ADVENTISMIN PERUSPERIAATE

Perjantaisin, sapatin aattona, auringon viimeisten säteiden laskiessa, meillä on tapana sytyttää kynttilä tai useampia juhlan kunniaksi. Haluamme toivottaa maailman valon, jota kynttilämme symboloivat, Vapahtajamme Jeesuksen, sapatin Herran, tervetulleeksi juhlahetkeemme. Se on uskomaton hetki. Se muistuttaa juhlallisuudeltaan jotakin sellaista kuin monille "joulurauhan" julistus. Eikä sekään riitä kuvaamaan sitä juhlan tuntua, jonka sapatti tuo tullessaan. Se on odotettu hetki, se on tervetullut. Tervetulleempi kuin minkään muu juhla. Pöydällämme on usein myös tuoreita kukkia, jotka muistuttavat Jumalasta, kaiken kauniin luojasta.

"Sapattipöydällämme" on katettuna pieni rakkausateria. Se koostuu esimerkiksi erilaisista tuoreista hedelmistä, helmeilevästä tuoremehusta ja patongista. Yksinkertainen sapatinalkuateria, jonka nautimme yhdessä tai vieraidemme kanssa. Ateria kuvaa Jumalan sanoinkuvaamatonta hyvyyttä ja rakkautta. Pienen ateriamme arvo ei ole rahallisesti suuri, mutta merkitykseltään ja tunnearvoltaan se on korvaamaton. "Rakkausateriamme" tärkeys korostuu siinä, että se saattaa joskus olla viikon ainoa yhteinen ateriamme. Saamme rauhoittua ja hiljentyä hetkeksi. Keskustella vihdoin siitä, mitä meille kuuluu. Kissammekin näyttää aistivan juhlan ja on usein ensimmäisenä omalla paikallaan.

Sibrina Kalliokoski, M.Div.
Ilmestynyt artikkelina Nykyaika-lehdessä.

Ettehä'n te ressukat sitä tee, vaan koetatte auttaa Kristusta noudattamalla sääntöjä.
Te pelkäätte tätä kritiikkiä