on Hänen yllään ja Häntä kutsutaan nimellä SANA.
Jeesus on Jumala ja Jumalan Sana on Jeesus ja jokainen JUMALAN OMA saa syntynsä Sanasta ja Pyhästä Hengestä. Ei ole annettu, kuin yksi tie Jumalan luokse ja se on Jeesus Kristus, Jumalan AINOA Poika.
Jeesus on Jumala ja Jumalan Sana on Jeesus ja jokainen JUMALAN OMA saa syntynsä Sanasta ja Pyhästä Hengestä. Ei ole annettu, kuin yksi tie Jumalan luokse ja se on Jeesus Kristus, Jumalan AINOA Poika.
Vastaukset 32
Vanhimmat
että jeesus oli vain yksi profeetoista, ja sen jälkeen jatkui linja vielä muhammedilla. vai että jumalan poika..
Raamatussa sanotaan, että Jeesus on yksi profetoista?
Älä turhaan vetoa vaikkapa kohtaan, jossa Jumala kertoo lähettävänsä tänne Mooseksen kaltaisen, jossa Hän puhuu, sillä sillä ilmoituksella Jumala tarkoittaa sitä, että Hän ei puhu tulevaisuudessa enää palavassa pensaassa, jota Mooses pelkäsi, vaan puhuu Mooseksen kaltaisessa, eli IHMISESSÄ ja Jeesus oli 33 vuotta Mooseksen kaltainen, eli IHMISEN POIKA, mutta vain 33 vuotta ja sen jälkeen Hän palasi omaan osaansa, eli riisuitui orjan, eli ihmisen osasta ja tuli jälleen OMAAN OSAANSA, ELI JUMALAKSI.
raamattu ja raamattu. koraani on alkuperäiskielellään paljon vähemmän korruptoitunut teos ja näin oikeampi. koraani sanoo jeesuksen olevan vain yksi profeetta, ei sen enempää.
myöhemmin kirjoitettu, kuin Uusi Testamentti ja joka Koraanin pohjalta uskoo, niin uskoo jumalaan, joka ei ole elävä Jumala.
Raamattu on todistettavasti pysynyt samana kaikki vuosisadat ja -tuhannet.
ja säilynyt alkuperäisessä muodossaan. Lue itsesi takia seuraava:
Evankeliumien aitous
Ensiksi on vastattava haasteeseen evankeliumien aitoudesta. Mistä tiedämme, että Jeesuksen opetuslapset Matteus ja Johannes sekä Pietarin ja Paavalin kumppanit Markus ja Luukas todella kirjoittivat heidän mukaansa nimetyt Raamatussamme olevat evankeliumit? Mistä tiedämme, että lähes 2000 vuotta sitten kirjoitetut tekstit ovat pysyneet samoina meidän päiviimme saakka? Miksi hyväksymme vain Raamatun evankeliumit emmekä muita varhaisia evankeliumeita?
Kristittyjen onneksi Uuden testamentin tekstien aitoudesta on enemmän historiallista näyttöä kuin mistään muista antiikin ajan kirjoituksista. Ajanlaskumme ensimmäisiltä vuosisadoilta on useita todisteita siitä, että evankeliumit ovat todella saaneet syntynsä apostolisissa käsissä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Eusebiuksen kirkkohistoriassa siteerattu apostoli Johanneksen opetuslapsen Polykarpuksen opetuslapsi Ireneus Lyonilainen, joka kirjoitti 100-luvun loppupuolella: ”Matteus julkaisi heprealaisten keskuudessa kirjoitetun evankeliumin, kun Pietari ja Paavali olivat Roomassa julistamassa evankeliumia ja perustamassa kirkkoa. Heidän lähtönsä jälkeen Markus, Pietarin oppilas ja tulkki, jätti meille kirjallisesti sen, mitä Pietari julisti. Luukas, Paavalin kumppani, pani kirjaan Paavalin julistaman evankeliumin. Sitten myös Johannes, Herran opetuslapsi, joka oli nojautunut hänen rintaansa vasten, julkaisi evankeliumin oleskellessaan Efesossa Aasiassa.” (Kirkkohistoria 5:8:2–4, Harhaoppeja vastaan 3:1:1)
Evankeliumien kirjoittajista oltiin ensimmäisillä vuosisadoilla laajasti samaa mieltä, eikä ole päteviä todisteita vaihtoehtoisista kirjoittajista. Jos alkukirkko olisi itse kirjoittanut evankeliumit ja valehdellut niiden kirjoittajista, harhaoppiset olisivat saaneet siitä mainion tilaisuuden todistaa kristityt huijareiksi, eivätkä he olisi hyväksyneet näitä evankeliumeja. Tapahtui kuitenkin päinvastoin – kirkon vastustajat käyttivät myös lähteinään apostolisia evankeliumeita. Kirkko olisi tuskin myöskään valinnut kahta apostolien joukkoon kuulumatonta (Markus ja Luukas) sekä paheksuttua publikaania (Matteus) evankeliumien kirjoittajiksi. Jos he olisivat halunneet teksteilleen uskottavuutta, he olisivat tehneet kuten esimerkiksi gnostilaiset julkaistessaan omat evankeliuminsa – he nimesivät ne mm. Pietarin, Marian ja Tuomaksen mukaan.
Evankeliumien tekstien säilymisestä vääristelemättöminä on myös valtavan vahvaa todistusaineistoa. Kun suurin osa säilyneestä antiikin kirjallisuudesta on vain muutaman muinaisen käsikirjoituksen varassa, Uuden testamentin teksteistä on olemassa noin 24 000 käsikirjoitusta eri kielillä eri aikoina ja eri paikoissa. Kun muut antiikin kirjallisuuden säilyneet käsikirjoitukset ovat peräisin 500–1500 vuotta alkuperäistekstin kirjoittamisen jälkeiseltä ajalta, Uuden testamentin käsikirjoituksia on säilynyt ajalta, joka on vain sukupolven päässä alkuperäiskirjojen kirjoittamishetkestä (ensimmäinen katkelma Johanneksen evankeliumista n. vuodelta 125). Tämän lisäksi varhaisten kristittyjen kirjoittamien muiden tekstien sisältämistä sitaateista voitaisiin koota koko Uusi testamentti muutamia jakeita lukuun ottamatta, ja koska kirkkoisien jatkumo alkaa apostolisista ajoista asti, ei Uuden testamentin vääristyminen ole sijoitettavissa mihinkään ajanjaksoon.
Vaikka eri käsikirjoituksissa onkin useita eroavaisuuksia, nämä johtuvat lähinnä kirjoitusvirheistä ja muista epäolennaisista seikoista. Yksikään kristillinen opinkappale ei perustu raamatunkohtaan, jonka epäiltäisiin olevan myöhempi lisäys. Kaiken kaikkiaan 97–99% Raamatuissamme olevasta Uudesta testamentista on varmasti alkuperäisessä muodossaan, ja variaatiotkin on yleensä merkitty mukaan alaviittein. Yhteenvetona voidaan todeta, että Uuden testamentin tekstit ovat varmasti tarkimmat ja luotettavimmat aikoihimme asti säilyneet antiikinaikaiset kirjoitukset. Evankeliumeita ei voi torjua historiallisin perustein, sillä silloin jouduttaisiin torjumaan samalla koko muinainen historia – ainoa syy olla uskomatta niihin onkin niiden ihmeellisessä sisällössä, jonka luotettavuutta tutkimme seuraavaksi.
Pontius Pilatus kristittyjen keksintö? 2.09.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus.
2 comments
Evankeliumeissa ilmestyy lukuisia niin juutalaisten kuin roomalaistenkin hallitsijoiden nimiä. ylipapit Anas ja Kaifas, keisari Augustus, kuningas Herodes… Yksi heistä esitetään kuitenkin hyvin keskeisessä roolissa, nimittäin Jeesuksen Kristuksen tuomitsijana ja hänen kuolemansa täytäntöönpanijana: Pontis Pilatus tietysti. Evankeliumien mukaan Pilatus edusti Rooman hallintoa Juudean alueella. Hän vietti silloin tällöin lyhyitä ajanjaksoja Jerusalemissa, vaikka Rooman käskynhaltijana piti majaa Kesarean satamakaupungissa.
Vaikka evankeliumit kyllä mainitsevat moneen otteeseen Pilatuksen, hänestä ei löydetty lähes 2000 vuoteen yhtään mainintaa, veistosta tai kaiverruksia mistään arkeologisesta kohteesta. Evankeliumien ja kristinuskon historiallisuuteen kielteisesti suhtautuvat tarttuivat heti tähän Pilatuksen puuttumiseen historiallisista todistuskappaleista. Epäilijät joutuivat kuitenkin perumaan omia puheitaan kun 1961 italialainen ryhmä löysi Kesareasta arkeologisissa tutkimuksissaan kivilaatan, johon oli kaiverrettu seuraavat latinankieliset sanat: “TIBERIVM PONTIUS PILATVS PREFECTVS IVDAICAE“, käännettynä Tiberius Pontius Pilatus, Juudean käskynhaltija.
Pilatus ei siis näytä olevan kritinuskon keksimä hahmo, vaan Juudean alueella 2000 vuotta elänyt ja hallinnut Rooman käskynhaltija.
tuon pätkän kopiot? itse et sitä ainakaan kirjoittanut. pilatuksella ei ole mitään merkitystä, tottakai siitä on osa totta. osa taas ei.
itsesi takia toivoisin että lukisit koraanin ja löytäisit täten itsellesi henkisen rauhan sitä kautta ja allahin siunauksen.
tuota Raamatun pysyvästä aitoudesta kirjoitettua, vaan kopioin sen täältä netistä ja pahoittelen sitä, että en huomannut laittaa siihen lainausmerkkejä.
Minulla on rauha ja ilo ja on ollut kauan. Sain ne uudesti syntymiseni yhteydessä ja siinä samassa yhteydessä sain monet armolahjat.
Tulin toissa päivänä ulkomailta vierailulta perheen luota, joka tuli parisen vuotta aikaisemmin, kuin heistä mitään tiesin, kielillä puhumisessani.
En edes tiennyt, että ne sanat, jotka tulivat Pyhän Hengen vaikuttamassa puhumisessani, olivat ihmisten nimiä. Kun tutustuin tähän perheeseen hämmästyin itsekin suuresti, kun sain todeta, että jokaisen perheen jäsenen nimi oli tullut siinä kielessä peräkkäin. Tästä perheestä tuli hyvä ystävä perheeni kanssa ja sitä se on ollut nyt 18 vuotta.
Koraanin Jumala ei kykene antamaan tälläisiä ihmeellisiä lahjoja.
ja raamatun jumalat ovat yksi ja sama.
olen todistanut kuolleen miehen heräävän henkiin jumalan voimasta ja ensimmäisenä rukoilevan kiitoksen taivaaseen tästä elämän lahjasta.
raamatun jumala ei kykene antamaan tällaisia lahjoja.
että Raamatun ja Koraanin Jumala on yksi ja sama ja kohta kiellät, että Raamatun Jumala ei kykene tekemään....
Koraanin jumala ei ole Raamatun Jumala. Koraani kieltää puhumasta kolmesta, eli kieltää, että yksi Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Jumala herättää kuolleista ja parantaa ennalta tuntemisensa kautta jopa ekykyneitäkin.
Itse olen kokenut suuria ihmeitä ja parantunut niin vaikeista sairauksista ja aina hetkessä, että lääkärit ovat tunnustaneet olevansa sanattomia niiden suurten ihmeiden edessä.
Jeesus on Jumala ja Sana ja tämän Sanan kautta on kaikki alkunsa saanut.
Jeesus on rakkaus ja Hänellä on kaikki valta.
Isä Itse siirtää omansa Jumalan valtakuntaan, joka on sisäisesti meissä, jotka uskomme ja tässä valtakunnassa on Rauhan Kuningas, Jeesus Kristus.
nähnyt kun kuollut mies herää henkiin lääkäreiden jo todettua hänet kuolleeksi?
mutta uskon niin tapahtuvan ja tulevina aikoina niin on tapahtuva enemmän ja enemmän.
Kuten tuolla edellä jo kirjoitin, että Jumala herättää henkiin ja parantaa jos minkä lahkon jäseniä ja jos minkä uskon omaavia, ennalta tuntemisensa kautta. Eli Jumala tuntee eksyneen ennalta ja parantaa hänet ja kutsuu hänet yhteyteensä elämään.
Kaikkien uskontojen keskuudessa tapahtuu ihmeitä ja yksikään näitä ihmeitä kokeneista ei jää elämään harhaan vaan tunnistaa ihmeen jälkeen elävän Jumalan sydämessään.
Uskonnollisuudet ja lahkot ja kirkot ovat ihmisten perustamia. Jeesus ei niitä perustanut, vaan murtaa nyt niitä raja-aitoja joiden sisään Hänen omiaan on eksynyt ja Jumala siirtää nämä omat Poikansa perustamaan valtakuntaan ja näin eksynyt pääsee totuuteen ja valoon.
Itse olen ollut kuollut hengeltäni ja pikkuista vaille kuollut fysiikaltani, mutta niin suuri oli armo kohdallani, että Jeesus paransi minut ja herätti henkiin.
tuo näkemäni kuolleista herännyt nimenomaan rukoili allahille kiitoksensa, ei kristinuskon jumalalle. hän ei jäänyt elämään harhaan vaan avasi silmänsä tietäen totuuden, niinkuin hän tiesi ennen kuolemaansakin.
kuolleista herätetty on hyvin rakas Jeesukselle. Oletko keskustellut hänen kanssaan jälkeen päin ja oletko saanut huomata, että elävä Jumala on saanut hänessä sijan, sillä kuolleet jumalat eivät kykene ketään kuolleista herättämään.
Aina, kun Jumala tekee ihmeen, se tietää tälle ihmiselle elämän muutosta ja vaikka se ei siinä silmänräpäyksessä tulisikaan hänessä näkyviin, niin se kuitenkin tulee näkyviin, sillä elävä Jumala, Jeesus Kristus on aloittanut hänessä työnsä.
Ei minullakaan ollut elävää Jumalaa, vaikka lapsesta asti uskossa olenkin ollut, sillä en tuntenut Jeesusta ennen, kuin Hän Itse minulle Itsensä ilmaisi ja vasta sen jälkeen sain pysyvän rauhan ja sitä on kestänyt kolmattakymmentä vuotta.
Sitä ennen olin kuin kuka tahansa, rukoilin ja pyytelin, mutta en saanut. Niin suuri merkitys on Jumalalla, jolla on kaikki valta meihin nähden, kunnes Hän luovuttaa meidät puhdistettuna Isälle ja me kaikki tulemme yhteen.
Isä on antanut meidän tähtemme Itselleen yhden ainoan nimen ja se on Jeesus ja tämän nimen kautta me olemme pelastetut ja tässä nimessä rukouksemme tulevat kuulluiksi.
ja allahiin hän uskoo edelleen, koska allah hänet herätti levittämään sanaa uudelleen. jos mahdollista, hän on uskolleen vieläkin omistautuneempi kuin ennen.
juuri nuo sinunkin kertoumuksesi saavat minut uskomaan siihen, että vaikka muslimit uskovat olleen enemmän profeettoja kuin kristityt, on kyseessä sama jumala. näin sanovat myös kaikki muslimijohtajat ja ovat aina sanoneet, Kirjan kansat palvovat samaa tekijää, eri nimillä vain.
olla kanssasi samaa mieltä, että palvomme ja palvelemme samaa Jumalaa, mutta en voi, sillä Koraani kieltää Jeesuksen Jumaluuden.
Miksi sinä et luota ainoaan Kirjoitukseen, joka on todistetusti pysynyt alkuperäisessä asussaan?
Miksi tahdot perustaa uskosi Koraaniin, joka on vuosi satoja myöhemmin syntynyt, kuin Uusi Testamentti ja vuosi tuhansia myöhemmin, kuin Vanha Testamentti?
Tiedät varmasti näistä kuolleenmeren kääröistä, joista Jesajan kirja on todistettu aivan samaksi, minkä saamme Raamatusta lukea. Uudesta Testamentista on alun alkaen tehty niin paljon kopioita, että ei mistään ja sen aitous voidaan tänäänkin näistä kopioista tarkistaa. Ensimmäiset kopiot on tehty heti evankeliumien ilmestymisen jälkeen.
Koraani on kirjoitettu paljon Raamattua mukaillen, mutta tärkeimmässä asiassa se poikkeaa oleellisesti Raamatusta, eli siinä, että Jumala lähettää Ainoan Poikansa meidät sovittamaan Itsensä kanssa.
Jeesus on armo ja laupeus ja rakkaus ja jokainen, joka tuntee elävän Jeesuksen hylkää muut jumalat ilolla, sillä hän joka elää Jumalan Hengestä, elää vapaudessa ja armossa, jonka yksin Jeesus kykeni meille ansaitsemaan ristintyöllään.
Me julistamme siitä suuresta ilosta, että meidän ei tarvitse työtä tehdä uskomme hyväksi, vaan me saamme elää uskosta rauhassa ja levossa. Jumala Itse vaikuttaa meissä ja siksi me elämme ennalta Jumalan tekemisissä hyvissä töissä, eli rakastamme ja vieläkin rakastamme ja tämä rakkaus takaa meille täytetyssä laissa elämisen. Rakkaus on lain täyttymys ja et tunne ketään jumalaa, joka voi sinulle tämän rakkauden rakkaudestaan lahjoittaa ja antaa näin täyden vapauden, jos et Jeesusta Jumalaksi tunnusta.
Jeesus tuo vapauden ja minä todistan siitä, sillä minä olen saanut Häneltä sen ihmeellisen vapauden, jossa ei ole pelon, eikä orjuuden siementäkään, sillä ristintyöllään Hän poisti ne omiensa elämästä.
koraani on pysynyt arabiaksi samanlaisena kirjoittamisestaan lähtien, raamattua on muokattu eri käännösten yhteydessä ja jopa mooseksen nimeen tehty teksti on paljastunut tutkimuksissa usean kirjoittajan tekemäksi.
enkä minä mitään palvo, kunhan oli huvittavaa lukea palstan aihepiiriin liittymättömän aiheen tajunnanvirtaa etenkin kun suurin osa kirjoituksistasi on kopioitua ja ulkoa opeteltua "todistusta"
ulkoa opituksi, vai huomaatko, että kirjoitan vain kokemuksesta?
tuo vaikuttaisi olevan, samoilla sanoilla tai pienillä muutoksilla niin moni puhuu henkilökohtaisina kokemuksinaan. pappi opettaa mitä sanoa ja niin poispäin, eihän siinä sinällään mitään pahaa ole. taisi vaan mennä väärälle palstalle
luterilaisiin, mutta Jeesus antoi uloslähtö käskyn ja sen jälkeen en ole saanut opetusta keneltäkään muulta, kuin Jeesukselta Pyhän Hengen kautta.
Käyn paltalla kuin paltalla, aina siellä mihin Jeesus minut lähettää. Tälläkin paltalla olen käynyt aikaisemminkin muutaman kerran, mutta taitaa edellisestä käynnistä olla jo kuukausia aikaa.
Koska olen yksityisyrittäjä Jumalan tahdosta, voin tehdä työni ohessa Jeesuksen antamia töitä, jotka ovat minulle kaikki kaikessa.
että siitä, kun olen saanut viimeksi opetusta jonkun ihmisen kautta on jo kulunut yli kaksikymmentä vuotta ja jos koet, että puhun samoja mitä jotkut muutkin puhuvat, niin se johtuu siitä, että olemme saman Kasvattajan alaisia.
Minä puhun omasta kokemuksestani ja näin en puhu mitään ulkomuistista, vaan todella kokemuksesta.
Koska Jeesus valitsi minut tähän tehtävään, tapahtuu minulle Hänen antamiaan asioita merkkipäivinä senkin vuoksi, että muistan milloin mitäkin tapahtui. Esim. uudesti syntyminen tapahtui vuonna 1984 Pyhäin Miesten päivänä ja se muutti koko elämäni.
...tieteelisempää tekstiä Helsingin yliopiston egseketiikan oppimateriaalista. Ecankeliumeja ei ole kirjoittaneet Jesuksen opetuslapset vaan jotkut tuntemattomat ihmiset opetuslasten jo kuoltua.
uskoa tuohon valhetietoon, niin se on oma valintasi.
Raamatun Sana toteutuu meille, jotka uskomme siihen.
Itse elän ihmeissä ja tiedän, että Raamattu on totta ja tiedemiehet ja muut tutkijat ovat vielä häpeään joutuva väitteinensä.
internetin käyttö, lääkärillä käynti ja kaikki muukin "häpeällisten väitteiden" hapatus. ainiin, mutta sinähän valitset mitä tahdot ja heität muut romukoppaan. hieno perusta sokealle uskolle
valita sen, minkä Jumala Sanassaan ohjaa minut valitsemaan ja sen TAHDON hyljätä, joka olisi minun lihalleni mieluinen valinta, mutta sotii Jumalan Sanaa vastaan.
Lääkärissä en juuri koskaan käy, koska olen terve. Viimeksi kävin noin 12 vuotta sitten ja täällä internetissä työskentelen leipätyöni takia usein ja ennenkaikkea sen takia, että Jeesus lähettää minut tänne tuomaan totuutta.
Jeesus on kouluttanut minut tähän tehtävään ja Hänen tahdostaan teen tätä työtä sinunkin hyväksesi. Tarkista Raamatusta se mitä kirjoitan ja huomaa, että kirjoitan vain Raamatun mukaisesta.
lopeta internetin käyttö koska se on jumalattomien tiedemiesten kehittämä. vaihda työsi sellaiseeen minkä jumalasi hyväksyy.
Internetti on mitä parhain työväline saavuttaa laajalti ruohontason ihmisiä, eli heitä, jotka eivät ole kirjanoppineita, vaan etsivät koko sydämisesti Jumalaa.
Jeesus elää ja täyttää lupauksensa meille, jotka uskomme Häneen, eli antaa Pyhän Hengen, joka lähtee Isän valtaistuimelta ja tulee meihin asumaan opettaen ja opastaen meitä ja on VOIMA meissä.
Jeesus totisesti teki voittoisan ristintyönsä tähtemme, eli Jumala sovitti meidät Itsensä kanssa ja siitä sovituksesta saimme valtavan armon tulla Jumalan VOIMASTA Jumalan lapseksi ja sitä osaa emme ikinä vaihtaisi, emme vaikka koko maailman saisimme omistukseemme.
En puhu turhia, vaan kerron sen totuuden, että siitä lähtien, kun tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä ja Hän tunnusti minut Jumalan enkelien edessä olen saanut elää Jumalan valtakunnassa Isän Itsensä siirtämänä ja olen saanut olla täydellisen vapaa ja rauhallinen, pitkälti yli 20 vuotta ja sen pitäisi sinullekin sanoa, että puheeni on totta ja Jumalan armo ja rakkaus on pysyvää heille, jotka uskovat Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Jos jonkin puolen Jumalasta hylkää, ei ole Jumalan tuttu, sillä Hän toimii kolmena meidänkin puolestamme ja hyväksemme.
Kiinnitä huomiosi Raamaun Ilmoitukseen, jossa Jumala kertoo, että kaikki valta on tämän armotalouden aikana meihin nähden Jeesuksella ja, että Pyhä Henki on Temppelin rakentaja ja se Temppeli valmistuu kohta. Me tulimme kaukaa ja läheltä ja rakensimme Herran Temppelin Pyhässä Hengessä.
Huomioi se, että Jeesus kertoo, että Hän ei asu käsintehdyissä temppeleissä, vaan Hänen asumuksensa on Hengen Temppelissä, joka on vain heissä, jotka uskovat Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
että internetin on kehittäneet samat saatanalliset tiedemiehet joidenka ajatuksia vastaan kokoajan raivoat. miksi käytät saatanan työkalua?
hyvin muuten paljastit motiivisikin, kirjanoppineet tietävät liikaa joten parempi etsiä tyhmempiä ihmisiä ja sellaisia joilla ei ole mitään tietoa. ehkäpä sitten onnistaa paremmin.
ihmettelinkin jo miten tämä ketju liittyy mormonismiin mutta siinähän se yhtymäkohta taisi tullakin, heh heh. (onneksi tänään on lauantai, ei tällaista kehtaisi kirjoittaa sunnuntaina tähän aikaan kun eivät mormonit voisi pistää jotain takaisin).
kiinnitä huomiosi mithraan, kait tiedät edes tuon jantterin.
niitä tyhmempiä ...
Isä on myös Jumala. Rattoisaa aamukeskustelua. Tervein mormoni.
sillä ilman Isää ei ole Poikaakaan.
että ilman Isää ja Poikaa ei ole Pyhää Henkeä, sitä ihmeellistä Puolustajaa ja opettajaa, jonka saamme sisäämme uskomalla Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Jeesus sanoo, että joka ei uudesti synny ylhäältä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
Meidän on synnyttävä uudeksi vedestä ja Hengestä, eli Sanasta ja Pyhästä Hengestä, joka Sanan todistaa, eli meidän on synnyttävä uudeksi Jumalasta.
Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, jotka uskomme ja tämä valtakunta on rauhan valtakunta ja tämä valtakunta koostuu Pyhän Hengen kautta ja vaikutuksesta, Isän ja Pojan yhteydestä, eli Pyhä Henki tulee meihin astioihin ja tämän Hengen kautta olemme yhteydessä Isään ja Poikaan, eli Jumalaan.
Joka ei tunnista Jeesusta Jumalaksi ei ole osallinen Jumalan valtakuntaan.
sanapyöritystä...
No joka tapauksessa Jumala on Jumala, Jeesus on Jumala, ja Pyhä Hemki on Jumala. Jokainen näistä on oma persoonansa ja oma olemuksensa. He ovat yhtä sanoissa ja teoissa muodosteaen täten Jumaluuden ylimmän "johtokunnan". Näin on Jeesuksen mukaan : Isä minussa ja minä Isässä ja täten he ovat yksi(mielisiä).