Viikkojärjestys on Jumalasta

Vuoden 600 eKr paikkeilla juutalaiset omaksuivat seitsenpäiväisen viikon. Israelin kansa oli vankeudessa Babyloniassa ja sai sieltä vaikutteita ajanlaskuunsa. Seitsenpäiväinen viikko sopi yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa – tai luomiskertomus kirjoitettiin sopimaan yhteen seitsenpäiväisen viikon kanssa. Oli miten oli, juutalaisilla joka seitsemäs päivä oli omistettu levolle ja rukouksille. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina kristityt omaksuivat juutalaisten jatkuvasti toistuvan viikon ja hyväksyivät vähitellen, tosin vastahakoisesti, päiville niiden roomalaiset, pakanalliset nimet.

Vanhoille suomalaisille kuukausi merkitsi todellista kuun vaiheiden kiertoa eikä nykyistä keinotekoista 30 tai 31 päivän jaksoa. Kuukauden pituutena he eivät kuitenkaan pitäneet todellista 29 1/2 päivää, vaan noin 28 päivää. Tämä on helposti ymmärrettävää, jos ajattelee miten kuun vaiheet oikeastaan näkyvät.

Noin seitsemässä päivässä kuu kasvaa ensimmäiseksi neljännekseksi, jälleen seitsemässä päivässä täydeksi kuuksi, taas seitsemässä päivässä pienenee viimeiseksi neljännekseksi, ja kun viimeiset seitsemän päivää ovat kuluneet, ohut kuun sirppi katoaa auringon hehkuun.
Kuukauden päätyttyä oli vuorokausi tai kaksi tyhjää aikaa, joka ei kuulunut mihinkään kuukauteen, ennen kuin ohut kuunsirppi auringon toisella puolella taas kertoi seuraavan kuukauden alkavan. Ennen kuin eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomeen keskiajalla, oli viikkoihin perustuva ajanlasku kuitenkin jo irronnut oikeista kuun vaiheista. Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.

Miten ns. tyhjät päivät huomioitiin sapatinvietossa?

päivä :) kirjoitti:

Vuoden 600 eKr paikkeilla juutalaiset omaksuivat seitsenpäiväisen viikon. Israelin kansa oli vankeudessa Babyloniassa ja sai sieltä vaikutteita ajanlaskuunsa. Seitsenpäiväinen viikko sopi yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa – tai luomiskertomus kirjoitettiin sopimaan yhteen seitsenpäiväisen viikon kanssa. Oli miten oli, juutalaisilla joka seitsemäs päivä oli omistettu levolle ja rukouksille. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina kristityt omaksuivat juutalaisten jatkuvasti toistuvan viikon ja hyväksyivät vähitellen, tosin vastahakoisesti, päiville niiden roomalaiset, pakanalliset nimet.

Vanhoille suomalaisille kuukausi merkitsi todellista kuun vaiheiden kiertoa eikä nykyistä keinotekoista 30 tai 31 päivän jaksoa. Kuukauden pituutena he eivät kuitenkaan pitäneet todellista 29 1/2 päivää, vaan noin 28 päivää. Tämä on helposti ymmärrettävää, jos ajattelee miten kuun vaiheet oikeastaan näkyvät.

Noin seitsemässä päivässä kuu kasvaa ensimmäiseksi neljännekseksi, jälleen seitsemässä päivässä täydeksi kuuksi, taas seitsemässä päivässä pienenee viimeiseksi neljännekseksi, ja kun viimeiset seitsemän päivää ovat kuluneet, ohut kuun sirppi katoaa auringon hehkuun.
Kuukauden päätyttyä oli vuorokausi tai kaksi tyhjää aikaa, joka ei kuulunut mihinkään kuukauteen, ennen kuin ohut kuunsirppi auringon toisella puolella taas kertoi seuraavan kuukauden alkavan. Ennen kuin eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomeen keskiajalla, oli viikkoihin perustuva ajanlasku kuitenkin jo irronnut oikeista kuun vaiheista. Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.

Miten ns. tyhjät päivät huomioitiin sapatinvietossa?

Sapatti on Herran päivä.
Ja tämä sama järjestys on pysynyt luomisesta lähtien. Sunnuntai on auringon päivä ja sen vuoksi sitä pakanat palvoivat. Kristikunta jatkaa pakanallista ihmistraditiota ja Jeesus on syrjäytetty. Onneksi Jeesus rakastaa adventisteja!

Muuten, sapatin hylkääminen tekee sokaksi Jeesuksen uskolle. Sinä olet sokea ja tietämätön.

Adventistit ovat maailman valkeus!   

päivä :) kirjoitti:

Vuoden 600 eKr paikkeilla juutalaiset omaksuivat seitsenpäiväisen viikon. Israelin kansa oli vankeudessa Babyloniassa ja sai sieltä vaikutteita ajanlaskuunsa. Seitsenpäiväinen viikko sopi yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa – tai luomiskertomus kirjoitettiin sopimaan yhteen seitsenpäiväisen viikon kanssa. Oli miten oli, juutalaisilla joka seitsemäs päivä oli omistettu levolle ja rukouksille. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina kristityt omaksuivat juutalaisten jatkuvasti toistuvan viikon ja hyväksyivät vähitellen, tosin vastahakoisesti, päiville niiden roomalaiset, pakanalliset nimet.

Vanhoille suomalaisille kuukausi merkitsi todellista kuun vaiheiden kiertoa eikä nykyistä keinotekoista 30 tai 31 päivän jaksoa. Kuukauden pituutena he eivät kuitenkaan pitäneet todellista 29 1/2 päivää, vaan noin 28 päivää. Tämä on helposti ymmärrettävää, jos ajattelee miten kuun vaiheet oikeastaan näkyvät.

Noin seitsemässä päivässä kuu kasvaa ensimmäiseksi neljännekseksi, jälleen seitsemässä päivässä täydeksi kuuksi, taas seitsemässä päivässä pienenee viimeiseksi neljännekseksi, ja kun viimeiset seitsemän päivää ovat kuluneet, ohut kuun sirppi katoaa auringon hehkuun.
Kuukauden päätyttyä oli vuorokausi tai kaksi tyhjää aikaa, joka ei kuulunut mihinkään kuukauteen, ennen kuin ohut kuunsirppi auringon toisella puolella taas kertoi seuraavan kuukauden alkavan. Ennen kuin eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomeen keskiajalla, oli viikkoihin perustuva ajanlasku kuitenkin jo irronnut oikeista kuun vaiheista. Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.

Miten ns. tyhjät päivät huomioitiin sapatinvietossa?

Sapatti on Herran päivä.
Ja tämä sama järjestys on pysynyt luomisesta lähtien. Sunnuntai on auringon päivä ja sen vuoksi sitä pakanat palvoivat. Kristikunta jatkaa pakanallista ihmistraditiota ja Jeesus on syrjäytetty. Onneksi Jeesus rakastaa adventisteja!

Muuten, sapatin hylkääminen tekee sokeaksi Jeesuksen uskolle. Sinä olet sokea ja tietämätön.

Adventistit ovat maailman valkeus!