Vaikka vuosi ei vielä olekaan lopuillaan, päätin siltikin koota lista omasta mielestäni vuoden parhaimmista elokuvista. Ja koska vuosi ei ole lopussa, on hyvinkin mahdollista että listani saattaisi kokea muutoksia. Esimerkiksi listallani viidentenä oleva elokuva ei ollut mielessäni vielä ennen viime viikkoa, jolloin elokuvan katsoin. Joten listani viides oli ennen viime viikkoa jokin muu, mikä. Tänä vuonna on kuitenkin mielestäni julkaistu sen verran runsaasti elokuvia, joista olen kovasti pitänyt (ainakin seitsemän) joten listan kokoaminen jo tässä vaiheessa on mahdollinen. Olen huomioinut vuoden 2007 elokuviksi ne elokuvat jotka ovat saaneet DVD-julkaisunsa tämän vuoden puolella. Joten on hyvinkin mahdollista että kulloisenkin elokuvan valmistusvuosi on muu kuin 2007. Mutta katson ne 2007-leffoiksi juuri DVD-julkaisunsa vuoksi siksi, että tällöin elokuvat jotka ovat valmistuneet aiemmin, mutta ovat kiertäneet elokuvateatterit kaukaa, ovat myös potentiaalisia vaihtoehtoja tälle vuodelle. Mikä tarkoittaa myös, että hyväksyn valmistusvuosiltaan hyvinkin vanhat elokuvat tämän vuoden elokuviksi, mutta vain jos se tarkoittaa ensijulkaisua DVD-muodossa. Eli jonkin elokuvan spessuversio ei ole vuoden 2007 elokuva, jos se on jo aiemminkin DVD:llä julkaistu. Paitsi jos pystyy järkeilemään itselleen kyseisen spessuversion olevan niin dramaatiisesti erilainen alkuperäiseen verrattuna, että se on kuin eri elokuva, niin hyvä on. Mutta siis, itse elokuviin ja niiden pienimuotoiseen kuvaukseen.
1. The Prestige.
Tämä elokuva kahdesta kilpailevasta taikurista vetosi minuun juuri siksi, että sen tarina pysyi kasassa loppuun asti. Monien mielestä vaikea elokuva seurattavaksi, mutta sallitte minun olla erimieltä. The Prestige pudottelee vihjeitä ja paljastuksia pitkin matkaa ja jos katsoja huomaa ne, niin lopputuloksen nähtyään voi vain todeta "tottakai, noin mä just ajattelinkin." The Prestigen parhaimpia puolia ovat ne, että päällisin puolin elokuva saattaa vaikuttaa vaikealta, mutta kyseinen elokuva on sopivan viihdyttävä, että sen tulisi vedota myös puhdasta viihdettä halajavaan. Ja toisin kuin kilpakumppaninsa Silmänkääntäjä, The Prestigen lopetus on looginen omassa todellisuudessaan.
2. The Fountain.
Myös elokuva jota erheellisesti pidetään vaikeana. Sillä tässä elokuvassa on yksi yksinkertaisimpia juonikuvioita joita on olemassa. Kolme tarinaa joissa päähenkilö etsii jotain itsekkäistä syistään, mutta ei oikeasti ansaitse sitä, koska miksi saada se ikuinen elämä, tms. jos ei osaa arvostaa jo olemassaolevaa. Ulkoasultaan The Fountain näyttää pitkältä happotripiltä ja se ja kolmen tarinan keskenäinen poukkoilu saanee elokuvan vaikuttamaan vaikealta. Joten jos olet etsimässä toiminnallista elokuvaa, kierrä kaukaa. Jos kuitenkin etsit elokuvaa jota katsoessa voi voi vain uppoutua ajatuksiin, tiedät mitä tehdä. Jos ei muuta, niin ainakin pirun kaunis elokuva. Okei okei, Jackman ei hirveän uskottavan näköinen ollut kaljuna zenmestarina.
3. Smokin' Aces.
Vuoden onnistunein actionjärkäle. Ei mitään varsinaisesti uutta tarjoava, mutta kantaa taakkansa niin hyvällä tasapainolla, että saattaa häpeään kaikki kaltaisenssa Lucky Numberit ja Revolverit. Smokin' Aces on nykytrendin mukaisesti elokuva joka sisältää lopputwistin ja meidän muka tulisi yllättyä siitä. No, kieltämättä Smokin' Aces voidaan lukea ns. älykkäisiin toimintaelokuviin, koska siinä on mukana oikeasti toimiva tarinakuvio. Se ei ole vain, että joukko outoja ammattitappajia ja muita matkaa lahtaamaan taikuria joka on laverrellut rikollisjärjetön asioita. Se on sitäkin, mutta enemmän kannattaa seurata elokuvaa juuri kyseisen taikurin näkökulmasta. Kuinka ystävänsä pettänyt ihminen hiljalleen hajoaa, tajutessaan menettävänsä kaikki oljenkortensa. Juuri tämän taikurin esittäjän, Jeremy Pivenin vuoksi Smokin' Aces on sisältörikkaampi kuin odottaisi. Piven on näyttelijä joka on aina mielestäni ollut hyvä sellainen, mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt mielessäni että hän jaksaisi kantaa elokuvaa yksinään. Vaan on ollut enemmän se koominen helpottaja, tai muuten vain sivupersoona. Smokin' Aces osoittaa, että Piven voi saattaa pimentoon paljon ansioituneempiakin näyttelijöitä. Erinomaisena pidän myös Smokin' Acesin rakennetta, jossa pikkuhiljaa pienistä puroista syntyy tulva. Sergio Leonen elokuvien ystävät tietänevät mitä tarkoitan, tätä "ecstacy of gold"-tyyliä.
4. A Scanner Darkly.
Lyhyesti: Huumekyttä jäljittää itseään.
Philip K. Dickin kirjallisuuden suurena ystävänä odotin kauhulla tätä elokuvaa. Sillä Scanner on eräs niistä tarinoista joista toivoin ettei siitä tehdä elokuvaa laisinkaan, koska en osannut nähdä mielessäni miten se voisi onnistua. Ja koska lähes poikkeuksetta Dick-tarinat muunnetaan toimintamoodiin. Jokainen Dickia lukenut varmasti on huomannut, että ne ovat kyllä jännitystarinoita, mutta eivät sisällä lähellekään niin paljon toimintaa kuin jotkut Total Recallit antavat ymmärtää. Parhaimmillaan Dick muuntuu elokuvaksi Blade Runnermaisesti, tyypillisimmillään saamme käsiimme jonkin Paycheckin,,, pahimmillaan Sirius 6 B:n (Screamers.) Scanner kenties pelasti itsensä animaatiollaan, sillä kyseinen tyyli istuu elokuvaan kuin nyrkki munuaisiin. Myöskin Scannerin pelastukseksi koitui tapa unohtaa se Paycheckmoodi ja keskittyä täysin joukkoon hyypiöitä notkumassa kämpillä puhumassa roskaa. Joten elokuva on sci-fi-statuksestaan huolimatta enemmän Singles ja Reality Bites, kuin Paycheck. Hienoa on myös rakenteen epilogimaisuus, sillä varsinainen tarinahan alkaa vasta viime minuuteilla. Onko siis odotettavissa A Scanner Darkly 2: Drug Bust?
5. Zodiac
En odottanut Fight Clubia saatikka Seitsemää. Toivoin vain että saisimme edes Panic Roomin, emme ainakaan huonompaa... Ja saimme mielestäni Fight Clubin ja Seitsemän jälkeen kolmanneksi parhaimman Fincher-elokuvan. Kenties hieman ylipitkä, mutta hyvin antoisa elokuva. Kuten Summer Of Sam, Zodiac ei kulje näille elokuville tyypillisesti murhaajan mukana luomassa verijuhlia, vaan kuvastaa tapahtumien vaikutuksia ympäristöön. Mutta toisin kuin Summer Of Sam, Zodiac keskittyy kuitenkin tapahtumien ympärille ottamalla keskiöön tapaukseen liittyvät poliisit ja toimittajat. Summer Of Samhan teki itse tapahtumista lähes täysin ulkopuolisen seikan, keskittyen pääosin muutaman ihmisen keskinäisiin suhdeseikkoihin. Zodiac on rauhallinen, analyyttinen ja realistinen, Joten se kannattaakin katsoa pitkälti keskusteludraamana, kuin minään Henry Sarjamurhaajana.
