Vuoden 600 eKr paikkeilla juutalaiset omaksuivat seitsenpäiväisen viikon. Israelin kansa oli vankeudessa Babyloniassa ja sai sieltä vaikutteita ajanlaskuunsa. Seitsenpäiväinen viikko sopi yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa – tai luomiskertomus kirjoitettiin sopimaan yhteen seitsenpäiväisen viikon kanssa. Oli miten oli, juutalaisilla joka seitsemäs päivä oli omistettu levolle ja rukouksille. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina kristityt omaksuivat juutalaisten jatkuvasti toistuvan viikon ja hyväksyivät vähitellen, tosin vastahakoisesti, päiville niiden roomalaiset, pakanalliset nimet.
Vanhoille suomalaisille kuukausi merkitsi todellista kuun vaiheiden kiertoa eikä nykyistä keinotekoista 30 tai 31 päivän jaksoa. Kuukauden pituutena he eivät kuitenkaan pitäneet todellista 29 1/2 päivää, vaan noin 28 päivää. Tämä on helposti ymmärrettävää, jos ajattelee miten kuun vaiheet oikeastaan näkyvät.
Noin seitsemässä päivässä kuu kasvaa ensimmäiseksi neljännekseksi, jälleen seitsemässä päivässä täydeksi kuuksi, taas seitsemässä päivässä pienenee viimeiseksi neljännekseksi, ja kun viimeiset seitsemän päivää ovat kuluneet, ohut kuun sirppi katoaa auringon hehkuun.
Kuukauden päätyttyä oli vuorokausi tai kaksi tyhjää aikaa, joka ei kuulunut mihinkään kuukauteen, ennen kuin ohut kuunsirppi auringon toisella puolella taas kertoi seuraavan kuukauden alkavan. Ennen kuin eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomeen keskiajalla, oli viikkoihin perustuva ajanlasku kuitenkin jo irronnut oikeista kuun vaiheista. Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.
Miten ns. tyhjät päivät huomioitiin sapatinvietossa?
Vanhoille suomalaisille kuukausi merkitsi todellista kuun vaiheiden kiertoa eikä nykyistä keinotekoista 30 tai 31 päivän jaksoa. Kuukauden pituutena he eivät kuitenkaan pitäneet todellista 29 1/2 päivää, vaan noin 28 päivää. Tämä on helposti ymmärrettävää, jos ajattelee miten kuun vaiheet oikeastaan näkyvät.
Noin seitsemässä päivässä kuu kasvaa ensimmäiseksi neljännekseksi, jälleen seitsemässä päivässä täydeksi kuuksi, taas seitsemässä päivässä pienenee viimeiseksi neljännekseksi, ja kun viimeiset seitsemän päivää ovat kuluneet, ohut kuun sirppi katoaa auringon hehkuun.
Kuukauden päätyttyä oli vuorokausi tai kaksi tyhjää aikaa, joka ei kuulunut mihinkään kuukauteen, ennen kuin ohut kuunsirppi auringon toisella puolella taas kertoi seuraavan kuukauden alkavan. Ennen kuin eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomeen keskiajalla, oli viikkoihin perustuva ajanlasku kuitenkin jo irronnut oikeista kuun vaiheista. Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.
Miten ns. tyhjät päivät huomioitiin sapatinvietossa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
seitsenpäiväisen viikon sapatilla varustettuna kansalleen, kun Hän pelasti se Egyptin orjuudesta n. 1446 eKr. Olet eksynyt näihin historialliskriittisen hölynpölynhöpöttäjien evoluutioteorioihin, joilla ei ole mitään tekemistä historiallisten faktojen kanssa.
Otappas kuule kalenteri kouraasi ja lue, niin seitsenpäiväinen viikkorytmi ei muutu mitenkään vaikka karkausvuonna on 29 päivää helmikuussa.
""Seitsenpäiväisiä viikkoja laskettiin peräkkäin eikä enää jätetty uudenkuun aikaan tyhjiä päiviä.""
Liittyykö tämä jotenkin karkausvuoteen?
Miksi sitä 1446 eKr annettua kalenteria ei sitten käytetty?
Vaikuttiko se mitään, että juutalaiset kopioivat ajanlaskunsa n. 600 eKr babylonialaisilta? Oliko silloin jo olemassa luopiokirkkoja?
egyptin orjuutta on de facto, ollut olemassakaan. Ei historia sellaista tunne. Itse olet fundamentalistis-kreationistien höpötyksistä menettänyt historiallisen todellisuudentajusi.