NCIS-TV-sarjassa päähenkilö Jethro kertoi olleensa tarkka-ampuja (sniper) ja käyttäneensa Lapua 308 patruuna. Ei ollut Suomella 2. maailmasodassa omia tankkeja eikä lentokoneita , eikä kuulemma erityisen kehuttavia käsiaseitakaan. Olisiko kuitenkin ollut paras patruuna?
Paras patruuna
Suomi maailmalla
13790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinä amispelle, vai sivariko oletkin, et tiedä mitään patruunoista. 308 on kuin kaaripyssyllä ampuisi eli hidas.
Jopa jenkkien standardi 30.06 oli ihan toista maata lentoradaltaan ja muutenkin. Luoti on sama.
Kyseinen kaliberi ei ollut edes käytössä Suomessa noihin aikoihin joten tuskinpa Lapua on sitä silloin valmistanut.
Jethro on palvellut Panamassa ja Desert Stormissa 80-luvun lopulla, joten käytössä on ehkä ollut hänellä kuuluisampi Lapua 338 magnum, jota käytetään pitkän matkan snaippaukseen. Pöhköt käsikirjoittajat on sekoittanut asiat vaikka onhan se mahdollista että käytössä on ollut siellä myös tuo Lapua 308.
Mutta enpä lähtisi hirveästi paukuttelemaan henkseleitä kun kyseessä kun tuollainen luodin tapainen yksinkertainen bulkkituote. Sama jos ylistäisi tappi tanassa joitain Fiskarsin kenttälapioita tekniikan ihmeiksi kun niitä käyttää USMC.
Mitä tavanomaisempi bulkkituote sen vaikeampaa saavuttaa normaalin laadun ylittävää laatua, koska koko tuotantoprosessi pitää olla viritetty tuottamaan parempaa laatua kuin mitä saavutetaan normaaleilla markkinoilla olevilla ratkaisuilla.
Patruunoista johtuva hajonta tulee aseen ja ampujan aiheuttaman hajonnan päälle. Joten kun yritetään osua pieneen tai kaukaiseen maaliin, on patruunoista johtuva hajonta yritettävä eliminoida käyttämällä tarpeeksi hyviä patruunoita.
Toisen maailmansodan aikana ei Suomessa .308 Winchester/NATO -patruunaa ollut, koska sen valmistuskin aloitettiin vasta vuonna 1952.
.308 NATO on hyvin yleinen tarkkuuskivääreissä käytetty kaliiperi, joten amispellejen kommenteista ei niin tarvitse välittää. ;)
Patruunatehtaana LAPUA on erittäin korkealle arvostettu hyvästä ja ennenkaikkea tasaisesta laadustaan. Sodan aikainen VPT:n valmistama 7,62 x 53R oli taatusti ko. kaliiperin patruunoista kaikkein korkealaatuisin koko sodan ajan.
"Sodan aikainen VPT:n valmistama 7,62 x 53R oli taatusti ko. kaliiperin patruunoista kaikkein korkealaatuisin koko sodan ajan."
En väittänyt, että 308 patruuna olisi ollut käytössä 2. maailmansodan aikana. Huomiotani vain kiinnitti se, että tarkka-ampujana olemisväitettä tuettiin sillä, että oli käyttänyt Lapua 308 patruunoita.
308 patruunaa käytetään myös konekivääreissä sekä ns taistelukivääreissä (tunnetaan 7.62x51NATOna), mutta en tosin tiedä onko lataus sama kuin tarkkuuskivääreiden patruunoissa. Kuitenkin enemmänkin juuri Lapua 338:n käyttö olisi oikea todiste siitä, että henkilö todella toimii tarkka-ampujana.
Jeremiadi:
Ei Suomea tai suomalaisia maailmalla ikinä mainita. Nytkin kun luultiin, että mainittiin niin on kylmästi todettava, että väärin luultu. Eihän sen pitänyt olla 308 pati vaan 338 pati.
Olisiko liian kaukaa haettua päätellä asiasta näin: "Taas tuli kerran todettua, että jos jotain Suomessa tehdään, niin se tehdään tunnustetusti kunnolla". Ja jättää tunnustukseen sisältyvät, mutta vaikuttamattomat, asiavirheet tunnustuksen antajan murheeksi.
Lupaan parantaa tapani ja alkaa tästä lähtien hehkuttaa oikein kunnolla sitä kuuluisaa suomalaista osaamista. Aloitetaan vaikka spämmäämällä kaikki netin keskustelupalstat täyteen Lapua 308 ylistystä maailman parhaana patruunana. Muut kehittelivät toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen sellaisia uutuuksia kuin tutka, suihkumoottori, tietokoneet jne. Me sen sijaan kehittelimme sellaista huipputeknistä saavutusta kuin kiväärinpatruuna, eihän sellainen ollut olemassa noihin aikoihin kuin sellaiset 100 vuotta. Kyllä me ollaan hyviä! Liput liehumaan!
Tottakai saa olla ylpeä jos jotain tehdään hyvin. Mutta rehvastelemaan lähteminen jollain patruunan kaltaisella tuotteella... missä on se kuuluisa suomalainen vaatimattomuus kun sitä oikeasti tarvittaisiin
Ihan vaan tiedoksi, Kekkosen artikkelit ovat edelleenkin kovaa valuuttaa. Kannattaa kahlata.
http://www.guns.connect.fi/gow/gunwsuom.html
Sehän oli Juuso Vafrid Walden (1907-1972).
Parhaimmuusjärjestykseen en osaa teollisuutemme isähahmoja asettaa.
- Valfrid -
...mihin P.T Kekkonen kuoli.Kuolinsyytä en ole löytänyt.
Pienen vaarattoman leikkauksen suuriin komplikaatioihin.