Kertokaas mikä Dexterissä viehättää. Olisi myös kiva kuulla hieman pidempiä vastauksia, hieman "analyysiä" sarjasta.
Minusta sarja on melko keskinkertainen, mutta jokin kuitenkin siinä vetoaa ja toistaiseksi olen sarjaa seurannut ihan mielenkiinnolla. Dexter on, karmeista vieteistään huolimatta, tehty varsin sympaattiseksi hahmoksi. Toisaalta sarjan muut hahmot ovat minusta melko "kapeita" eivätkä siten kovin kiinnostavia. "Uutuudenviehätys" sarjaan on jo omalla kohdalla kadonnut, eli kiinnostus siihen että kyseessä on sarjamurhaajien sarjamurhaaja. Mielenkiinnolla kuitenkin vielä katson millä tavalla sarjassa yritetään katsojaa -minua - "koukuttaa".
mikä viehättää?
5
1728
Vastaukset
- Michelle..
Luin noin vuosi sitten sen Jeff Lindsayn Dexterin pimeät unet. Kirja oli mielestäni aivan loistava ja mietin jo silloin että siitä saisi hyvän tv-sarjan tai elokuvan ja niin sitten kävikin.
Ensimmäisten jaksojen perusteella voin jo sanoa että hyvän sarjan ovat saaneet tästä kirjasta aikaiseksi. Henkilötkin ovat juuri sellaisia kun kirjan perusteella kuvittelin. Vaikka ensin oli kyllä hieman outoa nähdä "Mullan alla-David" Dexterin roolissa...Luin kirjan samoihin aikoihin kun Jonathan Togon esittämä Ryan Wolfe ilmaantui CSI Miamiin. Jostain syystä Dexterin ja Wolfen hahmot sekoittuivat mielessäni ja kuvittelin Dexterin Jonathan Togon näköiseksi...
Ja se toi CSI Miamin katselemiseen pientä lisähupia.
Mutta aika nopeasti Michael C. Hallin kasvot korvasivat J. Togon pärstän, sen verran vakuuttava mies on roolissa.- *MK*
Sama heppu joka kirjoittaa mormonismista?
Minusta Dexter on paras sarja pitkään aikaan. Siinä vain on paljon enemmän ideaa kuin tavallisissa poliisisarjoissa ja sairaalasarjoissa.
Siinä kiehtoo minua se että meillä jokaisella on pimeä puoli jonka pidämme salassa joko kokonaan tai osittain. En tarkoita että olisimme murhanhimoisia, vaan ihan yleisesti. Voimme ajatuksissamme leikitellä asioilla joita ei voi ääneen sanoa: se voi olla seksuaalista tai joitain muita sairaita fantasioita tai kauhukuvia.
Dexter vain on päästänyt pimeän puolensa toteuttamaan itseään. Onko kyse moraalista tai itsehillinnän puutteesta, sitä en osaa sanoa, eikä sillä ole vääliäkään koska sarjahan on fiktiivinen!
Hauskaa katsottavaa. Paha todellakin saa palkkansa ja se tyydyttää!
- Funk!
Psykopaatit ovat mielestäni mielenkiintoisia! Olen itse äärimmäisen tunneihminen, joten ehkä sen vuoksi tunne-elämään kykenemätön psykopaatti on minulle tutkimisen arvoinen juttu.
Olin juuri ahminut Patricia Cornwellin Post Mortem-teoksen, ja sitten satuin kanavalle, kun siellä pörähti Dexterit kehiin. Kirjan jättämä psykopaatin henkilökuva ikäänkuin leijaili yhä minussa, ja se teki Dexteristä sillä hetkellä todella kiinnostavan.
Koska minulla oli ikäänkuin tieto- ja tunnepohjaa aiheesta. Sarja ei varmaankaan ole kovin kiinnostava katsojalle, jota ei ihmisen pääkoppa kiinnosta. Psykologiahan se on koko sarjan pointti. :) - on nimenomaan
sellainen hahmo jota ei ole telkussa ennen nähty. olen sitäpaitsi aina ollut varsinainen psykopaatti-fani, etenkin jos valotetaan viettien syitä ja tuodaan se inhimillinenkin puoli esiin. sarjassa on myös aivan loistavaa mustaa huumoria ja on mielenkiintoista seurata dexin tunnepuolen kehitystä ja tietty mieltäpiinavat kysymykset kuka on kylmäautomurhaaja ja mitä dexterin lapsuudessa tapahtui... ja vielä plussana että onhan tuo dexter varsinainen sex bomb ;D meikäpimu ainakin ottais heti, sarjamurhaaja tai ei , tai just siks..??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.734976Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113369Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242680Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571737- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941332
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251160Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711015IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51889