Neljä vuotta, kolme neurologia ( useita muita lääkäreitä), lukemattomia tunteja masentavia oireita, murehtimista ja mielipahaa ja vihdoin tuntuu että apua on löytynyt.
Tarinani lyhyesti: ensimmäisen kerran muistan kokeneeni epämääräistä huimausta, tajunnantilan alenemista, ja kokonaisvaltaista outoa oloa neljä vuotta sitten. Koska olotila seurasi usein oltuani ulkona juhlimassa (opiskelija kun olen), päättelin sen johtuvan alkoholinkäytöstä. En siis kuitenkaan käyttänyt alkoholia suunnattomia määriä, kerran parissa viikossa, saman verran kuin opiskelijatoverini. Uskaltauduin lääkärille vasta toissa kesänä, koska juomattomuusperiodit paransivat usein hieman oloani ja päättelin tosiaan oireiden johtuvan alkoholinkäytöstä. Kerroin olettamuksistani yleislääkärille ja hän oli heti samaa mieltä kanssani; syyllinen on alkoholi. Päästäni otettiin kuitenkin magneettikuvat ja niissä näkyi arpeuma aivoissa joka oli luultavasti aiheutunut iskusta päähän määrittelemättömänä ajankohtana (lumilautailuonnettomuus yhtenä syyllisenä). Ensimmäinen neurologi ei uskonut oireiden johtuvan alkoholista, mutta epäili syylliseksi 'särytöntä' migreenistä ja söinkin siihen beettasalpaajia noin kolme kuukautta. Ne eivät auttaneet, mutta olo oli edelleen parempi koska en käyttänyt alkoholia. Oireet vaivasi kuitenkin niin paljon että varasin ajan toiselle neurologille jonka diagnoosi oli heti sama vanha: alkoholi. Tästä sisuuntuneena ja samalla masentuneena (koska juomattomuus ei ollut auttanut kuin hieman) päätin olla juomatta lopun elämäni. Olin kuitenkin jo varannut ajan kolmannelle neurologille jolle minulla ei ollut aikomus mennä, mutta jonka ajan olin unohtanut perua. Lääkäriasemalta soitettiin ja sanottiin että voin tulla vastaanotolle vielä jos haluan, lasku tulee joka tapauksessa. Ajattelin ettei minulla ole hävittävää ja menin paikalla. Näytin magneettikuvani ja miltei heti k.o neurologi epäili että arpeuma saattaisi olla syypää oireisiini, eli kyseessä oli osittainen epilepsia/sähköinen häiriö. Aloitin Lamictal kuurin 3x 25mg päivässä ja huomasin heti oloni parantuvan. Söin tosin lääkkeitä hieman väärässä järjestyksessä, ja koska otin lääkkeen illalla saattoi teho olla mennyttä aamupäivällä jolloin oireet silloin tällöin palasivat. Nyt olen kuitenkin syönyt Lamictalia seitsemisen viikkoa ja elämäni hymyilee leveämmin kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Olen käynyt koulussa, töissä, seurustellut ja muutenkin yrittänyt elää normaalia elämää neljän viime vuoden aikana, mutta kaikki asiat ja tilanteet siltä ajalta ovat masentavien oireiden sävyttämiä. Tekisi mieli halata ihmisiä kadulla ja kertoa miten iloinen tänään olen!
Tarinani ei jäänytkään lyhyeksi, mutta neljää vuotta on vaikea tiivistää pariksi lauseeksi. Menen vielä EEG:hen jossa diagnoosi luultavasti varmentuu (tai sitten ei, se ei minua kiinnosta, vaan se että lääkkeet auttavat) Niille jotka ihmettelevät lääkärikäyntimääriäni voin kerta että minulla on vakuutus joka on mukisematta korvannut kaikki aiheutuneet kulut. Jälkeenpäin ajateltuna minun ei olisi kannattanut tuoda alkoholinkäyttöä, eikä muitakaan omia diagnoosejani ensimmäisenä esiin lääkärikäynneillä, mutta ne olivat minulle selkein syypää, olihan minulla ollut vuosia aikaa tutkiskella ja pohtia oireitani. Kiitos niille jotka tämän koko avautumiseni jaksoivat lukea!

Vastaukset 12
Vanhimmat
että apua on sitten löytynyt. Kyllähän niistä arpiläjistä saattaa kohtauspesäkkeitä tulla. Vaurio mikä vaurio. Onko siitä oletetusta iskusta kauankin aikaa vai niitäkö on niin monta, ettei pysty sanomaan? Oliko sitä arpikudosta paljonkin?
Itselläni epilepsia johtuu myös arpikudoksesta, joka on tosin leikkauksen aiheuttama. Mulla EEG (tehty 2 krt viimeisen vuoden aikana) ei näytä mitään paitsi sen, että siellä on sitä arpea ja koloa.
Siis että asiasi ovat paremmin. Isäni sairastui epilepsiaan aivoverenvuotoleikkauksen jälkiseurauksena (arpikudos). Se saatiin pian kuriin.
Itse kärsin luultavasti railakkaan lapsuusikäni vahingoista: puusta putoamiset, katolta lumihankeen hyppimiset, kovalla hangella "ruutua" hyppimiset jne. Kaikki kivoja juttuja lapsena, mutta eivät seurauksiltaan välttämättä kivoja :(
Toivon sinulle oikein hyvää syksyn jatkoa!
saunalahtea
Mitä se on, siis Lahdesta haettua saunaa ;) No, joka asiaan se ryyppy ei auta. Yritäpä kehitellä jokin muu neuvo ;)
t. Otti illalla yhden Fernet Branca ryypyn
oikee happo luurin toises pääs,häähähää!!!!
Hapan minä kyllä olen tämän tautini vuoksi ;) Kiäh, kiäh...
mut jos lääkkeet on vatsan ärsyttäny,katkero parantaa mahan
Hyvä, että apua on viimein löytynyt! Epilepsia on monesti ilmeisen vaikea diagnosoitava, mikäli oireet eivät ole ns.suoraan oppikirjasta; itse oireilin laillasi vuosia ja kiersin lääkäriltä toiselle ennen kuin varsinainen syy löytyi. Toivottavasti oireesi pysyvät poissa!
sait sopivaa apua.
Onnitteluni sen johdosta.
Tervehdys.
Hei tuo tarinasi on aika lailla samanlainen kuin itseni, siksi haluaisin näin lyhyesti kysästä tälläisen kysymyksen (ei saa pitää minua hassuna), kuin voiko tuolle arpeumalle tehdä mitään jotta se mahdollisesti vaikka "paranisi" jotenkin? Voiko siihen vaikka soveltaa mitään leikkaus systeemiä.
Olen kiinnostunut, koska olen itsekkin ollut aika "vipeltäjä" ja pääni on saanut joskus aikoinani paljon "kolahduksi".
Olisin kiitollinen jos heittäisit jonkun neuvon tännepäin, kun olen käynyt kanssa mangeettikuvissa ja tapaan lääkärin niiden kuvien myötä lähiaikoina. Ainiin hei käytettiinkö sinulla kuvatessa sitä "varjoainetta jota ruiskutetaan", itselläni ei käytetty, voiko se vaikuttaa jotenkin tuloksen havaitsemiseen?
Muuten; Kiitokset sulle hienosta ja hyvästä kertomuksestasi, se oli tarpeellinen. :)
taida olla paljoa tehtävissä. Arpea on hiukan vaikea parantaa..leikkauksesta syntyy yhtälailla arpikudosta ja mistäs sen tietää vaikka sitä tulisi vähän enemmän. Plus että leikkauksessa on ihan omanlaisensa riskit eikä se ole ollenkaan kivaa...Mulle ainakin lääkäri naurahti, että eipä taideta alkaa uudestaan leikkaamaankaan ja olen ihan samaa mieltä. Kalloni pysyköön kiinni vaikka mikä olisi:)
Magneettikuvissa arpikudos näkyy ilman varjoainettakin. Jos sitä on kovin vähän, saattaa kontrasti terveeseen kudokseeen vertailtaessa olla huonompi. Mut on aina kuvattu molemmilla eikä arven osalta varjoaineen käyttö ole tuonut lisäinfoa vaikka sitä löytyy aika laajaltakin alueelta.
t. arpikasa
Kiitoksia sulle,että vastasit Gaijin.
Tuo kanssa rauhoitti, että "asioita" näkyy ilman sitä varjoainetta, kun jäi vain sellainen tunne, että näkyyköhän kaikki ihan hyvin ilman sitä ainetta.
Kiitokset ;)