Kannattaako valita sellainen ala, joka ei välttämättä työllistä niin helposti, mutta joka kiinnostaa valmiiksi niin paljon, että olen lukenut kyseisen alan popularisoituja kirjoja jo kymmeniä ja seuraan jatkuvasti alan kehitystä blogeista ja nettisivuilta?
Vaihtoehtoiset alat työllistävät erinomaisesti ja johtavat helpommin yhteiskunnalliseen menestykseen ja arvostukseen, mutta en ole koskaan vapaaehtoisesti lukenut mitään niihin liittyvää.
Jokainen joutuu tekemään omat valintansa itse, mutta muidenkin näkemyksiä ja kokemuksia olisi hyvä kuulla.
Vaihtoehtoiset alat työllistävät erinomaisesti ja johtavat helpommin yhteiskunnalliseen menestykseen ja arvostukseen, mutta en ole koskaan vapaaehtoisesti lukenut mitään niihin liittyvää.
Jokainen joutuu tekemään omat valintansa itse, mutta muidenkin näkemyksiä ja kokemuksia olisi hyvä kuulla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ottaisin kahdesta mainitsemastasi ensimmäisen, eli sen, johon sinulla on jo valmiiksi pohjatiedot ja suuri mielenkiinto.
Työmarkkinoilla jylläävät aika pitkälle hakijan asenne ja ammattitaito työkokemuksen ohella. Ei töitä välttämättä löydä "helpommaltakaan" alalta, jos kiinnostus alaan on nollan kieppeillä ja jatkuvasti haikailee jonkin kiinnostavamman perään. Vaikka asenne ei olisikaan tyyliin hällä väliä sen ei-niin-kiinnostavan alan töihin, se, että mielenkiinto on muualla, alkaa joka tapauksessa vähitellen näkyä mitä kauemmin työtä tekee.
Tunnut erittäin aktiiviselta ensimmäiseksi mainitsemasi alan suhteen; vaikea kuvitella, etteikö jossakin vaiheessa ura urkenisi, vaikka ensin muita töitä tehden.
Sinuna ottaisin siis "riskin"; tuskin opiskeluun käytetty aika hukkaan heitettyjä vuosia olisivat. Ainakaan sinun ei tarvitsisi jossitella loppuelämääsi, olisitko sittenkin saanut haluamaltasi alalta töitä.
Opiskelen tällä hetkellä suosikkialaani, jonka työllistävyys on suorastaan heikko, MUTTA teen sivuaineena toista alaa, jonka työllistävyys on erittäin hyvä ja kiinnostavuuskin kohtuullinen. Olen myös miettinyt toisen tutkinnon tekemistä tästä toisesta alasta, joka sekin kyllä aidosti kiinnostaa jossain määrin.
Siispä vinkkini on: molempi parempi!
Opiskelin alaa, jolla työllistävyys on todella huono. Kaverini ovat järjestään pätkätöissä tai työttömänä tai ihan muissa töissä. Itse harmittelen jo tilannetta, vaikka toistaiseksi pätkiä on riittänytkin omasta erinomaisuudestani johtuen. Tulevaisuus näyttää kuitenkin todella heikolta ja päivä päivältä huonommalta.
Ole järkevä ja opiskele pääaineena jotain hyvin työllistävää. Opintojen ohella sitten opiskelet tätä herkku alaa mahdollisimman paljon. Jos osoittaudut todelliseksi huipuksi pääset töihin myös tälle heikommin työllistävälle alalle.
Suurimmalle osalle tulee varmasti katkerana yllätyksenä se, miten kova kilpailu työpaikoista on. Omalla alallani eivät edes huiput saa töitä, kun niitä ei yksinkertaisesti ole! Opiskelijoista ehk 1-2% on niin huippuja, että heistä kilpaillaan työmarkkinoilla. Loput ovat sitä harmaata massaa, joita hakee yhteen työpaikkaan 70kpl.
Kadut ensimmäistä ratkaisuasi viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi saada asunto lainaa ja teidät nauretaan pankista pihalle.
kaikesta.
Tunnen pari kirjailijaa, jotka eivät päässeet sisään yliopistoon lukemaan alaa, hyvin menee. Tunnen kaksi (historia, kulttuuri yms) humanistia, toinen on töissä Mäkkärissä ja toinen Postissa. Niin, ja kolmannen, joka tekee töitä tiedekunnassaan pätkäpesteillä. Tuntemani lääkärit ovat ylityöllistettyjä ja väsyneitä, tuntemani juristit joko noin tai sitten he ovat heittäneet pyyhkeen kehään ja tekevät jotain rauhallista piiperrystä esim. valtionhallinnossa.
Kaikki riippuu siitä mitä haluat. Kaksi kysymystä pohdittavaksi sinulle:
- mistä olet kiinnostunut
- minkälaista työtä (työajat, olosuhteet, varmuus) haluat tehdä
Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, millä koulutuksella pääsee haluamaansa työhön eikä toisinpäin. Muinaisarameaa voi sitten tahkota vaikka avoimen yliopiston kautta, kun on työpaikka ja sitä kautta oma elämä..