Adventistien julistuksen A ja O on sapatti. Tosin eivät saarnamiehet tätä pykäläänsä ota käsiteltäväkseen esitelmäsarjoissaan ennenkuin vasta ihan lopussa. Mutta tämä tapahtuu strateegisista syistä. He pyrkivät ensin voittamaan kuulijansa mielenkiinnon viehättävine esityksineen. Sitten he saapuvat itse ytimeen
-sapattiin-
Voidaan kysyä, oliko uustestamentillisilla julistajilla saarna-aiheenaan sapatti. Uusi testamentti vaatii meitä 50 kertaa ”saarnaamaan evankeliumia”, 23 kertaa ”saarnaamaan Kristusta”, 17 kertaa ”saarnaamaan sanaa”, 8 kertaa ”saarnaamaan valtakuntaa”, mutta ei kertaakaan sapattia. Kirjeissään mainitsee Paavali ainoastaan kerran sapatin, Kl. 2:16,17, ja silloinkin osoittaakseen, miten arvoton se on kristityillle. Jeesus ei esittänyt sitä koskaan.
Miksi siis olisi meidän saarnattava sapattia? Mutta adventistit jatkaessaan tätä julistustaan ilmaisevat sillä seisovansa yhdellä jalalla vanhassa liitossa.
He yrittävät pitäytyä kouristukseomaisesti siinä, mikä on häviävää ja vanhentunutta, Hbr. 8:13, ja jo kadonnutta sille, joka on Kristuksessa, 2 Kr. 3:7-18 Emme ole kirjaimen ja kuoleman viran julistajia, vaan Hengen viran.
-sapattiin-
Voidaan kysyä, oliko uustestamentillisilla julistajilla saarna-aiheenaan sapatti. Uusi testamentti vaatii meitä 50 kertaa ”saarnaamaan evankeliumia”, 23 kertaa ”saarnaamaan Kristusta”, 17 kertaa ”saarnaamaan sanaa”, 8 kertaa ”saarnaamaan valtakuntaa”, mutta ei kertaakaan sapattia. Kirjeissään mainitsee Paavali ainoastaan kerran sapatin, Kl. 2:16,17, ja silloinkin osoittaakseen, miten arvoton se on kristityillle. Jeesus ei esittänyt sitä koskaan.
Miksi siis olisi meidän saarnattava sapattia? Mutta adventistit jatkaessaan tätä julistustaan ilmaisevat sillä seisovansa yhdellä jalalla vanhassa liitossa.
He yrittävät pitäytyä kouristukseomaisesti siinä, mikä on häviävää ja vanhentunutta, Hbr. 8:13, ja jo kadonnutta sille, joka on Kristuksessa, 2 Kr. 3:7-18 Emme ole kirjaimen ja kuoleman viran julistajia, vaan Hengen viran.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sanan henkeyttänyt. Vai etkö usko että ei ihminen elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta mikä Jumalan suusta lähtee.
Vai ei sapatti a saa saarnata ? voi vain ihmetellä että miksi ei ? koska Raamattuhan sitä kuitenkin opettaa - pitäisikö sitä salailla??
e luterilaiset kun emme HALUA sitä salata.
Luehan sinäkin mitä me opetamme asiasta:
Pyhitä lepopäivä.
Jumala on antanut ihmiselle sekä työn että levon. Lepoon kuuluu muutakin kuin nukkuminen ja ruumiin lepo. Pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus.
Hiljaisuudessa aavistamme pyhyyden olemassaolon, vaikka emme osaisikaan antaa sille nimeä ja muotoa. Oma rikkinäisyytemme ja elämän ristiriitaisuus herättävät meissä kysymyksiä ja pakottavat etsimään niihin vastauksia.
Pyhä Jumala tahtoo vastata meille. Sanassaan hän tulee maailmaamme ja puhuu meidän kieltämme. Ellemme tahdo kuunnella Jumalaa, suljemme hänet pois elämästämme.
Pyhäpäivän jumalanpalvelus on kohtaamispaikka, jossa Jumala itse puhuu meille ja me hänelle. Raamatun pyhästä sanasta opimme ymmärtämään, mitä Jumala meille sanoo ja miten hän vastaa rukouksiimme.
Sunnuntain erottaminen muista päivistä muistuttaa myös siitä, että me tarvitsemme yhteisen lepopäivän. Jumalan hyvä tahto on, että jokaiselle annetaan mahdollisuus viettää lepopäivää.
KUUTENA PÄIVÄNÄ HERRA TEKI TAIVAAN JA MAAN JA MEREN JA KAIKEN, mitä niissä on, mutta SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN HÄN LEPÄSI.
SEN VUOKSI HERRA SIUNASI LEPOPÄIVÄN JA PYHITTI SEN. (2. Moos. 20:11)
Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta. (Jes. 58:13–14)
Jeesus sanoi: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.” (Mark. 2:27–28)
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. (Luuk. 4:16)
armon alla.
Itse Jeesus rikkoi sapatin, kumosi sen esimerkillään. Hyvä tietysti on levätä ainakin se yksi päivä viikosta, olkoon se mikä viikonpäivä tahansa. Lepo on hyväksi ihmiselle ja samoin tulee Sanaa lukea päivittäin, ei pelkästään lepopäivänä.
Siitähän juutalaiset syyttivät Jeesusta, kun Hän ei ainostaan kumonnut (rikkonut) sapattia, vaan teki itsensä Jumalan vertaiseksi. Joh 5:18
Jeesus sanoi heille, että Hän tekee työtä ja Isä tekee työtä. Tarkoitti tuolla Raamatunpaikalla, että joka päivä saa hyvää tehdä, hyvät työt ovat Jumalalle mieleen. Jeesus näin juuri opetti ja kertoi siitä esimerkkejä lainopettajille.
Kiitos Jumalalle, etä olemme nyt vapautetut seremonioista, Jeesus täytti lain puolestamme ja vaputti meidät mahdottoman asian toteuttamisesta, lainomaisista suorituksista, emme koskaan pysty täydellisesti lakia noudattamaan. Kun rikomme jossain kohden lakia, olemme tehneet koko lain mitättömäksi, näinhän se Raamattu osoittaa. Tuon tosiasian takia meidän tulee turvautua Jeesukseen, täydelliseen lain noudattajaan, uskoa Häneen ja saamme Hänen vanhurskautensa lukea omalle kohdallemme. Jeesuksen vanhurskaus siis luetaan Jumalan silmissäkin jokaisen uskovan osaksi.
Heräjä jo unestasi!
Hyviä ja armorikkaita päiviä toivottelee; Jumalanhullu ;)
kyse on sapattiin lisätyistä ihmiskäskyistä, kuten tänään on sinun suullasi muodostetusta käsityksestä Jumalan sapatin lisäyksestä.
Tätä vastaan Jeesus oli, hän kävi sitä vastaan, mitä Hänen omaan sapatin henkeen oli tuotu lisää, eli hapatetta. Tätä vastaan Jeesus kävi, ei siihen, että olisi kumonnut sitä.
Silloin Jeesus puhuisi yhtä toisessa ja toista toisessa paikassa.
Jeesus opetti, että niinkauan kun taivas ja maa on, Hänen tahdostaan ei saa opettaa väärin, että siitä puuttuisi edes kirjainkaan.
Joka niin opettaa, hän tavallaan laittaa portit kiinni, johonkin, että luepa tarkkaan jos armon alla vaellat. Puhu Jeesuksen sanoja, älä omiasi.
Sapatti on asetettu ihmistä varten. Jeesus on sapatin Herra. Kun Jeesus nämä periaatteet joutui lausumaan, niin silloin ei ollut kiista päivästä vaan viettotavasta. Juutalaiset sälyttivät lepo- ja jumalanpalveluspäivään monia muita lisärajoituksia ja tekivät näin ihmisen hyväksi tarkoitetusta ihmistä raskauttavan tekijän. Jeesus halusi omalla esimerkillään opettaa aikanaan oikeaa sapatin viettotapaa ei poistaa sapattia ja tuoda tilalle kokonaan toista päivää. Sapattina on lupa tehdä hyvää. Tämä toinen lepopäivä on myöhemmän kehityksen tulos. Se ei ollut Jeesuksen suunnitelmissa eikä aikomuksissa.
Pyhän Lusifeeruksen sapattina, Joksi He sunnuntaita sanovat, että se on Herran pyhäpäivä. Sakon maksettuani tulin tietämään, sen että itse Lusifeerus on todellinen Kristikansan Jumala!