Sepon naiset

Se vaalea tuhti täti minkä Seppo tiputti olisi sopinut Sepolle parhaiten. Vaikutti iloiselta naiselta. Tosin jäi mietityttämään tämä, että ruoka olisi aina isännälle pöydässä kun pellolta tulee. Eikö muija aio itse tehdä päivätyötä lainkaan?? Osa naisista varmaan meinaa että pääsee elämässään muka helpommalla häärimällä jonkun maajussin kyökissä lopun elämäänsä.
237476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kuka minkäkin helpoksi mieltää. Itse en henk.kohtaisesti suostuisi "pelkäksi" emännäksi. Vähän suututti kun oli se Seppo ottanut näitä isoja tyttöjä mut sitten kuitenkin juuri se koko näytti olevan hylkäämisperuste. Toisaalta, jos lööppeihin on uskominen nämä tytöt säästyivät paljolta harmilta. Eivät joutuneet juopon pyöriteltäväksi.

Äänestä
  • Eikös viisi ollut pakko valita? Jos loput oli vain isoja naisia, ehkäpä Sepon oli vain pakko valita ja hylätä?

    Äänestä

  • No joo, tietysti tulee mieleen onko se kauneus sitten se valintaperuste.

    Olen toisaalta sitä mieltä, että jos jo nuorena on pulska, niin millainen on vanhempana. Lisäksi pulleana ei jaksa niin paljon.

    Toteaa äitiliini, yli 50 v, joka alkoi pulskistua n. 40 v, kahden lapsen jälkeen. Ylimääräisiä kiloja on turha hankkia kovin aikaisin, riesana ovat myöhemminkin.

    Äänestä

  • Mielummin olisi Seppo saanu ottaa sen kauniin vaalean ison tytön Suvin, kuin sen tuppisuu-Lindan, joka näytti siltä kuin olisi missä tahansa muualla mielummin. Niiden treffien aikana meinasin ampua telkkarin kun oli niin jännittävää jutustelua.... Pilvi ja Heidi vaikuttaa kivoilta.

    Äänestä

  • Isabella kirjoitti:

    Mielummin olisi Seppo saanu ottaa sen kauniin vaalean ison tytön Suvin, kuin sen tuppisuu-Lindan, joka näytti siltä kuin olisi missä tahansa muualla mielummin. Niiden treffien aikana meinasin ampua telkkarin kun oli niin jännittävää jutustelua.... Pilvi ja Heidi vaikuttaa kivoilta.

    Minusta vaikutti aivan siltä, kun Linda ei olisi ollut edes halukas jatkamaan, kun jotain sanoi "ettei aina juttua tule jonkun ihmisen kanssa"... Minusta juuri se vaalea iso nainen, jonka Seppo pudotti oli ihana.

    Äänestä

  • Isabella kirjoitti:

    Mielummin olisi Seppo saanu ottaa sen kauniin vaalean ison tytön Suvin, kuin sen tuppisuu-Lindan, joka näytti siltä kuin olisi missä tahansa muualla mielummin. Niiden treffien aikana meinasin ampua telkkarin kun oli niin jännittävää jutustelua.... Pilvi ja Heidi vaikuttaa kivoilta.

    Linda oli aivan ihana tyttö, juuri sopivan ujo reippaalle ja itsevarmalle Sepolle. Toivottavasti heistä pari tulee.

    Äänestä

  • kaupunkiakka kirjoitti:

    Linda oli aivan ihana tyttö, juuri sopivan ujo reippaalle ja itsevarmalle Sepolle. Toivottavasti heistä pari tulee.

    Selvästi olet joku Lindan taustajoukoista....miten ujo ja itsevarma sopii yhteen??

    Äänestä

  • kaupunkiakka kirjoitti:

    Linda oli aivan ihana tyttö, juuri sopivan ujo reippaalle ja itsevarmalle Sepolle. Toivottavasti heistä pari tulee.

    Seppoko muka itsevarma. Minusta muihin maajusseihin verrattuna Seppo ojn nössöin ja ujoin.

    Äänestä

  • juopon?Mistä tuokin huhu on lähtöisin?

    Äänestä

  • Isabella kirjoitti:

    Selvästi olet joku Lindan taustajoukoista....miten ujo ja itsevarma sopii yhteen??

    sinua raukkaa :)Vähänpä tunnut elämästä ja rakkaudesta tietävän rajoituksinesi.

    Äänestä

  • Isabella kirjoitti:

    Mielummin olisi Seppo saanu ottaa sen kauniin vaalean ison tytön Suvin, kuin sen tuppisuu-Lindan, joka näytti siltä kuin olisi missä tahansa muualla mielummin. Niiden treffien aikana meinasin ampua telkkarin kun oli niin jännittävää jutustelua.... Pilvi ja Heidi vaikuttaa kivoilta.

    olisit vain ampunut telkkarisi niin eipähän tarvitse sinun jatkaa ohjelman katsomista!! iloista syksyn jatkoa vain!

    Äänestä

Taas pitää vääntää siskosta esimerkkiä, kuten viimeksikkin. Eli sisko ei navetassa paljon hääräile, vaan tekee lähinnä kotihommia, ruokaa, siivoaa, hoitaa muksuja jne...

Äänestä

luin jostain, seppo oli sanonut: "että hänellä oli kaksi naista valittuna jo ennen naantaliin menoa, ja oli sanonut vielä että niistä kolmesta jotka jäivät jäljelle, saattaa löytyä yllättäjä," mutta nämä tuhdimmat ei niitä ilmeisesti olleet, mutta ajatelkaa kuinka ihanaa kun nämä pudotetutkin tytöt saavat varmasti lisäpotkua elämäänsä.

Äänestä
  • Seiskan mukaan on Hanna Pakarinen. Parilla ehdokkaalla taisi olla värjätty mustatukka mutta ei niistä kyllä Pakarista saa

    Äänestä

  • naisihanne kirjoitti:

    Seiskan mukaan on Hanna Pakarinen. Parilla ehdokkaalla taisi olla värjätty mustatukka mutta ei niistä kyllä Pakarista saa

    koskenkorva ja lapinkulta Sepolle on aina ollut ok.

    Äänestä

  • 6.fiiu kirjoitti:

    koskenkorva ja lapinkulta Sepolle on aina ollut ok.

    mitäs. Siinäpä sepon keskustelu lindan kanssa. Ei nössö uskaltanut ottaa isoja tyttöjä, harmi.

    Äänestä

  • hana kirjoitti:

    mitäs. Siinäpä sepon keskustelu lindan kanssa. Ei nössö uskaltanut ottaa isoja tyttöjä, harmi.

    Pilvin se valitsee jos ymmärtää hyvä päälle!! Tuntuu vähän kyllä siltä että Pilvi saattais kyllästyä Sepiin jo parin viikon jälkeen...

    Äänestä

  • hana kirjoitti:

    mitäs. Siinäpä sepon keskustelu lindan kanssa. Ei nössö uskaltanut ottaa isoja tyttöjä, harmi.

    Pitkänaama-Linda ei miestää saa.... Pilvi Sepolle!

    Äänestä

  • KrisuC kirjoitti:

    Pilvin se valitsee jos ymmärtää hyvä päälle!! Tuntuu vähän kyllä siltä että Pilvi saattais kyllästyä Sepiin jo parin viikon jälkeen...

    Mä voin ottaa sen Pilvin jos Sepolle ei kelpaa!

    Äänestä

  • Enski kirjoitti:

    Pitkänaama-Linda ei miestää saa.... Pilvi Sepolle!

    Jep, juuri näin. Pilvi vaikuttaisi hyvin sopivalta sille Sepolle. Linda puolestaan vaikuttaa jotenkin vajaaälyiseltä (siis ihan rehellisesti jälkeenjääneeltä) ja ei tunnu oikein juttu luistavan suuntaan eikä toiseen heidän kohdallaan.

    Äänestä

  • ...ooo... kirjoitti:

    Vajaaälyinen...Kuinka kukaan pystyy tollasten pienien pätkien jäleen joita näkee telkkarissa arvioimaan toisen älykkyyttä?

    Äänestä

Kokeilepa itse joskus, hääriä kyökissä ja kasvattaa paria pientä lasta "siinä sivussa".

Kyllä kuule käy ihan työstä. Kun lapset kasvaa tilusten pihat on vielä emännän vastuulla, jotta työtannerta riittää. Mutta ruoka tulee omasta maasta, eikä kaupasta tarvitse hakea kuin pastan. Vähentää huimia kaupunkilaiselle tuttuja menoeriä kummasti. Ja elämä on tasan onnellisempaa näin.

Katsoa kun aurinko nousee vajan takaa aamulypsylle mennessä. Niin iltalypsylle sitä ei enään ennätäkään kun on katras ylhäällä ja paikka köksässä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois!

Äänestä

Voisi tuo Linda tehdä hiuksilleen jotain, edes pestä!! Yök mikä rasvaletti.
Ihmettelin myös kun ei ollut yhtään meikannut, telkkarissa kuitenkin ollaan.
Seppoa ei näköjään haittaa rasvainen naama ja tukka, valitsi tuon tuppisuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

katsoja-akka kirjoitti:

Se vaalea tuhti täti minkä Seppo tiputti olisi sopinut Sepolle parhaiten. Vaikutti iloiselta naiselta. Tosin jäi mietityttämään tämä, että ruoka olisi aina isännälle pöydässä kun pellolta tulee. Eikö muija aio itse tehdä päivätyötä lainkaan?? Osa naisista varmaan meinaa että pääsee elämässään muka helpommalla häärimällä jonkun maajussin kyökissä lopun elämäänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu