naurun aiheet:
"Sitä Saddamin bunkkeria, jota me Bagdadissa täsmäpommitimme, eí ollut olemassakaan" (USA:n virallinen taho)
"Irakin kansa saa vihdoinkin valita maansa johtajat vapaasti" (Vapautta rajoittaa vain USA:n johto, joka sanelee, minkä ryhmien ja suuntauksien edustajia irakilaiset eivät saa valita)
"Irakin sota oli yksi vuosisataamme hahmottavista suurtapauksista" (Tony Blair, ensimmäinen Irakissa sodan jälkeen vieraillut LÄNSIMAINEN VALTIONPÄÄMIES)
"Kuka maan johtoon sitten valitaankaan, onko hän yhtään parempi kuin Saddam Hussein? Näin jälkikäteen on pakko kysyä, oliko tämä sota sen aiheuttamien tuhojen arvoinen?" (Irakiin maanpaosta palannut LIIKEMIES TV:ssäeilen)
"USA:n vastaisuudella voi myydä mitä tahansa p-aa" (Ihmettelijä
"Sitä Saddamin bunkkeria, jota me Bagdadissa täsmäpommitimme, eí ollut olemassakaan" (USA:n virallinen taho)
"Irakin kansa saa vihdoinkin valita maansa johtajat vapaasti" (Vapautta rajoittaa vain USA:n johto, joka sanelee, minkä ryhmien ja suuntauksien edustajia irakilaiset eivät saa valita)
"Irakin sota oli yksi vuosisataamme hahmottavista suurtapauksista" (Tony Blair, ensimmäinen Irakissa sodan jälkeen vieraillut LÄNSIMAINEN VALTIONPÄÄMIES)
"Kuka maan johtoon sitten valitaankaan, onko hän yhtään parempi kuin Saddam Hussein? Näin jälkikäteen on pakko kysyä, oliko tämä sota sen aiheuttamien tuhojen arvoinen?" (Irakiin maanpaosta palannut LIIKEMIES TV:ssäeilen)
"USA:n vastaisuudella voi myydä mitä tahansa p-aa" (Ihmettelijä
Vastaukset 38
Vanhimmat
ohikulkija. Olet taas löytänyt elämäsi suolan copypastaamisen. Taisi taas eilinen päivä mennä usa vastaisia tekstejä etsiskellessä, vai? Kyllä näitä ihmisiä ollaan taas saatu mukaan tähän trendi-ilmiöön, joka unohtuu suurimmalta osalta seuraavan vuoden sisällä.
"USA:n vastaisuudella voi myydä mitä tahansa p-aa" Tähän hieman selitystä, esim Madonna on aina osannut "ratsastaa" trendeillä ja nyt hänen sanomansa on sodanvastaisuus ja rauha. Näillä hän myy levyään joka musiikillisesti on äärettömän huono. Omistatko sinä levyn?
pitää tätä USA:n Globalisaatiota keinolla millä hyvänsä ja sen vastustamista tuoreena trendinä on kyllä totaalisesti ollut ihan "pihalla" viimeiset 50 vuotta ja lukeminenkin on varmasti ollut kovin valikoivaa. Chossudovskystä voi aloitaa tutustumisen todellisuuteen;
http://www.google.fi/search?q=köyhyyden globalisointi&ie=UTF-8&oe=UTF-8&hl=fi&btnG=Google-haku&lr=lang_fi
Chomsky taas kertoo "trendin" kestosta;
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/wto.html
hetkellä se on suuri buumi jos et sitä huomaa. Rauhalla myydään vaatteita levyjä jne. jne.. Esim. menepä 2 vuotta taaksepäin, oliko buumi silloin yhtä kova?
Tekeydy rauhantahtoiseksi."
Oletko saanut tuollaisen sähköpostiviestin joltain USA:laiselta Internetfirmalta, vai keksinyt nämä nerokkaat iskulauseesi ihan itse.
Mutta mennäksemme "elämäni sisältöön":
Paul Wolfowitz toteaa: Irakin sodalla oli monia syitä. Joukkotuhoaseet nostettiin näkyvimmin esille byrokraattisista syistä. Mitä nuo muut syyt olivat sitä P W ei täsmentänyt - viittasi vain Saudi-Arabian tulenarkaan tilanteeseen.
Julman diktaattorin kumoaminen - joka sinulle on riittänyt sodan syyksi - ei enää kelpaa liittoutuman kärki-iskulauseeksi. Ei siitäkään huolimatta, että Persianlahden sodan aikana tapettujen shiiojen joukkohaudat on löydetty.
Mikä on selityksesi? Minusta asia on päivänselvä. USA nostatti shiiat kapinaan mutta päästi Saddamin joukot linjojensa läpi ja seurasi kapinan tukahduttamista ilmasta käsin.
Yhdysvallat tiesi, ettei shiioja saa päästää liialliseen voimantuntoon, TULEVAISUUTTA silmälläpitäen.
Se tulevaisuus on nyt. Shiioilla näyttää kuitenkin olevan vielä voimantuntoa...
Irakin kaltaista keinotekoista valtiota lienee hallittava saddamilaisin keinoin, jos mielii pitää sen "yhtenäisenä".
ajatella itse vai kirjoitatko vain sitä mitä jotkut ovat kirjoihin kirjoittaneet? Selitys?
taustalla piilevää ajattelutapaa on lähes mahdotonta tavoittaa:
- Mikään tämän ketjun viesteistä ei nimittäin sisällä vain kirjoihin kirjoitettua tekstiä
- Ajattelemaan ei voi oppia ellei lue kirjoja
En pyydä selitystä - sitä ei voi olla
voi oppia vaikkei lue kirjoja. Mikä estää ajattelun jos ei ole kirjoja lukenut?
voi toki oppia ilman lehtiä, ilman kirjoja, mutta sanoisin, että maailmankuva on silloin kyllä melkoisen nurkkapatrioottinen:) Ei nähdä kokonaisuutta vain osanen. Ajatuksen avartumiseen tarvitaan ehdottomasti painettua sanaa ja korostan, että sitä mahdollisimman monilta eri näkökanteilta, jotta voi tehdä niistä omia yhteenvetoja:)
puhumme siis jostainin Amazonin alkuperäiskansasta, emme sellaisista yhteiskunnista, joissa lapset käyvät koulua ja oppivat mm. lukemaan. kirjoittamaan, laskemaan jne.
Olet oikeassa: ilman kirjoja (kirjoitettuja tekstejä) voi oppia ajattelemaan, mutta lukemaan ilman niitä ei voi oppia. Ja lukutaito kehittyy vain lukemalla - sen harjoittamisen halveksuminen ja laiminlyöminen johtaa siihen, että yksinkertaistenkin tekstien ymmättäminen tuottaa usein suuria vaikeuksia.
>kirjoitatko vain sitä mitä jotkut ovat kirjoihin kirjoittaneet?
Liika lukeminenkaan ei välttämättä ole hyväksi.
Ulkoalukevat, mutta tosiasiallisesti luovaan ajatteluun kykenemättömät(kin) henkilöt voivat edetä akateemisella (tai muulla) urallaan pitkälle, kunhan opettelevat akateemisen kapulakielen, ja asettautuvat siihen rooliin, jota heiltä odotetaan.
Luovuudelle ei oikeastaan useimmiten jääkään tilaa.Jos esimerkiksi kasvatustieteiden opetuksen perusteissa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä(en tiedä onko).Opetusta kyseenalaistava, ja liian itsenäisesti, luovasti ja riippumattomasti ajatteleva oppilas on pian entinen oppilas, tai ainakaan hänen menestymisensä ei tule olemaan hyvä.
Jotta jotain uutta voisi syntyä, täytyy kirjaviisaus ja lukeminen joskus jättää vähemmälle.
ja kirjallisuutta tarvitaan, mutta ei ihmsen täydy Platonia ta Aristotelesta lukea pystyäkseen ajattelemaan. Humanstisia tietetä tarvtaan mutta ainakaan itse en niitä kovin hirveästi arvosta.
Liisa "ajoi takaa"
(Laitan nyt tähän ketjuun pätkän "ulkoa-opittuakin" - ettei Ihmettelijän syytös siitä, että kirjoitan vain, mitä kirjoista löydän jäisi aivan aiheettomaks)
"Pakolliset tenttiluvut masensivat häntä. Tuo pakko vaikutti siinä määrin pelottavasti, että loppututkinnon suoritettuani tunsin koko vuoden vastenmielisyyttä tieteellisten ongelmien mietiskelyä kohtaan. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että me Sveitsissä kärsimme moisesta tosi tieteellistä mielensuuntaa kuristavasta pakosta huomattavasti vähemmän kuin siitä kärsivät opiskelijat monissa muissa paikoissa. Oli vain kaksi tutkintoa, muuten saattoi puuhailla suurin piirtein mitä mieli teki. Etenkin sen, jolla kuten minulla oli ystävä, joka kävi kaikilla luennoilla ja teki tarkkoja muistiinpanoja, kelpasi elää. Minulle jäi siten runsaasti omaa aikaa kuukausia ennen tenttejä. Nautin vapaudestani täysin siemauksin; omantunnon kolkutuksia pidin välttämättömänä - ja pienempänä pahana. On oikeastaan miltei ihme, että nykyaikaiset opetusmenetelmät eivät vielä ole tukahduttaneet kokonaan pyhää tutkimusharrastusta, sillä tämä hento kasvi vaatii kannustuksen ohella ennen kaikkea vapautta, jota ilman se väistämättä tuhoutuu.”
(Kuznetsov, Einstein. s. 30)
suurten luonnontieteilijöiden ajatukset? Esim. Darwin oli lukemisharrastuksesta tätä mieltä (mutta jos hän ei kelpaa niin Einsteinin löydät vastauksestani Liisalle. "Tarjoan" nämä esimerkit siksi, ettei syytöksesi pelkkien kirjatietojen käyttämisestä jäisi aivan katteetomaksi):
"Sanoin että mieleni on muuttunut yhdessä suhteessa viimeisten 20 tai 30 vuoden aikana. Kolmikymmenvuotiaaksi ja pitemmällekin monenlainen runous kuten Milton, Gray, Byron, Woodsworth, Coleridge ja Shelley, tuotti minulle suurta nautintoa, ja jo koulupoikana olin ihastunut Shakespeareen, varsinkin hänen historiallisiin näytelmiinsä. Sanoin myös että aikaisemmin kuvat tuottivat minulle huomattavaa ja musiikki hyvin suurta iloa. Mutta nyt en ole moneen vuoteen jaksanut lukea riviäkään runoutta; koetin hiljakkoin lukea Shakespearea, ja hän oli mielestäni kuvottavan tylsä. Olen myös menettänyt melkein kaiken mielenkiinnon kuviin ja musiikkiin. Musiikki saa minut yleensä ajattelemaan liian ankarasti meneillään olevaa työtä, sen sijaan että se tuottaisi minulle mielihyvää. Pidän edelleenkin hienoista maisemista, mutta ne eivät tarjoa minulle sitä erinomaista iloa jonka sain niistä ennen. Toisaalta romaanit, jotka ovat mielikuvituksen - joskaan ei kovin korkea-asteisen - tuotteita ovat vuosien ajan olleet minulle verrattomana huojennuksena ja nautintona, ja siunaan kaikkia romaanikirjailijoita. Minulle on luettu niitä ääneen hämmästyttävät määrät, ja pidän niistä kaikista, jos ne ovat edes kohtalaisia eivätkä pääty onnettomasti - mitä vastaan pitäisi säätää laki. Minun makuni mukaan romaani ei ole ensiluokkainen, ellei siinä esiinny joku henkilö jota pystyy perin pohjin rakastamaan, ja jos tuo henkilö on kaunis nainen, sen parempi.
Tämä merkillinen ja valitettava korkeampien esteettisten mieltymysten menetys on sitäkin oudompaa, kun historiakirjat, elämäkerrat ja matkakertomukset (riippumatta niiden mahdollisesti sisältämistä tieteellisistä seikoista) sekä tutkielmat kaikenlaisista aiheista kiinnostavat minua yhtä paljon kuin ennenkin. Mieleni näyttää muuttuneen jonkinlaiseksi koneeksi, joka jauhaa yleisiä lakeja suurista tosiasioiden kokoelmista, mutta en ymmärrä miksi tämä olisi aiheuttanut vain sen aivojen osan surkastumisen, josta korkeammat mieltymykset riippuvat. Joku jonka mieli on paremmin järjestynyt tai muuten parempi kuin minun ei olisi luullakseni kärsinyt tällaisesta, ja jos minun olisi elettävä elämäni uudelleen ottaisin säännöksi lukea hieman runoutta ja kuunnella hieman musiikkia ainakin kerran viikossa, sillä nyt surkastuneet aivojeni osat olisivat kenties siten pysyneet käytön ansiosta aktiivisina. Noiden mieltymysten menetys on onnen menetystä, ja se saattaa olla älylle haitallista; ainakin se on luultavasti haitaksi moraalille heikentäessään luonteemme emotionaalista osaa."
(Darwin, Elämäni ss. 84- 85, 76, 87, 83-84)
Jos jonkin asian voi kerran sanoa ymmärrettävästi, niin miksi sitä ei sanota.Ehkä syy onkin siinä, että varsinaista sanottavaa on usein niin vähän, että se naamioidaan vaikeaselkoisen akateemisen salakielen taakse.
Suomessa on monta erittäin selväkielistä tutkijaa ja professoria, joten ei tämä mikään yleinen syytös ole.Onko tässä arvostelussa sitä paitsi edes mitään perää?Asia juolahti vain mieleeni, kun tänään lueskelin erään professorin kirjoituksia internetistä.Syy siihen, että teksti ei auennut voi tietysti olla kokonaan lukijassakin, en ole näet tottunut lukemaan ja tulkitsemaan tieteellisiä kirjoituksia.
... että tämä ihmettelijä olisi DI?
Ei kai voi olla? Ei siis voi...? Voiko tässä maassa olla edes DI noin vailla mitään intellektuaalista ominaisuutta...?
Minä tuolla pari pykälää aikaisemmin ihmettelin, kun hänelle tarjottiin Chossudovskya ja Chomskya. Ajattelin: eihän tuolla pysy ajatukset koossa edes yhtä kompleksista lausetta alusta loppuun.
Lukemisella ja lukemisellakin on eroa. Edellä mainitut herrat tarvitsisivat avautuakseen jo jonkin verran paitsi yleistä myös erityistä yhteiskunnallista ja taloustietoa.
sekä lukemisen että myös ns. luovuuden suhteen.
Luovuus ei koskaan tukehdu lukemiseen. Se on ominaisuus, joka voittaa kaiken. Luovan yksilön luovuutta ei muuta mikään.
Toisaalta lukeminen ei koskaan voi tehdä ei-luovasta ihmisestä luovaa. Siinä suhteessa monien kohdalla ei ole mitään tehtävissä. Koulut ja opit palvelevat parhaiten sitä mitä sanotaan keskivertoihmiseksi - heidän tiedollinen ajattelunsa voi olla enemmän tai vähemmän "ulkoaopittua" - ja oikein sanot, että tällaisia ihmisiä on akateemisessakin maailmassa auktoriteettiasemissa, niin paljon kuin sielläkin kriteerinä pidetään oman tiedon tuottamista.
Minua ovat puhutelleet mm. Matti Bergströmin käsitykset luovuudesta.
tiedä, mutta vastaustyyli, viestien henki ja nimimerkki on sama, kuin "hyvin toimeentulevaksi IT- alan DI:ksi" itsensä esitelleellä Irakin- sodan aikaisella "keskutelukumppanillani". Katsotaan palaako asiaan
sait toisenkin vastauksen, jossa kehuttiin Matti Bergströmin ajatuksia luovuudesta. Tämän professorin "keksinnöistä" en ole voinut innostua
Kun puhuit kasvatustieteilijöistä ja luovuudesta, niin omalta osaltani (vaikka en ole ko tieteenalan edustaja) tarjoan sinulle professori Kari Uusikylän tekstejä, joita löydät esim. googlella. Vilkaise ja tutkiskele avautuisiko? On ainakin ainoa luovaa lahjakkutta perusteellisesti tutkinut suomalainen kasvatustieteilijä.
Liika lukeminen voi urauttaa ja häiritä luovaa ajattelua, ainakin hetkellisesti.Sama juttu musiikin säveltämisen(tekemisen) kanssa.Parhaat teokset syntyvät vaivattomimmin silloin, kun muu kuuntelu on vähäistä.Monille säveltäjille ja musiikintekijöille riittääkin oman musiikin kuunteleminen kappaleen tekoprosessin aikana.
Tämä oli omaehtoista ja luovaa ajattelua, menikö metsään?
sitä etteivätkö luovat prosessit olisi omaehtoisia. Ja luova yksilö tarvitsee tuon kuvaamasi työrauhan.
Eri asia on jos puhumme luovuudesta persoonallisuuden ominaisuutena. Siinä oikea tapa nähdä asiat lienee se, että luovuutta joko on tai ei ole, ja siinä mielessä lukeminen tms. opiskelu ei pysty luovuutta sen enempää tukahduttamaan kuin tyhjästä synnyttämäänkään.
Hyvin vahvasti "luovien" ihmisten kohdalla nämä seikat ovat selvästi näkyvillä, niin tuo kuvaamasi omaehtoisuus, sulkeutuminen totaalisestikin maailmalta, kuin sitten jonkinlainen suvereeni suhtautuminen sekä vastaanotettuun että itse muodostettuun tietoon.
Punainen lanka ohjelmasta lainattu teksti oli ainakin asiaa minunkin mielestäni.
mutta tuota vaihetta edeltää aina ja kaikessa luovassa toiminnassa, kirjallisten tai muunlaisten aiheiden ja ainesten keruu (katseleminen, kuunteleminen, lukeminen jne).
Ja se uusi idea, joka sitten saa lopullisen muotonsa - joskus vaivattomasti ja joskus taas vaivalloisesti - kirjallisessa, musikaalisessa, maalauksellisessa yms muodoissa, on syntynyt jo ennen tuota lopullista "teko- tai tuotamisprosessia".
ajattelija minunkin mielestä - eikä Bergström kirjojensa perusteella niinkään hyvä. Minuun tekivät vaikutuksen lähinnä ne tv-keskustelut, joita hän taannoin kävi Eero Silvastin kanssa. Niissä käsiteltiin nimenomaan luovuutta (ja muuta en minäkään niin allekirjoittaisi) antoisalla tavalla.
Bergströmin perustava ajatushan on, että luovuudessa on kyse lähinnä mielen generaattorista, jonkinlaisesta alkuvoimasta, joka on ominainen jo vastasyntyneelle, ja jonka päälle kaikki käsiteltävät vaikutteet sitten asettuvat. Luovan ihmisen luomisprosessi on periaatteessa sitä että kaikki aivoihin kasattu materiaali jäsennetään ikään kuin "pohjalta käsin" aina uudelleen ja uudelleen. Bergströn painottaa siis sitä ajattelun ominaisuutta jota Piaget nimittää accommodatiiviseksi, kun taas tiedon pelkkä keruu ja järjestely "annettujen" kategorioiden puitteissa on niinsanotusti assimilatiivista ajattelua.
Mutta Uusikylä -- ok!
tapaa ajatella saa hakea. Jokainen ihminen on tavalla tai toisella "luova" - aistii, ajettelee, suhtautuu, tuntee ja toimii käytänössä omalla ainutlaatuisella tavallaan. Miksi tämä inhimillisen elämän peruasasia pitäisi mystifioida.
>Siinä oikea tapa nähdä asiat lienee se, että luovuutta joko on tai ei ole
Luovuus on ennenkaikkea mielentila.Joskus kaikki loksahtaa paikoilleen, ja joskus ei(häiritsevien ajatusten tms.takia).
Luovuutta joko on, tai ei ole.Luovuus on mitä suurimmassa määrin synnynnäinen persoonallisuuden ominaisuus(siihen liittyy tietynlainen herkkyys).Kuitenkin jokaisella(melkein)ihmisellä on luovuutta jossain määrin ja ainakin jossain asiassa ja nimenomaan sillä alueella mikä asianomaista kiinnostaa.
totaalisesti eri mieltä. Jos minä sanoisin: "Jokainen ihminen on tavalla tai toisella "luova",
puhuisin jostain ihan muusta kuin siitä mitä ymmärrän luovuudella, puhuisin esimerkiksi siitä miten jokainen
"aistii, ajettelee, suhtautuu, tuntee ja toimii käytänössä omalla ainutlaatuisella tavallaan",
mikä on mielestäni aivan eri asia kuin luovuus.
Luovat ihmiset, jotka siis mielestäni (enkä ole tässä käsityksessäni aivan yksin) muodostavat hyvin pienen vähemmistön meistä kaikista, ovat asia erikseen. Tämä ei tietenkään estä puhumasta siitä "miten jokainen voi kehittää omaa luovuuttaan", jne, jne.
pitäytyisi tuossa ja Piagessa voisin tässä yhteydesssä olla kanssasi suurin piirtein samaa mieltä. Uusikylä on minun mielestäni löytänyt tutkimuksilleen poikkeuksellisen konkreettiset - käytännön elämään ankkuroituneet lähtökohdat, joista avautuu mielenkiintoisia näköaloja inhimillisen todellisuuteen
(Palstan ulkopuolella alkaisin palauttaa mieleeni A N Leontjevin ajatuksia. Täälläkin olen joskus tyhmyyttäni lainaillut niitä, mutta "harppaus" tälle ajattelun tasolle on liian suuri ja näissä puitteissa tarpeeton)
Se on muuten yksi Uusikylän väittämistä-"Jokainen ihminen on tavalla tai toisella luova".
Hänen pyrkimyksensä on varmaankin kasvatustietelijänä pyrkiä välttämään ihmisten luokittelua.Lapsen mahdolliselle luovuudelle ja kehitykselle voi olla tuhoisaa se, jos hänet luokitellaan jonkun asiantuntemattoman tahon kautta liian varhain (opettajan,vanhempien) ei-luovaksi.Luovuuden aste, johon liittyy olennaisesti tietynlainen herkkyys, vaihtelee ja on kuitenkin synnynnäistä.
jossain toisessa yhteydessä. Sitä ennen yksi vähän epäselvempi tapaus (muita vastaavia on entisen työni vuoksi levykkeillä "vino pino")
"Kun hän viisikymmentä vuotta täytettyään pääsi vuonna 1597 Sevillan vankilasta, oli hänellä edessään uusi elämänvaihe, merkillinen ja ratkaiseva. Aikakirjat eivät tiedä paljon kertoa näistä seuraavista vuosista, mutta todennäköistä on, että hän virkaheittona miehenä painui lähelle yhteiskunnan syviä pohjakerroksia, eli äärimmäisessä köyhyydessä köyhien ja kurjien elämää ja ehti siten siihen kohtaan, missä viimeinenkin ulkonaisen menestyksen haave sammuu omaan mahdottomuuteensa.
Siitä, alennuksen syvimmästä pisteestä, Cervantes kimpoaa omin sisäisin voimin ylös, niin korkealle, että vain tavaton hengen joustavuus ja harvinainen vastakkaisten voimien jännitys voi tapahtumaa aavistuksellemme selittää. Cervantes suoritti melkein yli-inhimillisen tehtävän asettamalla oman elämänsä järkyttävimmät kokemukset koomilliseen valaistukseen, katselemalla elämän tragediaa siltä kannalta, joka osoittaa sen olevan myös komediaa, siis tragikomediaa tai koomillista tragiikkaa. Mies, joka oli elämällään kirjoittanut ilmeisen murhenäytelmän, astuu nyt esiin valtavan inhimillisen ”huvinäytelmän” sepittäjänä, vieläpä niin, ettei ainoastaan kirjoittajan persoonallisuus ole näiden vastakkaisten laatujen yhteenliittäjänä, vaan itse teos toteuttaa mitä voitokkaimmin tämän mahdottomalta näyttäneen synteesin.
(Hollo, Don Miguel ja Don Quijote: Suomentajan alkusanat
Cervantesin teokseen Don Quijote. ss. 5-7)
on aika mennä yöpuulle ja seuraava tekstini ei tule ymmärretyksi, en voinut olla kopioimttta tuota aivan toisessa yhteydessä esittämääni juttua tännekin:
"Todellisuudessa geenit (perimä, synnynnäisyys) ei tuota ensimmäistäkään inhimillistä ominaisuutta. Niissä ihmisen geeneillä varustetuissa yksilöissä, jotka ovat eläneet koko lapsuutensa vain eläinten parissa ei ole koskaan havaittu minkäänlaisia inhimillisiä ominaisuuksia. Nämä lukuisat tapaukset, joista tunnetuin on Kaspar Hausar, ovat tietysti olleet ulkonaisesti täysin ihmisyksilön kaltaisia olentoja - mutta kaikkien psyykkisten ominaisuuksiensa osalta vain eläimiä. Ja yksinkertaisimpienkin ihimillisten kykyjen kasvattaminen on näissä tapauksissa aina vaatinut vuosikausia kestäneen sitkeän työn.
Mitään inhimillisiä ominaisuuksiamme eivät siis tuota synnynnäiset perintötekijät - ihmisyksilö voi kehittyä vain vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Näin muodostuvat siis kaikki ominaisuutemme ja piirteemme.
Jos siis halutaan väitellä siitä vaikuttaako asiaan perimä vai ympäristö niin voidaan sanoa sekä että - mutta ratkaiseva tekijä on vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa eli ympäristö
itselläni on tuossa vielä pitkä rupeama tietymättömiä töitä, joten valvoskelua jatkuu.
Kokoan jonkinlaisen omakohtaisen päivän saldon luovuuskeskustelustamme.
Yhtäältä näyttäisi olevan mielestäni oikeutettua puhua luovuudesta sellaisena kuin se ilmenee poikkeusyksilöissä, niissä jotka onnellisessa tapauksessa sattuvat jäämään aikakirjoihin jonkin uuden henkisen saavutuksen "kätilöinä". Toiseksi sitten on varmaan niin, että luovuus on hyvinkin "inhimillistä", eli se jonkinlaisena normaaliversiona kuuluu meidän kaikkien rakenteellisiin perusvarustuksiin.
Susilapset ovat hyvin havainnollinen esimerkki siitä miten sosiaalinen laji ihminen on. Ei ole ihme että susilasten kohdalla tuskin voi nähdä mitään ihmiselle ominaisia psyykkisiä piirteitä, kun ei edes ihmiselle ominaista pystyasentoakaan näillä ole. Susilapsen "epäihmisyys" kuitenkin täytyy käsittää nimenomaan "inhimillisenä" ominaisuutena.
Se mikä on geenien tuottamaa ja mikä ympäristön - esimerkiksi hyvin varhaisten kokemusten - on lopulta vain akateeminen kysymys, ja triviaali. Tosiasiaksi mielestäni jää, että vahvasti luovat ihmiset ovat korostuneesti erilaisia. Ehkä on niin, että ominaisuus, joka kuuluu normaaliin varustukseemme, on heillä syystä tai toisesta korostunut satakertaisiin mittasuhteisiin.
Sen verran on tullut läheltäkin seurattua tällaisten hyvin luovien ihmisten elämää, että kateeksi ei käy. Luovuus ei ole leikin asia. Luova ihminen on jokseenkin voimaton itse määräämään aivojensa työskentelytahtia - kun luova kuume iskee, aivot työstävät käyttämäänsä materiaalia kunnes joko oivallus ne "vapauttaa" tai ylirasitus ne lamauttaa. Luovuus on omistajalleen joskus mitä hirvittävin rasite, ja monestihan luovien yksilöiden elämään liittyykin sitten kaikenlaista oheisoireilua, vähintäänkin epäsosiaalisuutta, liian usein itsetuhoisuutta. Ns. neromyytti ei ole sattumalta syntynyt.
Edesmennyt Reima Kampman kertoi joskus suunnittelevansa kirjaa luomis"kyvystä" psyykenvammana - mahdollinen lähestymistapa sekin siis.
Televisiosta näkyi tulevan huomisen "Lauantaiseuran" ennakkomainos, jossa kerrottiin aiheena käsiteltävän valtiovallan halua nopeuttaa akateemisia opintoja ja saada nykyiset pitkät valmistumisajat lyhenemään. "Tehokkuutta opiskeluun." Voi ehkä kysyä - ja Uusikyläkin epäilemättä kysyy - mitä tällaisen (piegetilaisittain "assimilatiivisen") tiedonpänttäyksen tehostamistoimista seuraa sen paljon peräänkuulutetun luovuuden suhteen?
Siinä esimerkki siitä että jos käytännössä luovuudelle ei anneta mahdollisuuksia, ruha on luultavasti sitten osottaa että akateemisen maailman piiristä tulevaisuudessa löytyisi enää sitäkään määrää eri alojen sisäisessä kehityksessä vaikuttavia impulsaattoreita, joka siellä vielä toistaiseksi on omilla ehdoillaan jaksanut roikkua.
ajattelua on jo pitkään pyritty iskostamaan mieliimme kaikilla kasvatuksen ja koulutuksen aloilla välttämättömänä toimintatapana:" Vain koulutusta tehostavat ratkaisut takaavat kilpailukykymme, joka perustuu osaamiseen yms"
Nyt on jälleen kerran vuorossa korkeakoulu- ja yliopisto-opinnot. Tämä jo pitkälle edennyt kehityssuunta ei ole vain yksilöllisen luovuuden, vaan koko persoonallisuuden kehityksen kannalta tuhoisa (sen mahdollisuuksia kaventava ja "latistava")
Käsite persoonallisuus on jo "hukattu" - me puhumme nykyisin vain yksilöistä. Kun esimerkiksi sanot:
>Susilapsen "epäihmisyys" kuitenkin täytyy käsittää nimenomaan "inhimillisenä" ominaisuutena
niin minussa herää epäilys siitä, että pidät näiden yksilöllisiä ominaisuuksia "inhimillisinä". Minusta nuo ominaisuudet ovat "eläimellisiä". Persoonallisuudeksi ei synnytä - persoonallisuuden luo yksilön oma toiminta, joka toteutuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja inhmiskunnan luoman esi-ja ideamaailman kanssa.
olen täällä viime aikoina käynyt joten monikaan ihmettelijän kirjoitus ei ole ollut minun kirjoittamiani. En ole ikinä ollut kiinnostunut filosofiasta tai muistakaan humanistisista tieteistä (paitsi historiasta!). En usko että ihmisellä on mitään tarvetta lukea kuuluisia ajattelijoita jotta osaisi itse ajatella. Nyt jää viesti kesken kun täytyy mennä, palataan asiaan
toki itsekin tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät ole ns. kirjasivistyneitä ja ovat sydämeltään ja ymmärrykseltään mitä ihanampia ja avarakatseisempia ihmisiä. Toisia elämä itsessään opettaa ja kasvattaa, toisia ei edes kirjat:)
Oli niin hyvä keskustelu, että aattelin näin aamusta laitta vihreän pallukan kiinnittämän huomiota tähänkin;)k..
Vaikka naurun aiheeni olivat tämän päivän maailmanpolitiikan alueelta keskustelu kääntyi kummasti kirjallisuuden ja lukemisen kautta inhimilliseen luovuuteen. Näitä käänteitä voisi kuvata vaikkapa näin: "Gogol kieltää itsestään selvän maailman tehdäkseen oikeutta totuuden ylättävyydelle ja arvaamattomuudelle. Hän ikään kuin sanoo, että hyvyyttä ei pidä odottaa vakiintuneelta ja tavanomaiselta vaan "ihmeeltä" (Mihail Bahtin, Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia s.517)
Miksi tuo tuli mieleeni? Voi olla että alkuperäinen otsikkoni "Viimeisimmät vakavan naurun aiheet" valikoitui samalta taholta esim. tätä kautta:
Gogol kysyy, "Mutta miksi mieleni on niin haikea" ja vastaa itse "Kukaan ei huomannut näytöskappaleessani olleita rehellisiä kasvoja - naurua, joka rohkeni esiintyä siitä alhaisesta merkityksestä huolimatta, mikä sille maailmassa annetaan." (emt s512)