. Tee sinäkin äläkä ole kyklooppi:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ajatar kirjoitti:

Mielenkiintoinen tuo Lähi-itä. Öljyn verinen kiista,tai uskonnollinen vastaava eivät ole todellakaan ainoita syitä mitä moninaisimpiin ongelmiin alueella.

Elämisen ehto: vesi. Se oli yksi tärkeä osasyy esim. Irakin ja Iranin välisessä n.10 v sodassa.

Israelille on tärkeitä kohteita Golanin kukkulat ja Länsiranta. Yli puolet sen vesivaroista tulee täältä. Israel käyttää valtavia määriä vettä, jota säännöstelevät janokuoleman partaalla hoippuville palestiinalaisille. Hyötykasvien kasteluun palestiinalaiset joutuvat käyttämään jopa viemärivettä->laatu->terveys.

Vesipula on konkreettinen Lähi-idän valtioille lukuunottamatta Turkkia ja Libanonia. Siinä syytä seuraaviin sotiin, jos ja kun kiristellään naapureita säännöstelyillä. Turkin patohanke on yksi räjähdysherkkä projekti. Sen syntyessä Turkilla on kaikki valta säännöstellä Eufrat- ja Tigrisjoen virtauksia. Mitä tähän sanoo Syyria? Irak on Usa:n mahdin alla, joten nähtäväksi jää miten asia vaikuttaa siihen suuntaan,kun Turkki on jenkkien ystävä. Oikeustoimia on odotettavissa, pahimmassa tapauksessa täysi sota.

Muutenkin pelottavaa seurata Usa:n uhkailuja Iranin ym. suuntaan syytteenä jälleen sana terrorismi. Se näyttää olevan varsinainen simsalabim-avain ihan mille tahansa.

Epäilen,että Israelin ja palestiinalaisten "Tiekartta" on järjestetty juttu, joka ei loppujen lopuksi tule toimimaan.Palestiinalaisille jätetään loppuun pureskeltu luu käteen. Projektilla saadaan vain huomio käännetyksi siitä, että Usa häärää taas uusien suunnitelmien kimpussa ja ne näyttävät paremmilta, kun on esitettävissä ns. "rauhan papereita" johonkin suuntaan näennäisesti. Jos Usa jättäisi muut Lähi-idän alueet rauhaan asia voisi olla uskottavampi.

Lähi-itä on niin tulenarka alue ja niin tyystin vieras kulttuuriselta maaperältään Usa:lle, joka ei edes halua oppia mitään mistään,niin etten ymmärrä, miten se kuvittelee pitävänsä rauhaa siellä yllä ilman aseita tulevaisuudessa.

Vesien yksityistäminen ja kaupankäynti on vihoviimeinen asia, jota pitäisi kannattaa. Tämähän on nyt oikeistolaismielisten suuntaus tänä päivänä.

Eurooppa on painiskelemassa näiden asioiden parissa ja salaa tekee kaupankäyntiä veden myymisestä.Samoja ilmiöitä on tulossa kehitysmaihinkin. Rikollista touhua, vesi kuuluu kaikelle kansalle!! Uskon, että seuraava sota käydään vedestä eikä panoksena todellakaan ole vesipyssytouhut. Lähi-itä on tässä edelläkävijä.

Halpamaisia poliittisia aseita on paljonkin, vesi on mielestäni niistä pahin. Eikö millään ole enää mitään määrää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu