Minulla on tällä hetkellä mieheni kanssa kaukosuhde, koska hän asuu väliaikaisesti töiden takia toisella paikkakunnalla.
Olen viime aikoina huomannut, että silloin harvoin kun juttelemme, oli se sitten puhelimen tai messengerin välityksellä, niin miestäni ei oikein tunnu kiinnostavan, mitä minulle kuuluu. Minä olen ensinnäkin yleensä se joka soittelee tai ottaa muuten yhteyttä, ja kyselen että mitä kuuluu. Eilenkin kun taas juttelimme pitkästä aikaa, ja kyselin että mitä kuuluu, niin sain vastaukseksi sen saman: ihan hyvää. Sitten mies yleensä kysyy että mitäs minä ja vastaan yhtälailla että ihan hyvää. Eilenkin sitten sanoin että kerropas nyt jotain muutakin kun ei olla pitkään aikaan juteltu, niin sanoi ettei ole oikein mitään kertomista. Uuden tv:n oli kuulemma ostanut. Muutenkin se olin minä, joka ylläpiti sitä keskustelua. Kertaakaan hän ei kysynyt että mitä minulle oikeasti kuuluu tai että mitä olen tehnyt. Teinkö väärin, kun en sitten oma-aloitteisesti kertonut esim. että eräs firma olisi kiinnostunut minusta ja minua pyydettiin työpaikkahaastatteluun? Kun tuntuu, ettei miestä kiinnosta minun tekemiseni. Kaiken hupuksi (juttelimme siis eilen mesessä) hän katosi offlineen aivan yllättäen. Ei sanonut mitään, häipyi vaan.
Miten ihmeessä saan taas kontaktia mieheen, kirjoitanko kirjeen vai mitä? Joku ratkaisu tähän on löydyttävä, auttakaa... Ja mitä mieltä yleensäkin olette tuosta tilanteesta ja miehen käytöksestä? Onko muilla noin harvasanaisia miehiä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
jätäppä pari kertaa vastaamatta meseen tai puhelimeen ja seuraavalla kerralla sanot vaan että oli vähän kiirus.. varmaan tulee miehelle kiirus kuulemaan kuulumiset. Siitä palkaksi sitten kerrot niitä kuulumisia ja jatkat samaan malliin, et siis jää "rankaisemaan miestä"...you know..
Olen myös ns. kaukaosuhteessa.
Mieheni on naimisissa ja asuu kotona vaimonsa luo. Ollaan kyllä päivittäin yhdessämme ja rakastellaan säännööllisesti viikoittain. Kuljetaan kaikkialla julkiseti, mutta kotona hän silti joutuu vielä vaimolleen valhetelemaan.
On tuo tosi raskaasta, kun yhtäkkiä häviää tai soittoa ei tule.
Ei tuo auta että saonisin, jätä tuo ja etsi uusi. Itselläni tuo suhdo on jo näin 7-8 vuotta pyörinyt.
Taitaappa miehelläs olla joku pikkuhoro siäl jota se hoitelee...
pikkuhoro jolle vastasit;)