Jokin mättää biologian opetuksessa.Jatkuvasti törmää siihen väärinkäsitykseen,että ihminen olisi kehittynyt apinasta.Eikä tämä harhaluulo koske ainoastaan uskovaisia.
Jos ihmisen kehityslinjaa ja apinan kehityslinjaa seurataan ajassa tarpeeksi kauas taaksepäin, jossain vaiheessa ne yhtyvät.Toisin sanoen joskus muinoin on ollut eliölaji,jonka kehitys on haarautunut.Yhden kehityslinjan tulos on ihminen,toisen apina.Tätä voi havainnollistaa vaikkapa Y-kirjaimella.
i a i=ihminen
Y a=apina
e e=eliölaji,josta sekä
i että a kehittyivät
Aikajana kulkee siis alhaalta ylöspäin.Apinasta ei pääse Y:tä pitkin ihmiseen kuin aikamatkustamalla ajassa taaksepäin,mikä ei tietääkseni onnistu,vaikka siitä monet haaveilevatkin.
Salaliittoteoriani (inhokkisanani) kuuluu seuraavasti:Osa uskovaisista levittää tietoisesti tätä disinformaatiota siinä uskossa ja toivossa,että se saisi ihmiset hylkäämään evoluution itseään loukkaavana.Vanhan amerikan-suomalaisen laulun(Daytonin apinajuttu) sanoin:"Apina ku niin paljon muuttuupi.Siitä ny hulluki suuttuupi.Ei,me ei olla apinoita!"
Jos,siis JOS,ihminen polveutuisikin apinasta,niin en minä sitä mitenkään häpeällisenä tai ihmisarvoani alentavana pitäisi.Entä sinä?

Vastaukset 13
Vanhimmat
On tämä kuitenkin niinkin, että jos joskus löytyy niin hyvä fossiili simpanssin ja ihmisen yhteisestä esi-isästä, että siitä voidaan tehdä Lycyn kaltainen ennallistus, niin kyllä keskiverto kadunmies nimittäisi otusta "apinaksi".
tästä kaikesta missä elämme. ehkä maapallo muodostui joskus ties missä olosuhteissa, jonkun linnunradan kääriytyessä napaansa, räjähtäen tomuksi pitkin ja poikin, kasaantuen uuteen järjestykseen, josta sitten maapallo ja muu ympärillä oleva sitten syntyi, ja taas on kierto kuin viemäriin vedelle kohti linnunradan napaa joka pyyhkii kaiken jälleen pois syntyäkseen uudestaan.
siinä välivaiheessa me elämme ja synnymme. Kehomme syntyy maasta jolloin me olemme osa tätä kaikkea, siis olemme tämä kaikki. ajatukset ja käsitteet meidät tästä erottaa, jotenkin kummasti se elämä mitä itsekin olemme, syntyy ja tulee aineeseen, poistuen myös sinne mistä oli tullutkin. Jos me lakkaamme pitämästä kiinni käsitteistä ja muusta, ja emme ajattele tai pue asioita ajatuksin, koemme olevamme yhtä kaiken kanssa, eikä erillisyyttä silloin ole. me siis tavallamme olemme yhtä ja samaa, yksi tämän kaiken kanssa.
eräs täti sanoi, että amerikan intiaaneilla oli hyvä periaate, siis juuri tuon ylläkuvatun kaltainen, olemme tätä kaikkea missä elämme.
tosin, se ei ollut periaate, vaan itse todellisuus, jonka jokainen, joka vähääkään uhraa mieltään tämän asian tutkimiselle, tajuaa asian pointin. ei kyse ole periaatteesta, paitsi silloin, jos me pidämme kiinni jostain toisesta periaatteesta, jolloin kaikki muutkin ovat vain periaatteita.
mistä tuo energia on saatu tommotseen räjähykseen?
Ja mistä se "jokin" joka on kaiken saanut alkuun ON tullut?
Voisko kaikki olla Jumalan luomaa, siis L-U-O-M-A-A.
Tottakai voi. Eikä se luoja ole koskaan ilmestynyt mistään tyhjästä, vaan on aina ollut/on (preesensissä). Tätähän ei ateistin planttu näköjään pysty ymmärtämään. Todennäköisesti tähänkin tulee taas liuta v-sanalla kyllästettyjä kiihkoiluja.
tästä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttifluktuaatio
Harmittaako?
Onhan ihminen puolustanut syntielämä, jopa sillä että olisimme apinoista, ja käyttäydymme niinkuin apinoita, tai Gorilloja välillä? Saathan sä olla vaikka chimppansi, mun puolesta, mutta ei se muuta se... Että tarvit Jeesus pelastuaxeen !!!!
Simpanssien suvussa on kolme päätyyppiä; *
*simpanssi(Pan troglodytes)
*bonobo(Pan paniscus) sekä
*ihminen(Homo sapiens sapiens)
Geeneiltään niin lähellä toisiaan, että jos kyseessä olisi mikä tahansa muu kuin ihminen, niin ei hetkeäkään epäröitäisi luokitella samaksi lajiksi.
sulle rakas savonarola:
Ookko sää suuri koomikko jesuxen armosta vai ilman sitä?
Eli olitkos huumormiehii jo silloin..juu nou..ennen päänsisäistä big bangiä?:)
Siitä voi vain päättä että on sama tekijä ja luoja,,, elikä luoja takana!!!!!!!!! Vertauskuvallisesti tehdas tekee samankaltaisia tuotteita. Joka sopi ympäristöön niinkuin silmä tai kova tai suu päähän,,, eikä takapuoleen! Hyvin tehtyjä tuotteita. Lähes virhettömiä sanoisin !!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kunnia Jumalalle !!
Kokonaan erilainen nyt! Armosta olen mitä olen !! Aivan yliluonnollisesti !! Sinäkin voit saada erilainen elämä !! Ei ole ollenkaan mahdottomia tapauxia !!!Jeesus on apu jokaiselle !!! : )
Siunausta rakkaat ateistit !!!
Jaa.. ai, asian voi ymmärtää noinkin. No, onnee vaan savonarolalle. Koitahan pärjätä.
kiittää ja kuittaa:)