Kirkkonummelle

Kauanko Kirkkonummen eri alueilta ajaa (henk. autolla) Ruoholahteen ruuhka-aikana. Eli harkitsemme muuttamista Kirkkonummelle Nurmijärven Klaukkalasta ja yksi tärkeimpiä syitä kauan kestävät työmatkat. Alueita joita olemme miettineet Sundsbergiä, Brota, Masalaa, Kirkkonummen keskusta jne. Tällä hetkellä työmatka kestää 50 min - 1 h keskimäärin / suunta ja kun vaimo piakkoin menee töihin niin lapsellisen perheen elämää voi olla hankala saada toimimaan.
t. muuttaja
81827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

muuta Masalaan eikä Sundsbergin. Tietysti voit muuttaa mutta sitten olet naimisissa asunnon kanssa. Bro on paras tai keskusta.
Kirkkonummi keskusta--Ruohonlahti menee helposti 40min. riippuu liikenteestä ja aikataulusta. Voi mennä tuntikin tai sitten 30min.
Sitten kun moottoritie valmistuu ( 2050--2080 ) niin aika pienenee ehkä?

Äänestä

Länsiväylä on ruuhka-aikaan tupaten täynnä henkilöauotoja, joissa kuskin lisäksi ei istu ketään. Iltapäiväruuhkassa, varsinkin perjantaisin klo 15-17 Kivenlahdesta alkaa yhtenäinen autojono Jorvakseen saakka, jonka nopeus surkeimmillaan on n. 15 km/h. Vain juntit ajavat työmatkansa turhaan autolla, vaikka joillekin ihmisille oman auton käyttö luonnollisesti on välttämätöntä.

Jos perheessä on kaksi ansiotyössä käyvää henkilöä, jotka voivat kulkea omalla autolla yhdessä mennen tullen, omaa taloutta ajatellen auton käyttö lienee edullisempaa kuin julkiset, mutta se edellyttää melko säännöllisiä työaikoja molemmilta. Ilmakehästä huolehtiminen tuo taaas uusia näkökulmia asiaan.

Wikströmin bussilla pääsee varsinkin Sundsbergista ja Masalasta kaikkein helpoimmin Ruoholahteen.
Reitti 4 ajaa mainittujen paikkojen ohi, ja matka-aika on vuorokaudenajasta riipuen 25 - 25 minuuttia. Matka maksaa alle viitosen, ja kirkkonummilippua käyttäen vielä vähemmän.

Masalassa bussi ajaa monitoimitalon kulmalta, ja Sundsberg ohitetaan Sundsbergintietä pitkin. Ruoholahdessa pysäkki on entisen Lepakon luona. Aikataulut löytyvät osoitteesta mvw.fi.

Masalasta pääsee myös junalla, mutta se ei ole paras vaihtoehto juuri Ruoholahteen mentäessä. Y-vuorot ajavat Helsinkiin parhaimmillaan alle puolessa tunnissa. Junassa voi käyttää seutulippua, jolloin saa sen HKL:n osuudenkin samaan lippuun.

Kannattaa opetella käyttämään julkisia jo nyt, ennen kuin Helsinki, toivottavasti pian, asettaa tietullit rajallensa. Itse olen kulkenut Laajakalliosta 5 vuotta julkisia käyttäen, enkä ole tykännyt pahaa muutaman minuutin virkistävästä kävelymatkastakaan aamuisin matkan molemmissa päissä. Itse asiassa pidän sitä auton käyttämiseen nähden luksuksena. Oma ajotaitoni ei riitä siihen että luen kirjaa tai nukun ajaessani. Monien kohdalla pelkkä asennekysymys.

Äänestä

Ruoholahteen menee Masalasta/Sundsbergista omalla autolla 15 min, mikäli lähtee kotoa ennen klo 7.25, loppuviikosta to-pe on mahdollista lähteä ehkä vielä klo 7.40. Kokemusta on minulla tästä päivittäisestä ajosta nyt noin 8 vuoden ajalta sekä masalasta että sundsbergista. Takaisin tulo kestää ruuhka-aikaan hieman kauemmin tosin pahimmat jonot Kirkkonummelle päin muodostuvat vasta Sundsbergintien jälkeen.

Tervetuloa vaan Kirkkonummelle.

Äänestä
  • Hei,

    laittakaa vielä lisää tietoa kirkkonummelta hgiin matkustajat. Mietimme asunnon ostoa juuri Laajasalosta, miten bussit oikeasti kulkevat? Saako siellä istua tunnin vai meneekö tosiaan 40 min?

    Äänestä

  • paula_24keskustelija kirjoitti:

    Hei,

    laittakaa vielä lisää tietoa kirkkonummelta hgiin matkustajat. Mietimme asunnon ostoa juuri Laajasalosta, miten bussit oikeasti kulkevat? Saako siellä istua tunnin vai meneekö tosiaan 40 min?

    Kirkkonummella se on????????

    Äänestä

  • paula_24keskustelija kirjoitti:

    Hei,

    laittakaa vielä lisää tietoa kirkkonummelta hgiin matkustajat. Mietimme asunnon ostoa juuri Laajasalosta, miten bussit oikeasti kulkevat? Saako siellä istua tunnin vai meneekö tosiaan 40 min?

    Eiköhän se laajakalliosta ole jotakuinkin se 40min.

    Äänestä

No pakkohan sitä on ainakin 35 minuuttia varata Ruoholahteen. Jo tuossa Hangontien risteyksessä voi joutua jonottamaan 10 minuuttia (ihan oikeesti!.

Laajakallio on kivoin paikka, jollet halua muuttaa metsään.

Äänestä

Haluatko väenvängällä aiheuttaa lisäruuhkia ja saastepäästöjä ja vaikuttaa siihen, että entistiä enemmän vehreitä puisto- ja piha-alueita asfvaltoidaan tulevaisuudessa parkkipaikoiksi? Jos et, niin harkitse toki joukkoliikennevälineiden käyttöä auton vaihtoehtona.

Kirkkonummelta Helsinkiin on hyvät juna- ja bussiyhteydet ainakin keskustasta, Masalasta ja Tolsasta. Syrjäisemmiltä seuduilta ei ihan niin hyvät, mutta silloinkin voi oman auton käytön rajoittaa asemalle tai pysäkille siirtymiseen. Muutaman kilometrin pyöräily kotoa junalle tai bussille on monen hyväksi havaitsema, virkistävä ja kuntoa kohottava liikkumismuoto.

Y-juna kulkee ruuhka-aikoina ja matka Helsinkiin kestää sillä (yleensä mukavasti ja ilman tilanahtautta, voi vaikka lukea rauhassa tms.) 31 minuuttia. Rautatieasemalta pääsee sitten Ruoholahteen metrolla muutamassa minuutissa.

Wikströmin bussi pysähtyy Ruoholahdessa, ajomatka 30-40 minuuttia reitistä riippuen. Aikataulut kohtalaisen tiheät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttaja22222 kirjoitti:

Kauanko Kirkkonummen eri alueilta ajaa (henk. autolla) Ruoholahteen ruuhka-aikana. Eli harkitsemme muuttamista Kirkkonummelle Nurmijärven Klaukkalasta ja yksi tärkeimpiä syitä kauan kestävät työmatkat. Alueita joita olemme miettineet Sundsbergiä, Brota, Masalaa, Kirkkonummen keskusta jne. Tällä hetkellä työmatka kestää 50 min - 1 h keskimäärin / suunta ja kun vaimo piakkoin menee töihin niin lapsellisen perheen elämää voi olla hankala saada toimimaan.
t. muuttaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu