Heip..
Minulla on vähänniinkuin päinvastainen ongelma yksinäisyyden kanssa. Minä pidän siitä. Rakastan olla yksin päivästä toiseen, ja ahdistun suunnattomasti, jos en saa esim. päivässä olla tiettyä tuntimäärää yksikseni.
Nyt olen alkanut huomata, että tämä yksinolemisen palvomiseni hiukka haittaa ihmissuhteitani.. En esimerkiksi pysty aloittamaan seurustelua, koska ahdistun ajatuksesta, että joku toinen olisi kokoajan läsnä tai iholla. Aikani on nykyisin kortilla muutenkin, ammattikorkea vie päivästä paljon, ja jos siihen päälle pitäisi tavata toista seurustelun merkeissä, niin eipä siihen juuri omaa aikaa enää jäisikään. Sekoaisin.
Eikä minulla ole aavistustakaan mikä tähän auttaisi. o_o Ei tämä varsinaista eristäytymistäkään ole, mutta pidän vain niin valtavasti yksinolemisesta. Ja olen niin tottunut siihen, etten oikein tiedä muunlaisesta tavasta elää..
Elikkäs osaisiko joku auttaa, mitenkä korjaan tilanteeni, ja teen yksinolemisesta edes hieman vähemmän tärkeämpää, niin etten ahdistu joka hiivatin puhelinsoitosta ja illanviettoehdotuksesta, koska ne "uhkaavat" rauhaani.....?
Minulla on vähänniinkuin päinvastainen ongelma yksinäisyyden kanssa. Minä pidän siitä. Rakastan olla yksin päivästä toiseen, ja ahdistun suunnattomasti, jos en saa esim. päivässä olla tiettyä tuntimäärää yksikseni.
Nyt olen alkanut huomata, että tämä yksinolemisen palvomiseni hiukka haittaa ihmissuhteitani.. En esimerkiksi pysty aloittamaan seurustelua, koska ahdistun ajatuksesta, että joku toinen olisi kokoajan läsnä tai iholla. Aikani on nykyisin kortilla muutenkin, ammattikorkea vie päivästä paljon, ja jos siihen päälle pitäisi tavata toista seurustelun merkeissä, niin eipä siihen juuri omaa aikaa enää jäisikään. Sekoaisin.
Eikä minulla ole aavistustakaan mikä tähän auttaisi. o_o Ei tämä varsinaista eristäytymistäkään ole, mutta pidän vain niin valtavasti yksinolemisesta. Ja olen niin tottunut siihen, etten oikein tiedä muunlaisesta tavasta elää..
Elikkäs osaisiko joku auttaa, mitenkä korjaan tilanteeni, ja teen yksinolemisesta edes hieman vähemmän tärkeämpää, niin etten ahdistu joka hiivatin puhelinsoitosta ja illanviettoehdotuksesta, koska ne "uhkaavat" rauhaani.....?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ahdistaa jollei saa olla yksin.Ei voisi kuvitella seurustelevansa,että joku roikku vierellä.
"ongelma". Silti takana pitkä parisuhde yhdessä asuen. Homma toimii kun toinen kunnioittaa tuota yksityisyyttä. Me nukumme samassa huoneessa. Muuten molemmilla omat kuviot eri huoneissa kotona. Ei häiritse yksityisyyttä. En usko että kukaan alkuhuuman jälkeen jaksaa olla niin "iholla" omassa kodissaan. Eikä tarvitse.
Minulla on suuri perhe toisella paikkakunnalla ja alkuun ikävöin sitä. Sitten kuitenkin käydessäni ihmissuhteet olivat muuttuneet niin, että minut koettiin tunkeilevaksi ja häiritseväksi, koska pyysin perhettäni huolehtimaan yhdestä suvun jäsenestä, joka tunsi olevansa yksin vaikka ympärillä oli koko suku. Minä autoin aluksi tätä yksinäistä sukulaista ja viimein alkoi puhelinlaskut tulla suuriksi ja muutenkin väsyin siihen, että olin ainoa, joka ajattelin hänen vaikeuksiaan. Auttamisesta tuli jo minulle paniikin aihe, koska täällä kaukana itsekin tunsin yksinäisyyttä ja nämä hänen yksinäisyyden alkoivat tuntua jo omiltanikin.
Minun oli pakko keskeyttää apu ja pyytää toisia auttamaan. Nyt on vähän sitten selkeämpää, kun tiedän, että siellä kuitenkin pidetään huolta.
Itse kuitenkin tunnen suurta yksinäisyttä, koska aina halusin koota koko sukulaisparven ympärille. Koska vanhempia heistä alkaa jo olla rajan takana. Nyt kun en enää kovasti taistele sukulaisen puolesta olen alkanut tuntea jo iloakin siitä, että voi olla ihan yksin ajatuksiensa kanssa ja keksiä omia ratkaisujaan pulmiinsa. Harrastukset auttaa ja vaikka lenkkeily. Allergiani rajoittaa kovasti kanssakäymistä ystävien kesken. Onneksi on joitakin ystäviä,jotka ymmärtävät eivätkä käytä hajusteita seurassani. En voi mennä linja-autoon, juhliin, enkä mihinkään missä on paljon ihmisiä. Siksi yksinäisyys on minulle pelastus.
Introvertti. 20% ihmisistä ovat introverttejä jotka vaativat tietyn ajan päivässä jotta voivat "ladata" itseään / akkujaan kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa, työssä käyntiin, opiskeluun tai muuhun vastaavaan sosiaaliseen toimintaan. Jos olet introvertti ei sitä voi korjata mitenkään. Olet vain sellainen kuin olet...
Tunnista itseni kuvauksestasi! Onpa hienoa! Olen myös huomannut tämän haittaavan sosiaalisia suhteitani. Ongelmani on se, että minulla on ihannekuva ihmisestä ja se ihminen on sosiaalinen. Minä en tätä ihannetta täytä, joten en-nyt-vihaa mutta väheksyn itseäni.
Minä seurustelen, joten "energiaa" kavereille jää hyvin vähän. Mieheni ihmettelee miksei minulla ole enää kavereita. Olisi kiva että niitä olisi, mutta minua ei kiinnosta olla niiden kanssa. Jopa koiran seura on joskus minulle liikaa.
haluan akkuja ladata välillä omissa oloissani, mutta silloin tällöin viihdyn ystävieni kanssa.
Ystäväpiiriänikin olen rajannut, en jaksa sellaisten kanssa, jotka ovat aina jostain kateellisia ja piikikkäitä, vain aidot ystävät kelpaavat.
Ei kai ole epänormaalia olla yksin, se on mulle ainakin elämäntapa, rauhoittavaa ja rentouttavaa.
Joskus on astuttava erakonelämästään ja hoidettava ihmissuhteitaan.
Tietenkin töissä on oltava ihmisten kanssa, mutta vapaa-ajalla.
Erakonelämää...jee...