Hämmästyneelle

tässä, koska se ei suostunut menemään tuohon "käskyistä jälleen" ketjuun.

Juutalaisille annetu lait ja säädökset
eivät kuulu minulle, mutta eivät ne kuulu sinullekaan. Aika oli kova, jolloin Jumala nämä lait ja säädökset heille antoi ja kansa oli niskurimaista ja teki pimeydessä mitä tekikin.

Jumala ei ole koskaan antanut lakejaan ja säädöksiään uskosta osattomille, vaan aina uskovaisille, mutta heitä oli paljon, jotka luopuivat uskostaan ja olisivat vieneet valitutkin luopumukseen jos lait eivät olisi olleet niin kovat, että luopuneet joutuivat erotetuksi Jumalan kansasta.

Kuten tiedät, juutalaisille kuului aikoihin, uhrimenoihin, sairauksiin ja jos mitä asioita koskeviin neuvoihin ja ohjeisiin tarkat säädökset, jotka eivät ole meille tarkoitettuja, emmekä koskaan kykenisi niitä täyttämään, kuten monet juutalaiset kykenivät, uskon kautta Jumalaan ne täyttämään laintäyttämisen aikana, eli vanhan liiton aikana.

Liitonarkissa on vain kaksi taulua ja näissä kahdessa taulussa on vain kymmenen käskyä, ei enempää, eikä vähempää ja tämä Liitonarkki on tallella tänäänkin ja siinä olevien taulujen mukaan arvioidaan kerran vaelluksemme.

Ilmestyskirja, eli Raamatun viimein kirja kertoo, että he, joilla on Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat valittuja ja pelastettuja.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vastaus... kirjoitti:

tässä, koska se ei suostunut menemään tuohon "käskyistä jälleen" ketjuun.

Juutalaisille annetu lait ja säädökset
eivät kuulu minulle, mutta eivät ne kuulu sinullekaan. Aika oli kova, jolloin Jumala nämä lait ja säädökset heille antoi ja kansa oli niskurimaista ja teki pimeydessä mitä tekikin.

Jumala ei ole koskaan antanut lakejaan ja säädöksiään uskosta osattomille, vaan aina uskovaisille, mutta heitä oli paljon, jotka luopuivat uskostaan ja olisivat vieneet valitutkin luopumukseen jos lait eivät olisi olleet niin kovat, että luopuneet joutuivat erotetuksi Jumalan kansasta.

Kuten tiedät, juutalaisille kuului aikoihin, uhrimenoihin, sairauksiin ja jos mitä asioita koskeviin neuvoihin ja ohjeisiin tarkat säädökset, jotka eivät ole meille tarkoitettuja, emmekä koskaan kykenisi niitä täyttämään, kuten monet juutalaiset kykenivät, uskon kautta Jumalaan ne täyttämään laintäyttämisen aikana, eli vanhan liiton aikana.

Liitonarkissa on vain kaksi taulua ja näissä kahdessa taulussa on vain kymmenen käskyä, ei enempää, eikä vähempää ja tämä Liitonarkki on tallella tänäänkin ja siinä olevien taulujen mukaan arvioidaan kerran vaelluksemme.

Ilmestyskirja, eli Raamatun viimein kirja kertoo, että he, joilla on Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat valittuja ja pelastettuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu