Matteus 18:3

"Totisesti:ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Mietin tuota lapsen kaltaiseksi tulemista ja ajattelin ,ettei se voi olla lapselliseksi tai lapsenmieliseksi tulemista.Ymmärsin sen sitten niin, että se tarkoittaa sanan vastaanottamista niinkuin sen kuulisi ensimmäistä kertaa.Unohtaa kaikki aikaisemmin opittu.Luulematta tietävänsä mitään.Juuri sitä nöyrtymistä.Tässä kävi nyt niin, että väkisin tuli mieleen vertaus uuden viinin laskemisesta vanhaan leiliin jne.

Millaisia ajatuksia tämä toi?
341031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hepr. 13:9
   
Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.

Äänestä
  • Mutta mitä tämä vieras oppi mielestäsi tuossa minun aloituksessani tarkoitti? Siinähän oli Jeesuksen sanomaa.

    Myös sanan noudattaminen on varmaan yhtä tärkeää kuin pelkästään sen armon varassa oleminen.
    Sanan noudattaminen kokonaisuudessaan eikä vain ne miellyttävät kohdat.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Mutta mitä tämä vieras oppi mielestäsi tuossa minun aloituksessani tarkoitti? Siinähän oli Jeesuksen sanomaa.

    Myös sanan noudattaminen on varmaan yhtä tärkeää kuin pelkästään sen armon varassa oleminen.
    Sanan noudattaminen kokonaisuudessaan eikä vain ne miellyttävät kohdat.

    on oppi Totuus joka Jumalasta on, koska on aivan
    väärää oppia opetettu, julistettu.

    Näin se Hssu on ja siinäpä se valtava eksytys onkin.
    Nyt kun ihmiset on vuosisatoja tuuditettu valheellisen opin kanssa valhearmon turviin, niin
    todella ei ole ihmisten helppo siitä irtaantua.

    Mutta sen tiedän Jumala sen jokaisen kohdalla voi
    tehdä joka vain kääntyy Hänen puoleensa etsimään,
    anomaan ja kolkuttamaan.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Omalla kohdallani se miellyttämisen evankeliumi ei kerennyt saamaan vahvaa otetta.Jokin siinä aina tuntui väärälle.Minun astia ei ollut vielä täynnä ja tiukkaan tumpattu sitä valhe armoa.

    Tuo aloitus oli sikäli itsekäs, että haluisin taas tuoda omia tuntemuksia siitä missä kohtaa olen menossa.Eli aivan alussa.

    Totta, että vaikea on semmoisen kääntyä joka on siinä valhearmon suojissa pitkään kulkenut.

    omalla kohdallanikin on ollut, etten koskaan päässyt
    juurtumaan ihmisoppeihin.

    Olen tosin lapsesta lähtien saanut tietää olen
    Jumalan valittu Hän kouluttaa ja kasvattaa omaan
    tehtäväänsä,mutta monenlaista on ollut tuskaa ahdistusta, yksinäisyyttä ja vaikka mitä.
    Jumalan hylkäämänäkin kuoleman pimeydessä niin
    ettei elämällä ollut mitään tarkoitusta edessä oli
    vain varma kadotus. Olin vielä nuori silloin ja
    ihmettelin mitä minun elämästäni tulee tällaisena
    kuolleena jolla ei enää mitään toivoa ollut.

    Mutta kaikki se mitä olen kokenut, niin SE ON
    ollut valtavaa JUMALAN ARMOA.

    Siis en voi sanoa omaksi ansiokseni, että nyt saan
    olla JUMALAN OMA.

    Kaikesta menneestä saan todella kiittää JUMALAA
    Hän on ollut ihmeellinen, Hän on ollut kärsivällinen, Hän on ollut pitkämielinen.

    Siis kiitos Jumalalle on ylitsevuotava siihen eivät sanatkaan riitä.

    On todella valtava asia saada kohdata TODELLINEN
    JUMALAN ARMO JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

    Joten sanon Hssu sinutkin Jumala valtakuntaansa
    johtaa kun vain sitä Häneltä anot, sitä etsit.
    Se on se ihmisen osa USKOA JEESUSTA JA MYÖS
    TOTELLA.

    Äänestä

oikeassa.
"Jumala on salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä
ja ilmoittanut ne lapsenmielisille."
Usein ihmiset pakenevat viisastelun ja järkeilyn
taakse, kun eivät halua noudattaa Jumalan Sanan neu-
voja. Näinhän fariseukset tekivät Jeesuksen aikaan.

Usko on otettava vastaan lapsen lailla, epäröimättä
ja epäilemättä, täysin luottaen Jumalan armoon.

Vastaava esimerkki on Mark 10:15
"Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin
lapsi, se ei pääse sinne siälle."

Ei tuokaan tarkoita sitä, että lapsi ottaisi
vastaan Jumalan valtakunnan, kuten lapsikasteen
kiivaat puolustajat väittävät, vaan se tarkoittaa, että meidän tulee lapsen lailla, epäilemättä,
ottaa vastaan Jumalan valtakunta.

Äänestä
  • Raamatun sana on otettava vastaan.Kokonaisuudessaan.Ei pelkästään miellyttävät armo-osiot.

    Nyt taidettiin mennä kaste puolelle.
    Minulle riittää yksi kaste.Sen minkä lapsena olen saanut.Niinhän Raamtussakin sanotaan.Yksi kaste.Enkä ala tästä asiasta nyt keskustelemaan.

    Äänestä

  • väärässä.
    Ei voi kukaan ihminen itse vastaan ottaa Jumalan
    valtakuntaa.

    Vaan Jeesus sanoo: "Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen
    valtakuntaansa niin kaikki muukin teille annetaan."

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    väärässä.

    pyrit esiintymään Raamatun opettajana, kun et ymmärrä edes noin yksinkertaista asiaa, että Juma-
    lan valtakunta on otettava vastaan.
    Jätit tuossa pois sen kohdan, jossa sanotaan, että
    "Sen OHESSA TEILLE ANNETAAN." Luuk 12:31
    Jos Jumalan valtakunta annetaan meille, niin kyllä
    se on otettava vastaan!!!
    "Omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu
    maailman perustamisesta asti".

    2. Kor 6:1
    "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä
    VASTAANOTTAMAAN Jumalan armon, niin että se ei
    jää turhaksi."

    Äänestä

  • Pekka II kirjoitti:

    "Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta."

    Raamatun mukaan vastasyntynyt vauva eli "brefos" on kaikista paras ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan.
    Lapsen avoin sydän ja sielu on valmiiksi auki Pyhän Hengen tulla kasteessa lapseen asumaan.

    ...
    Antikristuksen henki ei koskaan tunnusta sitä, että Kristuksen Henki tulee kasteessa lapseen eli lihaan asumaan. Silloin se tunnustaisi, että tuo lihasta syntynyt lapsi olisi siirtynyt kuoleman vallasta Jeesuksen valtaan.
    1.Joh.4:1-3

    Jumalan opettamaksi tullut ja Hänen lähettämänään
    olen täällä.

    Mutta sinä et ole oppiasi Jumalalta saanut vaan ihmisiltä.

    Äänestä

  • taivaasta kirjoitti:

    Elätköhän haavemaailmassa, kun kuvittelet, että
    vauva pystyisi ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan.
    Vauva ei ota vastaan muuta kuin äidin maitoa.
    Tuollainen pakkovastaanottaminen, jota edustat, on
    täysin vierasta Raamatussa.
    Joh 1:12
    "Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän
    antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille,
    jotka USKOVAT Hänen nimeensä."

    Vauva ei kykene uskomaan eikä ottamaan vastaan,
    vaikka kuinka pakottaisit.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Jumalan opettamaksi tullut ja Hänen lähettämänään
    olen täällä.

    Mutta sinä et ole oppiasi Jumalalta saanut vaan ihmisiltä.

    mutta miltä jumalalta?.

    Raamatun ilmoittama Jumala ei ainakaan ole sinulle
    puhunut, sillä ei Hän toimi vastoin Sanaansa.
    Onkohan jumalasi nimi Suni?

    Äänestä

  • Pekka II kirjoitti:

    mutta miltä jumalalta?.

    Raamatun ilmoittama Jumala ei ainakaan ole sinulle
    puhunut, sillä ei Hän toimi vastoin Sanaansa.
    Onkohan jumalasi nimi Suni?

    sinä olet tämän maailman jumalan opettama ja todellakin Taivaan Isän opettama olen itse ja se
    sana jota tuon ei TOTISESTI ole Raamatun vastaista
    mutta SE ON TODELLAKIN VASTAAN SITÄ IHMISOPPIA
    JOTA SINÄKIN TUOT.

    Että tämä on valitettavasti totuus.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sinä olet tämän maailman jumalan opettama ja todellakin Taivaan Isän opettama olen itse ja se
    sana jota tuon ei TOTISESTI ole Raamatun vastaista
    mutta SE ON TODELLAKIN VASTAAN SITÄ IHMISOPPIA
    JOTA SINÄKIN TUOT.

    Että tämä on valitettavasti totuus.

    "ihmisoppiasi", joka on TÄYSIN RAAMATUN VASTAISTA!
    väärässä.
    "Ei voi kukaan ihminen itse vastaan ottaa Jumalan
    valtakuntaa."
    Sinun totuutesi on todella valitettavaa.

    Äänestä

  • Pekka II kirjoitti:

    "ihmisoppiasi", joka on TÄYSIN RAAMATUN VASTAISTA!
    väärässä.
    "Ei voi kukaan ihminen itse vastaan ottaa Jumalan
    valtakuntaa."
    Sinun totuutesi on todella valitettavaa.

    luulekkaan että tietäisit paremmin kuin ITSE JUMALA
    JOKA KAIKEEN TOTUUTEENSA ohjaa ja johtaa omansa.

    "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

    Ja Jumala kun ihmistä vetää kutsuu, niin kyllä se niin on ihminen laittaa hanttiin, rimpuilee, vastustaa.

    Mutta ne jotka tämän maailman jumalan luo käyvät
    niin silloin käyvät itse ja vastaan ottavat sen
    valtakunnan mikä saatanalla on valmistettu.

    Että pahasti olet harhassa tämän maailman ihmisoppien kanssa.

    Niillä opeilla et AUTUUTTA TULE SAAVUTTAMAAN.
    Näin on TOTUUS.

    Vaikka tämä Totuus sinulle ei kelpaa niin TOTUUS
    SE KUITENKIN on.

    Sanon sillä hengellä jonka oma nyt olet, et muuta voi kuin VASTUSTAA SITÄ MIKÄ JUMALASTA ON.

    sitä, että ihmisen on aina vaan laitettava vastaan
    Jumalan tarjousta?
    Sinähän se tässä vastustat Jumalan tarjousta.
    Siis ei saa ottaa vastaan, vaikka Jumala kuinka
    tarjoaa.....On hylättävä tarjous?

    Sinä et näköjään ainakaan ole ottanut vastaan Jumalan valtakuntaa, kun olet noin pihalla Raamatun totuudesta.
    "Kaikille, jotka OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN antoi
    voiman......."

    Olet sinä jo vähän oppinut, kun saatanat ja perke-
    leet eivät enää lennä puheissasi. Mutta nuo henki-
    vallat tahtovat vielä riepottaa sinua.

    Kun JEESUS SANOO: "Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin kaikki muukin tarpeellinen teille annetaan."

    Ihmisoppi opettaa: etsikää ensin seurakunta niin tulette sitten löytämään jumalan.

    Ja toden totta seurakunnan ihmisopin mukaisen jumalan löytävät joka on tämän maailman jumala.

    Se mitä sanoin; kun JUMALA todella ihmistä kutsuu
    niin kyllä ihminen haroo vastaan sillä Jumala
    kun ihmistä riisuu, riisuu kaikesta omasta ja
    vieläpä ihmisen on oma elämänsäkin menetettävä
    niin toden totta kukaan ihminen ei omasta
    tahdostaan tuohon suostu. Mutta siinäpä se on
    Jumalan suuri armo nähtävissä, että Hän
    näkee vaivaa taivutellessaan ihmistä ja kun saa
    taipumaan niin suuri on ilo taivaassa kun
    yksi ihminen saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan pääsee.

    Siis varmaa on, helppo se on avarasta portista
    sisälle käydä kun ihminen saa siitä itse kulkea
    kaikki vällyt päällä ja vielä itse elävänä
    saa jatkaa siis omaa elämäänsä kaikessa vajavaisuudessa, syntisyydessä.

    Kuulehan nyt, Jumalalla on lukemattomia tapoja vetää ihminen yhteyteensä. Jokaisen kohdalla Jumala toimii yksilöllisesti tietäen luomansa ihmisen ominaisuudet tarkalleen.
    Kyllä Jumala voi ihmisen johdattaa myös seurakuntaan,jos Hän tietää sen olevan paras tapa ihmiselle päästä Hänen yhteyteensä, kuulla evankeliumin sanoma ja antaa elämänsä Jeesukselle.

    Äänestä

  • kuin Armi. kirjoitti:

    Varmin tapa päästä tämän maailman jumalan yhteyteen on mennä johonkin seurakuntaan.Ja niitähän riittää.Varmasti löytyy mieleinen.Ajattele kuinka monta niitä on.Ihme kun ei vielä ole tehty kuvastoa jossa esiteltäisiin kaikki mahdolliset seurakunnat.Sitten voisi vaikka netin kautta liittyä.Edullisesti.Paksu se kuvasto ainakin oisi ja paljon hienoja kuvia.Luulisin näin.

    tuo sunilaisten kielenkäyttö tarttunut sinuun. Olet tainnut olla oikein kurssilla.Mikä on seuraavan oppitunnin aihe?

    selvästi miten ne jotka valheen herran omia ovat eivät todellakaan muuta voi kun tuoda valhetta
    esiin.
    Siis tämä:"Kylläpä on
    Kirjoittanut: oivallisesti 1.10.2007 klo 14.28

       tuo sunilaisten kielenkäyttö tarttunut sinuun. Olet tainnut olla oikein kurssilla.Mikä on seuraavan oppitunnin aihe?"

    Ja yhä vakuuttuneempi voit olla siitä, että Jumalan sanan siemen on saanut sinussa alkaa
    kasvaa joka tuottaa sitä samaa Totuuden hedelmää
    niinkuin Jumalan sanan siemen jokaisessa hyvään
    maahan pudonneessa maaperässä vaikuttaa.

    Että todella näin on, ON YKSI HERRA, YKSI USKO
    JA YKSI KASTE.

    Mutta tämä asia on aivan vierasta niille jotka
    uskovat vain ihmiseen, itseensä, ETTÄ JUMALA TODELLA PUHUU JA JOHDATTAA YHTEEN AINOAAN USKOON
    TOTUUTEEN NE JOTKA OVAT NÖYRTYNEET JA HÄNEN
    PUOLEENSA KÄÄNTYNEET.   

    Äänestä

  • oivallisesti kirjoitti:

    tuo sunilaisten kielenkäyttö tarttunut sinuun. Olet tainnut olla oikein kurssilla.Mikä on seuraavan oppitunnin aihe?

    Sellaisella kurssilla, jonne vain harvat pääsevät ja vielä
    harvemmat saavat sen kurssin päästötodistuksen sydämeensä:

    "Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet,
    ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa
    teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin
    kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    puhuu teistä:
    Ilm 12:10
    Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan:
    Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme
    valtakunta, ja Hänen voideltunsa valta, sillä
    MEIDÄN VELJIEMME SYYTTÄJÄ , joka yöt ja päivät
    syytti heitä meidän Jumalamme edessä, ON HEITETTY ULOS."

    Äänestä

  • Raamattukin kirjoitti:

    että tuon taivaasta alas maan päälle syöstyn Saatanan,
    joka sai perustaa tänne oman valtakuntansa kaikkia väärämielisiä,
    totuudesta luopuneita varten, pettämät ihmiset eivät lainkaan huomaa
    eivätkä välitä edes huomata, kuka heidän jumalansa todellisuudessa
    on, koska Jumala on sen heiltä salannut:

    "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
    Siksi he yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka,
    kun Jumalan sanat toteutuvat."

    Äänestä

  • murehdi. Olen saanut Jumalan armosta ottaa vastaan se pelastus, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jos sanot sitä kokemusta ahtaaksi portiksi, niin kyllä se
    minulle sopii, mutta mikään portti ei ole minua
    pelastanut, vaan Jeesuksen kallis sovintoveri.
    Joskus se sielunvihollinen panee näitä " suneja "
    tekemään tyhjäksi Jumalan tekoja, mutta Jumalan Sanan todistus kestää: "Henki itse todistaa meidän
    Henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."

    Minkähän takia jotkut ovat ottaneet elämäntehtäväkseen mitätöidä Jumalan tekoja ja
    pyrkivät masentamaan uskovia.
    Pyhä-Henki kun pyrkii rohkaisemaan ja kannusta-
    maan uskon tiellä:

    1. Kor 14:3
    "Mutta profetoiva puhuu ihmisille RAKENNUKSEKSI,
    KEHOITUKSEKSI ja LOHDUKSEKSI.
    Suni ja Armi taas puhuvat: Itsensä korottamiseksi, toisten arvostelemiseksi, oman erinomaisuuden esiintuomiseksi.

    Äänestä

  • Pekka II kirjoitti:

    murehdi. Olen saanut Jumalan armosta ottaa vastaan se pelastus, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jos sanot sitä kokemusta ahtaaksi portiksi, niin kyllä se

    Mistä hengestä on sellainen usko, joka totuuden ääressä
    ihmisen masentaa ja aiheuttaa hänelle pelkotiloja?

    Äänestä

  • Pekka II kirjoitti:

    murehdi. Olen saanut Jumalan armosta ottaa vastaan se pelastus, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jos sanot sitä kokemusta ahtaaksi portiksi, niin kyllä se
    minulle sopii, mutta mikään portti ei ole minua
    pelastanut, vaan Jeesuksen kallis sovintoveri.
    Joskus se sielunvihollinen panee näitä " suneja "
    tekemään tyhjäksi Jumalan tekoja, mutta Jumalan Sanan todistus kestää: "Henki itse todistaa meidän
    Henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."

    Minkähän takia jotkut ovat ottaneet elämäntehtäväkseen mitätöidä Jumalan tekoja ja
    pyrkivät masentamaan uskovia.
    Pyhä-Henki kun pyrkii rohkaisemaan ja kannusta-
    maan uskon tiellä:

    1. Kor 14:3
    "Mutta profetoiva puhuu ihmisille RAKENNUKSEKSI,
    KEHOITUKSEKSI ja LOHDUKSEKSI.
    Suni ja Armi taas puhuvat: Itsensä korottamiseksi, toisten arvostelemiseksi, oman erinomaisuuden esiintuomiseksi.

    Jos Totuuden sanat lyövät ja masentavat niin mene
    todella itseesi. Sillä olet tullut tämän maailman
    Jumalan pettämäksi.
    Ja Jumalan Henki ei totisesti ketään väärällä valheellisella tiellä lohduta vaan se tuomitsee
    niin kauan kuin ihminen valheen tiellä kulkee.

    Mikä siis saa sinutkin valhearmon tietä vaeltamaan?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Jos Totuuden sanat lyövät ja masentavat niin mene
    todella itseesi. Sillä olet tullut tämän maailman
    Jumalan pettämäksi.
    Ja Jumalan Henki ei totisesti ketään väärällä valheellisella tiellä lohduta vaan se tuomitsee
    niin kauan kuin ihminen valheen tiellä kulkee.

    Mikä siis saa sinutkin valhearmon tietä vaeltamaan?

    näkyy, sielunvihollisella on hätä, kun joku lötää
    pelastusken Jeesuksessa.

    Kol 2:18
    "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan,
    joka on mieltynyt nöyryyteen ( ahtaaseen porttiin),
    ja enkelien palvelemiseen, ja pöyhkeilee näyistään
    ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama."

    sinua.

    Tämän maailman herra on korjanut ihmisiä itselleen
    niinkuin on mutaa meressä.

    Näen, että Jumalan Henki ei sinulle enää saa puhua.
    Vaan valheen herra on valheensa sinuun niin syöttänyt, että sen valheet totuutena pysyy.

    Et havahdu vaikka Jumalan Totuus masentaa ja lyö
    maahan, että väärällä tiellä olet.

    Sillä silloin kun ihminen on Taivaan tielle
    päässyt Jumalan sanan Totuus ei ihmistä masenna
    ei lyö vaan se nostaa ja kantaa ja vie perille.

    Armi et ole vielä taivaan tiellä:
    "Sillä silloin kun ihminen on Taivaan tielle
    päässyt Jumalan sanan Totuus ei ihmistä masenna
    ei lyö vaan se nostaa ja kantaa ja vie perille."

    Miksi sinä lyöt toisia?

    Äänestä

Johannes oli Jumalan valittu.

Pyhä Henki laskettiin Johannekseen kun hän oli vielä äitinsä kohdussa.

Luuk. 1:15
Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.

Johannes ilmaisi Hengen saamisen seurauksena uskoa ja iloa jo kohdussa ollessaan:

44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
45 Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"

Äänestä
  • Vanha nahka pitää heittää pois ja tilalle saada uusi, että siihen voi uuden viinin laskea.Eikös tässä ole juuri kysymys siitä uudestisyntymisestä ylhäältä? Uudistumisesta kokonaan jonka jälkeen Pyhä Henki voi asettua asumaan ihmisen sydämeen.Ei siis niin, että Pyhä Henki tulisi kaiken vanhan saastan päälle.
    Jeesus puhdistaa ja valmistaa huoneen johon Henki voi asettua? Ihmisen sydämen.Eikö olekin näin??

    Äänestä

"2. Jeesus kutsuu luokseen oman lapsensa. Kuten Isäni, minä kutsun lapseni luokseni, jota kutsutaan nimelläni, ja asetan pojan kaikkien keskelle,
3. ja minä sanon; Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan. "

http://kivi.suomalaiset.org/suomalaiskirje.pl?nayta=matteus18

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hssu kirjoitti:

"Totisesti:ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Mietin tuota lapsen kaltaiseksi tulemista ja ajattelin ,ettei se voi olla lapselliseksi tai lapsenmieliseksi tulemista.Ymmärsin sen sitten niin, että se tarkoittaa sanan vastaanottamista niinkuin sen kuulisi ensimmäistä kertaa.Unohtaa kaikki aikaisemmin opittu.Luulematta tietävänsä mitään.Juuri sitä nöyrtymistä.Tässä kävi nyt niin, että väkisin tuli mieleen vertaus uuden viinin laskemisesta vanhaan leiliin jne.

Millaisia ajatuksia tämä toi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu