Onkohan Annan levy-yhtiöllä mitään suunnitelmia julkaista Annan levyä ulkomailla? Se on nimittäin pitkään aikaan ensimmäinen hevigenren ulkopuolelta tuleva levy, jolla olisi markkinapotentiaalia muuallakin. Toki rahaa pitäisi varautua investoimaan markkinointiin rutkasti, isoja mainoksia Tukholmaan, Lontooseen, Madridiin, haastatteluja, lehtijuttuja, jne.
Annan levy ulkomaille?
anatoligorbas
19995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
täällä kuuntele. Naurais kylän koiratkin!
Arin levyä myydään jo Virossa ja se julkaistaan Japanissa vielä tässä kuussa.
Minun mielestä Annan levy ei kyllä valitettavasti täytä kansainvälisiä kriteerejä. Tiedä sitten seuraavan levyn osalta.
markkinoilla vai?
Ruotsiin kannattaisi yrittää siellä myy nimenomaan Annan kaltainen pop-tuotanto.
Ruotsissa ei hevillä juhlita Lordin suosio johtuu vain ja ainoastaan euroviisuvoitosta.
Euroviisut ovat taasen Ruotsissa ihan eri asemassa kuin Suomessa. Eipä ennen euroviisuvoittoa kukaan Ruotsissa tiennyt Lordista mitään.
Ruotsalaiset ovat iloista pop-kansaa ei mörökölli-hevi kansaa niinkuin suomalaiset
selitä. Ruotsilla on menestyneen popmusiikin lisäksi myös yksi maailman parhaimmista metalliskeneistä, ja monet ulkomaalaiset mainitsevatkin kovimmiksi hevimaiksi Suomen, Ruotsin ja Saksan.
niin iloista etteivät olisi myös kriittisiä. Iloista tasokasta poppia on omasta takaa ja uutta pukkaa koko ajan. NW, HIM, 69eyes, Hanoit ym ovat kovassa kurssissa ja uskoisimpa että Arilla olisi paremmat mahdollisuudet onnistua kuin tärisevällä Anna-ressukalla.
kansainvälisesti menestynyt Ruotsalainen hevi-poppoo?
Popin puolella taasen riittää vuodesta toiseen menestyjiä Ruotsin rajojen ulkopuolella muuallakin kuin vain suomessa.
Ite kyllä tiiän vain yhden hevibändin Hellacopterssin mutta eipä taida olla muualla kuin suomessa jonkinlaista menestystä lähinnä kesän festareilla mutta levymyynnissä menestys taasen ei ole kovin kaksista.
Se on helppoa: Europe (jyräsi jo 80-luvulla), Arch Enemy (löytyy muuten Suomen listalta tällä hetkellä), Katatonia, Pain, Amon Amarth, Dark Tranquility, HammerFall, In Flames, Opeth, Pain of Salvation, Soilwork, Therion, ihan vain muutamia tunnetuimpia kansainvälisesti suosituimpia mainitakseni.
Hellacoptersia ei ihan heviksi voi laskea, valitan. Jos et tiedä hevistä mitään, tuskin sinun kannattaa laukoa varmoja mielipiteitä siitä ettei Ruotsista tule hyvää heviä. :P Norja-Ruotsi-Suomi akseli on juurikin hevin vahvimpia alueita.
Kerroppas milloin viimeksi joku Ruotsin pop-ihme on käynyt vaikka Suomessa keikalla, nuo hevibändit kun ravaavat täällä yhtenään niin festareilla kuin klubikeikoillakin.
Itselleni tulee mieleen vain NRJ:n konserttien E-Type ja Ruotsin Idolsista tuttu Danny, ja kumpikaan ei ihan vetäisi klubia täyteen täällä. :D
pientä rajaa unelmillanne.
Levy-yhtiö ei satsaa mihinkään kampanjoihin ympäri Eurooppaa, sillä Annalla ei resursseja tämän laajempaan.
Heti kun joku pikku pimatsu huokailee yhden levyllisen joka-tuutin-musaa lähi jengi innostuu. Koettakaa nyt tajuta että Annan estraadit ovat tavaratalot ja messutapahtumat missä ihmiset pakosti joutuvat kuuntelemaan muun muassa kun sinne ovat menneet.
Mitään yleisö ennätyksiä ei keikat ole olleet. Vanhemmatkin kohta kyllästyvät raahaamaan eskari-ikäisiään keikoille niin siinä se sitten on, ura maailman valloittajana. Käy Anna kouluja vaan ja valmistu ammattiin.
tarkotettu vitsiks? Siltä se ainakin kuulostaa.
Ruotsi-Finland musiikista, jota arvostetaan kriitikoiden parissa. Onko Annasta tähän - vielä.
http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=71387871
riittää kutes huomaatte.
Eipä hassummin arvosteltu johtavimmassa päivälehdessä, jota porvarit lukee.
http://www.svd.se/dynamiskt/rec_skivor/did_17207907.asp
Esimerkki suurimman iltalehden Aftonbladetin arvosteluita. Eikä mitään "tähtimaneereja". Riittää sellaisena kuin on.
http://www.aftonbladet.se/nojesliv/musik/recensioner/article918669.ab
Anna sais mennä laulukouluun opettelemaan äänenkäyttöä kun kauhee henkäily kuuluu kokoajan läpi ja se ei sais kuulua.
niin että ei henki kulje,paniikissa kun laulaa.
Haluaisin palauttaa keskustelun alkuperäiseen aiheeseen. Kysyin, onko Annan levy-yhtiö kenties suunnitellut julkaisevansa Annan levyn ulkomailla. En siis kysynyt, kannattaako myydä mieluummin Ari Koivusen vai Anna Abreun levyjä, enkä sitä, onko Suomella mitään muuta tarjottavaa kuin hevi.
Annan levyjä on myyty arviolta 40-50.000 kpl. Se on aika hyvä saavutus ”tärisevältä tyttöseltä”, joka ”huohottaa”. Annan laulamalla musiikkigenrellä on kova kysyntä Euroopassa, erityisesti Ruotsissa ja miksei idässäkin. Suomalainen hevi-innostus ei ole tyypillinen eurooppalainen ilmiö, muualla myydään paljon muutakin kuin heviä.
Kuten alussa totesinkin, menestyminen edellyttää tunnetuksi tekemistä eli markkinointia. Siihen palaa rutkasti rahaa. Minusta Annalla olisi kuitenkin menestymiseen kaikki eväät, varsinkin jos lähdetään ensin markkinoimaan levyä, eikä välttämättä konsertteja.
myyty ulos noin paljon Annan levyjä? En usko ennenkuin nään myynti tilastot.
tehdä suomessa englanninkielinen levy ellei tarkoitus olisi ainakin yrittää ulkomaille.
Menestystä voi tulla tai sitten ei. Menestyminen vaatii kyllä melkoisen markkinointijyrän levy-yhtiön puolelta ja roppakaupalla onnea olla oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.