Olen itse ateisti mutta tulin tähän päätelmän.
Ehkäpä jeesus oli oikeasti... Luin yhdestä paikasta että ihminen ei tule ikinä matkustamaan ajassa koska eihän kukaan ole tähänkään mennessä tullut menneisyyteen tulevaisuudesta... Mitä jos tämä ns. "Jeesus" olikin aika matkaaja kuka tuli tulevaisuudesta... En ole kauhesti mitään raamattua lukenut mutta kaikkia urotekoja mitä Jeesus teki esim mies oli "sokea" hänellä oli voinut olla huono näkö ja Jeesus antoi hänelle silmälasit. Jeesus toi naisen kuolleista eihän sen tarvitse antaa kuin elvytystä ja toinen ns. palaa henkiin.. Jeesus nousi taivaisiin eli lähti ajassa eteenpäin omaan nykyiseen hetkeensä jolloin hän ns. meni taivaisiin.. Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu... Tietysti jos minäkin palaisin ajassa niin kehuisin itseäni joksikin Jumalaksi/kuninkaaksi ja varmasti moni muukin... Nuo uroteot mitä Jeesus on tehnyt tai on kerrottu että on tehnyt ovat tietysti ajan mukana liioiteltuja niinkuin kaikki muutkin liiottelevat asioita mitä näkevät/kuulevat.. Jos vaikka saat 3 kilosen kalan niin tietysti sanot kaverillesi että sait isommat tai niin ainakin monet tekevät... (anteeksi kirjoitus virheet niistä ei tarvitse välittää.)
Ehkäpä jeesus oli oikeasti... Luin yhdestä paikasta että ihminen ei tule ikinä matkustamaan ajassa koska eihän kukaan ole tähänkään mennessä tullut menneisyyteen tulevaisuudesta... Mitä jos tämä ns. "Jeesus" olikin aika matkaaja kuka tuli tulevaisuudesta... En ole kauhesti mitään raamattua lukenut mutta kaikkia urotekoja mitä Jeesus teki esim mies oli "sokea" hänellä oli voinut olla huono näkö ja Jeesus antoi hänelle silmälasit. Jeesus toi naisen kuolleista eihän sen tarvitse antaa kuin elvytystä ja toinen ns. palaa henkiin.. Jeesus nousi taivaisiin eli lähti ajassa eteenpäin omaan nykyiseen hetkeensä jolloin hän ns. meni taivaisiin.. Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu... Tietysti jos minäkin palaisin ajassa niin kehuisin itseäni joksikin Jumalaksi/kuninkaaksi ja varmasti moni muukin... Nuo uroteot mitä Jeesus on tehnyt tai on kerrottu että on tehnyt ovat tietysti ajan mukana liioiteltuja niinkuin kaikki muutkin liiottelevat asioita mitä näkevät/kuulevat.. Jos vaikka saat 3 kilosen kalan niin tietysti sanot kaverillesi että sait isommat tai niin ainakin monet tekevät... (anteeksi kirjoitus virheet niistä ei tarvitse välittää.)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siintä vain keskustelemaan ja pähkäilemään tuota :)
Ei Jeesus ollut aikamatkaaja, vaan tuli ja tulee toisesta ulottuvuudesta, toisesta luomakunnasta tänne meille nykyaikanakin nähtäväksi. Tuhannet ja tuhannet ovat Hänet nähneet, tavanneet ja Hän kertoo Taivasten valtakunnasta ja sanoo tulevansa pian, nopeasti. Jeesuksen takaisintulo on äkillinen tapahtuma.
Jeesuksen ihmeteot ovat aivan konkreettisia juttuja, ei ne olleet esim. sokealle, tai huononäköiselle silmälasien antamista. Kaikki ne parantumiset, parantamiset ovat juuri sitä, mitä on kirjoitettu. Jeesus sanoi, että jotka uskovat Häneen, tekevät samoja tekoja, suurempiakin, kuin Hän teki. Tuo sana pitää 100% paikkansa, samoja ihmeitä näemme uskovaisten kokouksissa tapahtuvan ja hyvin usein uskosta osattomille. Olen henkilökohtaisesti rukoillut Raamatun ohjeen mukaan; käsien sairaan päällepanon kautta ja umpisokea silmä sai näkökyvyn. Uusi näköhermo ilmestyi samassa hetkessä ja tuo nainen alkoi nähdä sillä silmällä, jonka lääkärit olivat tuominneet lopullisesti sokeaksi sen hermon tuhoutumisen vuoksi. Lääkärien uusintatutkimus toi sen tosiasian esille ja todisti ihmeen. Monenlaisia sairauksia ja luustovikoja on parantunut, kun rukouksessa pyydämme Jeesusta tekemään niitä.
