Abuja, 28.9. (Leadership, Nigeria) -- Huolimatta useimpien Afrikan maiden kielteisestä suhtautumisesta Yhdysvaltoihin ja maanosanmittaisesta vastustuksesta Yhdysvaltain Afrikan maaperälle sunnittelemiin sotilastukikohtiin nähden Yhdysvallat aikoo 1.10.2007 nimittää armeijankenraali William E. Wardin AFRICOM (United States Africa Command) -joukkojen komentajaksi.
AFRICOM-joukoista tulee siten toiminnallistamisensa jälkeen pysyvä Yhdysvaltain Afrikan manteretta varten pitkään suunniteltu sotilaallinen organisaatio, kirjoittaa nigerialainen Leadership-lehti toimituksellisessa artikkelissaan.
Yhdysvallat perustelee Afrikkaa koskevia sotilaallisia suunnitelmiaan tavan mukaan mm. "terrorismin vastaisella taistelulla" ja "kehitysavun perille menon turvaamisella", mutta afrikkalaiset ymmärtävät varsin laajalti, että kyse on todellisuudessa Afrikan valtioihin ja niiden luonnonvaroihin kohdistuvasta uuskolonialismista.
"Yhdysvallat on yrittänut kaataa laillisen hallituksen 50 maassa ja tunkeutunut 35 muuhun valtioon 56 vuoden aikana", toteaa Leadership.
Afrikan valtioiden tulee omalta osaltaan siten sekä kaikki yhdessä että jokainen erikseen vastustaa Yhdysvaltain Afrikkaan kohdistamia kaikkia alueellisia pyyteitä ja vaatimuksia.
Yhdysvaltain senaatin asevoimakomitean ei liioin tulisi myöntää Bushin hallinnolle enää mahdollisuuksia laajentumispolitiikkaan ja uusiin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, kirjoittaa Leadeship.
AFRICOM-joukoista tulee siten toiminnallistamisensa jälkeen pysyvä Yhdysvaltain Afrikan manteretta varten pitkään suunniteltu sotilaallinen organisaatio, kirjoittaa nigerialainen Leadership-lehti toimituksellisessa artikkelissaan.
Yhdysvallat perustelee Afrikkaa koskevia sotilaallisia suunnitelmiaan tavan mukaan mm. "terrorismin vastaisella taistelulla" ja "kehitysavun perille menon turvaamisella", mutta afrikkalaiset ymmärtävät varsin laajalti, että kyse on todellisuudessa Afrikan valtioihin ja niiden luonnonvaroihin kohdistuvasta uuskolonialismista.
"Yhdysvallat on yrittänut kaataa laillisen hallituksen 50 maassa ja tunkeutunut 35 muuhun valtioon 56 vuoden aikana", toteaa Leadership.
Afrikan valtioiden tulee omalta osaltaan siten sekä kaikki yhdessä että jokainen erikseen vastustaa Yhdysvaltain Afrikkaan kohdistamia kaikkia alueellisia pyyteitä ja vaatimuksia.
Yhdysvaltain senaatin asevoimakomitean ei liioin tulisi myöntää Bushin hallinnolle enää mahdollisuuksia laajentumispolitiikkaan ja uusiin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, kirjoittaa Leadeship.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Maailmanrauhan pahin uhka
One trade that has been thriving for a long time is the arms trade. China is the most significant supplier of arms to Sudan, having delivered tanks, ammunition, fighter planes, bombers, helicopters, howitzers, machine guns, rocket-propelled grenades, anti-aircraft guns, and anti-tank and antipersonnel landmines. And the Sudanese government arms the Janjaweed militia in Darfur (see ‘Imperialist intervention is never humanitarian’ in WR 298). For decades China has been a major arms supplier throughout Africa, including to both sides in the Eritrea/Ethiopia border conflict of 1998-2000.
Human Rights Watch (November 2003) “concluded that while China’s motivation for this arms trade appeared to be primarily economic, China made available easy financing for some of these arms purchases”. The economic aspect of the arms trade is misunderstood here. National capitals defend their interests in many ways and the military aspects of imperialism are fundamental. Arms sales are often subsidised by a power if it corresponds to its imperialist interests. Not only that: China “will continue to help train African military personnel and support defence and army building of African countries” (‘China’s African Policy’ at www.chinaview.cn 12/1/6). In a continent of multiple conflicts China helps to fan the flames. It has several thousand troops in Liberia and DRCongo (among nearly 10,000 throughout the continent) and, apart from Sudan and Zimbabwe, has significant military links with Nigeria and Ethiopia. This helps explain why Ethiopian Prime Minister Meles Zenawi was reported by Xinhua (16/10/6) as saying “China is not looting Africa” and that “the influence of China is not a source of concern or danger”, despite arming Eritrea against his own country.
One commentator has pointed to different appreciations of Chinese activity in Africa. “Although China’s Africa policy has won the hearts and minds of the continent’s rulers, the people themselves appear to lag behind. They are waiting to see whether the Chinese model of engagement with the continent is going to be any different than those of the exploitative colonial powers of the past.
So far - with China using the continent as a source of raw materials and a dumping ground for its own manufactured goods - the formula seems much the same.” (Asia Times Online 6/10/6)
Other commentators have shown how economic necessity has driven Chinese policy in the continent, as well as being able to take advantage of the lack of US influence in some parts, as in Sudan where US companies are banned from investment. A Deutsche Bank expert suggests “It’s a vacuum. Why not fill that with loans and development help in exchange for getting put higher on the pole when it comes to consuming African oil” (BusinessWeek 14/9/6). This makes Chinese intervention in Africa look like a particular policy, one from a number that could be chosen. In reality, as the article on imperialism in this issue clearly shows, imperialism is not a policy of this or that country but the situation that pushes every national capital to fight ruthlessly in defence of its interests. Car 3/11/6