Ihmiset, jotka eivät

tasapainoiseen keskusteluun ovat haavoitettuja ja siksi he pilkkaavat ja ivaavat ja pyrkivät kiertämään ja kieltämään totuutta.

Tällä palstalla heitä kulkee enemmän, kuin missään muualla. He etsivät täältä itselleen jotakin, mutta he ovat niin haavoittuneita, että he eivät kykene keskusteluihin aikuisen tavoin, vaan LAPSI HEISSÄ KÄY IVAAMAAN JA PILKKAAMAAN.

Tälläiset ihmiset ovat lähimäisien mielestä vastenmielisiä, mutta meidän on muistettava, että he ovat vakavasti haavoittuneita.

"Haavoitetun sisäisen lapsen rakastaminen - paraneminen sisäisen lapsen kohtaamisen kautta

Kaikki oikeudet kuuluvat Robert Burneylle. Käännetty luvalla. Copyright Robert Burney. Translated by permission. Original texts of Robert Burney can be found at http://www.joy2meu.com.

"Kun olimme 3 tai 4 ikäisiä, emme voineet katsoa ympärillemme ja sanoa, "Isä on juoppo ja äiti on hyvin masentunut ja kauhuissaan - siksi täällä tuntuu niin kamalalta. Taidanpa hankkia itselleni oman asunnon".

Vanhempamme olivat korkeampia voimiamme. Me emme kyenneet ymmärtämään että heillä saattaisi olla ongelmia joilla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Niinpä se tuntui olevan meidän vikamme.

Suhteemme itseemme ja elämään muodostui varhaisessa lapsuudessamme. Me saimme opetusta rakkaudesta ihmisiltä jotka eivät olleet kykeneviä rakastamaan omien lapsuutensa paranemattomien haavojen takia."

"Ei ole ainoastaan vahingollista, vaan myös naurettavaa, väittää että sillä mitä tapahtui lapsuudessamme, ei olisi vaikutusta elämäämme aikuisina. Kerros kerrokselta me olemme keränneet totuuden kieltämistä, emotionaalista epärehellisyyttä, haudattuja traumoja, täyttymättömiä tarpeita, ja niin edelleen. Sydäntämme on särjetty, henkeämme haavoitettu ja mieltämme ohjelmoitu vahingollisesti. Olemme tehneet aikuisina tekemämme valinnat reagoimalla lapsuutemme haavoihin ja ohjelmointiin - elämämme on ollut haavoitettujen sisäisten lastemme sanelemaa.""
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten keskustelun avaaja näkee itsensä ja aloitusviestinsä? Oliko viesti enemmän esimerkki tasapainoisesta keskustelusta, vai pyrkimyksestä pilkkaan ja ivaan?

Äänestä

vai että sellainen "analyysi" sulla? no miksi ihmeessä sitten hellareiden parissa on kaikenlaisia entisiä murhamiehiä ja narkkareita pilvin pimein? eikö heidän menneisyytensä millään selitä heidän "hihhulointia"?

varsinkin kun tällä palstalla ihmisiä uhkaillaan helevetin tulella ja asfalttivirroilla, jos ei heti tee "parannusta". tarkoittaa siis että unohtaa oman ajattelun ja siirtyy harmaaseen massaan. ei se nyt vaan huvita. ei sitten niin pätkääkään. ei taatusti...

Äänestä

????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kykene kirjoitti:

tasapainoiseen keskusteluun ovat haavoitettuja ja siksi he pilkkaavat ja ivaavat ja pyrkivät kiertämään ja kieltämään totuutta.

Tällä palstalla heitä kulkee enemmän, kuin missään muualla. He etsivät täältä itselleen jotakin, mutta he ovat niin haavoittuneita, että he eivät kykene keskusteluihin aikuisen tavoin, vaan LAPSI HEISSÄ KÄY IVAAMAAN JA PILKKAAMAAN.

Tälläiset ihmiset ovat lähimäisien mielestä vastenmielisiä, mutta meidän on muistettava, että he ovat vakavasti haavoittuneita.

"Haavoitetun sisäisen lapsen rakastaminen - paraneminen sisäisen lapsen kohtaamisen kautta

Kaikki oikeudet kuuluvat Robert Burneylle. Käännetty luvalla. Copyright Robert Burney. Translated by permission. Original texts of Robert Burney can be found at http://www.joy2meu.com.

"Kun olimme 3 tai 4 ikäisiä, emme voineet katsoa ympärillemme ja sanoa, "Isä on juoppo ja äiti on hyvin masentunut ja kauhuissaan - siksi täällä tuntuu niin kamalalta. Taidanpa hankkia itselleni oman asunnon".

Vanhempamme olivat korkeampia voimiamme. Me emme kyenneet ymmärtämään että heillä saattaisi olla ongelmia joilla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Niinpä se tuntui olevan meidän vikamme.

Suhteemme itseemme ja elämään muodostui varhaisessa lapsuudessamme. Me saimme opetusta rakkaudesta ihmisiltä jotka eivät olleet kykeneviä rakastamaan omien lapsuutensa paranemattomien haavojen takia."

"Ei ole ainoastaan vahingollista, vaan myös naurettavaa, väittää että sillä mitä tapahtui lapsuudessamme, ei olisi vaikutusta elämäämme aikuisina. Kerros kerrokselta me olemme keränneet totuuden kieltämistä, emotionaalista epärehellisyyttä, haudattuja traumoja, täyttymättömiä tarpeita, ja niin edelleen. Sydäntämme on särjetty, henkeämme haavoitettu ja mieltämme ohjelmoitu vahingollisesti. Olemme tehneet aikuisina tekemämme valinnat reagoimalla lapsuutemme haavoihin ja ohjelmointiin - elämämme on ollut haavoitettujen sisäisten lastemme sanelemaa.""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu