HALONEN SAI TIEDON PUTININ JATKO AIKEISTA

Tarja Halonen oli ilmeisesti ensimmäinen toisen valtion päämies joka sai tiedon Putinin jatkoaikeista.

Putin on ehdolla Venäjän duumaan kansanedustajaksi ja sen myötä myös pääministeriksi. Putin on vahva pääministeri, jollaista varmaankin tarvitaan. Toivoa sopii, ettei Suomen hörhö kokoomuslaiset tyhjän puhuja ministerit pilaa Suomen mahdollisuuksia. Venäjä on Suomelle mahdollisuus. Se on haaste.

Turhaa sapelin kalistelu saisi jäärä vähemmälle ja ainakin se, että käydään kysymässä neuvoja Waahintonin äärioikeistolaiselta hallitukselta, kuten kokoomuslaiset näyttävät toistuvasti tekevän. Ovat rähmällään ja Suomi syöjiä jälleen.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liittoutumattomana maana Suomi pääsee käsiksi oleelliseen tietoon helpommin kuin NATO:n vaikutusvallattomana jäsenvaltiona.

Suomen kannattaa pysyä liittoutumattomana maana jo pelkän tiedonsaanninkin vuoksi: vihollisille ei tietoja jaella.

Äänestä

HETI OLI MULJAUTTELEMASSA SILMIÄÄN "MITEN VIELÄ PUTININ TAPAA""
Samoin kuin Bushin kanssa "miten siellä on häitä tulossa" Huonoa käytöstä vuotaa asiat julki ennenkuin asianomaiset itse tiedottavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Tarja Halonen oli ilmeisesti ensimmäinen toisen valtion päämies joka sai tiedon Putinin jatkoaikeista.

Putin on ehdolla Venäjän duumaan kansanedustajaksi ja sen myötä myös pääministeriksi. Putin on vahva pääministeri, jollaista varmaankin tarvitaan. Toivoa sopii, ettei Suomen hörhö kokoomuslaiset tyhjän puhuja ministerit pilaa Suomen mahdollisuuksia. Venäjä on Suomelle mahdollisuus. Se on haaste.

Turhaa sapelin kalistelu saisi jäärä vähemmälle ja ainakin se, että käydään kysymässä neuvoja Waahintonin äärioikeistolaiselta hallitukselta, kuten kokoomuslaiset näyttävät toistuvasti tekevän. Ovat rähmällään ja Suomi syöjiä jälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu