Nooasta

Miks helvetissä muuten pitää upottaa kaikki maailman ihmiset, kasvit ja eläimet veteen...? Eikö luulis olevan helpompaa ihan vaan sanoa simpsalapimpsala ja lahdata kerralla kaikki muut ihmiset, Nooan kavereita lukuunottamatta?

Ei sitä tavallisella järjellä tuotakaan oikein ymmärrä.
121079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sen takia, kun aluksi oli ukko Utnapishtim...

Äänestä

Sinulla ei ole draamatiikan tajua.
Jos kaikki syntiensä tähden kuolemaan vihityt aikuiset, lapset ja imeväiset olisivat vain *zädäm* kuolleet, niin sehän olisi ollut draamallisesti hyvin lattea vaihtoehto. Vähän kuin Titanic olisi vain räjähtänyt päreiksi, ilman hitaasti vajoavan laivan kannella soittavaa orkesteria ja ihmisten epätoivoista kamppailua jne. Ei siitä oscar-elokuvaa olisi saanut aikaan.

Järjestäessään vedenpaisumuksen Jahve saattoi seurata kun esimerkiksi joku äiti imeväisen lapsensa kanssa yritti sinnitellä jossain tukinkappaleessa kiinni tunti tai ehkä jopa päivä-tolkulla, kunnes tuon syntisen porton voimat hiipuivat ja hän vajosi yhdessä kuoleman ansainneen lapsensa kanssa synkkään veteen...

Niin kaunista ja niin oikeudenmukaista...

Äänestä
  • näkökulman kanssa kun saisi kunnon käsikirjoituksen ja vaikkapa Spielbergin ohjaamaan, niin a vot, olisi hyvä hyvä elokuva tiedossa. Mutta mitä siihen sanoisi G.W.Bush?

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    näkökulman kanssa kun saisi kunnon käsikirjoituksen ja vaikkapa Spielbergin ohjaamaan, niin a vot, olisi hyvä hyvä elokuva tiedossa. Mutta mitä siihen sanoisi G.W.Bush?

    Tarinassa ole muutenkaan mitään järkeä.
    Oletetaan että olet nyt samassa tilanteessa kuin nooa. Eli pitäisi rakentaa laiva johon mahtuu pari kaikkia mailman eläimiä ja ruuat niille.

    Se että saisit laivanrakennettu on täysin mahdotonta vaikka alus olisi vai silja aluksen kokoinen mihin ne ei mahdu.jo pelkän ruuan hankkiminen olisi mahdotonta koska se pilaantuu paluu matkalla laivalle. esim koallat syö vain Eukalyptuksen lehtiä.Se että hakisit vain pelkät suomen eläimet olisi mahdotonta puhumatta kaan kaikista mailman eläimistä.Kaikille eläimiile pitäis keksiä pyydykset ym.
    Oikeasti Miljoonat ihmiset uskoo tähän Aaaaargh!
    Kuinka todennäköistä että tarina on tosi?(samalla menee myös raamattun toden peräisyys)Niinpä suunnilleen yhtätodennäköistä on arvata täsmälleen oikein montako kiven jyvää on saharassa.

    Äänestä

  • Sulovasara kirjoitti:

    sillekin, miten dinot mahtuivat arkkiin. No. Nehän tuotiin munina, tietenkin - typerykset.

    Mutta kuka sitten hautoi nuo munat pikku dinoiksi? Ilmeisesti Ukko Nooalla oli iso hautomo keinovaloineen, koska monta muutakin munaa piti hautoa.

    Kaikki Raamatun ihmellisyydet on selitettävissä, kun kunnon kreationisti päästetään irti.

    Äänestä

  • kuultiin selitys kirjoitti:

    "Mutta kuka sitten hautoi nuo munat pikku dinoiksi?"

    Kerkisivätkö kuoriutumaan ennenkuin vesi laski? Ei kait dinotkaan viettäneet vuotta munan sisällä?

    Raamatusta muuten saamme lukea 1.Moos.8:8-11 :
    "8 Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta, 9 mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan pinnan. Ja hän ojensi kätensä ja otti kyyhkysen luokseen arkkiin. 10 Hän odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti kyyhkysen uudelleen arkista. 11 Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä."

    ..että oliivipuu pompsahti vietettyään liki vuoden veden alla viikossa veden pinnalle ja tuotti viikossa myös lehden.

    Mutta niin oli maailma ihmeellinen tuolloin, kasvit eivät siitä kärsineet mitenkään - vaikka sedimentit mylläsivät maanpinnan uuteen malliin - entäs vesieläimet? Hukkuivat kukin omiin kerroksiinsa eikä lainkaan sekaisin kaikkien muiden eläinten kanssa.

    On tämä fund.kreationistinen geologia ihmeellistä!

    Osa dinojen munista selvisi toki niiden kennovalolaitteiden takia. Toisten dinojen hiljainen katoaminen selittynee myös sillä,
    että välillä Nooan piti paistaa isoja munakkaita. Olihan Nooan TallinkSiljaArkissa mieletön määrä porukkaa ruokittavana ja päivällisvuorot oli pakko jakaa useampaan kattaukseen.

    Kreationistien mielikuvitukselliset ja uskomattoman sekavat selitykset jaksaa aina hämmästyttää.

    Eläköön biologit, geneetikot, Darwin ja evoluutio \o/

    Äänestä

  • MeduusaTyttö kirjoitti:

    Miten voit sanoa noin hävyttömästi ja pilkata Jumalaa? Sinä, joka et voi tietää asiasta mitään!
    Häpeäisit!

    Äänestä

  • jos et tiedä mitään asiasta! kirjoitti:

    Mistä lähtien kreationistit ovat sama kuin Jumala?

    Häpeäisit itse!

    Äänestä

  • jos et tiedä mitään asiasta! kirjoitti:

    Miten voit sanoa noin hävyttömästi ja pilkata Jumalaa? Sinä, joka et voi tietää asiasta mitään!
    Häpeäisit!

    Eihän jumala niitä munakkaita paistanut, vaan todennäköisimmin Nooan vaimo ja poikien vaimot.

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    "Mutta kuka sitten hautoi nuo munat pikku dinoiksi?"

    Kerkisivätkö kuoriutumaan ennenkuin vesi laski? Ei kait dinotkaan viettäneet vuotta munan sisällä?

    Raamatusta muuten saamme lukea 1.Moos.8:8-11 :
    "8 Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta, 9 mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan pinnan. Ja hän ojensi kätensä ja otti kyyhkysen luokseen arkkiin. 10 Hän odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti kyyhkysen uudelleen arkista. 11 Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä."

    ..että oliivipuu pompsahti vietettyään liki vuoden veden alla viikossa veden pinnalle ja tuotti viikossa myös lehden.

    Mutta niin oli maailma ihmeellinen tuolloin, kasvit eivät siitä kärsineet mitenkään - vaikka sedimentit mylläsivät maanpinnan uuteen malliin - entäs vesieläimet? Hukkuivat kukin omiin kerroksiinsa eikä lainkaan sekaisin kaikkien muiden eläinten kanssa.

    On tämä fund.kreationistinen geologia ihmeellistä!

    Jos ajatellaan ihan arkin kuutiometrejä, niin dinot tuskin olivat suurin ongelma. Nyt ihan pieni kysymys, johon toivon ystävällisesti vastausta asiansa osaavilta kreationisteilta: miten bakteerit ja virukset mahtuivat arkkiin? Niiden lajien biomassa on huikeasti paljon suurempi kuin nisäkkäiden yhteensä. (Voidaan ottaa huomioon sekin, että niitä ei tarvita kahta/laji suvuttoman lisääntymisen vuoksi.) Entä hyönteiset, lajeja tunnetaan Suomestakin n. 26000, tropiikissa lajimäärä lienee kuusi-seitsemännumeroinen luku. Enkä ole oikein ymmärtänyt sitäkään miten kasvit pelastettiin. Ainoastaan Suomen karussa ilmastossa kasvaa n. 1000 sammallajia. Itiöinä tietysti menisi, mutta esim. jo 3600 tunnetun palmulajin siemenet vievät paljon tilaa. Jos raamattu on otettava kirjaimellisesti totuutena (kuten esim. 6 luomispäivän osalta), miten nämä kaikki mahtuivat arkkiin joka oli kooltaan 300X50X30 kyynärää l. 150 x 25 x 15 m? Tilavuuden pitäisi olla käsite, josta keskustelun eri osapuolet ovat varmaan samaa mieltä.

    Äänestä

ei näitä keskusteluja käytäisi. Koska silloin olisi jotain näyttöä simpsalapimsaalasta ja kaikki palvoisivat sitä iihan kynpillä. Tunnetustihan simpsalapimsalahan ei wörki, joten maallinen tapahtuma jonkun taikauskoisen heimon keskuudessa on saanut siivet ja juttu paisunut simsaalapimsaala legendaksi. Ihmiset pitävät legendaarisesta, ei siinä mitään.

-s i v u l l i n e n u h r i -

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nimimerkki kirjoitti:

Miks helvetissä muuten pitää upottaa kaikki maailman ihmiset, kasvit ja eläimet veteen...? Eikö luulis olevan helpompaa ihan vaan sanoa simpsalapimpsala ja lahdata kerralla kaikki muut ihmiset, Nooan kavereita lukuunottamatta?

Ei sitä tavallisella järjellä tuotakaan oikein ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu