Mikko Majander on tehnyt tutkimusta SDP:n historiasta sotien jälkeisenä aikana. Keskeiseen osaan nousee puolueen rahoitus ja sen merkitys tässä historiallisessa tilanteessa. Kyse on lähinnä siitä rahasta, jonka SDP sai Yhdysvalloista eri kanavia pitkin kommunismin vastaista taistelua varten.
Majander päättää kirjansa lainaukseen Aarne Paanaselta vuodelta 1954:
"me olemme tämän maan pelastaneet niistä vaaroista, jotka sitä uhkasivat vuosia sitten ja sosialidemokraattisen puolueen ansiosta voivat myös muut yhteiskuntaryhmät vapaasti tässä maassa toimia, nimenomaan sen ansiosta, että olemme uskaltaneet toimia, kerätä varoja, joilla olemme puolueen toiminnan voineet pitää niin voimakkaana, ettei minkäänlaisiin toimenpiteisiin työväen enemmistöä, sosialidemokraattista puoluetta tai koko maata kohtaan ole voitu ryhtyä."
Majander ottaa kantaa myös siihen, ettei Maalaisliitto kansallisena ja kansainvälisyyttä kaihtavana puolueena kyennyt ottamaan sitä roolia, mikä lanksesi SDP:lle kommunismin vastaisessa taistelussa. SDP oli kansainvälinen puolue, jolla oli kansainvälisiä yhteyksiä. Yhdysvaltojen muuttaneet demariemigrantit olivat rahojen junailussa keskeisessä asemassa ennen CIA:n astumista kuvioihin.
Sotien jälkeen meillä vehkeiltiin kummankin suurvallan kanssa. Oli dollarirahoitusta ja sitä vastaan riplarahoitusta. Viime mainitusta pääsivät nauttimaan kommunistit ja Maalaisliitto. Dollarit kulkivat demareille. Yhtäkaikki suomalaista politiikkaa alistettiin suurvaltojen pyrkimysten alle. Lopputulos oli se, että taistelu kommunismin etenemistä vastaan onnistui, mutta myös ruplarahoituksen varassa kulkenut Maalaisliitto menestyi.
Majander päättää kirjansa lainaukseen Aarne Paanaselta vuodelta 1954:
"me olemme tämän maan pelastaneet niistä vaaroista, jotka sitä uhkasivat vuosia sitten ja sosialidemokraattisen puolueen ansiosta voivat myös muut yhteiskuntaryhmät vapaasti tässä maassa toimia, nimenomaan sen ansiosta, että olemme uskaltaneet toimia, kerätä varoja, joilla olemme puolueen toiminnan voineet pitää niin voimakkaana, ettei minkäänlaisiin toimenpiteisiin työväen enemmistöä, sosialidemokraattista puoluetta tai koko maata kohtaan ole voitu ryhtyä."
Majander ottaa kantaa myös siihen, ettei Maalaisliitto kansallisena ja kansainvälisyyttä kaihtavana puolueena kyennyt ottamaan sitä roolia, mikä lanksesi SDP:lle kommunismin vastaisessa taistelussa. SDP oli kansainvälinen puolue, jolla oli kansainvälisiä yhteyksiä. Yhdysvaltojen muuttaneet demariemigrantit olivat rahojen junailussa keskeisessä asemassa ennen CIA:n astumista kuvioihin.
Sotien jälkeen meillä vehkeiltiin kummankin suurvallan kanssa. Oli dollarirahoitusta ja sitä vastaan riplarahoitusta. Viime mainitusta pääsivät nauttimaan kommunistit ja Maalaisliitto. Dollarit kulkivat demareille. Yhtäkaikki suomalaista politiikkaa alistettiin suurvaltojen pyrkimysten alle. Lopputulos oli se, että taistelu kommunismin etenemistä vastaan onnistui, mutta myös ruplarahoituksen varassa kulkenut Maalaisliitto menestyi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
SDP:n omilta sivuilta (sis. mm. herra Majanderin tutkimuksia) otettu näyte:
Puheenjohtajat ja puoluesihteerit vuodesta 1899-
http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf
Siis EDES oman puolueen puheenjohtajia ei osata merkitä oikein!
Miten luotettavaa on muu tieto tällä sivulla?
http://www.sdp.fi/fi/sdp-arkisto/sdp:n_historiaa
Mitä häpeämistä demareilla on Otto Willessä?
Mitä tyypillisin demarien edustaja, ja puluekokouksen valitsema puheenjohtaja
Tosiasioista viis - historian pitää näyttää kivalta. Otto-Wille ei ole kiva.
Varsinkin Ahti Karjalaisen esikuva poliittisessa toiminnassa.
että silloin ei ollut sinunlaisia demareita. Kyllähän sinulle ruplat olisivat kelvanneet, mutta eivät dollarit. Onneksi te, joita silloin sanottiin hoipertelijoiksi, jäitte vähemmistöön. Toivottavasti SDP taas löytää isänmaallisuuden nykyisten hoipertelijoiden jälkeen.
Punamultatovereilla, Kepu-Maalaisliitolla ja demareilla on paljon yhteistä. Molemmista kansanliikkeistä on noussut merkkimiehiä joita voi samalla pitää maanpettureina. Otto Ville Kuusinen, laukaalaisen suutarin poika, Urho Kaleva Kekkonen, savolaisen metsätyönjohtajan poika. Kumpikin Moskovan valitsemia Suomen hallitsijoita. Kekkosen kausi kesti pidempään. Molemmat puolueet ovat vehkeilleet ulkomaisten tiedustelupalvelujen kanssa, SDP tehnyt "Kekkoset" kääntymällä tiukasta kommunismin vastaisuudesta täydelliseen rähmällään oloon Neuvostoliiton suuntaan. Ja molemmat häpeävät menneisyyttään, stasi listoja piilotellaan, KGB suhteista vaietaan. Heinäluomasta SDP saa oman Väyrysensä, kansan syvästi halveksiman mutta oman ydinjoukon ihaileman puheenjohtajan.
Kun on paljon yhteistä niin ilmankos molemmissa on joukkonsa jotka yhteisestä punamulta-auvosta haaveilevat. Sulle-mulle hengessä.
Ja osaltaan siksi minäkin arvostan sdp:n puolueistamme historiallisesti myönteisesti merkityksellisimmäksi. Toki arvostukselleni on paljon muitakin, jo vanhempia syitä, kuten sen vallankumousyrityksestä kieltäytyminen ja menestyksekäs pyrkimys kansamme yhdistämiseen, jonka johdosta selviydyimme talvisodasta. Kaikesta tuosta paljolti kiitos Väinö Tannerin, suuren suomalaisen, mutta myös monien muiden isänmaallisten sosialidemokraattien.
Ja on arvostukselleni myöhempiäkin aiheita, joista merkittävänä Paavo Lipposen ajatukset ja toiminta.
Kaikesta tuosta huolimatta en kuitenkaan katsonut voivani viime vaaleissa puoluetta kannattaa. Nyt kyllä näkyy Eero Heinäluoma puhuvan hyvin tämän aamun HS:ssa, kun varsin asiallisesti ja perustelluin mielipitein kirjoittaa otsikolla "vaalilupauksiin on voitava luottaa". Siinä hän listaa toistakymmentä kokoomuksen lupausta, joiden monenkaan oikeasti toteuttamiseksi äänestämäni puolue ei ole osoittanut riittävää pontevuutta. Toisaalta voidaan aiheellisesti kysyä, että miksi sdp ei sitten niitä pyrkinyt pontevammin toteuttamaan hallituksessa ollessaan.
pitäväkin meni lankaan.
Luuli tekevänsä hyvänkin työn äänestäessään Kokoomusta Keskustan saamiseksi oppositioon.
Ja sekös demaripetturia harmittaa.
Kaikkien alojen "nero" koki henkilökohtaisen katastrofin, jota nyt purkaa täällä päivästä toiseen.
Mistähän ihminen voi noin pahasti olla saanut siipeensä keskustapuolueelta, että jaksaa vihaansa purkaa aamusta iltaan ihan syytömille ihmisille.
Mene terapiaan, ehkä se auttaa.
Nämä sinun juttusi eivät tosiaankaan ole puolueetomia. Niinkuin aina väität.
Haloo papparainen, avaa silmäsi, ja kerro itsellesi totuus.
Myönnä vain itsellesi olevasi vasuri, se helpottaa.
Just tuollaiset tyypit ovat inhottavinta porukkaa, kun luulottelevat olevansa toista mitä ovat.
"Just tuollaiset tyypit ovat inhottavinta porukkaa, kun luulottelevat olevansa toista mitä ovat. "
Tää on vain nettipalsta. Älä ota tätä niin vakavasti.
Kirjatyö-lehdessä on aukeaman pituinen arvio dosentti Tapio Bergholmin jatko-osasta: Keskusjärjestöjen sodanjälkeisten ajan historialle. Nyt on kysymyksessä SAK.
Bergholmin tulkinnan mukaan Sak halusi kuulua länsimaiseen ay-liikkeeseen skogilaisten painostuksen ja Saj-liikkeen seurauksena. Paradoksi oli se, että kun länsirahaa alkoi virrata SDP:lle, se paransi SAK:n suhdetta Neuvostoliittoon. Kutsu tuli välittömästi.
Näinkin vähäpätöinen sivuvire osoittaa mielestäni sen, että Neuvostoliittokin arvosti sivistynyttä voimaa. Kekkonen toimi toisin.
Ainakaan lainauksessasi Mikko Majander ei ota esille sitä tärkeintä asiaa, mistä tuossa "kommunismin vastaisessa taistelussa" oli kysymys.
Siinä oli tietenkin kysymys oman puolueen vaikutusvaikutusvallan lisäämisestä. Kommunisteja äänestävät oli SDP:lle se ryhmä, josta lisäkannatusta oli helpoimmin ammettavissa. Siksi SDP:n kannatti satsata äänestäjien saalistamisessa ensi sijassa kommunisteihin.
Oman puolueen vaikutusvallan lisääntymistä voi tietenkin käyttää monellakin tavalla, mutta tavallisimmat niistä ovat:
- oman puolueen tai henkilökohtaisten poliittisten tavoitteiden ajaminen
- pelkkä vallankäytöstä nauttiminen
- henkilökohtaisten etujen ajaminen taloudellisesti ja sosiaalisesti
Tuo SDP:n dollarirahoitushan on vanha juttu, mutta rahoituksen yksityiskohdista Majander on varmaankin jotain uutta saanut julkisuuteen. Toivoisi, että hän näkee sen takana nimenomaan SDP:n kannalta myös nuo puolueen perimmäiset tavoitteet eli oman puolueen vallan lisääminen.
Tottakai siihen pyrkivät myös maalaisliitto ja kokoomus, mutta koska niille uusien kannattajien saaminen kommunisteja äänestäneiltä oli suhteellisen epärealistista, ääntäkin kommunistien suuntaan pidettiin vähemmän.
Mitä pohjoisemmaksi Suomessa mennään, sitä yhteneväisemmät kepun ja kommunistien sielunmaisemat ovat.
... vähäväliä kehuskelevat, että SDP oli se, joka pelasti Suomen kommunismilta. Minä olen tuonut esiin sen massiivisen taistelun, mitä maaseudulla ja erikoisesti Sisä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa käytiin kommunistien ja maalaisliiton välillä. Niihin aikoihin valtaosa väestöstä eli maaseudulla eikä etelän keskuksissa niin kuin nyt. Kyllä suurissa teollisuuskeskuksissa demarit kävivät taistelunsa amerikkalaisilla rahoillaan kommunisteja vastaan, mutta päätaistelu käytiin muualla.
Maaseudun pienviljelijät, metsä- ja maatyöläiset olivat aalttiita kommunistien houkutuksille heti sodan jälkeisinä aikoina. Maalaisliitto pystyi heitä vastustamaan ja voitti sen taistelun. Eikä siihen tarkoitukseen saatu rahaa Amerikasta saati N-liitosta.
Myöhemmin tiedetään N-liitosta maalaisliiton saaneen rahaa, mutta silloin ei ollut enää kysymys kommunistien vastaisesta taistelusta, heidät oli jo lyöty. Silloin oli kysymys paremminkin hyvien naapuruusuhteiden tukemisesta, jossa työssä neukut pitivät Maalaisliittoa luotettavana kumppanina. Tätä taistelua jouduttiin käymään lähinnä tannerilaisten valtaamaa SDP:tä vastaan. Siihen aikaan SDP ei hyväksynyt Paasikiven-Kekkosen uutta idänpolitiikkaa ja oli viemässä meitä Natoon jo silloin. He saivat silloinkin rahaa CIA:ta Suomen vastaiseen taisteluunsa. Lopulta 60-luvun alkuvuosina tämä tannerilainen klikki sai kenkää ja demareistakin tuli isänmaata rakentava voima ja oli vuosikymmenen lopulla jo vahvin Kekkosen politiikan toteuttaja.
>>>Minä olen tuonut esiin sen massiivisen taistelun, mitä maaseudulla ja erikoisesti Sisä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa käytiin kommunistien ja maalaisliiton välillä.
... välinen taistelu käytiin ay-liikkeessä, otk-laisessa osuukaupassa, suurilla työpaikoilla ja vaikkapa TUL:ssa. Mutta minä puhun maaseudulla tapahtuneesta taistelusta maalailiiton ja kommunistien välillä. Kotikylälläni Ilomantsissa oli pienviljelijämetsätyöntekijöiden joukossa paljon kommunisteja. He valitsivat -48 kolhoosin puheenjohtajankin jo valmiiksi kylällemme pian tulevan vallankumouksen varalle.
Pystyyn kuollut – keskustalainen ymmärtääkseni – näkyy sinua jo valistaneen siitä, että mahdollisesti eräillä maaseutupaikkakunnilla kommunistien ja maalaisliiton välillä käyty taistelu paikallisesta poliittisesta hegemoniasta oli jokseenkin merkityksetöntä koko Suomen kannalta, sillä kyllä jo silloinkin suunta määräytyi aivan muualta kuin noista kovin vähäväkisistä ympyröistä.
Eikä maalaisliitto pystynyt vastustamaan korpikommunismia edes noilla syrjäseuduilla. Mm. syntymäpitäjässäni Rautavaaralla SKDL:llä oli ylivoimaisesti suurin kannatus, jopa niin, että kunnanvaltuustossa sillä oli ehdoton enemmistö. Vasta Veikko Vennamo puolueineen pystyi siellä kommunistien vallan murtamiseen ja teki kunnasta kerralla ”porvarienemmistöisen”. Sama tilanne oli myös eräissä Lapin kunnissa, esimerkiksi Kolarissa.
Mutta seuraaviin mielipiteisiisi haluan erityisesti puuttua:
>> Myöhemmin tiedetään N-liitosta maalaisliiton saaneen rahaa, mutta silloin ei ollut enää kysymys kommunistien vastaisesta taistelusta, heidät oli jo lyöty >Silloin oli kysymys paremminkin hyvien naapuruusuhteiden tukemisesta, jossa työssä neukut pitivät Maalaisliittoa luotettavana kumppanina > Tätä taistelua jouduttiin käymään lähinnä tannerilaisten valtaamaa SDP:tä vastaan.> Siihen aikaan SDP ei hyväksynyt Paasikiven-Kekkosen uutta idänpolitiikkaa ja oli viemässä meitä Natoon jo silloin. He saivat silloinkin rahaa CIA:ta Suomen vastaiseen taisteluunsa. Lopulta 60-luvun alkuvuosina tämä tannerilainen klikki sai kenkää ja demareistakin tuli isänmaata rakentava voima ja oli vuosikymmenen lopulla jo vahvin Kekkosen politiikan toteuttaja.
Turha on nousta näin aikaisin krapulaansa ärhentelemään tälle saitille.
Näkyy punikkileiri jo oksentaneen taas sorron työssään yön aikana koko palstan täyteen punataudin roiskeita...
Joten alahuulesta kiini, ristiaskeelet, reipas veto otsan yli, nielaisu ja voltti päälle..
Vastasin tuohon JKK:n vuodatukseen jo Kepun palstalla, kun oli siellä linkki. mutta tässä tännekin:
On hellyttävää vähdä, miten paljon suomalainen talonpoika on nyt saanut ystäviä ja tukijoita. Demarit olivat eilen eduskunnassa suorastaan kiihtyneitä puolustaessaan viljelyä, Hesaristakin on tullut viljelijän paras turva ja JKK itkee heidän kohtaloaan täällä palstalla. Viljelijät ovat varmaan tyytyyväisiä uusista kannattajistaan ja alkavat luottaa entistä enemmän tulevaisuuteen.
Rautavaara olikin kuuluisa siitä, miten sitkeässä siellä korpikommunismi säilyi. Kolari oli toinen, mutta yleensä ottaen kepu saavutti korpikommuneista laajan voiton Suomessa. Vastaavanlainen oli teollisuuspaikkakunnista Karkkila. Rautavaara on näköjään jättänyt Sinuun pysyvän vamman, joka näyttää vain pahenevan vanhemmiten.
Neukut alkoivat antaa rahaa kepun vaalityöhön vasta sen jälkeen, kun olivat menettäneet toivonsa kommunistien voimasta Suomessa. Ei se tietenkään antanut rahaa kommunistien vastaiseen taisteluun silloin, kun kommunistien kaappauksesta oli vielä jotakin toivoa. 40- ja 50-lukujen vaihteen molemmin puolin Maalaisliitto kävi vaaleja kampanjoimalla voimakkaasti maaseudulla juuri kommunisteja vastaan.
Tietysti N-liitto rahoitti Maalaisliittoa omaksi edukseen. Niin muuten jokainen maa tekee kaikessa toiminnassaan. Silloin kylmän sodan vaikeimpina aikoina sille oli tärkeää pitää Suomi edes rauhallisena ja estää kaikin keinoin Naton tunkeutuminen sinne. Lisäksi Suomen hellävaraisella kohtelulla ja jopa hyväksymällä puheet Suomen puolueettomuudesta se houkutteli Tanskaa ja Norjaa myös puolueettomaksi, eli pois Natosta.
Myös Paasikivi ja Kekkonen ymmärsivät hyvien naapurisuhteiden myönteisen merkityksen Suomen kannalta. Tannerilaisen klikin hyökkäykset sitä vastaan eivät huonontaneet suhteita. Ne oikeastaan selkiinntyivät siitä ja nyt tiedettiin tarkkaan, keihin ei Suomen ulkopolitiikassa pidä turvaantua.
Tannerilainen klikki hävisi lopulta taistelun ja se joutui eroamaan. Demarit pystyivät ottamaan järjen käteensä ja nousivat luotettaviksi isänmaan ystäviksi Paasion ja Sorsan johdolla. Ja Leskinen teki täyskäännöksen. Kekkonen järjesti sitten parille muulle tannerilaisjohtajalle, Pitsingille ja Lindblomille, korkeat virkapaikat.
Paasikiven-Kekkosen linjasta voidaan aivan hyvin puhua. Kekkonen oli jo sodan loppupuolella Paasikiven mukana siinä ns. rauhanoppositiotyössä, joka pyrki irroittamaan Suomen sodasta häviämään tuomitun Natsi-Saksan kumppanina. Kun siinä onnistuttiin, oli Kekkonen Paasikiven vankin tuki uuden ulkopolitiikan rakentamisessa maahan. Tuon nimen, Paasikiven-Kekkosen linja, keksivät venäläiset ja sitten Korsimo otti sen hyvänä ilmaisuna käyttöön. Sitä ei Sinun "tutkielmasi" pysy mihinkään kumoamaan.
Natoon liittyminen oli silloin mahdotontakin. Siinäkin näkyi tannerilaisen klikin epärealistisuus. Suurvallat olivat jakaneet etupiirinsä. Suomi kuului N-liiton valtapiiriin. Suurvallat eivät sallineet repeämiä piiriensä rajossa. Ne pitivät kiinni niistä sotilaallisestikin ympäri maailmaa ja erikoisesti Euroopassa. Norja joutui sodassa lännen etupiiriin ja sen oleminen Natossa oli luonnollinen asia. Me taas olimme YYA-sopimuksella sidottu N-liittoon.
Meidän ei tarvitse turvallisuutemme takia nytkään liittyä Natoon. N-liitosta uudelleen itsenäisiksi päässeiden maiden ja Varsovan liitosta eroon päässeiden maiden kohtalo oli aivan toinen kuin meidän, ja niiden hakeutuminen Natoon oli ymmärrettää.
...ja olet kuitenkin tuon saman esittänyt jo aikaisemmin tuolla kepun palstalla! Minä olen vastannut siihen jo ennakkoon tuolla, johon nyt muka vastaat, eli valhe ei muutu totuudeksi vaikka sen tuhat kertaa toistaisi. Älä enää usko Josif Stalinia ja Joseph Göbbelsiä, jotka niin väittivät!
Ei Rautavaara minuun mitään vammaa jättänyt, vaan lähdin sieltä 16-vuotiaana etsimään parempia mahdollisuuksia muualta, aluksi täältä Helsingistä, vaikka sittemmin joksikin aikaa Lappiinkin menin, eikä ratkaisuni ollut väärä. Kävin tänäkin kesänä taas Rautavaaralla ja osallistuin Rautavaara-päiville, joilla tapasin eräitä lapsuuden tovereitani, joita en ollut vuosikymmeniin tavannut.
Nythän Rautavaarallakin on oma kansanedustaja, kun rautavaaralainen Pentti Oinonen pääsi eduskuntaan ja pomppasi jopa persujen varapuheenjohtajistoon. Kepu siellä silti suurin puolu kuuluu nykyisin olevan. Ja väki on vähentynyt liki 6000:sta hieman runsaaseen 2000:een ja paikkakunta on suhteessa muuhun Suomeen nähden mennyt vain alaspäin. Kuten lähes kaikki kepoujohtoiset paikkakunnat. Sääliksi käy rautavaaralaisia ja ristin käteni kyynärpäitä myöten, että ymmärsin sieltä jo 56 vuotta sitten lähteä lipettiin.
Muilta osin olen tosiaankin jo vastannut sinulle ikään kuin ennakkoon, ja varmaan jo monta sataa kertaa aikaisemminkin, kun noita samoja mantrojasi olet aina esittänyt.
Sinä ja monet muutkin koklipit toistatte jatkuvasti samoja kepu- ja Kekkos-vastaisia mantrojanne näillä palstoilla. Kun minä vastaan oikein, niin joudun vastaamaan samalla tavalla kuin ennenkin. Suurin osa Keskustan palstalla riehuvista terroristeista on täysin hölmöjä, jottei niihin aina kehtaa sekaantua. En aina vastaa Sinunkaan manstroihisi, mutta joskus sen teen, kun alkaa mennä liian paksuksi.
Näinhän se täytyy olla, kun sen kerran demari julkisesti sanoo ja kirjoittaa tällä palstalla..
Oliko se Ameriiikan Yhdysvaltain tahto,
että demari Presidentti Koivisto kieltäytyi lunastamasta Karjalaa ja menetettyjä alueita takaisin...??
Vai käskikö SAK liittämään loputkin Suomesta suureen yhteiskuntakokeiluun vielä viime metreillä..??
Vai uskotteko te punikkidemarit historian sillä muuttuvan että valehtelette niin, että alatte itsekin uskoa valheisiinne ???
Keskustalainen elää sadokaudesta toiseen
ja Itsenäisen Suomen tasavalta vuosisadasta seuraavaan..
Sellaista on ollut Keskustalainen historiankirjoitus sitten jääkauden
eikä se siitä ole muuttunut.
Ja kaikki muut väitteet on paskaa.
-------------------------
Majander ottaa kantaa myös siihen, ettei Maalaisliitto kansallisena ja kansainvälisyyttä kaihtavana puolueena kyennyt ottamaan sitä roolia, mikä lanksesi SDP:lle kommunismin vastaisessa taistelussa.
-----------------------
Noin tapahtui
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 27.9.2007 klo 21.25
Ja osaltaan siksi minäkin arvostan sdp:n puolueistamme historiallisesti myönteisesti merkityksellisimmäksi.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Dollarivirrat auttoivat demareita sodan jälkeen/1135230582513
Samalla tavalla talebanitkin vihaavat auttajiaan amerikkalaisia. Jokin syndrooma kenties.