Elämme vaikeita aikoja, sellaisia, jotka ovat raamatussa ennustettu tuleviksi maailmanaikojen lopulla ihmiskunnan osaksi ja myös seurakunnan osaksi, jossa luste (valhevehnä) kasvaa ja vaikuttaa aidon rinnalla.
Minä Itse vaikuttaa ja voi hyvin. Ja jotta sille ei tulisi huono olla, se pitää joka puolella (myös seurakunnassa) luentoja ja teemapäiviä; rakasta itseäsi, opi rakastamaan itseäsi, olet arvokas, hyväksy itsesi, kehitä kykyjäsi jne. Minä, minä, minä, minä itse, minä olen.. Mutta tuon oman täynnä itseämme olevan ”minä olen” on murskaannuttava Hänen edessään, joka sanoo: ”MINÄ OLEN!”
Lopun ajalle on ominaista useat asiat, mutta ensimmäisenä niistä mainitaan itserakkaus (ts. itsensä rakastaminen) 2 Timoteuskirjeen luku 3, jakeet 1-5. Tässä itserakkaudessa on jumalisuuden ulkokuori, ei enempää, mutta väärän opetuksen seurauksena se saa monen uskomaan itsestään sellaista arvokasta Jumalan edessä, mitä hän ei Jumalan silmissä ole. Vanhassa ihmisessä ei ole mitään Jumalalle arvokasta, vaan sen on kuoltava yhtä täydellisesti kuin Jeesus todellisesti kuoli ristillä.
Haluammeko veljet ja sisaret palata ristin tielle? Se on vanhalle ihmisellemme kuoleman tie, mutta ristiä seuraa uusi elämä Kristuksessa. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Ja minkä minä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa (en omassani)”.
Emmehän ole omasta mielestämme rikkaita kuin Laodikean seurakunta, joka sanoi: ”Minä olen rikas enkä mitään tarvitse!” Herra sanoi sille: ”Sinä olet viheliäinen, kurja ja alaston!”
Laodikean seurakunta on aikamme seurakunta. Se luulee omistavansa paljon, mutta ei omista tärkeintä, Herraa Jeesusta. Jeesus sanoo sille suoraan (Ilm. 3:20), että seisoo oven takana, siis seurakunnan ulkopuolella. Mutta Hän antaa meille armossaan hyvän toivon: ”Katso Minä seison ovella (ulkopuolella) ja kolkutan (kiitos Herralle). Jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven, niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän Minun kanssani”.
Mutta Minän Itsen on kuoltava ja valtaistuin olkoon Herran sydämissämme, nyt ja maailmanajoista toisiin, iankaikkisesti, totisesti.
Minä Itse !
23
819
Vastaukset
- oletpas taikauskoinen
että "olemmme eläneet vaikeita aikoja, sellaisia, jotka ovat raamatussa ennustettu tuleviksi" jo kohta kaksituhatta vuotta?????
Ketkä mahtavat olla ne "me"?- Nimetön vanhempi
Niinpä ja uskovat vanhemmat ovat tehneet sen virheen, että monet ovat "rakastaneet" ja "välittäneet" lapsensa pilalle, omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen, sekä myös niin että he eivät osaa kunnioittaa vanhempia seurakunnassa. Tämä johtuu paljolti myös Helluntaiseurakuntien tyhmästä ja nuoria liikaa mielistelleestä toimintapolitiikasta, kun on liiaksi menty siihen että nuorten on annettu liikaa ihan omin päineen tehdä omia "nuorten juttujaan". Niin heistä on kehittynyt samanlaisia, mitä ovat ei-uskovat nuoretkin; vanhempia kunnioittamattomia, tottelemattomia, ylimielisiä, vanhempien yli kävelemään pyrkiviä, muka kaikkitietäviä vastaan sanojia, kun vanhempi sanoo miten joku asia pitäisi tehdä.
Helluntainuorista monillekaan ei ole tuntunut sisäistyneen se, että raamatussa kehotetaan kunnioittamaan, ei VAIN omia vanhempiaan, vaan vanhempia ihmisiä ihan yleisesti.
Ja, mikä pahinta, helluntailiikkeessä, ainakin tällä paikkakunnalla, jossa itse asun, tuntuu olevan hirvittävän suuri kuilu nuorten ja vanhempien seurakuntalaisten välillä, eikä juurikaan mitään selkeästi yhteistä toimintaa ole, eivätkä nuorista monet edes tervehdi vanhempia seurakuntalaisia. Monessakohan kodissa on näin, että saman kodin asukkaat eivät tervehdi toisiaan?
Toivottavasti tilanne ei ole muualla yhtä huono. Jumala seurakuntaamme yhdistäköön ja vahvistakoon.
Niitä ei kirjoittanut Paavali.
Kirjeet Timoteukselle kirjoitettiin lähes sata vuotta Paavalin kuoleman jälkeen.Pläp, pläp, pläp. Tunnen Paavalin (kirjoitukset) ja hänen Herransa kyllin hyvin tietääkseni, että aloitúkseni ei ollut yliampuva.
Keskustelin tänään Herrani kanssa. Koska Sinä ryhdyt keskustelemaan? Hän kertoo antaneensa evankeliuminsa Paavalille. Puhu siis Hänelle, jolle kunnia asiasta kuuluu.- Nasse.
jukka.finland kirjoitti:
Pläp, pläp, pläp. Tunnen Paavalin (kirjoitukset) ja hänen Herransa kyllin hyvin tietääkseni, että aloitúkseni ei ollut yliampuva.
Keskustelin tänään Herrani kanssa. Koska Sinä ryhdyt keskustelemaan? Hän kertoo antaneensa evankeliuminsa Paavalille. Puhu siis Hänelle, jolle kunnia asiasta kuuluu.melko syvältä olet
Nasse. kirjoitti:
melko syvältä olet
Syvältä on Herra pelastanut ja paljon on Hänellä vielä työtä tehtävänä, mutta uskollisesti Hän on sitä jatkanut ja luvannut saada sen valmiiksi tulemuksensa päivänä (tai siihen mennessä).
- poikalapsi
jukka.finland kirjoitti:
Pläp, pläp, pläp. Tunnen Paavalin (kirjoitukset) ja hänen Herransa kyllin hyvin tietääkseni, että aloitúkseni ei ollut yliampuva.
Keskustelin tänään Herrani kanssa. Koska Sinä ryhdyt keskustelemaan? Hän kertoo antaneensa evankeliuminsa Paavalille. Puhu siis Hänelle, jolle kunnia asiasta kuuluu.Keskustelit siis "Herrasi" kanssa... Huoh: sinulla on noita valheen tueksi keksittyjä hallusinaatioita tavattu ennenkin. Kehtaatkin. Edellinen kirjoittaja puhuu tutkittua tietoa, sinä silkkaa satua.
Hanki apua mielenterveysongelmaasi. NYT omn sen aika. Hanki mallista apua, ei mitään kaltaistesi pelleilijöiden horinaa.
- Nasse.
ei johda muuhun kuin itsepetokseen.
Kuten huomaa, sinäkin olet tehnyt itsellesi jumalan jotta sinä olisit muita parempi ja saisit itsellesi ikuisen elämän taivaassa jne jne.
Valitettavasti se että olet vajaapakkainen luuseri tulee määrittämään jäljelläolevan tiimasi, ei siinä taikausko tai olemattomat jumalat auta, päinvastoin.Kirjoituksesi todistaa vain aloitukseni puolesta, ei sitä vastaan. Eräät palstalla kehoittavat Sinua menemään hoitoon, mutta minä kehotan Sinua uskomaan Herraan Jeesukseen ja menemään Hänen luokseen. Hän voi Sinua auttaa.
jukka.finland kirjoitti:
Kirjoituksesi todistaa vain aloitukseni puolesta, ei sitä vastaan. Eräät palstalla kehoittavat Sinua menemään hoitoon, mutta minä kehotan Sinua uskomaan Herraan Jeesukseen ja menemään Hänen luokseen. Hän voi Sinua auttaa.
omat ongelmansa uskomalla olemattomiin satuolentoihin, kuten teidän tapauksessanne, ei se juurikaan ongelmia ratkaise.
Paitsi ehkä alkoholistin tapauksessa, hänet yleensä parantaa vain kuolema tai hihhuloituminen.
Kiima joka päässäsi syntyy siitä vallan ja sekopäisyyden yhdistelmästä jonka aiheuttaa se että on muitakin jotka uskovat vanhan mytologian taruhahmoihin, ei tee niistä yhtään sen olevampia.
Käytä aikasi hyvin, sen jälkeen ei sinulle mitään tule.
Sinänsä tuo Minä itse on mainio uskisavaus, eihän narsistisempaa lähestymistapaa voi olla kuin luoda itselleen kaikkivaltias jumala joka on luojastaan kiinnostunut.
Sadepäivänä, kun maailma potkii mannea päähän, se varmasti luo lohtua.- lä viitsi
Nas.se kirjoitti:
omat ongelmansa uskomalla olemattomiin satuolentoihin, kuten teidän tapauksessanne, ei se juurikaan ongelmia ratkaise.
Paitsi ehkä alkoholistin tapauksessa, hänet yleensä parantaa vain kuolema tai hihhuloituminen.
Kiima joka päässäsi syntyy siitä vallan ja sekopäisyyden yhdistelmästä jonka aiheuttaa se että on muitakin jotka uskovat vanhan mytologian taruhahmoihin, ei tee niistä yhtään sen olevampia.
Käytä aikasi hyvin, sen jälkeen ei sinulle mitään tule.
Sinänsä tuo Minä itse on mainio uskisavaus, eihän narsistisempaa lähestymistapaa voi olla kuin luoda itselleen kaikkivaltias jumala joka on luojastaan kiinnostunut.
Sadepäivänä, kun maailma potkii mannea päähän, se varmasti luo lohtua.ÄLÄ AINA VALITA!!!!!! ATEISTINEN ÄÄLIÖ JOLLA EI OLE MUUTA TEKEMISTÄ KUN JOKA PÄIVÄ PYÖRIÄ HELLUNTAIPALSTALLA!!!!! OLET SÄÄLITTÄVÄ!!!!!! XD LOOSER!!!!!
lä viitsi kirjoitti:
ÄLÄ AINA VALITA!!!!!! ATEISTINEN ÄÄLIÖ JOLLA EI OLE MUUTA TEKEMISTÄ KUN JOKA PÄIVÄ PYÖRIÄ HELLUNTAIPALSTALLA!!!!! OLET SÄÄLITTÄVÄ!!!!!! XD LOOSER!!!!!
Nasse Jeesukselle. :)
- ja helemat paukkuu
Niitä "aikoja" on helluntailaisten mielestä eletty jo neljäkymmentä vuotta. Minun mielestä elämme aikoja jossa uskovat ovat paniikissa. Tiede moukaroi teorioillaan ja todisteillaan taikauskot kuoliaiksi. Jumala makaa jo tieteen ansiosta aivokuolleena. Vielä joku merkittävä löytö tai todiste niin se on siinä. Uskonto häviää ja tiede voittaa.
- todé
moukoroida yhtään mitään? Pitäisi olla näyttöä eli faktaa kanssa. Pitäisi olla muitakin löytöjä, kuin mammutin luut tai musta aukko.
- Nasse.
todé kirjoitti:
moukoroida yhtään mitään? Pitäisi olla näyttöä eli faktaa kanssa. Pitäisi olla muitakin löytöjä, kuin mammutin luut tai musta aukko.
"Pitäisi olla näyttöä eli faktaa kanssa. Pitäisi olla muitakin löytöjä, kuin mammutin luut tai musta aukko."
Faktaa, huutelee uskis jonka Jumalasta ei ole ensimmäistäkään kritiikin kestävää todistetta. - todé
Nasse. kirjoitti:
"Pitäisi olla näyttöä eli faktaa kanssa. Pitäisi olla muitakin löytöjä, kuin mammutin luut tai musta aukko."
Faktaa, huutelee uskis jonka Jumalasta ei ole ensimmäistäkään kritiikin kestävää todistetta.tieteellistä faktaa Jumalan olemassaolemattomuudesta?
- Nasse.
todé kirjoitti:
tieteellistä faktaa Jumalan olemassaolemattomuudesta?
eikä olevaksikaan,joten tasapeli
todé kirjoitti:
tieteellistä faktaa Jumalan olemassaolemattomuudesta?
tollasia kyselet kun eihän sitä ole kukaan nähnyt eikä mitään merkkejäkään se ole jättänyt joten sitä ei ole.
Aku-Ankkaakaan ei ole nähty joten sitäkään ei oikeasti ole.
Ainoa pieni viite mahdollisesta Jumalan olemassaolosta on se kun sille uhratut kymmenykset häipäsee kuin tuhka tuuleen.- todé
Nasse. kirjoitti:
eikä olevaksikaan,joten tasapeli
Tuo oli kiltisti sanottu, sinulta minulle. :-))))))))))))
- todé
Pe.ku kirjoitti:
tollasia kyselet kun eihän sitä ole kukaan nähnyt eikä mitään merkkejäkään se ole jättänyt joten sitä ei ole.
Aku-Ankkaakaan ei ole nähty joten sitäkään ei oikeasti ole.
Ainoa pieni viite mahdollisesta Jumalan olemassaolosta on se kun sille uhratut kymmenykset häipäsee kuin tuhka tuuleen.joka myönsi keksineensä sadun Aku Ankasta. Jumalasta sen sijaan ei ole vastaavaa ilmoitusta kuulunut, ei näkynyt.
- poikalapsi
Minusta on mukavaa, että puhut itserakkautta vastaan. Et kuitenkaan elä oman oppisi mukaan: SINÄ olet itserakkain tällä palstalla: valehtelet, panettelet, uhkaat oikeusistuimilla ja parjaat. Syyttelet, uhkaat intimiteettisuojaa, herjaat. Mene itseesi tai mene hoitoon.
Teet vakavaa vahinkoa lepertelemällä täällä muka uskovana, kun kuitenkin olet vain yksi itseään täynnä oleva uskonnon orja, joka viettelee lisää samaan sakkiin. Häpeäisit, jos osoisit, mutta et sinä osaa. - KUN.
pohdit "minä itse" teemaa? Mitä jos vähemmän ylentäisit itsesi muiden yläpuolelle ja saisit rauhan sielullesi? Tekstisi on aina muita sorkikivaa ja latistavaa, syyllinen ja syntinen on aina muualla, eikö?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082525
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401664Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431305Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2971121Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3151075Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561032Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen221020- 55936
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21843Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H12835