Eräs syöpätapaus kylällämme herätti huomiota, jopa yliopistollisessa keskussaairaalassa siitä puhutaan;
-Vuonna 2000, alkuvuodesta, eräs mummo sairastui syöpäkasvaimeen, joka oli tukkimassa hänen vatsalaukkuaan ja koko hänen sisäelimiään. Elinaikaa hänelle ei luvattu paljoakaan, kasvain oli sellainen, että leikkaus ei tullut enää kysymykseenkään. Oli laihtunut sairauden aikana noin 30 kg.
Hänellä oli aika sairaalaan magneettikuvaukseen, kontrolliin, vajaa vuosi sairastumisen jälkeen. Noin kolme viikkoa ennen tätä kuvausta tapahtui seuraavaa: Rukoushuoneellemme oli tulossa kokous, jossa rukoiltaisiin sairasten puolesta, että Jumala parantaisi. Tämä sairas Jumalan lapsi tuli myös mukaan, se oli viimeinen mahdollisuus hänelle. Kun tuli sairasten vuoro tulla esille, hänkin tuli ja hän esitti rukousaiheen puolestaan ja Jumalan mies sanoi hänelle vain että; ”Jeesus parantaa sinut”. Jälkeenpäin tuo mummo kertoi meille, että tuntui kova viiltomainen kipu vatsassa ja tuli ”outo olo” ja hän lysähti alas alttarille. Sen jälkeen hän pyysi vielä minua vaimoni kanssa takahuoneeseen rukoilemaan puolestaan ja teimme toki niin, vaikka Jumalan työ ei ”parsimista ”kaipaa. Jälleen hän tunsi kuin olisi revitty vatsasta tylsällä puukolla
ja tulikin hyvä olo. Tämän kokouksen jälkeen kasvannainen tuli ulos luonnollista reittiä, ylä- ja ala kautta ja vaimoni pyysi häntä tarkkaamaan tilannetta vc:ssä käyntien yhteydessä. Ulostuksen seassa oli ollut kuin kalvoja ja oksennus ryynimäistä.
Kun hän meni sitten sairaalaan magneettikuvaukseen, niin lääkärit olivat aivan kauhuissaan ja paniikissa, ”missä se kasvain on, kun sitä ei löydy mistään?” Jumala oli tehnyt ihmeen ja poistanut ”paholaisen teot.” Apost. 10:38.
Tämä mummon parantuminen on ollut suuri ihmetyksen aihe koko lääkärikunnalle ja hekin sanovat, että” olet kokenut Jumalan ihmeen.
Tästä tapauksesta puhutaan yliopistollisessa sairaalassa asti, siis lääkäreiden keskuudessa. Hän kävi vielä kontrollitutkimuksissa, ( lokakuu, 2001) mutta mitään syöpään viittaavaa ei löytynyt mistään. Aikaa tuosta parantumisesta on nyt yli kuusi vuotta, kiitos Jeesukselle!!
Tähän liittyen mainitsen vielä hänen lapsenlapsestaan, joka oli wc:ssä rukoillut mummonsa parantumisen puolesta, pyytänyt Jeesusta parantamaan hänen mummonsa.
Tuo lapsi on alle koulu- ikäinen ja oli kertonut vessasta tultuaan, rukoilleensa siellä ja kuulleensa sedän äänen, joka oli sanonut hänelle että, ” Minä olen jo parantanut sinun mummosi”. Kuka muukaan tuo puhuja oli ollut, kuin itse Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, Pyhän Henkensä kautta. Hän ilmestyi tälle pojalle henkilökohtaisesti ja lausui nuo niin ihanat sanat. Tämä poika ei millään olisi osannut keksiä tuollaista keromusta ”sedän” puheesta. Hän siis kuuli Jeesuksen äänen, joka sanoi tuon asian mummosta. Kyllä meillä on ihmeellinen Vapahtaja, eikö vain?
Tuo mummo on täysin siis vapaa taudistaan, joka muuten olisi jo vienyt hänet jo Herran tykö. Tunnemme hänet henkilökohtaisesti ja olemme joutuneet seuraamaan hänen taisteluaan ja tiedämme varmasti, että edellä kerrottu on tosi. Hän vierailee meillä ja me hänen kotonaan, silloin, tällöin ja olemme yhteydessä myös puhelimitse. Monia muitakin rukousvastauksia hän on siinä sivussa saanut ja syy siihen on se, että hän on niin lapsenmielinen, luottaa Jumalan Sanaan ja Jeesukseen Kristukseen. Sillä ”lastenkaltaisten on taivasten valtakunta”. Luuk. 18:16.
En kyllä oikein tajua, miksi näitä asioita, Jumalan ilhmeitä, koetetaan tehdä tyhjäksi? On miljoonat todistukset Sanan lisäksi. Kuinka joku ihmisryhmä, kuten ateistit, voi olla noin hengellisesti sokea? Heillä ei ole uskallusta tutkia asioita ja ottaa huomioon kaikkia maahdollisuuksia. Ja typerintä, mitä he voivat tehdä on se, että nimittävät rehellisiä ihmisiä valehtelijoiksi, tai höyrähtäneiksi, sairaiksi. Sellainen toiminta ja nimittely on todella tyhmyyden huippu itseään viisaina pitäviltä. Kyllä se viisauden arviointi tulee tulle muitten suusta, eikä ateistien itsensä suista. Se oma kehu juuri tuo tyhmyyden esille. Sanahan sanookin, että "kehukoon sinua toisen suu, ei omasi", tai "tulkoon ihminen tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas". Jumala katsoo ihmisen oman viisauden hulluudeksi. Todellista viisautta ei voi olla muuten, kuin Jumalan Hengen antaman viisauden kanssa.
T; Jumalanhullu
Jeesus sanoi, että jotka uskovat Häneen, tekevät samoja tekoja, suurempiakin, kuin Hän teki.
Elikkä yrität sanoa että voit lentää taivaaseen koska haluat ja voit parannella ihmisiä voit ampu itsesi ja herättää itsesi kuolleista koska uskot jeesukseen.. Oh my fucking god is this really true.. joo kyllä nyt on pakko mennä jokaiseen kirkkoon mitä suomessa on...
Mitäs sanot siihen että maailmassa on aika monta muuta uskontoa kuin tämä Kristinusko vaikka islam miten niilläkin on jumala mutta eri kuin meidän vaude kumma juttu. Vaikka Jumalahan sen maan ja taivaan loi:D. Mitäs avaruus on teidän uskovaisten mielestä.
Jos uskot tuollaiseen mitä et näe tai sitä ei ole todistettu olevan olemassa niin uskot sitten haamuihin, mörökölleihin, nukkumattiin ja muumipeikkoonkin nehän ovat sitten yhtä todellisia.
tiedän olevani hengissä (huom. monikko) kuitenkaan en näe henkeäni.
Uskot haamuihin silloin jos näet niitä, synnyttäkö se automaattisesti kaiken muun uskonnon?
>>Mitäs sanot siihen että maailmassa on aika monta muuta .....>>
tai
>>Elikkä yrität sanoa että voit lentää taivaaseen koska haluat ja voit parannella ihmisiä voit ampu itsesi ja herättää itsesi kuolleista koska uskot jeesukseen.>>
On muitakin joilla on vielä rehevämpi katsomus, ole onnellinen omastasi.
mukaan aikamatkustaminen mukamas olisi mahdollista:
http://www.telegraph.co.uk/earth/main.jhtml?xml...
Parallel universe proof boosts time travel hopes
Last Updated: 3:01pm BST 21/09/2007
Science fiction looks closer to becoming science fact, reports Roger Highfield
Parallel universes really do exist, according to a mathematical discovery by Oxford scientists that sweeps away one of the key objections to the mind boggling and controversial idea.
Todiste rinnakkaisesta universumista lisää aikamatkustamisen toiveita.
Tieteellinen kuvitelma näyttää tarkentuvan tieteelliseksi totuudeksi, raportoi Roger Highfield. Oxfordilaisten tiedemiesten tekemän matemaattisen löydön mukaan rinnakkaisia universumeja on olemassa ... ...
jokaiselta hengelliseltä johtajalta odotettiin ihmeitä, ja niitä uskollisesti myös raportoitiin. Vilkaise vaikka Googlesta Apollonios Tyanalaista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apollonios_Tyanalainen
ja Simon Tietäjää
http://www.teosofia.net/teos/hpb/hpb-apollonios_ja_simon.htm
Sanotaan lyhyesti ytimekkäästi. Jeesus ei voinut olla aikamatkaaja, vaikkakin aikamatkustus on mahdollista. Tosin vain eteenpäin.
