Onko sunnuntai

"Adventistit väittävät mitä päättävimmin, että paavi on muuttanut sapatin sunnuntaiksi.

"Paavi on muuttanut lepopäivän seitsemännestä ensimmäiseksi päiväksi " (Mrs White sanoo kirjassaan Early Writings sivu 55).

"Sunnuntaisapatti on paavikunnan lapsi; se on pedon merkkki" (Advent Review 1 osa, n:o 2, elokuu 1850).

" Ne jotka palvelevat petoa ja sen kuvaa pyhittämällä ensimmäisen päivän, ovat totisesti epäjumalanpalvojia samoin kuin ne, jotka rukoilivat kultaista vasikkaa " (Advent Review Extra, sivu10 ja 11, elok. 1850).

Jos seitsenpäiväintoilijoiden mielestä on houkuttavaa nimittää sapattia Jumalan sinetiksi, niin nähtävästi on tarkoitus säikyttää kuulijoita puhumalla näille sunnuntaista pedon merkkinä. Sentähden he myöskin käyttävät tätä viimeistä kalkkia paljon ahkerammin kuin edellistä.

Ensiksikin ei ole totta, että Paavi on muuttanut sapatin sunnuntaiksi. Paavia ei ollut olemassakaan ennen vuotta 538. Konstantinus Suuri laillistutti sunnuntain viettämisen 321 kristillisen seurakunnan pyynnöstä -- niinkuin adventistitkin myöntävät. Uskovat perustelivat anomuksensa, kuten tulemme näkemään, pyhien todistuksen, mikä ulottuu aina ensimmäisten kristittyjen käytäntöön asti.

Ei missään kohdassa Jumalan sanassa sanota, että sunnuntain pyhittäminen olisi pedon merkki. On mahdotonta yhtä vähän historiallisesti kuin raamatullisestikaan todistaa, että niin olisi ollut asiain laita. Adventistit ovat eteviä lempipaikkojensa lukemisessa aina siellä, missä vain luulevat niiden sopivan.

Ilm.13:16,17 sanotaan, ettei kukaan muu saa ostaa eikä myydä kuin se, jolla on pedonmerkki. Tämä merkitsisi siis, että ainoastaan ne, jotka pitävät sunnuntain , saisivat ostaa ja myydä. Onko tämä totta? Eivätkö adventistitkaan saa ostaa ja myydä?

Edelleen luemme jakeessa 15, että tapettiin kaikki ne, jotka eivät kumartaneet pedon kuvaa, t.s eivät pitäneet sunnuntaita. Jos tosiaan sunnuntai olisi pedon merkki, niin olisivat kaikki adventistit ja juutalaiset nyt hävitetyt maan päältä seitsenpäiväläisten oman oppinsa mukaisesti. Kaikki ne, jotka ottavat pedon merkin t.s pyhittävät sunnuntain, eräänä päivänä heitettäisiin palavaan Gehennaan ja vaivattaisin tulella ja tulikivellä iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin, ilm. 14:9-11.
Näin pitkälle eivät adventistit kuitenkaan halua mennä julistuksessaan, vaikka Jumalan sanassa niin sanotaankin. Päinvastoin he myöntävät, että on joukoittan hyviä kristittyjä myöskin ensimmäisten päivän pitäjien keskuudessa. Adventstit siis seuraavat Jumalan sanaa siinä, missä se heille sopii, mutta poikkeavat niissä kohdin, missä se heitä ei miellytä.

Heidän oppinsa ontuu melko arvelluttavasti. Eivät millään hyväksyttävällä syyllä he voi todistaa, että sunnuntain pyhittäminen olisi "pedonmerkki". Sunnuntai on niin kaukana pedon merkistä, että sitä nimitetään Herran päiväksi, Ilm.1:10, sillä sinä päivänä Kristus nousi kuolleista, sinä päivänä hän myöskin ilmestyi omilleen elävänä, samana päivänä vuodatettiin pyhä Henki, silloin myöskin kokoontuivat ensimmäiset kristityt Herran ehtoolliselle jne.
Mahdettiinkohan tämä kaikki tehdä pedon merkin suojissa vai tapahtuiko kenties kuolleista nousseen Vapahtajan nimessä ylösnousemuselämän ihanissa merkeissä?
Adventtisaarnaajat eivät varmaankaan saata olla tietämättömiä tämän oppinsa järjettömyydessä."

Lainattu Kirjasta -Totuus Sapatista Ja Sunnuntaista - Pastori Folke Thorell
9236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No, ei tietenkään. Jos nyt joku päivä pedon merkki olisin niin kai se lauantai-sapoatti sitä on. Joku uskonsuunta kun vaatii viettämään sitä tai muuten tulee hirveät sanktiot jumalallisen lain rikkomisesta. Siis lauantai-sapatti on lain alla elämisen merkki ja laki on "tappava peto".

Äänestä
  • Hyvähän tämä Lusifeerus on meille ollut, onhan ilman mitään mutinoita antanut Kristityille ihan oikean ikioman Lepopäivänsä, jonka puolesta Kristityt heittävät peistä sanoen sitä Jumalan asetukseksi? Tottahan se on, että kyllä Lusifeeruskin on Jumala ainakin saamansa suuren kannatuksen takia.

    Äänestä

  • UnaFortuna kirjoitti:

    Hyvähän tämä Lusifeerus on meille ollut, onhan ilman mitään mutinoita antanut Kristityille ihan oikean ikioman Lepopäivänsä, jonka puolesta Kristityt heittävät peistä sanoen sitä Jumalan asetukseksi? Tottahan se on, että kyllä Lusifeeruskin on Jumala ainakin saamansa suuren kannatuksen takia.

    3:9   Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

    Äänestä

  • oletko ihan sekaisin?

    Äänestä

  • "hengelliseen israelii... kirjoitti:

    3:9   Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

    lopun aikana. Historiallisesti tietysti kirjaimelliset juutalaiset, jotka vainosivat kristittyjä.

    Äänestä

  • Jumalaa tappajaksi kirjoitti:

    oletko ihan sekaisin?

    Eikös ole kirjoitettu, että missä lakia ei ole, siellä ei syntiä lueta. Tästä seuraa, että missä laki on, luetaan myös synti ja synnin palkka on kuolema. Eikö siis laki ole varsin tappavaa?

    Äänestä

on pedon merkki. Ei vielä, mutta tulevaisuudessa. Historia todistaa, että sunnuntain pyhittäminen asetettiin pakolliseksi kirkkoon vasta Laodikean kirkolliskokouksessa 364 jKr, jota Rooman piispa johti ja jonka toimesta sapattia viettävät kristityt painettiin lyttyyn ja suurin piirtein kirottiin. Vai etkö tiedä, että Itä-Rooman alueella oli suuri joukko pakanakristittyjä, jotka Jumalan laille kuuliaisena viettivät sapattia 300-luvulla. Milanon piispakin (Ambrosius) seurakuntiensa kanssa vietti sapattia ja julisti 300-luvulla Rooman piispan antikristukseksi. Luepas kuule kirkkohistoriaa, niin silmäsi voivat aueta.

Äänestä

että adventistit eivät muka sanoisi, että pedon merkin ottajat joutuvat helvettiin. Kyllä sanovat. Ellen White kirjoittaa Suuressa Taistelussa hyvin suorin sanoin, että Jumalan lain viholliset (sunnuntaita pakottamaan yrittävät kristityt pedon merkin suhteen) eivät pelastu, vaan heille määrätään jumalattomille kuuluva tuomio. Näin olen kuullut muidenkin adventistijulistajien sanovan. Vielä tuo aika ei ole käsillä, mutta piakkoin, siltä näyttää.

Äänestä

Herran päivä Ilm. 1:10 jakeessa. Ensimmäinen selkeä teksti, jossa sunnuntaita kutsutaan Herran päiväksi on apokryfinen, gnostilainen teos nimeltä Pietarin evankeliumi (jota Pietari EI kirjoittanut).

On varmaa, että sunnuntain pyhitys tuli gnostilaisuuden kautta. Alkukristityt pyhittivät sapatin vielä 300-luvullakin (paitsi Roomassa ja Aleksandriassa).

Johannekselle Herran päivä oli sapatti, jos puhutaan lepopäivästä. Tämä on perusteltavissa sillä, että Ilmestyskirja rakenteellisesti noudattaa 3Moos 23 luvun juhla-aikojen kaavaa samassa järjestyksessä kuin ne on VT:ssä lueteltu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pedonmerkki? kirjoitti:

"Adventistit väittävät mitä päättävimmin, että paavi on muuttanut sapatin sunnuntaiksi.

"Paavi on muuttanut lepopäivän seitsemännestä ensimmäiseksi päiväksi " (Mrs White sanoo kirjassaan Early Writings sivu 55).

"Sunnuntaisapatti on paavikunnan lapsi; se on pedon merkkki" (Advent Review 1 osa, n:o 2, elokuu 1850).

" Ne jotka palvelevat petoa ja sen kuvaa pyhittämällä ensimmäisen päivän, ovat totisesti epäjumalanpalvojia samoin kuin ne, jotka rukoilivat kultaista vasikkaa " (Advent Review Extra, sivu10 ja 11, elok. 1850).

Jos seitsenpäiväintoilijoiden mielestä on houkuttavaa nimittää sapattia Jumalan sinetiksi, niin nähtävästi on tarkoitus säikyttää kuulijoita puhumalla näille sunnuntaista pedon merkkinä. Sentähden he myöskin käyttävät tätä viimeistä kalkkia paljon ahkerammin kuin edellistä.

Ensiksikin ei ole totta, että Paavi on muuttanut sapatin sunnuntaiksi. Paavia ei ollut olemassakaan ennen vuotta 538. Konstantinus Suuri laillistutti sunnuntain viettämisen 321 kristillisen seurakunnan pyynnöstä -- niinkuin adventistitkin myöntävät. Uskovat perustelivat anomuksensa, kuten tulemme näkemään, pyhien todistuksen, mikä ulottuu aina ensimmäisten kristittyjen käytäntöön asti.

Ei missään kohdassa Jumalan sanassa sanota, että sunnuntain pyhittäminen olisi pedon merkki. On mahdotonta yhtä vähän historiallisesti kuin raamatullisestikaan todistaa, että niin olisi ollut asiain laita. Adventistit ovat eteviä lempipaikkojensa lukemisessa aina siellä, missä vain luulevat niiden sopivan.

Ilm.13:16,17 sanotaan, ettei kukaan muu saa ostaa eikä myydä kuin se, jolla on pedonmerkki. Tämä merkitsisi siis, että ainoastaan ne, jotka pitävät sunnuntain , saisivat ostaa ja myydä. Onko tämä totta? Eivätkö adventistitkaan saa ostaa ja myydä?

Edelleen luemme jakeessa 15, että tapettiin kaikki ne, jotka eivät kumartaneet pedon kuvaa, t.s eivät pitäneet sunnuntaita. Jos tosiaan sunnuntai olisi pedon merkki, niin olisivat kaikki adventistit ja juutalaiset nyt hävitetyt maan päältä seitsenpäiväläisten oman oppinsa mukaisesti. Kaikki ne, jotka ottavat pedon merkin t.s pyhittävät sunnuntain, eräänä päivänä heitettäisiin palavaan Gehennaan ja vaivattaisin tulella ja tulikivellä iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin, ilm. 14:9-11.
Näin pitkälle eivät adventistit kuitenkaan halua mennä julistuksessaan, vaikka Jumalan sanassa niin sanotaankin. Päinvastoin he myöntävät, että on joukoittan hyviä kristittyjä myöskin ensimmäisten päivän pitäjien keskuudessa. Adventstit siis seuraavat Jumalan sanaa siinä, missä se heille sopii, mutta poikkeavat niissä kohdin, missä se heitä ei miellytä.

Heidän oppinsa ontuu melko arvelluttavasti. Eivät millään hyväksyttävällä syyllä he voi todistaa, että sunnuntain pyhittäminen olisi "pedonmerkki". Sunnuntai on niin kaukana pedon merkistä, että sitä nimitetään Herran päiväksi, Ilm.1:10, sillä sinä päivänä Kristus nousi kuolleista, sinä päivänä hän myöskin ilmestyi omilleen elävänä, samana päivänä vuodatettiin pyhä Henki, silloin myöskin kokoontuivat ensimmäiset kristityt Herran ehtoolliselle jne.
Mahdettiinkohan tämä kaikki tehdä pedon merkin suojissa vai tapahtuiko kenties kuolleista nousseen Vapahtajan nimessä ylösnousemuselämän ihanissa merkeissä?
Adventtisaarnaajat eivät varmaankaan saata olla tietämättömiä tämän oppinsa järjettömyydessä."

Lainattu Kirjasta -Totuus Sapatista Ja Sunnuntaista - Pastori Folke Thorell

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu