Puhelinosake

Sijoittajat ostivat aikoinaan kunnon nurkan Oulun Puhelimesta ja saneerasivat sen. Tänä päivänä kyseisen puljun arvo taitaa huidella yli 200 miljoonan euron. Arvioiden mukaan arvo voi DNA omistuksien ansiosta nousta lähiaikoina lähemmäksi 400 miljoonaa euroa.

Kandee miettiä tarkkaan, myykö sen VLP:n osakkeen nyt vai odottaako hetkisen. Ei ne jobbarit hyväntekeväisyydesta sitä osaketta 1500 eurolla osta.
5886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

VLP:tä ei olla viemässä pörssiin. Se on ja pysyy pienenä itsenäisenä ja surkeana palveluntarjoana hamaan paskaan asti! 1500e on täysin ylihintaa ja tulee nurkanvaltaus uhan jälkeen putoamaan ryminällä oikealle tasolle.

Äänestä
  • hahhhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • Ei näytä olevan nurkanvaltaus laantumassa, pikemminkin päinvastoin. Tällä menolla ei mee kauaa, että VLP liitetään osaksi jotakin pörssiyritystä. Lisäksi siellä on arvokas DNA omistus. Näistä se arvonnousu tulee.

    Ei VLP:tä yksinään oo kukaan pörssiin viemässä.

    Äänestä

Heh, eivät ne ilmaiseksi siitä tarjoa 1600euroa osakkeelta, vaan ilmassa on samat merkit kuin helsinginpäässä aikoinaan ja nyt ko. nyrkkiyhtiö on tunnettu Brändi suomessa. Ja osake maksaa rahassa$$$$


Kyllä teitä pian harmittaa,hah
Odotan innolla teidän ilmeitä jotka juoksette tuollaisen syötin perässä, tietämättä mitä on tekeillä

Äänestä
  • luulenpa ettei se arvo siitä ainakaan laske...niin ja tuskin kenenkään sen ikäisen ihmisen talous siitä kummemaksi muuttuu vaikka sen nyt sillä 1600e:llä myisi pois, joten minä ainakin neuvon sukulaisiani pitämään ne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elekää myykö kirjoitti:

Sijoittajat ostivat aikoinaan kunnon nurkan Oulun Puhelimesta ja saneerasivat sen. Tänä päivänä kyseisen puljun arvo taitaa huidella yli 200 miljoonan euron. Arvioiden mukaan arvo voi DNA omistuksien ansiosta nousta lähiaikoina lähemmäksi 400 miljoonaa euroa.

Kandee miettiä tarkkaan, myykö sen VLP:n osakkeen nyt vai odottaako hetkisen. Ei ne jobbarit hyväntekeväisyydesta sitä osaketta 1500 eurolla osta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu