2/6

Melkoisen perusteellisesta väännöstä huolimatta ei Raamatun sisällöllä ole vieläkään kyetty osoittamaan että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista olisi jotain yhteyttä Nebukadnessarin hulluuden seitsemään aikaan.

Vaikka tuo jo yksin romuttaa Vt-seuran väitteen vuoden 1914 raamatullisuudesta, niin lienee paikallaan osoittaa, ettei tuo ole lainkaan ainoa tapa romuttaa Vt-seuran opetus vuoden 1914 profeetallisuudesta. Siis siirtykäämme seuraavaan aiheeseen, ja kysymys kuuluukin:

Millä raamatunjakeella tai jakeilla osoitetaan, että kyseiset seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta?
7676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Millä raamatunjakeella tai jakeilla osoitetaan, että kyseiset seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta?


Mitä merkitystä sillä on, löytyykö perusteluita vai eikö löydy? Jos joku perustelee jonkun perusteltavissa olevan raamatun asian, niin sitten sanotaan että raamattu on satukirja ym Joten käytännössä ei kuitenkaan uskota löytyipä perusteluita tai ei. Miksi niitä perusteluita vaaditaan kokoajan kun kuitenkaan mitään ei uskota. Miksi kysellä jos perusteltu vastaus ei ole sen arvokkaampi kuin perustelematon?

Äänestä
  • >>Mitä merkitystä sillä on, löytyykö perusteluita vai eikö löydy?

    Ei mitään, jos asia on henkilölle merkityksetön. Minä olen yrittänyt käännyttää ihmisiä ihmisiä kyseisellä valheellisella väitteellä, samaa tapahtuu edelleen. Joku saattaa olla kiinnostunut, eikö hänellä ole oikeutta nähdä 'toista mielipidettä'?

    >>Jos joku perustelee jonkun perusteltavissa olevan raamatun asian, niin sitten sanotaan että raamattu on satukirja ym.

    Minä näen nuo kaksi asiaa aivan erilaisina. Jos Raamatun tekstisisällöstä esitetään väite, niin Raamatun alkuperällä ei ole tuohon vaikutusta. Raamatun alkuperä on aivan toisen sarjan aihe.

    >> Joten käytännössä ei kuitenkaan uskota löytyipä perusteluita tai ei.

    Kuinka niin? Jos esittämiini kysymyksiin annettaisiin raamatullinen vastaus, niin tottahan pitäisin oikeutettuna väitettä raamatunmukaisuudesta.

    >>Miksi niitä perusteluita vaaditaan kokoajan kun kuitenkaan mitään ei uskota.

    Jos valheellisilla väitteillä varustautuneina esiinnytään Ainoan Oikean Totuuden airueina ja puhutaan rehellisyyden puolesta, eikö siihen saisi puuttua? Eikö asiaa tuntemattomia ja/tai varomattomia saa varoittaa? Katsotaan mitä Vt-seura on asiasta mieltä:

    ”Kun ihmiset ovat suuressa vaarassa taholta, jota he eivät epäile, tai kun heitä johtavat harhaan ne, joita he pitävät ystävinään, niin onko heidän varoittamisensa epäystävällistä? He saattavat mieluummin olla uskomatta varoitusta. Voivatpa he loukkaantuakin siitä. Mutta vapauttaako se ketään sellaisen varoituksen antamisen moraalisesta vastuusta?” (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1974 sivu 147)

    >>Miksi kysellä jos perusteltu vastaus ei ole sen arvokkaampi kuin perustelematon?

    Ainakin minulle on perusteltu vastaus arvokkaampi kuin perustelematon, sinusta en tiedä.

    Äänestä

>>Millä raamatunjakeella tai jakeilla osoitetaan, että kyseiset seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta?

Äänestä
  • >>Olet kyseiset jakeet, joissa tämä perustellaan, lukenut lukemattomia kertoja seuran kirjallisuudesta tähän asiaan liittyen.

    Tuolloin olin valitettavasti naïvi ja helposti johdatettavissa. Nyt olen huomannut, että minua nk. stritattiin öögaan tuolloin.

    Jos keneltäkään ei jakeita löydy, niin asia on ratkaistu. Tukea ei silloin tuotu esille ja voimme piakkoin siirtyä 3/6-osioon.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Olet kyseiset jakeet, joissa tämä perustellaan, lukenut lukemattomia kertoja seuran kirjallisuudesta tähän asiaan liittyen.

    Tuolloin olin valitettavasti naïvi ja helposti johdatettavissa. Nyt olen huomannut, että minua nk. stritattiin öögaan tuolloin.

    Jos keneltäkään ei jakeita löydy, niin asia on ratkaistu. Tukea ei silloin tuotu esille ja voimme piakkoin siirtyä 3/6-osioon.

    Aika, ajat ja puoli aikaa?

    1260 päivää?

    Missä noista kerrottiin?

    Äänestä

  • 607 kirjoitti:

    Aika, ajat ja puoli aikaa?

    1260 päivää?

    Missä noista kerrottiin?

    Miksi kierrät asiaa kuin kissa kuumaa puuroa?

    Jos haluat osoittaa Raamatulla Vt-seuran näkemysten väitettyä raamatullisuutta, niin lataa jakeet jonoon, katsotaan sitten.

    Jätä kuitenkin omat ajatuksesi pois laskuista, tuossa 1/6-osiossa niitä oli liian kanssa.

    Siis Raamattua kehiin, ei itsekeksittyä päätelmää.

    Äänestä

Danielissa kerrotaan Nebukadnessarin sairaudesta, joka tekstin kirjoittajan mukaan kesti seitsemän aikaa, ajasta käytetty sana on iddan ja sanan perusmerkitys on aika tai (määrittämätön) ajanjakso ja toissijainen merkitys on vuosi. Katsotaan ensin missä merkityksessä Danielin kirjoittaja käyttää samassa tekstissään tätä iddan-sanaa ennen kuin kirjoittaja viittaa nyt käsiteltävään seitsemään aikaan (UMK):

”Kuningas vastasi ja sanoi: ’Totisesti huomaan, että te koetatte voittaa aikaa [iddan], koska olette tajunneet, että minä olen julistanut sanan. Sillä jos ette ilmoita minulle sitä unta, osananne on tämä yksi ainoa tuomio. Mutta te olette sopineet keskenänne, että puhutte edessäni valheellisen ja väärän sanan, kunnes aika [iddan] muuttuu. Kertokaa siis minulle se uni, niin tiedän, että voitte esittää sen selityksenkin.’” (Dan. 2:8, 9)

”Ja hän muuttaa aikoja [iddan] ja ajanjaksoja, poistaa kuninkaita ja asettaa kuninkaita, antaa viisautta viisaille ja tietoa tarkkanäköisyyden tunteville.” (Dan. 2:21)

”...että silloin [iddan] kun kuulette torven, huilun, sitran, kolmikulmaisen harpun, kielisoittimen, säkkipillin ja kaikenlaisten soittimien äänen, teidän tulee langeta maahan ja palvoa kultaista kuvapatsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt.” (Dan. 3:5)

”Jos olette nyt valmiit, niin että kun [iddan] kuulette torven, huilun, sitran, kolmikulmaisen harpun, kielisoittimen ja säkkipillin ja kaikenlaisten soittimien äänen, lankeatte maahan ja palvotte tekemääni kuvapatsasta, niin hyvä.” (Dan 3:15)

Koska Vt-seura on sitonut arvovaltansa monin tavoin hyvin tiukkaan tuohon vuoteen 1914, niin voisi jopa ajatella, että ajan asemesta UMK käyttäisi vuotta kyseisessä Danielin kohdassa. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka kaikkien muiden lisäysten ja muutosten rinnalla tuo sanavalinta olisi melko merkityksetön. Perusteltiinhan Kyrioksekin vaihtaminen Jehovaan ’toistaiseksi löytymättömillä todisteilla’. Vuoden käyttäminen tuossa yhteydessä ei edes olisi aivan ainutlaatuista, vaikkakin hyvin harvinaista (kts. KR1992).

Vt-seura perustelee seitsemää aikaa vuosiksi Ilmestyksen kolmella ja puolella ajalla, joka määritetään myös kuukausina. Raamattu ei yksiselitteisesti näitä aikoja yhdistä ja Vt-seuran selitysakrobatia ontuu siltä osin, että nykyään Ilmestyksen kolmea ja puolta aikaa ei kuitenkaan muunneta ’vuosi päivää kohden’ kuten seitsemän ajan kohdalla menetellään, vaan kyseessä on 3,5 vuoden pituinen ajanjakso. Kokonaan oma asiansa on, voidaanko eri aikoina ja eri olosuhteissa tallennettuja mainintoja yhdistellä mielivaltaisesti, ainakaan Raamattu ei sallaiseen rohkaise.

On myös toinen lähestymistapa, Raamatun ja historian kertoma Nebukadnessarin toiminnasta. Ala olevassa luettelossa on kiinnekohtia Nebukadnessarin hallintoon, eikä luettelo jätä vapaaksi yhtään seitsemän vuoden pituista kautta Nebukadnessarin hallinnosta:

http://www.kolumbus.fi/hextek/GTR/index.htm

Vartiotorniseura käyttää toisaalla tämän seitsemän ajan todistelussa Heselieliä, joten katsotaan mielenkiinnosta Hesekielin 39:9 (UMK), jossa mainitaan seitsemän vuotta:

”Ja Israelin kaupunkien asukkaat varmasti lähtevät liikkeelle ja sytyttävät ja tekevät tulia sotavarusteista ja pienistä kilvistä ja suurista kilvistä, jousista ja nuolista ja käsikartuista ja pistokeihäistä, ja niistä heidän on sytytettävä tulia seitsemän vuotta [shaneh].”

Tätä Raamatun mainitsemaa kirjaimellista seitsemää vuotta tulkitaan Vt-lehdessä:

”Mutta mitä tapahtuu kaikille kansoilta jääneille sotatarvikkeille? Sen vertauskuvallisen ajan pituudesta päätellen, jonka niiden palavien osien hävittäminen kestää, niiden määrä tulee olemaan suunnaton. (Hesekiel 39:8–10)” (Vartiotorni 15. elokuuta 1989 sivu 14)

Siis Raamatun kirjaimellinen vuosi onkin loppupeleissä vertauskuvallinen. Otetaan vielä yksi esimerkki, joka lienee kaikkein lähinnä sitä mitä Danielin kirjoittaja ajatteli Nebukadnessarin seitsemän ajan kohdalla. Danielissa kerrotaan, tavanomaisesta seisemän kertaa kuumemmasta pätsistä. Tuon aikuiset mittausmenetelmät ja mitta-asteikot tuntien onkin järkevämpää selittää asia tällä tavalla:

”....tällä kertaa hän suojeli ihmeen avulla heitä liekeiltä, kun heidät oli heitetty äärimmilleen kuumennettuun pätsiin. (Daniel 3:1–30.)” (Vartiotorni 1. lokakuuta 1999 sivu 30)

Raamattu ei siis tue Vt-seuran väitettä kirjaimellisista vuosista, joten myös kirjaimellisten vuosien hylkääminen heittää profeetallisen vuoden 1914 romukoppaan.

Se, oliko Nebukadnessar koskaan Danielin mainitsemalla tavalla sairas on oma kysymyksensä, pitäydyn nyt ainoastaan Vt-seuran väitteessä vuoden 1914 raamatullisuudesta. Tässä vielä nuo kaksi sanaa.

Iddan:

http://cf.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H05732&Version=kjv

Shaneh:

http://cf.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H08141&Version=kjv

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Markku_Meilo kirjoitti:

Melkoisen perusteellisesta väännöstä huolimatta ei Raamatun sisällöllä ole vieläkään kyetty osoittamaan että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista olisi jotain yhteyttä Nebukadnessarin hulluuden seitsemään aikaan.

Vaikka tuo jo yksin romuttaa Vt-seuran väitteen vuoden 1914 raamatullisuudesta, niin lienee paikallaan osoittaa, ettei tuo ole lainkaan ainoa tapa romuttaa Vt-seuran opetus vuoden 1914 profeetallisuudesta. Siis siirtykäämme seuraavaan aiheeseen, ja kysymys kuuluukin:

Millä raamatunjakeella tai jakeilla osoitetaan, että kyseiset seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu