Valkoinen kivi

Ja nimi.

Ilm. 2:17
   
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'


Valkoisen kiven kutsu
Kirjoittanut: (nimi) 1.10.2007 klo 07.53

   
   Valkoisen kiven kutsu alkoi minulla siten kun Herra puhutteli minua, Herra sanoi minulle "minä annan sinulle valkoisen kiven, ja uuden nimen".
Herra sanoi toistamiseen;"minä annan sinulle valkoisen kiven, ja uuden nimen".
Se jäi mieleeni, ihmettelin sitä kauan.
Meni 7v, ja valkoisen kiven kutsu oli vielä auki, matkustin n,500km, ja menin paikallista nähtävyyttä katsomaan, kunnostettu juoksuhauta, ja siinä se oli tuo valkoinen kivi, juoksuhaudan reunalla, se vangitsi katseeni ja samassa muistin Herran sanat, "minä annan sinulle valkoisen kiven, ja uuden nimen".Mutta en voinut ottaa tuota kiveä, se oli miehen nyrkin kokoinen, ajattelin että tuo on liian pieni.
Mutta tuossa kivessä oli se("minä annan sinulle valkoisen kiven, ja uuden nimen"). Sillä jouduin hengellisesti ottamaan tuon kiven, ja se oli karhun sylissä, ja nyt aukesi se siinä oleva nimi 17v myöhemmin.

Jatkoin matkaa n, 80km, pysähdyimme suuren "kiven" luo, nähtävyys tämäkin, ihailen ja katson kiven kokoa, ja nään tuon kiven "sylissä" pienen valkoisen pisteen, sanon porukalle että minä haluan tuon hohtavan, kuulen naurun purskahduksia ja riennän hohtavan luo, siinä se on tuo valkoinen kivi, se on n, kahvipaketin kokoinen vähän suurempi, ja taas muistan Herran sanat;"minä annan sinulle valkoisen kiven, ja uuden nimen".

tuon kotiin tuon kiven ja kun katson sitä huomaan että se on kopio tuosta suuresta kivestä.

minua naurattaa ja olen onnellinen, koska Herra puhuu sisälläni, moiteit sitä ensimmäistä kiveä että se oli liian pieni jonka annoin sinulle , mutta tämä kivi taas on liian iso otettavaksi mukaan joten tässä kopio siitä.
Ja siinä oleva nimi paljastui tänä syyskuussa.
Herran tiet ovat ihmeelliset ja aika on eri Herralla.

Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.

Ef. 6:10 (KR33/38)

5

2278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhlop-.

      Ja joka ylpeili terveydellään olikin Keliakiaa sairastava poloinen.

      • ...

        ...


    • (nimi)

      Herra sanoi minulle ;.
      Ilm. 2:17

      "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.

      Ja uudestaan Herra toisti;
      Ilm. 2:17

      "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.

      Ja kun näin valkoisen kiven . pohjoisessa käydessäni, minulle tuli Herralta kiven salaisuus eli se nimi jonka sain. Ja se on Suomi. En ylettynyt ottamaan tuota kiveä se oli n. 8cm kokoinen.

      Ja kun menimme Saanan rinteelle siellä oli toinen valkoinen kivi, tuli Herralta myös tämän kiven salainen nimi minulle, ja se on Finland. Otin mukaan tuon kiven ja sen koko on n.14cm.
      Ensijmmäisen kiven kun en sitä saanut, se symboloi Suomen ja Venäjän sotaa, kun Suomi itsenäistyi.
      Suomi Finland
      Dan. 2:44

      "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti,
      Unessa jouduin hakemaan sen kiven.

    • Anonyymi

      Jokunen vuosi sitten olin raamattupiirissä(Valkeakoskella) ja kerroin lähteväni pian Israeliin. Eräs Anni mummo pyysi minua tuomaan hänelle sieltä vaikka pienen kiven, haluten jotain itsellensä sieltä Jeesuksen maasta. Toin sieltä sitten pienen valkoisen kiven puutarhahaudalta. Seuraavan kerran kun menin raamattupiiriin otin kiven mukaani antaakseni sen Anni mummolle. Minulle kerrottiin että Anni oli kuollut, eikä kukaan tiennyt minne hänet on haudattu. Ajattelin että olisin vienyt kiven Annin haudalle. Mielessäni oli muistikuva juutalaisesta hautausmaasta, jossa kävin matkallani. Ihmettelin siellä olevia pieniä kiviä hautapaasien päällä ja kuulin sitten sen symboloivan ikuista elämää. En saanut selville missä Annin hauta on, joten kivi jäi minulle. Kului n. puoli vuotta, ja kun sisareni Marja, joka oli erityisopettajana Sotkamossa soitti minulle ja kertoi muun asian lomassa että hänellä on oppilaana pieni poika joka suree kovasti mummoansa joka asui siellä Valkeakoskella ja on nyt kuollut. Kysyin pojan sukunimeä ja sain kuulla että se on sama kuin Annin ja hän oli kotoisin Sotkamosta. Anni olikin haudattu Sotkamoon ja menin sisareni luona käymään kesällä ja sain selville Annin hautapaikan. Vein sitten sen valkoisen kiven Annin haudalle. En saanut selville Annin omaisia että olisin kertonut heille. Meni muutama kuukausi kun postiluukustani yritettiin työntää vähän liian isoa pakettia(sisareni Marja Sotkamosta oli sen lähettänyt) Avasin oveni ottaakseni paketin(päällä luki että se oli tullut Sotkamosta)Postinkantaja kertoi, että hän on kotoisin Sotkamosta. Kysyin hänen sukunimeään ja se oli sama kuin Annilla.Kysyin tunsiko hän Annin. Ja ihmeelliset ovat Herran tiet! Hän oli Annin tytär! Sain kertoa hänelle kuinka hienosti Herra hoiti asian. Tytär oli uskossa ja ymmärsi.

      • Anonyymi

        Olihan tarinassa joitain sattumuksia. Herää vain kysymys, että mitä tekemistä jollain "Herralla" oli asian kanssa?
        Jopa lotossakin voi joku voittaa päävoiton, eikä sekään ole minkään "Herran" hienosti hoitama asia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1701
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1402
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      982
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      81
      833
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      831
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe