Kuka tämä PROFEETTTAA!!!!! oikein on?
Tahtoisin vain nöyrästi ilmaista asiani, että juuri kaltaisesi sai uskoni tukahtumaan. En tiedä miksi, en vain pystynyt omaksumaan kymmeniä eri näkemyksiä ja ihmeellisiä kannannottoja asioista. Toinen asia mikä minua alkoi vaivaamaan uskossa ollessani, oli mielenterveys. Kesti kauan palautua siitä shokista ja niistä traumoista joita sain.
Olin helluntaiseurakunnassa, kävin 3:ssa eri seurakunnassa ja jokaisessa oli jotain erillaista ja niin poikkeavaa. Toinen seurakunta sanoi kaatuilut, naurukohtaukset ja suggestion piirteitä omaavia tapahtumia tulevan saatanasta. Ja taas toisessa paikassa (jossa näitä harrastettiin, puhuttiin niiden tulevan siunauksena).
Kuitenkin se sama rakkaus, läheisyys ja usko oli kaikissa näissä kolmessa paikassa, mutta vain eroteltuna sen pystyi havaitsemaan. Kokonaisuutena kaikki olivat ristiriidoissa.
Tämän jälkeen kadotin uskon seurakuntaan, sen jälkeen kadotin uskovat ystäväni. Siitä seurasi sitten lopullinen uskon tukahtuminen ja sen "traumoista" selviytyminen. Olin todella hukassa, ja sen näkivät ja kokivat ne ihmiset jotka olivat aina rinnallani olleet. Ne ihmiset jotka eivät "maalanneet saatanaa" joka paikkaan.
Uskoonpalaaminen minulle tuntuu nykyään lähes mahdottomalta, kuinka tuhota kaikki ajatukset päästäni`? Kaikki keräämäni tieto aivoissa on ja säilyy, ja pelkästään sana helluntailaisuus saa ne kaikki palautumaan takaisin. Ennen hll seurakuntaan menoani omasi sen onnellisen lapsen uskon, 1kk seurakunnassa ja minua alkoi ahdistamaan.
Eniten minua ahdisti se, että yhtäkkiä elämä täällä maapallolla muuttui merkittömäksi, piinaavaksi. Minua ahdisti se, että kun kaverini kuolevat pois, he käryävät helvetissä ja samalla itse pitäisi viettää ikuinen onnellisuus taivaassa . Jopa eräässä seurakunnassa tälle naurettiin ilveellä: "olemme voittajia, me kärsimme nyt, mutta uskosta osattomat kärsivätkin ikuisesti".
Minua ahdisti se, että elämä mihin keskitytään tapahtuu vasta kun kuolen pois. Sekin minua ahdisti, että tämä ei ätä perinnöksi muille muuta kuin raamatun ja tuhoon tuomitun planeetan. (jota hyvällä kulutusvauhdilla tuhoamme vain lisää, sen enempää sitä miettimättä)
Ei ole minulla paluuta lapsen uskoon, ja "oikeassa" uskossa ei kestä mielenterveys ja haluaa kuolla pois.
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Tahtoisin vain nöyrästi ilmaista asiani, että juuri kaltaisesi sai uskoni tukahtumaan. En tiedä miksi, en vain pystynyt omaksumaan kymmeniä eri näkemyksiä ja ihmeellisiä kannannottoja asioista. Toinen asia mikä minua alkoi vaivaamaan uskossa ollessani, oli mielenterveys. Kesti kauan palautua siitä shokista ja niistä traumoista joita sain.
Olin helluntaiseurakunnassa, kävin 3:ssa eri seurakunnassa ja jokaisessa oli jotain erillaista ja niin poikkeavaa. Toinen seurakunta sanoi kaatuilut, naurukohtaukset ja suggestion piirteitä omaavia tapahtumia tulevan saatanasta. Ja taas toisessa paikassa (jossa näitä harrastettiin, puhuttiin niiden tulevan siunauksena).
Kuitenkin se sama rakkaus, läheisyys ja usko oli kaikissa näissä kolmessa paikassa, mutta vain eroteltuna sen pystyi havaitsemaan. Kokonaisuutena kaikki olivat ristiriidoissa.
Tämän jälkeen kadotin uskon seurakuntaan, sen jälkeen kadotin uskovat ystäväni. Siitä seurasi sitten lopullinen uskon tukahtuminen ja sen "traumoista" selviytyminen. Olin todella hukassa, ja sen näkivät ja kokivat ne ihmiset jotka olivat aina rinnallani olleet. Ne ihmiset jotka eivät "maalanneet saatanaa" joka paikkaan.
Uskoonpalaaminen minulle tuntuu nykyään lähes mahdottomalta, kuinka tuhota kaikki ajatukset päästäni`? Kaikki keräämäni tieto aivoissa on ja säilyy, ja pelkästään sana helluntailaisuus saa ne kaikki palautumaan takaisin. Ennen hll seurakuntaan menoani omasi sen onnellisen lapsen uskon, 1kk seurakunnassa ja minua alkoi ahdistamaan.
Eniten minua ahdisti se, että yhtäkkiä elämä täällä maapallolla muuttui merkittömäksi, piinaavaksi. Minua ahdisti se, että kun kaverini kuolevat pois, he käryävät helvetissä ja samalla itse pitäisi viettää ikuinen onnellisuus taivaassa . Jopa eräässä seurakunnassa tälle naurettiin ilveellä: "olemme voittajia, me kärsimme nyt, mutta uskosta osattomat kärsivätkin ikuisesti".
Minua ahdisti se, että elämä mihin keskitytään tapahtuu vasta kun kuolen pois. Sekin minua ahdisti, että tämä ei ätä perinnöksi muille muuta kuin raamatun ja tuhoon tuomitun planeetan. (jota hyvällä kulutusvauhdilla tuhoamme vain lisää, sen enempää sitä miettimättä)
Ei ole minulla paluuta lapsen uskoon, ja "oikeassa" uskossa ei kestä mielenterveys ja haluaa kuolla pois.
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Vastaukset 17
Vanhimmat
mutta me kaikki uskovaiset koemme tuota, eli joudumme suodattamaan hyvän ja pahan väliltä, eli ottamaan sen mikä on hyvää ja hylkäämään sen, mikä on pahaa.
Aikanani, kun olin nuori uskovainen jouduin usein kummastelemaan ns. uskovaisten rakkaudettomuutta heitä kohtaan, joiden usko ei täyttänyt niitä kriteerejä, joihin he olivat tottuneet.
Myöhemmin olen käsittänyt, että heidän uskonsa ei riittänyt rakkauteen, koska he suojelivat itse itseään vääriltä opeilta sen ymmärryksen mukaan, mikä heistä oli väärää ja näin menettivät mahdollisuuden rakkauteen ja energiaan, minkä rakkaus antaa. He siis eivät luottaneet Jumalan suojelukseen, vaan suojelivat itse itseään ja tälläisiä on tälläkin palstalla monia. Heitä ei usko ole synnyttänyt rakastaviksi ja vapaiksi, eli uusiksi.
Koska sain uudesti syntymisen, niin sain myöskin Pyhän Hengen ja tämä Henki johdatti minua uskossa kaiken keskelläkin, melskeissä ja hankaluuksissa ja johdatti minut jopa poissa sieltä, missä ei rakkautta ollut, eli seurakunnasta jossa olin ollut muutaman vuoden ja johdatti minulle uudet uskonystävät, joiden kanssa olen saanut kasvaa todella kauan tällä tiellä.
Jeesus varjelee omansa ja siksi meidän ei tarvitse ihmisten takia, olivat he uskovaisia tai uskottomia, uskoamme hyljätä.
Jeesus todella elää ja sinun kannattaa puhua Hänelle, että Hän antaa sinulle uskon ja uudesti syntymisen. Meillä ei ole mitään peljättävää, sillä meitä ei hyljätä koskaan Jumalan puolelta, jos emme itse hylkää Häntä.
Totuus tekee todella vapaaksi ja vie kaiken pelon poissa ja jos sinulle on jäänyt pelkoja, niin saat muistaa, että ne eivät ole Jeesuksen vaikuttamia, vaan ovat lihasta lihaan kylvettyjä ja täydellinen rakkaus, joka on Jeesus karkoittaa pelon poissa.
Todellinen usko on vapaata ja rakkaudellista ja rauha on vallitseva olotila.
>>Todellinen usko on vapaata ja rakkaudellista ja rauha on vallitseva olotila.
niin tietäisit, että Hän antaa meille viisauden, eli aivomme ovat käytössä ja saamme käyttää niitä viisaasti ja siksi onnistumme elämässämme.
Saa käyttää viisaasti, kunhan ei kyseenalaista uskonasioita?
Tietysti paljon helpommalla pääsee, kun uskoo sokeasti kaiken uskontoon liittyvan kirjoittelun ja julistamisen.
Elämässä onnistuu kyllä ilman jumalanpalvontaakin.
Pitää vain uskoa ITSEENSÄ!
Kokeile vaikka.
Tunne kuka olet maallisesti ja sielullisesti, niin olet valaistunut Luojan Liiton ja sen Ehtojen mukaisesti, ja tunnet kuka on kanssasi.
http://kivi.suomalaiset.org/suomalaiskirje.pl?nayta=etusivu
antoi Sinulle, 'hämmästynyt.edelleen', hyviä neuvoja. Olen samaa mieltä. Pidä vain se minkä näet ja tunnet sisimmässäsi oikeaksi, sillä "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi" eli oikeamieliseksi, [Room. 10:10].
Gal. 1:7
"Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia".
[Ap. t. 15:1; 2. Kor. 11:4]
Saakoon elävän Jumalan armo ja rakkaus ohjata elämäsi täyteen uskon varmuuteen! Monet sanovat minustakin:
Psalmit 3
2 (3:3) "Monet sanovat minusta: »Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa». Sela.
3 (3:4) Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni.
4 (3:5) Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa. Sela.
5 (3:6) Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee.
6 (3:7) En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan.
7 (3:8) Nouse, Herra, pelasta minut, minun Jumalani! Sillä sinä lyöt poskelle kaikkia minun vihollisiani, sinä murskaat jumalattomain hampaat.
8 (3:9) Herrassa on pelastus; sinun siunauksesi tulkoon sinun kansallesi. Sela".
Ja yrität syyllistää muita seurakuntalaisia.Raamattu puhuu kaltaisistasi kohtalonsa nurkujista.En sano,että jäisit tuohon tilaan,monet meistä ovat olleet tuossa tilassa.Itsekin olin nuoruudessani ennen uskoon tuloa.Vai saivat kaltaiseni sinut tuohon tilaan,tuskinpa vain.Omaa epäuskoasi sinä vain yrität syyllistää Jumalasi edessä muita ihmisiä.Tee parannus ja nöyrry.sinä tunnet Jumalan sanan:"Te eksytte,koska te ette tunne kirjoituksia".Sen lisäksi Sana sanoo:"Tulee aika,jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,vaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia".sinä kaipaisit pään silitystä ihmisiltä,eikö niin?Kuitenkin sinä itse saat haukkua muita,niin paljon kuin tahdot.ei ihme,että Herra järjesti sinut hetkellisesti syrjään.Tee parannus.aamen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
sinulta, mutta toisaalta vähän vastuutonkin siinä mielessä, että meidän tulee rakastaa lähimäistä niin, kuin itseämme ja tämä rakas lähimäinen kärsii. Hän kertoo kärsivänsä psyykeltään. Vaikka kerrot totuutta ja aivan aiheellisestikin suutut kohtaasi esitetettyä arvostelua, niin ota kuitenkin Jeesuksesta tässäkin tilanteessa malli, eli särkynyttä ruokoa Hän ei murra. Älkäämme olko niin lihamme perään, että arvostelut saisivat meidät loukatuksi, vaan ottakaamme kokonaistilanne huomioon ja jos lähimäinen, joka kärsii on sen meille kertonut, niin ymmärtäkäämme, että kärsimys tuo toivottomuutta ja toivottomuus pahaa mieltä jota ihminen pyrkii johonkin purkamaan.
Rakkaus ja aina vain rakkaus. Posken kääntäminen uudelleen ja uudelleen, siinä on salaisuu, joka tekee meistä taivastien kirkkaudessa kulkevia niin, että saamme loistaa kirkkaina valoina pimeyden keskellä eläville.
opetukset ja kirjoitukset pelottavat monia heikompia uskovia. Mutta kaikille uskovaisille tiedoksi, että Jumala ei ole asettanut tällaista profeettaa, vaan hän on itse itsensä ylentänyt tuohon tehtävään. Julistus on harhaista omia haihattelujaan esille tuovaa.
Juuri tämänkaltainen tuomitseminen sai minut pökerykssiin. Minä tein virikkeen nimelläsi, sinäkin vastasit tuomitsemalla. En tiedä, kumpi meistä oli pahempi.
Epäuskoani yritettiin selvittää seurakunnin voimin, mutta kun kokoajan sai kuulla siitä, että saatana kuiskii jatkuvasti korvaani.. voitte alkaa arvaamaan oloni.
Loppujen lopuksi minulla oli saatanat unissa, enkä tuntunut saamaan apua mistään. Edes ylhäältä. Tätä jatkui kauan, kuulemma minua koetellaan. En läpäissyt testiä, en kelvannut Jumalalle, vaikka kaiken epäuskon poistaa halusin.
Yksi on tämä:"Lyö rehentelijää,se on hänelle opiksi".En todellakaan ala koskaan silittämään ihmisessä asuvan himon ja synnin päätä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kerropa minulle,kuka tuon kaiken sinulle on kertonut,Jumalako?
En minä ole sinua tuominnut.Sana tuomitsee sinut jo sitä ennen.Ei uskovaisen elämä ole vain sitä,että kaikki on aina vaan mukavaa.Ota myöskin vastuu itsestäsi.Ei sinua ole kohdannut mikään muu kuin inhimillinen kiusaus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
jep jep, inhimillinen kiusaus. En nyt ala henkilökohtaisuuksiin menemään, mutta jos viimeisen 12 vuoden aikana kokemani "kokemukset" ovat kaikki inhimillisiä, niin annampa olla.
sinut. Eivät ole Jumalan Sanan mukaisia kirjoituksia ja opetuksia. Monille heikkouskoisille ovat varmasti kauhistuksia, nuo kirjoitelmasi. He kun eivät ole vielä juurtuneet Sanan kalliolle erottaakseen oikean väärästä! Ei minulle tarvitse Jumalan mitään kertoa, kun jo selvä Raamtun tuntemus osoittaa opetuksiesi olevan harhaa!
pois Jeesuksen luota. Sinua on kohdannut mitä ilmeisemmin suuret vaikeudet ja ahdistukset. Et ole saanut ilmiselvästi tukea muilta uskovaksi itseään kutsuvilta. Päin vastoin ehken sinua on vaan lyöty ja kiusattu ja kaikin tavoin sanottu sinun olevan synnissä ja Jumalan rankaisevan sinua. Näinhän ei asian tarvitse suinkaan olla! Jumala on armahtavainen, rakkaudellinen ! Hän ei tuomistse sinua. Vaikka olisit langennutkin, niin sinulla on etuoikeus palata takaisin Hänen luoksensa. Jeesus rakastaa sinua yhä, eikä missään tapauksessa kiusaa sinua! Rakastavan Taivaallisen Isän helmaan!
Kun voisin unohtaa tapahtuneet ja palata siihen hetkeen, kun pystyin sydämestäni vielä uskoa. Tunteeni oli ainoa asia jolla sain pidettyä mieleni riitantumasta uskon kanssa. Kun se tunne murtui, tuntui että kaikki lukemani "tieto" tästä maailmasta tuli esiin ja se tuntui lopulliselta naulalta arkussa.
Toisaalta joskus mietin, olinko uskossani liian itsekäs, toivoinko jotain liikaa? Pyysinkö liikaa ja petyin kun en saanutkaan mielestäni tarpeeksi.
Tästä kaikesta on jo paljon aikaa, luonto on paikannut sitä tyhjiötä, joka jäi uskon menetyksen jälkeen. Absoluuttista rauhaa se ei minulle anna, mutta toimii paremmin kuin päihteet tai tämän yhteiskunnan raju meno päin honkia. (en siis koskaan ole kuitenkaan halunnut olla mikään menestyjä)
Kuitenkin pyydän yhtä asiaa, ettei tunteeni Jumalaa kohtaa kääntyisi vihaksi, vaikka aloituksestani päätellen niin on jo päässyt käymään. Hmm, on nämä vähän hankalia.