Siinä se, mutta ei siinä vielä kaikki. Aiemmin viitostilan piti itsellään parhaiten Nick Caven kautta tunnettu Proposition. Erinomainen raadollinen perhedraama. Valitse kuolevaksi jompikumpi veljistäsi.
Se alkupuolella mainitsemani seitsemäs hyvä elokuva oli sitten varmastikin Pan's Labyrinth. Vielä en tosin ole kyseistä elokuvaa katsonut, koska odotukseni ovat liian korkealla. Koetan ensin unohtaa koko leffan ja sitten katsoa sen, jotta jos petyn, niin en siten ainakaan kovin pahasti. Merkit ovat tosin hyvin lupaavat.
Entäpä sitten vuoden paskimmat elokuvat? Tähän en lue mukaan elokuvia kuten Skeleton Man, tai Attack Of The Sabretooth, koska sellaisilta ei alunalkaeenkaan odota mitään. Suuremmat pettymykset koetaan elokuvissa joiden tekoon on käytetty isot rahat, paljon aikaan ja suuria staroja... eli elokuvat joilla olisi mahdollisuuksia enempään, kuin mitä lopulta antavat.
Ensimmäisen sijan jakavat kolme elokuvaa.
1. Wicker Man, Next ja Ghost Rider
Joukko elokuvia joissa Nicolas Cage vain virnuilee typerästi, eikä muuta. Älkää ymmärtäkö väärin, minusta Cage on parhaimmillaan loistava näyttelijä, mutta voi Luoja näitä hänen viimeaikaisiaan tekeleitä. Missä peyotessa Cage on ollut kun noihin suostunut. Ajatuksia ne ovat varmasti kuulostaneet Cagen mielessä hyviltä. "Wicker Man, klassikkokauhu. Next Philip K. Dickia, joten tästä varmaan tulee Blade Runner ja Ghost Rider,,, sarjakuvalefaft ovat trendikkäitä." Sääli että Cage näyttää joka leffassa siltä, ettei muistaisi repliikkejään ja vain kävelee leffan läpi, se typerä virne kasvoillaan.
2. Snakes On A Plane
Tämä julkaistiin viikolla yksi, joten kyllä se 2007-leffa on.
A. Rumat efektit
B. Ei laisinkaan hauska
C. Jos kerran halutaan tehdä tietoisesti B-leffa, niin sitä ei saisi vihjailla katsojalle taukoamatta.
D. Jos saatana elokuvan kohokohta on Jackson onliner, niin miksi katsoa traileria pidemmälle.
Ymmärrän täyin, että Tähtien Sotien jälkeen Jackson tahtoi tehdä leffoja, joissa saa vaan bilettää, mutta olisi sen varmaan voinut tehdä hyvässäkin B-leffassa (katso Slither.) Huvittavinta Snakesin suhteen on se, kuinka täälläkin niin moni oli etukäteen hyvin innoissaan ja kun koetti jotain kielteistä sanoa Snakesista, niin heti sai kuraa niskaansa. No, siitäs saitte.
3. Mr. Bean Lomailee
Ikinä en ole hymyillyt yhtä vähän kuin tätä elokuvaa katsoessanai. Kenties jos olisi kovassa humalassa, tai vaippaikäinen niin tämä voisi toimiakin. Atkinson näyttää itsekin kyllästyneen oloiselta elokuvassa. Kenties se urheiluautoharrastus vaatii, että rahaa pitää kerätä tekemällä Mr. Beaneja. Sillä muistanette, että ensimmäisen Mr. Bean leffan aikoihin Atkinson sanoi tehneensä kyseistä hahmoa jo niin kauan, että se elokuva olisi viimeinen kerta kun hän Beania esittää. Sittemmin Atkinson teki Johnny Englishin joka oli periaatteessa Mr. Bean Salisena Agenttina. Nyt Lomailee ja vielä tulossa on Johnny English kakkonen. Sinänsä sääli, koska Musta Kyy todistaa Atkinsonin olevan lahjakkaampi koomikko, kuin mitä Bean antaa ymmärtää.
4. Musta Dahlia
Pohjalla erinomainen ohjaaja, erinomainen tarina ja ihan hyvä näyttelijäkaarti, mutta lopputulos on kuin puudutusaine tajuntaan. Ongelmana ei mielestäni ole vain ponneton ohjaus, vaan myös nimenomaan näyttelijävalinnat ja tarinan käyttö. Aluksi meidän annetaan ymmärtää kyseessä olevan Mustan Dahlian tapauksen, mutta jostain syystä itse elokuva onkin Josh Hartnettin "aikuistumistarina" ja hänen urakehitystään kuvaava tekele. Jos elokuvaa lähtee katsomaan noilla ajatuksin, niin kenties se toimisi paremmin. Musta Dahlia on vain sivulause omassa tarinassaan. Kun kyseessä on Film Noir niin näyttelijävalinnoissa tulisi olla samanlaista ajatusta kuin mitä L.A. Confidentialissa oli, nyt Scarlet Johansson ja Josh Hartnett ovat väärässä elokuvassa. Ainoastaan Aaron Eckhart näyttää siltä kuin hän kuuluisi Mustan Dahlian maailmaan. Muut oikeista hiusmalleistaan ja vaatteistaan huolimatta ovat kuin 2000-luvun maailmassa. Niin hyviä näyttelijöitä kuin elokuvassa onkin, niin nyt mieleen tulee Bill ja Ted.
5. Vannomatta Paris
Joskus tulee sanottua kun kysytään millainen mikäkin elokuva on, että "no, ennemmin sen katsoo kuin turpaansa ottaa." Vannomatta Parisin kohdalla asian on päinvastoin.
Tänä vuonna on tullut paljon hyvää ja huonoa, kuten yleensäkin. Mutta nuo olivat mitä olivat.
1. The Prestige.
Tämä elokuva kahdesta kilpailevasta taikurista vetosi minuun juuri siksi, että sen tarina pysyi kasassa loppuun asti. Monien mielestä vaikea elokuva seurattavaksi, mutta sallitte minun olla erimieltä. The Prestige pudottelee vihjeitä ja paljastuksia pitkin matkaa ja jos katsoja huomaa ne, niin lopputuloksen nähtyään voi vain todeta "tottakai, noin mä just ajattelinkin." The Prestigen parhaimpia puolia ovat ne, että päällisin puolin elokuva saattaa vaikuttaa vaikealta, mutta kyseinen elokuva on sopivan viihdyttävä, että sen tulisi vedota myös puhdasta viihdettä halajavaan. Ja toisin kuin kilpakumppaninsa Silmänkääntäjä, The Prestigen lopetus on looginen omassa todellisuudessaan.
2. The Fountain.
Myös elokuva jota erheellisesti pidetään vaikeana. Sillä tässä elokuvassa on yksi yksinkertaisimpia juonikuvioita joita on olemassa. Kolme tarinaa joissa päähenkilö etsii jotain itsekkäistä syistään, mutta ei oikeasti ansaitse sitä, koska miksi saada se ikuinen elämä, tms. jos ei osaa arvostaa jo olemassaolevaa. Ulkoasultaan The Fountain näyttää pitkältä happotripiltä ja se ja kolmen tarinan keskenäinen poukkoilu saanee elokuvan vaikuttamaan vaikealta. Joten jos olet etsimässä toiminnallista elokuvaa, kierrä kaukaa. Jos kuitenkin etsit elokuvaa jota katsoessa voi voi vain uppoutua ajatuksiin, tiedät mitä tehdä. Jos ei muuta, niin ainakin pirun kaunis elokuva. Okei okei, Jackman ei hirveän uskottavan näköinen ollut kaljuna zenmestarina.
3. Smokin' Aces.
Vuoden onnistunein actionjärkäle. Ei mitään varsinaisesti uutta tarjoava, mutta kantaa taakkansa niin hyvällä tasapainolla, että saattaa häpeään kaikki kaltaisenssa Lucky Numberit ja Revolverit. Smokin' Aces on nykytrendin mukaisesti elokuva joka sisältää lopputwistin ja meidän muka tulisi yllättyä siitä. No, kieltämättä Smokin' Aces voidaan lukea ns. älykkäisiin toimintaelokuviin, koska siinä on mukana oikeasti toimiva tarinakuvio. Se ei ole vain, että joukko outoja ammattitappajia ja muita matkaa lahtaamaan taikuria joka on laverrellut rikollisjärjetön asioita. Se on sitäkin, mutta enemmän kannattaa seurata elokuvaa juuri kyseisen taikurin näkökulmasta. Kuinka ystävänsä pettänyt ihminen hiljalleen hajoaa, tajutessaan menettävänsä kaikki oljenkortensa. Juuri tämän taikurin esittäjän, Jeremy Pivenin vuoksi Smokin' Aces on sisältörikkaampi kuin odottaisi. Piven on näyttelijä joka on aina mielestäni ollut hyvä sellainen, mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt mielessäni että hän jaksaisi kantaa elokuvaa yksinään. Vaan on ollut enemmän se koominen helpottaja, tai muuten vain sivupersoona. Smokin' Aces osoittaa, että Piven voi saattaa pimentoon paljon ansioituneempiakin näyttelijöitä. Erinomaisena pidän myös Smokin' Acesin rakennetta, jossa pikkuhiljaa pienistä puroista syntyy tulva. Sergio Leonen elokuvien ystävät tietänevät mitä tarkoitan, tätä "ecstacy of gold"-tyyliä.
4. A Scanner Darkly.
Lyhyesti: Huumekyttä jäljittää itseään.
Philip K. Dickin kirjallisuuden suurena ystävänä odotin kauhulla tätä elokuvaa. Sillä Scanner on eräs niistä tarinoista joista toivoin ettei siitä tehdä elokuvaa laisinkaan, koska en osannut nähdä mielessäni miten se voisi onnistua. Ja koska lähes poikkeuksetta Dick-tarinat muunnetaan toimintamoodiin. Jokainen Dickia lukenut varmasti on huomannut, että ne ovat kyllä jännitystarinoita, mutta eivät sisällä lähellekään niin paljon toimintaa kuin jotkut Total Recallit antavat ymmärtää. Parhaimmillaan Dick muuntuu elokuvaksi Blade Runnermaisesti, tyypillisimmillään saamme käsiimme jonkin Paycheckin,,, pahimmillaan Sirius 6 B:n (Screamers.) Scanner kenties pelasti itsensä animaatiollaan, sillä kyseinen tyyli istuu elokuvaan kuin nyrkki munuaisiin. Myöskin Scannerin pelastukseksi koitui tapa unohtaa se Paycheckmoodi ja keskittyä täysin joukkoon hyypiöitä notkumassa kämpillä puhumassa roskaa. Joten elokuva on sci-fi-statuksestaan huolimatta enemmän Singles ja Reality Bites, kuin Paycheck. Hienoa on myös rakenteen epilogimaisuus, sillä varsinainen tarinahan alkaa vasta viime minuuteilla. Onko siis odotettavissa A Scanner Darkly 2: Drug Bust?
5. Zodiac
En odottanut Fight Clubia saatikka Seitsemää. Toivoin vain että saisimme edes Panic Roomin, emme ainakaan huonompaa... Ja saimme mielestäni Fight Clubin ja Seitsemän jälkeen kolmanneksi parhaimman Fincher-elokuvan. Kenties hieman ylipitkä, mutta hyvin antoisa elokuva. Kuten Summer Of Sam, Zodiac ei kulje näille elokuville tyypillisesti murhaajan mukana luomassa verijuhlia, vaan kuvastaa tapahtumien vaikutuksia ympäristöön. Mutta toisin kuin Summer Of Sam, Zodiac keskittyy kuitenkin tapahtumien ympärille ottamalla keskiöön tapaukseen liittyvät poliisit ja toimittajat. Summer Of Samhan teki itse tapahtumista lähes täysin ulkopuolisen seikan, keskittyen pääosin muutaman ihmisen keskinäisiin suhdeseikkoihin. Zodiac on rauhallinen, analyyttinen ja realistinen, Joten se kannattaakin katsoa pitkälti keskusteludraamana, kuin minään Henry Sarjamurhaajana.
Siinä se, mutta ei siinä vielä kaikki. Aiemmin viitostilan piti itsellään parhaiten Nick Caven kautta tunnettu Proposition. Erinomainen raadollinen perhedraama. Valitse kuolevaksi jompikumpi veljistäsi.
Se alkupuolella mainitsemani seitsemäs hyvä elokuva oli sitten varmastikin Pan's Labyrinth. Vielä en tosin ole kyseistä elokuvaa katsonut, koska odotukseni ovat liian korkealla. Koetan ensin unohtaa koko leffan ja sitten katsoa sen, jotta jos petyn, niin en siten ainakaan kovin pahasti. Merkit ovat tosin hyvin lupaavat.
Entäpä sitten vuoden paskimmat elokuvat? Tähän en lue mukaan elokuvia kuten Skeleton Man, tai Attack Of The Sabretooth, koska sellaisilta ei alunalkaeenkaan odota mitään. Suuremmat pettymykset koetaan elokuvissa joiden tekoon on käytetty isot rahat, paljon aikaan ja suuria staroja... eli elokuvat joilla olisi mahdollisuuksia enempään, kuin mitä lopulta antavat.
Ensimmäisen sijan jakavat kolme elokuvaa.
1. Wicker Man, Next ja Ghost Rider
Joukko elokuvia joissa Nicolas Cage vain virnuilee typerästi, eikä muuta. Älkää ymmärtäkö väärin, minusta Cage on parhaimmillaan loistava näyttelijä, mutta voi Luoja näitä hänen viimeaikaisiaan tekeleitä. Missä peyotessa Cage on ollut kun noihin suostunut. Ajatuksia ne ovat varmasti kuulostaneet Cagen mielessä hyviltä. "Wicker Man, klassikkokauhu. Next Philip K. Dickia, joten tästä varmaan tulee Blade Runner ja Ghost Rider,,, sarjakuvalefaft ovat trendikkäitä." Sääli että Cage näyttää joka leffassa siltä, ettei muistaisi repliikkejään ja vain kävelee leffan läpi, se typerä virne kasvoillaan.
2. Snakes On A Plane
Tämä julkaistiin viikolla yksi, joten kyllä se 2007-leffa on.
A. Rumat efektit
B. Ei laisinkaan hauska
C. Jos kerran halutaan tehdä tietoisesti B-leffa, niin sitä ei saisi vihjailla katsojalle taukoamatta.
D. Jos saatana elokuvan kohokohta on Jackson onliner, niin miksi katsoa traileria pidemmälle.
Ymmärrän täyin, että Tähtien Sotien jälkeen Jackson tahtoi tehdä leffoja, joissa saa vaan bilettää, mutta olisi sen varmaan voinut tehdä hyvässäkin B-leffassa (katso Slither.) Huvittavinta Snakesin suhteen on se, kuinka täälläkin niin moni oli etukäteen hyvin innoissaan ja kun koetti jotain kielteistä sanoa Snakesista, niin heti sai kuraa niskaansa. No, siitäs saitte.
3. Mr. Bean Lomailee
Ikinä en ole hymyillyt yhtä vähän kuin tätä elokuvaa katsoessanai. Kenties jos olisi kovassa humalassa, tai vaippaikäinen niin tämä voisi toimiakin. Atkinson näyttää itsekin kyllästyneen oloiselta elokuvassa. Kenties se urheiluautoharrastus vaatii, että rahaa pitää kerätä tekemällä Mr. Beaneja. Sillä muistanette, että ensimmäisen Mr. Bean leffan aikoihin Atkinson sanoi tehneensä kyseistä hahmoa jo niin kauan, että se elokuva olisi viimeinen kerta kun hän Beania esittää. Sittemmin Atkinson teki Johnny Englishin joka oli periaatteessa Mr. Bean Salisena Agenttina. Nyt Lomailee ja vielä tulossa on Johnny English kakkonen. Sinänsä sääli, koska Musta Kyy todistaa Atkinsonin olevan lahjakkaampi koomikko, kuin mitä Bean antaa ymmärtää.
4. Musta Dahlia
Pohjalla erinomainen ohjaaja, erinomainen tarina ja ihan hyvä näyttelijäkaarti, mutta lopputulos on kuin puudutusaine tajuntaan. Ongelmana ei mielestäni ole vain ponneton ohjaus, vaan myös nimenomaan näyttelijävalinnat ja tarinan käyttö. Aluksi meidän annetaan ymmärtää kyseessä olevan Mustan Dahlian tapauksen, mutta jostain syystä itse elokuva onkin Josh Hartnettin "aikuistumistarina" ja hänen urakehitystään kuvaava tekele. Jos elokuvaa lähtee katsomaan noilla ajatuksin, niin kenties se toimisi paremmin. Musta Dahlia on vain sivulause omassa tarinassaan. Kun kyseessä on Film Noir niin näyttelijävalinnoissa tulisi olla samanlaista ajatusta kuin mitä L.A. Confidentialissa oli, nyt Scarlet Johansson ja Josh Hartnett ovat väärässä elokuvassa. Ainoastaan Aaron Eckhart näyttää siltä kuin hän kuuluisi Mustan Dahlian maailmaan. Muut oikeista hiusmalleistaan ja vaatteistaan huolimatta ovat kuin 2000-luvun maailmassa. Niin hyviä näyttelijöitä kuin elokuvassa onkin, niin nyt mieleen tulee Bill ja Ted.
5. Vannomatta Paris
Joskus tulee sanottua kun kysytään millainen mikäkin elokuva on, että "no, ennemmin sen katsoo kuin turpaansa ottaa." Vannomatta Parisin kohdalla asian on päinvastoin.
Tänä vuonna on tullut paljon hyvää ja huonoa, kuten yleensäkin. Mutta nuo olivat mitä olivat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mitä trentonoir toteaa Atkinsonista näyttelijänä, kun puhutaan Mr. Beanista ja Mustasta Kyystä. Mustan Kyyn kaikki kaudet vastikään ostaneena yhdyn tähän lähes samalla mielipiteellä - Beania en tosin ihan noin jyrkästi itse tuomitsisi.
Kyyn ensimmäinen kausi tosin oli melko karkeajälkinen tapaus; ehkä siinä Atkinsonin hahmosta, Edmundista, oli vasta hiljalleen muotoutumassa viekas, sarkastinen, kiero ja ylimielinen, sellainen kuin hänen kuuluukin olla. Ykköskaudessa hän oli kostonhimoinen mutta aina epäonnistuva rääpäle, mutta jo toinen kausi, jonka olen tähän mennessä katsonut puolenvälin tienoille, on sitä taattua kamaa, jota DVD:t ostaessani odotin näkeväni ja, mikä parasta, puhkirasittava, kliseinen Brian Blessedin esittämä Richard IV loistaa poissaolollaan ja loistava Hugh Laurie tulee mukaan. En malta odottaa loppujen kausien näkemistä.
...hups... ei siis Hugh Laurie, vaan tietty Stephen Fry...