http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000028117265
Variskivelle pääsee parhaiten ajamalla Rajakonnunmäeltä päätietä kilometrin verran etelään. Ensimmäinen oikealle johtaja (pikkuautolla ajettava) metsätie johtaa Laatokan rantaan. Sieltä noin kilometrin tarpominen rantahietikkoa pohjoiseen, niin ollaan kivellä.
Variskivellä käynti saattaa kuitenkin olla pettymys. Mikäli vesi on korkealla, ei kiven lähelle pääse. Vanhoja kaiverruksia ei kaukaa erota eikä saa valokuvaan. Parhaiten erottuvat vuoden 1934 rajankäynnin merkinnät (251 A 1934). Sen yläpuolella näkyy Stolbovan rauhan rajaan liittyvä merkintä (G A R _ S = mahd Gustav Adolf Rex Sveduorum?). Muita merkintöjä on vaikea erottaa edes läheltä.
http://heninen.net/variskivi/vk04.jpg
http://heninen.net/variskivi/vk01.jpg
Suomea puhuvan oppaan saa helposti Rajakonnun kylästä. Aikaa vaivalloiseen retkeen kannattaa varata puolitoista tuntia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Variskiveläinen.
Olen täällä edelleen.
Olen ottanut paljon valokuvia Karjalasta. Aunuksesta, Salmista, Pitkärannasta, Sortavalasta. Myös Valamosta.
Haluaisitko kuvia?
Postimies. Lähde mukaan matkalle Laatokalle.
Ressu
kiitos!
Karjalan kuvat kiinnostaa aina, eikä vähiten kuvat Valamosta.
" Variskivellä käynti saattaa kuitenkin olla pettymys. Mikäli vesi on korkealla, ei kiven lähelle pääse. Vanhoja kaiverruksia ei kaukaa erota eikä saa valokuvaan. Parhaiten erottuvat vuoden 1934 rajankäynnin merkinnät (251 A 1934). Sen yläpuolella näkyy Stolbovan rauhan rajaan liittyvä merkintä (G A R _ S = mahd Gustav Adolf Rex Sveduorum?). Muita merkintöjä on vaikea erottaa edes läheltä. "
Ollaankos vanhasta rajakivestä tekemässä jotain palauttajien kulttipaikkaa. Sinnekkö kokoonnutaan noitumaan vanhaa rajaa takaisin?
Väljähtääkö loitsujen teho, jos kivelle joudutaan uimaan? Mitä jos märät ja kylmästä kankeat loitsujen lukijat eivät jaksakaan raaputtaa vanhoja kulttimerkkejä esiin?
Onko tuolla Variskivellä muuten joku käynyt? Onko uudempia valukuvia kuin nuo Henisen 30-luvun kuvat?
clip
Onko tuolla Variskivellä muuten joku käynyt? Onko uudempia valukuvia kuin nuo Henisen 30-luvun kuvat? clip
Vai rajakivelle noitumaan. Nokkelaa tosiaan.
Muuten kysymyksesi kuuluu matkailupalstalle. Valitse Matkailu -> Venäjä -> Yleistä Venäjästä. Siellä pyörii koko ajan juttua lähialueella kulkemisesta. Osa keskustelijoista on aikamoisia tietäjiä ja veijareita. Kirjoittavat monet nimimerkillä ja pitävät sähkäreitään esillä galleriassaan. Joten varmaan löydät piankin pontevan porukan suunnistamaan vaikka tuolle Variskivelle.
Tässä kuitenkIn kartta, josta löydät tuon Variskiven.
http://www.afanas.ru/maps/kar-ind.html
Ruutu 130.
Vennääksi se Variskivi on "Варашев камень." Mutta kartasta löydät niemennysän, johon on laitettu nimi "m. Варечной"
Varmaan tuli hyvä mieli kun pääsi briljeeraamaan tiedoillaan. Hah haa