Mustaihoiset

Miten mormonit suhtautuvat mustaan väestönosaan? Mikä on heidän kohtalonsa kuoleman jälkeen?
461425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Kaikki on aivan samoin kuin minkä muun värin omaavalla tahansa. Ei värillä väliä, kunhan on aito MAP kirkon jäsen!
Katso vaikka tuo video alempaa...

Äänestä

huonosti aseteltu, että mormonikirkossa on myös mustaihoisia jäseniä. Yhtä hyvin voisi siis kysyä, miten mormonit suhtautuvat valkoiseen väestönosaan. Ei kumpaankaan mitenkään erityisesti suhtauduta. Pitäisikö?
Heidän kohtalonsa kuoleman jälkeen on Jumalan ja kunkin henkilön välinen asia.

Äänestä
  • Mutta hieno yritys jälleen yrittää vähän taas tehdä asiaa epäselväksi. Tummaihoset kun olivat 70-luvun loppupuolelle saakka vielä taivaassa olleet saatanan puolella, saatana oli heidät tulvasta pelastanut että hänellä olisi "edustajia" maan pinnalla. Hyvin eläneen tummaihoisen sanottiin ihan profeettojen toimesta muuttuvan valkoihoiseksi joka poistaisi tuon kirouksen hänen päältään. Nykyäänkin osa mormonijohtajista (jotka ovat pyhmimpiä ihmisiä maan päällä ja joita täytyy kuunnella) kertoilleet etteivät julkisesti ettei missään nimessä hyväksyisi tummaihoista perheeseensä. Näitähän riittää. Mormonin Kirjassa oli vielä se mielenkiintoinen "white and delightsome" -kohta joka sitten muutettiin "pure and delightsome":ksi ettei voisi rasistiseksi sanoa. Siltikin sanotaan ettei Mormonin Kirjaa ole muokattu millään tavalla.

    Noh, jokainen tyylillään.

    Äänestä

  • Kysyä noin kirjoitti:

    Mutta hieno yritys jälleen yrittää vähän taas tehdä asiaa epäselväksi. Tummaihoset kun olivat 70-luvun loppupuolelle saakka vielä taivaassa olleet saatanan puolella, saatana oli heidät tulvasta pelastanut että hänellä olisi "edustajia" maan pinnalla. Hyvin eläneen tummaihoisen sanottiin ihan profeettojen toimesta muuttuvan valkoihoiseksi joka poistaisi tuon kirouksen hänen päältään. Nykyäänkin osa mormonijohtajista (jotka ovat pyhmimpiä ihmisiä maan päällä ja joita täytyy kuunnella) kertoilleet etteivät julkisesti ettei missään nimessä hyväksyisi tummaihoista perheeseensä. Näitähän riittää. Mormonin Kirjassa oli vielä se mielenkiintoinen "white and delightsome" -kohta joka sitten muutettiin "pure and delightsome":ksi ettei voisi rasistiseksi sanoa. Siltikin sanotaan ettei Mormonin Kirjaa ole muokattu millään tavalla.

    Noh, jokainen tyylillään.

    kuitenkaan heiltä evännyt ikuista elämää Jumalan kanssa.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa. Kysymys onkin, onko täysin hyväksyttävää polkea yhtä ihmisryhmää sanoen "Ei se haittaa, kyllä sitten kuoleman jälkeen"..

    Äänestä

  • eräille tietyille henkilöille täällä on mm. että oli ihminen valkoinen tai musta tai vaikka vihreä, kun hän on kokenut jotakin "pyhää" hän loistaa kuin aurinko... no onko auringon valo mustaa?? Voiko ihminen loistaa mustasti??

    Usein viittaukset valkoiseksi tulemiseen eivät ole fyysisiä, vaan ihminen jolla on valo loistaa sitä tahtomattaankin ympärilleen ja tuo valo EI ole mustaa valoa. Siis sanomme asian niin kuin se on, KAIKKI ihmiset valkaistuvat saadessaan Jumalallista valoa itseensä.

    Olen nähnyt niin mustien kuin valkoistenkin ja kaikkien siltä väliltä tulevan esim. Temppelistä... he todella loitavat valkeata valoa. Koska tuo valo tulee Jumalalta sanomme että se on kaunis ja minkä värinen se valo olikaan??? Ikävä kyllä valolla on vain YKSI väri, eikä se ole musta ei edes punainen tai sininen vaan siihen väriin sisältyy KAIKKI värit, se on Jumalan valkeus.

    Kun tämän asian oikein ymmärtää avautuvat jopa aikaisempien profeettojen sanat asianomaiselle paremmin.

    Tummuus sen sijaan on eri aisa. Olen myös nähnyt kuinka jonkun hahmo tummuu edessäni esim. vihasta tai tietoisen väärän tekemisestä tummaksi ... se valo ei loista.... se syövaloa.. se on mustaa ja siinä on jotakin peloittavaa. Tuota tummuutta taasen en ole nähnyt mustissa mitenkään vallalla olevana piirteenä, mutta olen varma että sama laki toimii heilläkin. Eli tummuus ei aina kirjoituksissa tai profeettojen sanoisssa ole kirjaimellista fyysistä tummuutta tai mustaksi tulemista.

    Mormoni

    Äänestä

  • Kysyä noin kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa. Kysymys onkin, onko täysin hyväksyttävää polkea yhtä ihmisryhmää sanoen "Ei se haittaa, kyllä sitten kuoleman jälkeen"..

    hyvä ihminen kukaan pole ketään. Paitsi ehkä ne jotka näin väittävät.

    Mormoni

    Äänestä

  • vaikeasti ymmärrettävä asia kirjoitti:

    eräille tietyille henkilöille täällä on mm. että oli ihminen valkoinen tai musta tai vaikka vihreä, kun hän on kokenut jotakin "pyhää" hän loistaa kuin aurinko... no onko auringon valo mustaa?? Voiko ihminen loistaa mustasti??

    Usein viittaukset valkoiseksi tulemiseen eivät ole fyysisiä, vaan ihminen jolla on valo loistaa sitä tahtomattaankin ympärilleen ja tuo valo EI ole mustaa valoa. Siis sanomme asian niin kuin se on, KAIKKI ihmiset valkaistuvat saadessaan Jumalallista valoa itseensä.

    Olen nähnyt niin mustien kuin valkoistenkin ja kaikkien siltä väliltä tulevan esim. Temppelistä... he todella loitavat valkeata valoa. Koska tuo valo tulee Jumalalta sanomme että se on kaunis ja minkä värinen se valo olikaan??? Ikävä kyllä valolla on vain YKSI väri, eikä se ole musta ei edes punainen tai sininen vaan siihen väriin sisältyy KAIKKI värit, se on Jumalan valkeus.

    Kun tämän asian oikein ymmärtää avautuvat jopa aikaisempien profeettojen sanat asianomaiselle paremmin.

    Tummuus sen sijaan on eri aisa. Olen myös nähnyt kuinka jonkun hahmo tummuu edessäni esim. vihasta tai tietoisen väärän tekemisestä tummaksi ... se valo ei loista.... se syövaloa.. se on mustaa ja siinä on jotakin peloittavaa. Tuota tummuutta taasen en ole nähnyt mustissa mitenkään vallalla olevana piirteenä, mutta olen varma että sama laki toimii heilläkin. Eli tummuus ei aina kirjoituksissa tai profeettojen sanoisssa ole kirjaimellista fyysistä tummuutta tai mustaksi tulemista.

    Mormoni

    "white and delightsome" on selkeä viittaus ihonväriin, ja tummaihoisten keskuudessa asia meni aivan päinvastoin. monissa afrikan kulttuureissa valkoinen iho oli kuoleman ja demonin merkki aikoinaan, ja se "pahuus" ilmentyi kalpeutena. eipä nyt kirjoiteta historiaa uusiksi uskosi puolustamisen vuoksi.

    Äänestä

  • Kysyä noin kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa. Kysymys onkin, onko täysin hyväksyttävää polkea yhtä ihmisryhmää sanoen "Ei se haittaa, kyllä sitten kuoleman jälkeen"..

    hyvä kysymys, noinkin muotoiltuna.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    hyvä kysymys, noinkin muotoiltuna.

    miettinyt siihen vastausta? onko se oikein?

    Äänestä

  • Kysyä noin kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa. Kysymys onkin, onko täysin hyväksyttävää polkea yhtä ihmisryhmää sanoen "Ei se haittaa, kyllä sitten kuoleman jälkeen"..

    tai minkään ihmisryhmän sortaminen ei ole hyväksyttävää. Kautta maailman historian on kuitenkin esiintynyt ja esiintyy yhä sortoa. Mormonitkin ovat saaneet siitä osansa.
    Tänäkin päivänä maailmassa on miljoonia sorrettuja ja vähäosaisia. On hyvä, jos he voivat toivoa parempaa tulevaisuutta edes kuolemansa jälkeen.

    Äänestä

  • mene noinkaan kirjoitti:

    "white and delightsome" on selkeä viittaus ihonväriin, ja tummaihoisten keskuudessa asia meni aivan päinvastoin. monissa afrikan kulttuureissa valkoinen iho oli kuoleman ja demonin merkki aikoinaan, ja se "pahuus" ilmentyi kalpeutena. eipä nyt kirjoiteta historiaa uusiksi uskosi puolustamisen vuoksi.

    minkä värinen on Jumalan loiste..valo??!! Olisiko tuossa voinut siis lukea "yellow and delightsome"... HAH... Mitenkä kukin sen tulkitsee jätän asianomasien rukouksen ja Pyhän Hengen valaisun varaan. Ei minulla ole epäilystäkään siitä, kuinka sen voi Hengetön ihminen tulkita oli mihin kirkkoon kuuluva tai kuulumaton tahansa. Olen myös kuullut että nk.valkoihoisista sanotaan että he ovat sian värisiä... onko nyt niin, että siat ovat valkoisia?? Taidat kirjoittaa uudelleen koko eläinopin täällä...

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    miettinyt siihen vastausta? onko se oikein?

    ja mietin edelleenkin. Kerron sitten kun tiedän totuuden aiheesta.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    ja mietin edelleenkin. Kerron sitten kun tiedän totuuden aiheesta.

    Niin sehän tarkoittaa sitä, että mielestäsi on olemassa tapauksia joissa on täysin hyväksyttävää sortaa jotain kansanryhmää tai käyttää hyväkseen, kunhan vain lupaa että sitten kuolemasi jälkeen asiat paranevat?

    Äänestä

  • Täytyy miettiä kirjoitti:

    se tarkoittaa vain sitä, että mietin asiaa.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    se tarkoittaa vain sitä, että mietin asiaa.

    Eli asia on sinulle epäselvä, joka tarkoittaa sitä, että täytyy olla olemassa tapauksia joissa se on hyväksyttävää mielestäsi. Jos näin ei olisi, ei siinä olisi mitään miettimistäkään.

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    hyvä ihminen kukaan pole ketään. Paitsi ehkä ne jotka näin väittävät.

    Mormoni

    Polkihan Smithkin kymmeniä eri naisia. Hänen perustamansa kirkko polki mustia selvästi vuoteen 1978 asti ja senkin jälkeen on tullut polkevia kommentteja mm. avioliittoja koskien.

    Äänestä

  • Seppä. kirjoitti:

    Polkihan Smithkin kymmeniä eri naisia. Hänen perustamansa kirkko polki mustia selvästi vuoteen 1978 asti ja senkin jälkeen on tullut polkevia kommentteja mm. avioliittoja koskien.

    nokkelakin sanoilla leikittelevä?

    Äänestä

  • Täytyy miettiä kirjoitti:

    Eli asia on sinulle epäselvä, joka tarkoittaa sitä, että täytyy olla olemassa tapauksia joissa se on hyväksyttävää mielestäsi. Jos näin ei olisi, ei siinä olisi mitään miettimistäkään.

    ottanut kaikkia vaihtoehtoja huomioon, mnkä vuoksi tulkitset sanomisiani väärin.

    Äänestä

  • olevasi kirjoitti:

    nokkelakin sanoilla leikittelevä?

    Minä en ensimmäisenä käyttänyt polkea-sanaa. Käytin sitä ainakin pääosin samassa merkityksessä, joskin naisten kohdalla sille tulee kaksoismerkitys, joka on tässä yhteydessä erittäin osuva.

    Joseph Smith valitti lääkärille jalkaansa.

    - Sattuuko siihen astuessa? lääkäri kysyi.

    - Ei astuessa, pelkästään kävellessä, Josep vastasi.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    ottanut kaikkia vaihtoehtoja huomioon, mnkä vuoksi tulkitset sanomisiani väärin.

    mitä tarkoitat. et taida tarkoittaa mitään muttet sitä myöskään halua sanoa. sinusta siis täytyy miettiä pitkään ja hartaasti onko väärin orjuuttaa ja hyväksikäyttää luvaten sitten "kuoleman jälkeen" helpotusta. se kertoo henkilöstä paljon

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    väiteltiin kiivaasti siitä, onko Jumala lähtökohtaisesti hyvä, vai onko Hän hyvä siksi että tekee hyviä asioita (siis toimii jonkin itsestään riippumattoman moraalin mukaan).
    Jos kaikki, mitä Jumala tekee, on aina hyvää, niin teoriassa lopullista pahaa ei ole mikään muu kuin Jumalan tahdon vastustaminen. Jos taas Jumalan teot voivat teoriassa olla eettisesti vääriä (mutta Hän ei toimi väärin, ja on tästä syystä hyvä) ja siis pahoja, tällöin on olemassa Jumalasta riippumaton etiikka, joko deontologinen tai teleologinen.

    Jos Jumala määrittää etiikan (eli on lähtökohtaisesti hyvä), tavallisesti päädytään ihmisten kohdalla deontologiseen etiikkaan, sillä näin ihminen loppujen lopuksi vain seuraa Jumalan sääntöjä, jotka ovat itse oma oikeutuksensa. Teleologinen etiikka tuntuisi edellyttävän jotain ulkoista hyvettä tai päämäärää (tai hyveistöä, päämäärästöä), jota Jumalankin täytyy absoluutisti kunnioittaa ja seurata ollakseen hyvä.

    Otetaan esimerkiksi benthamilainen utilitarismi, jonka tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon onnea mahdollisimman monelle. Jos Jumala seuraa tällaista maksiimia, siitä seuraa, ettei ihmisten rationaalisina olentoina tarvitse johtaa moraaliaan yksin Jumalan käskyistä ja säännöistä, vaan että he voivat toteuttaa samaa maksiimia oman harkintansa mukaisesti. Tälläinen etiikka, jossa Jumala on "sidottu", mahdollistaa Jumalan kaikkien toimien tulkitsemisen eettisen maksiimin mukaan, jolloin kaikki Jumalan teot ja työt ovat parhaita mahdollisia työkaluja ihmisten onnen maksimoimiseksi. Tämä johtaa helposti maailmankuvaan ja moraalisäännöstään, joka hakee periaatteensa Jumalan teoista (niin Pyhistä kirjoituksista kuin "luonnostakin"). Jos kerran Jumala tietyllä teolla maksimoi ihmisten onnea, samanlaisella teolla samoissa olosuhteissa ihminenkin toimisi saman päämäärän hyväksi.

    Ei voi suoraan johtaa, että ne, jotka uskovat Jumalan seuraavan itsestään riippumattomia sääntöjä, olisivat deontologisen etiikan puoltajia, tai että ne, jotka uskovat Jumalan olevan lähtökohtaisesti hyvä ja siten kaiken etiikkasäännön yläpuolella, olisivat teleologisen etiikan kannattajia. Ei ole filosofinen itsestäänselvyys, että Jumalan etiikka on ihmisten etiikka. Monien mielestä ihmisten ainoa etiikka on Jumalan käskyjen seuraaminen, ja siten, vaikka Jumala seuraisikin esim. benthamilaista utilitarismia, ihmisen etiikka olisikin deontologista, koska se pohjautuu Jumalan käskyihin ja sääntöihin. Tässä on kyse rationalismin rajoista - "tutkimattomia ovat Herran tiet" ja niin edelleen. Teleologinen etiikka luottaa siihen, että yksilöt, ja toisaalta ehkä pitemmällä ajattelulla kansakunnat ja yhteisöt, kykenevät rationaalisesti päättelemään toimintansa tulokset ja siten arvottamaan tekojensa hyvyyttä ja pahuutta. Historiallisessa mielessä tämä oletus ei mielestäni ole pätevä, joten universaali teleologia ei tunnu olevan rationaalisella pohjalla sinänsä.

    Useat ihmiset tahtovat teleologisen etiikan olevan partikulaarista: jokaisen teon eettinen arvo olisi määriteltävä tietyssä tilanteessa ja rajoittaa sen vaikutuksen pohdinta sellaiseen piirin, joka on selkeästi hahmotettavissa.

    Jatkoa seuraa.

    Jos on epäselvää se, että onko Jumala hyvä vai paha vaiko molempia ja se, että käskeekö hän tekemään pahaa, silloin voi toki olla vaikeaa vastata tuohon alussa esitettyyn kysymykseen.

    Huolimatta siitä, että käyttääkö Jumala joskus pahuutta hyvyyden esdistämiseen, ei meille ihmisille pitäisi olla mitään epäselvyyttä siinä, että pitääkö meidän tehdä pahaa (Jumalankin nimissä) eikä pitäisi tuhlata aikaa sen miettimiseen, että onko joku sellainen profeetta tai "profeetta" oikeassa, joka käskee tekemään pahaa Jumalan nimissä.

    myös UT:ssa esiintyvän demokraattisen sentralismin hyvin tärkeänä. Tätä UT:n käsitystä ei ollenkaan tiedostettu keskiajalla eikä vieläkään mm. katolisessa- ja mormoni kirkossa.

    Lopulta oleminen määrää aina tajunnan eikä päinvastoin. Näin ollen yhteiskunnallisen olemisen olosuhteet määräävät yhteiskunnallista tietoisuutta. Aineelinen kehitys ei liioin voi mennä pysyvästi henkisen kehityksen edelle.

    Turust

    Äänestä

  • Carlo kirjoitti:

    Tuo filosofinen argumentaatio koskee etiikan olemusta ja siten myös hyvän ja pahan määrittelyä. Täten sitä ei voi arvioida käyttämällä normatiivisia "hyvän" ja "pahan" käsitteitä. Jumalan tekoja ei voi siis siinä keskustelussa kutsua hyviksi tai pahoiksi tai että ne edistäisivät tai pahaa.

    Jos "paha" on sellaista, mitä ihmisen ei pidä tehdä, niin silloin ihmisen ei pidä tehdä pahaa. Vaan kuinka teko määritetään pahaksi tai hyväksi?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ovatko viestisi tulleet oikeisiin paikkoihin. =)

    ja paha ovat suhteellisia ainakin meidän ihmisten käsitysten mukaan. Melkoinen tuuliviiri joutuu olemaan, jos haluaa pysyä niissä mukana.

    Minun nuoruudessani sikiönlähdetyksestä sai linnaa. Nykyään niitä tehdään verorahoilla.

    Minun nuoruudessani homoseksuaalisuus oli rikos, sittemmin sairaus. Eipä ole enää.

    Minun nuoruudessani lapsia sai kurittaa ruumiillisesti. Eipä saa enää.

    Minun nuoruudessani vanhempia ihmisiä piti kunnioittaa. Eipä tarvitse enää.

    Minun nuoruudessani ihmisen oli elätettävä itsensä ja perheensä työllään. Eipä tarvitse enää.

    Minun nuoruudessani kaupat olivat pyhänä kiinni. Eivätpä ole enää.

    Minun nuoruudessani miehen piti korjata jälkensä eli viedä raskaaksi saattamansa nainen vihille. Eipä tarvitse enää.

    Ken elää, se näkee, mitä seuraava sukupolvi kertoo oman nuoruutensa ja keski-ikänsä välillä tapahtuneista maailman muutoksista.

    Äänestä

  • kyllä hyvä kirjoitti:

    - ja korostan että se on vain yksi monien muiden joukossa - on määritellä ne yhteiskunnan toiminnan kautta; toisin sanoen se mikä on laissa kielletty on pahaa, se mikä taas sallittu, hyvää. Tämä sekulaari malli ei tavallisesti sisällä uskoa Jumalaan, ellei sitten usko. nk. providenssiin (sallimus) ole erityisen vahva ja historiantietous jonkin verran heikko. No, kyllä kai providenssiin voi uskoa hyvilläkin tiedoilla, mutta siinä tarvitaan erityisen paljon selittelyä Akvinolaisen (kristinoppi on rationaalisiiden huippu), Leibnizin (tämä on paras mahdollinen maailma) sekä Jeff Lindsayn hengessä.

    Itse en voi Jumalaan uskovana ihmisenä hyväksyä sitä, että hyvä ja paha olisivat suhteellisia. Toki tietyn diskurssin sisällä ne kyllä voivat olla suhteellisia, ja sitä kenties itsekin tarkoitit? No kyllä taisit tarkoittaa, kun kirjoitit "meidän ihmisten käsitysten mukaan"; kai vähän samaa terkoitti saarnaaja termillään "aurinngon alla".

    Esimerkit olivat muuten erittäin hyviä.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    Tuo filosofinen argumentaatio koskee etiikan olemusta ja siten myös hyvän ja pahan määrittelyä. Täten sitä ei voi arvioida käyttämällä normatiivisia "hyvän" ja "pahan" käsitteitä. Jumalan tekoja ei voi siis siinä keskustelussa kutsua hyviksi tai pahoiksi tai että ne edistäisivät tai pahaa.

    Jos "paha" on sellaista, mitä ihmisen ei pidä tehdä, niin silloin ihmisen ei pidä tehdä pahaa. Vaan kuinka teko määritetään pahaksi tai hyväksi?

    > Vaan kuinka teko määritetään pahaksi tai hyväksi?

    Jos ei siis mustien sortoa joku määrittele pahaksi, sitä saa harjoittaa...

    Eräs palstan nimimerkeistä vetoaa jatkuvasti tuohon määrittelemiseen (et sinä).

    Äänestä

  • kyllä hyvä kirjoitti:

    ja paha ovat suhteellisia ainakin meidän ihmisten käsitysten mukaan. Melkoinen tuuliviiri joutuu olemaan, jos haluaa pysyä niissä mukana.

    Minun nuoruudessani sikiönlähdetyksestä sai linnaa. Nykyään niitä tehdään verorahoilla.

    Minun nuoruudessani homoseksuaalisuus oli rikos, sittemmin sairaus. Eipä ole enää.

    Minun nuoruudessani lapsia sai kurittaa ruumiillisesti. Eipä saa enää.

    Minun nuoruudessani vanhempia ihmisiä piti kunnioittaa. Eipä tarvitse enää.

    Minun nuoruudessani ihmisen oli elätettävä itsensä ja perheensä työllään. Eipä tarvitse enää.

    Minun nuoruudessani kaupat olivat pyhänä kiinni. Eivätpä ole enää.

    Minun nuoruudessani miehen piti korjata jälkensä eli viedä raskaaksi saattamansa nainen vihille. Eipä tarvitse enää.

    Ken elää, se näkee, mitä seuraava sukupolvi kertoo oman nuoruutensa ja keski-ikänsä välillä tapahtuneista maailman muutoksista.

    Ihmiskunnan historia osoittaa noin lyhyeltäkin ajalta, että kehittyminen on mahdollista. Nuo pimeät käsitykset ja tavat onneksi alkavat jo olla historiaa.

    Äänestä

  • Carlo kirjoitti:

    > Vaan kuinka teko määritetään pahaksi tai hyväksi?

    Jos ei siis mustien sortoa joku määrittele pahaksi, sitä saa harjoittaa...

    Eräs palstan nimimerkeistä vetoaa jatkuvasti tuohon määrittelemiseen (et sinä).

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Ei kannata yrittää piiloutua käsitteiden sekamelskan alle, kun voi ottaa selvän moraalisen kannan johonkin kysymykseen, esimerkiksi mustaihoisten kohteluun.

    Nyt se eräs toinen nimimerkki pyytäisi määrittelemään sanan moraali...

    Äänestä

  • onneksi. kirjoitti:

    Ihmiskunnan historia osoittaa noin lyhyeltäkin ajalta, että kehittyminen on mahdollista. Nuo pimeät käsitykset ja tavat onneksi alkavat jo olla historiaa.

    ihmiskunnan historia, vaan tässä tapauksessa pienen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme lähihistoria. Monissa muissa maissa kehitys on ollut päinvastaista, ja myös Suomen historiassa esiintyy kehityssyklejä, joissa arvot punnitaan yhä uudelleen. Ei nykyinenkään tilanne ole pysyvä. Saatpa nähdä.
    Leimaatko muuten kaikki esimerkit, jotka kerroin nuoruusajaltani, pimeiksi käsityksiksi ja tavoiksi? Onko kaikki tapahtunut kehitys ollut mielestäsi kehitystä parempaan?

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    kovin kiitollinen, jos referoisit minun kantani asiaan. Sillä olen ilmaissut jo aika paljon siitä, mikä tekee asian ongelmalliseksi ja siten selittänyt, miksi yhä pohdin sitä.

    Äänestä

  • onneksi. kirjoitti:

    Ihmiskunnan historia osoittaa noin lyhyeltäkin ajalta, että kehittyminen on mahdollista. Nuo pimeät käsitykset ja tavat onneksi alkavat jo olla historiaa.

    aivopesty. ;)

    Joo, olet oikeassa sikäli, että mainitsin liian mahtavasti ihmiskunnan historian. Noihin esimerkkeihin nojautuen ei voi ihan niin tehdä. Ei tuo mainitsemasi kehitys kuitenkaan rajoitu yksistään Suomeen, vaan kysymyksessä on sentään laajempi trendi monissa muissakin maissa noin ylipäänsä. Kyllä monissa "pimeissäkin" maissa tapahtuu myönteistäkin kehitystä. Minunkin elinaikanani on takapakkien lisäksi tapahtunut paljon myönteistä.

    >Ei nykyinenkään tilanne ole pysyvä. Saatpa nähdä.

    En oikein usko, että noissa asioissa tulisi takapakkia Suomessa.

    >Leimaatko muuten kaikki esimerkit, jotka kerroin nuoruusajaltani, pimeiksi käsityksiksi ja tavoiksi? Onko kaikki tapahtunut kehitys ollut mielestäsi kehitystä parempaan?

    Olihan tuossa mm. kauppojen aukioloajat, jotka kylläkään eivät vielä täysin vapaat. Asiaa voi tarkastella monelta kannalta ja yksi oleellinen kanta on työntekijöiden (mm. perheellisten) työajat.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Se että et kantaasi sano ja se, että sinun pitää miettiä asiaa kertoo sinänsä paljon.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Ja jos joltakulta jo unohtui se kysymys (eli jos saavutit tavoitteesi), niin kopsataan vielä tähän:

    > ...onko täysin hyväksyttävää polkea yhtä ihmisryhmää sanoen "Ei se haittaa, kyllä sitten kuoleman jälkeen"..

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    ovatko viestisi tulleet oikeisiin paikkoihin. =)

    "Jos typerys tai sika ovat tästä asiasta eri mieltä, se johtuu siitä, että he tuntevat asiasta vain oman puolensa, kun taas vertailun toinen osapuoli tuntee molemmat puolet", John Stuart Mill hehkuttaa.

    Toinen aikansa merkittävä filosofi itse asiassa tarkensi ja yksilöi menetelmät utilitarismin saavuttamiseksi. Lopulta tämä filosofia (demokraattinen sentralismi) on hyvin kuvattuna jo UT:ssa, ehkä VT:ssäkin onhan sielläkin Jumalan valittu kansa.

    Toisaalta esimerkiksi katolisen kirkon paavin valinta menettely muistuttaa proletariaatin diktatuuria. Samoin MAP-kirkon hallinto perustuu määritellyn joukon hallinolliseen etuoikeuteen joka on johtanut totalitarismiin.

    Nämä kirkot olivat esimerkkejä totalitarismeista, joissa johto saa jäsentensä suosion mm. rakentamansa henkilökultin ansiosta. Totalitarismia voi kuitenkin olla olemassa myös ilman korostunutta henkilökulttia.

    Turust

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    kertoo minusta? Älä vihjaile, vaan sano suoraan, niin puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Vaikka et itse ymmärtäisi mitä tuollaiseen kysymykseen vastaamattomuus kertoo sinusta, kaikki lukijat (paitsi ehkä mormonit) ymmärtävät varsin hyvin.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    olet kun tiedät, mitä kaikki ihmiset ymmärtävät.

    Toivottavasti olet saanut kykyjäsi vastaavan tehtävän työelämässä.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    Ei tuossa ihmemiehen kykyjä tarvita. Kaikki peruskoulun käyneet ymmärtävät mistä on kysymys.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    mikä on kehäpäätelmä?

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    vaatii usein paneutumista tai ainakin harjaannusta. Yksi tapa päästä siihen käsiksi on koettaa itse määritellä käsitteitä.

    No, ihmemies on oma nimimerkkisi. Uskoisin sinun tietävän mikä on kehäpäätelmä. Jos et tiedä, tutki vaikka Skepsiksen sivustoa kohdasta argumentoinnin virheet.

    Äänestä

on haudattu mustien hautausmaille.

Turust

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja mormonit kirjoitti:

Miten mormonit suhtautuvat mustaan väestönosaan? Mikä on heidän kohtalonsa kuoleman jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu