elämästämme. Tällä lauseella viittaan alempana olevaan viestiin, jossa vakuteellaan, että uskovainen ei ota vastuuta elämästään.
Me otamme vastuun varmasti ja luultavasti enemmän, kuin muut itsestämme ja elämästämme, sillä meidän tehtävämme on VALVOA itseämme, että synti ei pääse meihin pesää tekemään.
Me otamme vastuun myös lähimäisistämme ja varomme, että emme loukkaa heitä ja tee mitään väärää heitä kohtaan.
Alempana viestissä syytetään Paavalia harhauskon levittäjäksi, kuten niin usein tuota saa näillä palstoilla lukea.
Paavali oli Jeesuksen Itsensä valjastama ja toi juuri sitä samaa tietoa ja uskoa, minkä Jumala on meille lahjoittanut, jos tahdomme.
Jeesus tuli puolestamme UHRIKSI ja sen kertoo meille Paavali, josta häntä myös syytetään, mutta koska Jeesus Itse sen jo aikaisemmin meille kertoo, niin me tiedämme, että se on totta. Jumala ilmoittaa antavansa Poikansa puolestamme UHRIKSI ja näin sovittavansa meidät Itsensä kanssa ja se on toteutunut.
Emme usko mihin sattuu ja Paavali ei puhu mitä sattuu, vaan me uskomme Pyhän Hengen sinetöimään Sanaan, joka on täydellisen totta ja johon yksikään uudesti syntymätön ei kykene uskomaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja siinä ominaisuudessa vähintään yhtä erehtyväinen kuin kuka tahansa meistä, vaikkakin todennäköisesti vilpittömästi pyrki totuudellisuuteen. Ei pidä tehdä Paavalista Jumalaa ja vedota Paavalin sanoihin, kun jostakin keskustellaan. Kymmenen käskyä on se pohja, siihen älköön sotkeko Paavalin - tai kenenkään muidenkaan - omia tulkintoja lisukkeiksi!
olivat Mooseksen tekoa. Hän sanoi niiden olevan jumalalta, jotta ihmiset tottelisivat paremmin. Samaa konstia ovat käyttäneet muutkin entisajan lainlaatijat kuten Hammurabi.
Mukavaahan se on, että ihmiset osaavat keksiä viisaita lakeja aivan itse.
kirkkolainen ja siltä pohjalta on ymmärrettävää, että et tunne Pyhän Hengen VOIMAA ja vaikutusta.
Paavali ei kirjoittanut itsestään, vaan Jeesus vaikutti hänet kirjoittamaan Hengestään.
Yhäkö kirkossa on tuo suuri lankeemus, että siellä ei opeteta, että uudesti syntyminen Vedestä ja Hengestä on välttämätön jotta pääsee Jumalan valtakuntaan.
Se ei takoita vesikastetta, vaan se tarkoittaa Jumalan Sanasta=Jeesus ja Pyhästä Hengestä= Sanan todistaja ja sinetöijä, syntymistä.
Yksinkertaisesti ihmisen on synnyttävä Jumalasta, jotta voi päästä Hänen valtakuntaansa, muut jäävät ulkopuolelle.
tänään ovat, eli mistä ne otetaan aikanaan esille ne kaksi kivitaulua, joihin Jumala omalla sormellaan kirjoitti käskyt? Jos osaat tuohon vastata, niin ehkäpä teet parannuksen ja saat VOIMAN uskoa noihin käskyihin.
Se mitä mieltä jotkut ovat on aika yhden tekevää.
Raamattu on kokonainen ja sieltä ilmenee paljon asioita.
Jotkut ei uskalla lukea Raamattua ,vaan haluavat mitätöidä sen osia siksi, että heillä itsellään on ongelma.
Raamattu ei ole ongelma.
Se ihminen on ongelma itsensä kanssa joka sitä ei hyväksy.
Ongelmaisia on jonkun verran ( ei paljoa) , mutta kuten tiedämme , niin ongelmaiset huutavat lujasti ja antavat kuvan että heitä olisi runsaammin.
Suomen kansa on fiksua kansaa.
Katso kadulla ketkä pitävät ääntä.
Valtaosa ihmisistä ei, mutta ne muutamat kyllä jolla jokin ratas naksuttaa tyhjää .. tai muuten kirskuu epävireisenä.
Älä siis ota vakavasti näitä kirjoituksia täällä, sillä miettimällä hetken, että millainen ihminen kirjoittaa mitäkin.. niin voit heivata kahjot sivuun elämästäsi.
Niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Pienen pieni joukko, joka ei edes ymmärrä ,että mistä oikeasti puhuu.
Usein jopa purkavat omaa pahaa oloaan sinne, missä joku edes kuuntelisi.
Tyhjää ei vaan kannata kuunnella, sillä siinä ei ole mitään sisältöä :)
oli mies paikallaan, vaikka ei omasta miehisestä voimastaan opettanutkaan, vaan opetti Jumalan Voimasta.
Jeesus Itse valjasti Paavalin tehtävään ja kertoi edeltä, että Paavali tulee kärsimään Hänen nimensä tähden paljon. Jos Paavali olisi vielä täällä, missä kärsimystä syntyy, niin hänen kärsimyksensä olisi suurta noiden epäuskoisten kanssa, joita on enemmän ja enemmän.
Paavali kuitenkin kestäisi kärsimyksen yhtä hyvin, kuin kesti silloin, kun oli täällä. Usko antaa voiman kärsiäkin ja senkin ihminen kykenee tekemään ilolla. Eikö olekin ihmeellistä, että ihminen saa Jumalalta VOIMAN, kestää ja sietää paljon ja vielä kaiken lisäksi ilolla.