Parhaan vastaväitteen aikamatkustuksen mahdollisuudelle olen kuullut 8 vuotiaan lapsen suusta. "Jos matkustaa ajassa taaksepäin, niin MIHIN joutuu".
Jos menee treffeille väärään aikaan, niin eihän siellä ketään ole.
mieli vapaana lukitsevista ajattelumalleista ja saattavat siis toisinaan oivaltaa intuitiivisesti asioiden merkityksiä helpommin kuin aikuiset.
Kyllä Jeesus mielestäni voidaan nähdä eräänlaisena aikamatkustajana. Aikamatkustaminen on mahdollista vain ajan ulkopuolelta aikaan ja päinvastoin, ei ajan sisällä toiseen paikkaan ajassa. Jeesukselle tämä oli mahdollista, koska hänellä Jumalana on kaikki jumalan atribuutit, mm. hän on ikuinen, kaikkivoipa, kaikkitietävä.
Ajatus rinnakkaisesta universumistakin ehkä jotenkin soveltuu tähän, mutta ns. taivaan valtakunta ei mielestäni ole maailman kanssa horisontaalisesti rinnakkainen, van pikemminkin vertikaalisesti.
Tuo Jeesuksen viittaus, että kaikki jotka uskovat, tulevat tekemään samoja tekoja ja suurempia, voidaan tulkita myös niin, että kun hänen päämääränsä on saavutettu, olemme yhtä hänen kanssaan iankaikkisuudessa (taivaan valtakunnassa) ja silloin kaikki tekomme omaavat iankaikkista merkitystä. Tämä ei toki vesitä sitä, että Jumala toimii ajassakin ja uskovien rukouksilla on mahtava voima taivaan valtakunnassa, joka siis toimii rinnakkain maailman kanssa, välissään vaan aikaverho, joka toiselta puolelta heijastaa aikaa ja toiselta iankaikkisuutta. "Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä."
Eli tuli kommentoitua tähän vähän kaikkia ketjussa olleita kirjoituksia.
kautta annettu tuhannen vuoden määritelmä on tässä
Ps. 90:4
"Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki",
ja huomaamme, että Pietarin kertomana se on hieman muuttunut alkuperäisestään joka on venyvämpi, ja saattaa parhailleen kestää vain yhden vartiohetken.
Suosittelen lukemaan ne :)
Ikävä kyllä hän kuoli viimeisessä tempussaa. Ristiltä vapautuminen päivien nälän, janon ja rikkinäisen teatterikeihään iskun jälkeen ei onnistunut.
toiselta planeetalta tulleen olennon (raam. jumalan) poika. Hänellä oli jonkin verran isänperintönä saatuja yliluonnollisia kykyjä, mutta koska äiti oli tavallinen ihminen, niin kykyjä oli vain rajoitetusti. Siksi Jeesus ei kyennyt pelastamaan itseään ristiltä.
Mutta hänen kuolemansa jälkeen isukki lähetti kosmonauttejaan (raam. enkeleitä) herättämään Jeesus kuolleista.
Nämä olennot avasivat Jeesuksen haudan ja voimillaan herättivät J:n kuolleista. Tapahtumasta todistuksena ns. Torinon käärinliina, johon tallentui säteilyn(?) takia J:n kuva. Kosmonautit veivät J:n mukanaan "taivaaseen".
Tuon uskon paremmin kuin että jeesus on jumalan lapsi ja muut humpuukit... Mitäs jumala siihen sanoo jos lähtee avaruuteen? miksei jumala avaruutta luonut ja jos menen avaruuteen niin sinne jumala ei pääse koska on maassa:D?
Miten muuten uskovaiset voitte todistaa jumalan olemassa olon ja koska maapallo on syntynyt kiinnoistaisi ihan tietää..?
"Jeesus teki esim mies oli "sokea" hänellä oli voinut olla huono näkö ja Jeesus antoi hänelle silmälasit. "
Jeesus ei tehnyt ihmettä sokean kanssa. Savensekaisen tahnan hierominen silmiin oli ikivanha egyptiläinen maallinen parannuskeino ja Jeesuksen aikoina tunnettu. Syntymäsokea ei kuitenkaan saa näköä tuolla konstilla.
Toinen, Mooseksen taikatemppu on puhtaan luonnonilmiön kuvaamista ja joka tapahtuu vieläkin. Niilin vesi punertuu joka kevät tulvan tuomasta liejusta yläjuoksulta.
Aloitus on uskovaistrollin tekemää huuhaata.