Narsismia vai epätoivoa?

Oletetaan, että on olemassa uskonnollinen järjestö, joka pitää itseään totuuteen pyrkivänä kaikessa tekemisissään. Oletetaan myös, että kyseinen uskonnollinen järjestö julkaisee kirjallisuutta, jonka järjestön jäsenien on uskottava jokaista pilkkua myöten, tai tulevat järjestöstä ulos potkituksi, ja järjestön oppien mukaan menettävät kaikki ystävänsä, sukulaisensa ja perheensäkin.

Olettakaamme tämän uskonnollisen järjestön kirjoittavan kirjallisuudessaan myös maapallomme geologisista ilmiöistä. Kyseessä oleva oletettu uskonnollinen järjestö, pitää itseään myös kaiken maallisen asiantuntijana. Olettakaamme myös, että olettamamme uskonnollisen järjestön kirjallisuudesta löytyy mainintoja, tai lähes kokonaisia tekstejä silloin tällöin eri puolilta maapalloa julkaistuista sanomalehdistä. Olkoonkin, että edellinen olettamuksemme olisikin harvinaista.

Kuinka luotettavaksi, rehelliseksi tai uskottavaksi olettamamme uskonnollinen järjestö osoittautuisi, jos se lainaisi jostain päin maailmaa ilmestyneestä sanomalehdestä, siinä julkaistua omaa tekstiään omissa julkaisuissaan, perustellessansa kirjallisuutensa uskottavuutta – käyttämällä sanomalehden auktoriteettia? Kuinka luotettava tai rehellinen olettamamme uskonnollinen järjestö olisi jos se ei kertoisi kirjallisessa materiaalissaan, että sen siteeraama sanomalehden kirjoitus on olettamamme uskonnollisen järjestön sen omaa tekstiä?

Toisin sanoen: olisinko minä luotettava jos esittäisin väitteen, jonka perustelisin itse kirjoittamallani tekstillä, mutta en kertoisi, että teksti on omaa käsialaani?

6

417

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapaus.

      Kuinka luotettava tai rehellinen olettamamme uskonnollinen järjestö olisi jos se ei kertoisi kirjallisessa materiaalissaan, että sen siteeraama sanomalehden kirjoitus on olettamamme uskonnollisen järjestön sen omaa tekstiä?

      Epärehellistä se on, mutta eikö kyseessä kuitenkin ole vain yksi tapaus? Vääriä lainauksiakin on, mutta en tiedä miten yleistä niiden käyttö on.

      • >>Epärehellistä se on, mutta eikö kyseessä kuitenkin ole vain yksi tapaus? Vääriä lainauksiakin on, mutta en tiedä miten yleistä niiden käyttö on.

        Minun on hyvin vaikea kuvitella, että vt-seura olisi käyttänyt kyseistä valehtelutaktiikkaa ainoastaan yhden kerran. Semminkin kun kyse ei ole vahingosta, vaan täysin tietoisesta toiminnasta.


      • Markku_Meilo

        >>Vääriä lainauksiakin on, mutta en tiedä miten yleistä niiden käyttö on.

        Erittäin yleistä, kaksi tunnetuinta tihentymää ovat kehitysoppi- ja luomisopukset.


    • etsiskelijä..

      Ajattelisin, että ratkaisu ei välttämättä ole mikään uskonnollinen järjestö tai yhteisö.

      Uskon, että ratkaisu tulee olemaan ilmoitus suoraan Jumalalta, ehkä kirjallinen ilmoitus. Kuten olivat vanha ja uusi testamenttikin.

      Kirjallisen ilmoituksen lisäksi Jumala saattaa lähettää ihmishahmoisen messiaan tai useammankin esiintymään eri puolille maailmaa.. ehkä. On ihan sallittua auttaa lähimmäisiään niinkuin Jeesus tekee.

      • Messias

        > Kirjallisen ilmoituksen lisäksi Jumala saattaa > lähettää ihmishahmoisen messiaan tai useammankin esiintymään eri puolille maailmaa.. ehkä.

        Nykyisen joukkoviestinnän aikaan yksi messias riittää ihan hyvin. Hänen esiintymisensä voidaan näet välittää satelliittien välityksellä ympäri maapallon.


      • etsiskelijä..
        Messias kirjoitti:

        > Kirjallisen ilmoituksen lisäksi Jumala saattaa > lähettää ihmishahmoisen messiaan tai useammankin esiintymään eri puolille maailmaa.. ehkä.

        Nykyisen joukkoviestinnän aikaan yksi messias riittää ihan hyvin. Hänen esiintymisensä voidaan näet välittää satelliittien välityksellä ympäri maapallon.

        Jumala tietää oikean hetken hänen julkitulemiselleen. Odotellaan rauhassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3628
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1133
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1122
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      73
      909
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      94
      872
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      51
      727
    7. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      32
      700
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      698
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      686
    Aihe