tahtoisin kirjoittaa burman tilanteesta ja siitä, miten samankaltaisesti me täällä toimitaan, kuten burman juntta ja sotilaat toimii. he pitävät varmasti asemaansa oikeutettuna, ovathan he sen ottaneet. Aivan kuten joskus valkoisetkin varmistivat asemansa suomessa, tappoivat punaisia, saman olisivat punaiset tehneet valkoisille, asemansa turvaamiseksi. Joku ottaa vallan ja toimii sen jälkeen asemansa suojaamiseksi ja pitävät asemaansa oikeutettuna.
yksilötasolla, katsomme muita itsemme korokkeelle nostaen, väheksyen muita.
Miten ihminen ajattelee kun on hyvän edun asemassa, kun valtaosa kansasta kärsii heidän etujensa tähden?
Kansan vaatimukset koetaan uhkana itselle ja itse silti ajatellaan omaa asemaa oikeutettuna, ansaitsen tämän eivätkä nuo ymmärrä, ovat kateellisia sun muuta. näin ajatellaan, jos asema on hyvä. Jos asema on huono, haetaan tasa-arvoa, joka kuitenkin unohtuu heti, kun on asema hyvä, alaspäin ei katsota, vaan kuikuillaan aina vain ylös, tajuamatta mitä tehdään.
se, et sotilaatkin ampuvat kansalaisiaan, johtuu osittain vallanpitäjien ja rankaisun pelosta, tai sitten vain sokeasta auktoriteetti uskosta ja oikeassa olemisesta, samalla omasta paremmuus ajattelusta, syitä on monia.
aivan samoin täällä toimitaan eri aloilla ja asemissa. vaikka voidaan toimia kirjoitetun lain mukaan, ei se silti tarkoita oikeudenmukaisuutta.
Kuinka sokea ihminen on teoilleen ja itselleen. Ja eikös teot mieltämme määritä? Mistä tuntemuksesta käsin me toimimme ja mitkä ovat motiivimme, onko se muiden etujen tai luonnon etujen vastaista? Me emme ajattele kauheasti niin, ajattelemme vain miten väistää moiset esteet, jotta saamme mitä haluamme.
Tähän voisi lisätä vaikka mitä yhtäläisyyksiä, mille täälläkin ollaan sokeita. Ollaan kyl valmiita tuomitsemaan muita siitä mitä itsekin teemme..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tyttö pohtii syntyjä syviä, vaan pääsetkö puusta pitkään kuitenkaan. Olen kaikissa vesissä sama. Sinussa olen nuori nainen, joka kohta rakastuu, ja sinun kohtalosi on suudelma Karjalaisen kaverin kanssa. Se olen minä mielestäsi varmaan, vaan annas kun kaivan sen esiin, niin tulet iloiseksi varmaan. On kokenut mies paikallaan hän, ja työskentelette kanssani, hyvässä teamissä, ja kovassa vedossa. Olemme aina asialla Suomen hyväksi, kansamme kunniaksi. Jalovaaran tyttären siunaukseksi. SALUT
jos ei, niin kirjoita lisää, ihan mielenkiintoisesti sävellät itsekin. Mutta katso ettet eksy ajatuksiisi.
Eikös se kuitenkin ole Myanmar ainakin vielä viralliselta nimeltään. Tuo vanha Burma nimitys on apinoitu kait jostain jenkkimedioista...
Maan nimi on ollut virallisestikin Burma lähes koko historiansa ajan, nimen Myanmar sille vaihtoi vasta nykyinen sotilasjuntta. Tavallinen kansa ja maan oppositio puhuvat edelleen maastaan Burmana.
Kiitos Stafrotylle hyvistä pohdiskeluista, äläkä lannistu vaikka näillä palstoilla tuntuukin olevan se ominaisuus, että aina kun joku sanoo jotain muuta kuin omaan napaansa tuijottavaa, joku älähtää siitä ja tuomitsee haihatteluksi kaikki toiveet paremmasta maailmasta. Se ei onneksi estä meitä muita silti kantamasta omia korsiamme kekoon asioiden viemiseksi parempaan suuntaan.
Tänään (ti 2.10.) on muuten Helsingissä eduskuntatalon edessä Burma-tukimielenosoitus klo 18-22.