Mitä näkee?

Ei tarvitse ulottaa pohdiskelua edes kuolemaan asti pohtiakseen asiaa, tosin rajoitetummassa muodossa.

Eiväthän esimerkiksi ihmiset, joille on tehty vaikkapa aivojenjakoleikkaus tai ovat saaneet päähän vaurion, jossa aivokurkiainen ja aivopuoliskojen väliset hermosyyt ovat menneet poikki, osaa tunnistaa näkökentässään vasemmalla puolella olevia objekteja.

Useimmilla ihmisillä puhetta säätelevä keskus on vasemmassa aivopuoliskossa ja näkökentän vasemmalta puolelta tuleva kuva menee aivojen oikeaan puoliskoon.

Periaattessa kuka hyvänsä voi joutua vaikka auto-onnettomuuteen ja saada aivoihin sellaisen vaurion, että aivopuoliskojen välinen yhteys ei toimi. Miten tavallinen ihminen kuitenkaan voi etukäteen kuvitella ettei osaisikaan tehdä niin luonnollista asiaa kuin kuvailla tai nimetä näkökentässään vasemmalla olevia objekteja?

Ja mistä syystä aivot ylipäätään ovat jakautuneet erikoistuneihin hemisfääreihin? Onko se jokin sattuman oikku, joskus aikojen kuluessa ollut hyödyllistä organismille kehittää aivopuoliskot?

leikkauksessa viime vuonna.
Sammuin leikkaussalin valot näkökentässäni ja heräsin tunteja myöhemmin sairaalan sängyssä.
Jälkeenpäin tuli mieleeni, että jos joku olisi mennyt niin pahasti pieleen, etten olisikaan enää herännyt? Tuonpuoleisesta emme varmuudella tiedä. Olisinko silloin herännyt haadeksessa, kiirastulessa, taivaassa vaiko ehkä helvetissä. Yksi vaihtoehdoista voi myös olla "valojen lopullinen sammuminen" Kristittynä en oikein usko siihen, mutta epäilevänä Tuomaana sekin vaihtoehto on kai olemassa.

Olen myöhemmin ajatellut, että se kai olisi helpoin tapa kuolla. Ei kipuja, ei pelkoa. Vain "valojen sammuminen"

Ei yksikään ihminen kuole mielenhäiriössä eli tiedottomana, niin kuin fysiologit vakuuttavat. Mielisairas ja juoppohullukin on täydellisessä sielunkirkkaudessa yhden hetken kuoleman tullessa, vaikka ei hän kykene sitä sanomaan läsnä oleville. Usein näyttää siltä kuin kuolema jo olisi kohdannut; kuitenkin viimeisestä valtimon lyönnistä lähtien viimeisen elollisen lämmönkipinän ruumiista poistumiseen saakka ajattelevat aivot, ja minä elää näiden muutamien lyhyiden hetkien aikana koko elämänsä uudelleen.

Kinkkinen kysymys,mutta jos sen on samanlaista kun nukahtaa?Mutta mistäpä sen tietää eikä sitä niitä asioita kannata ruveta liian paljon miettimään.

Mulle tuli tuosta mieleen, se, mitä Raamatussa kerrotaan, että yksi mies näki juuri ennen kuolemaansa. Arvelen, että se oli sitä samaa, mitä hän näki kuolemansa jälkeenkin. Sen voi lukea Raamatusta: Apostolien teot (löytyy evankeliumien jälkeen) luku seitsemän, jakeesta 54 eteenpäin luvun loppuun.

Netistäkin se kohta löytyy täältä:
http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/fi/1992/Apt.7.html#o21

Eikö se kannattas nyt nautti tästä elämästä?Kukaan meistä ei tiedä mitä sitten tapahtuu ja se on sitten sen ajan murhe,eikä toinna meijän elävien nuita liikaa pohtia,Eihän?