"Hitler halusi

Palstalla eräät natsit sekoilevat ja toitottavat jatkuvalla syötöllä miten "Hitler halusi rauhaa", milloin kenenkin kanssa.

Totta hitossa se roisto halusi rauhaa Englannin ja Ranskan ja USA:n kanssa. Syy on yksinkertainen, ei se halunnut käydä monen rintaman sotaa samanaikaiseti.

Kaikki valtiothan piti suunnitelman mukaan nitistää yksitellen, kukin vuorollaan. Ei kaikkia yhtäaikaa. Tämä on aika yksinkertaista mutta ainoastaan natsien limamöykkyaivot eivät voi sitä tajuta.

Ensimmäisenä suurista valtioistahan piti nujerrettaman N-liitto. Siksi sota alkoi Puolasta. Lännessä piti vallita rauhantilan sen aikaa. Brittien ja Ranskan sodanjulistus syyskuussa -39 sekoitti hitlerin laskelmat ja sota lännessä tuli liian aikaisin.

N-liiton jälkeen oli Hitlerin ohjelmissa brittiläisen imperiumin kukistaminen. Ranska oli siinäkin vain välipala kuten Puola oli ollut itään suunnitellulla sotaretkellä.

Brittien jälkeen USA. Lopuksi jopa Japanikin. Näin olisi Saksa ollut koko maailman valtias.

Tässä kerrottuna lyhyen kaavan mukaan Hitlerin "rauhantahto". Se oli siis vain ja ainoastaan pelkoa kahden rintaman sotaa kohtaan.
852441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

hautausmaan rauhan. Ja melkein saikin sen. Tosin halusi lopuksi saman rauhan Saksaankin "koska Saksan kansa ei voinut täyttää hänen toiveitaan".

Äänestä
  • "Brittien jälkeen USA. Lopuksi jopa Japanikin. Näin olisi Saksa ollut koko maailman valtias. "

    Tämä on naurettava väite, jos joku historioista väittää näin hän on pelle ja niitä on angloamerikassa pilvin pimein.

    Joku Natonisti taas säveltämässä.

    Äänestä

  • Jekaterinburg kemiallisten aseitten neukkula tehtaat. Kuola neukkulan ase tehtaat. Jalta Novgorod tataarien päämaja juutalaisten. Odessa juutalaisten ..Israel odottaa muuttajia. Siberian neukuilla asunnot Israelissa ...

    Äänestä

Totta hitsissä se halusi rauhaa!

Ihan ekana 1.9.1939 Hitler halusi rauhaa Puolan kanssa. Sitten vuoden 1940 puolella Hitler halusi rauhaa Norjan, Tanskan, Hollannin ja Belgian kanssa.

Keväällä 1941 Hitler halusi rauhaa Balkanin maiden kanssa!

Neuvostoliiton kanssa Hitler halusi rauhaa 22.6.1941.

On se kumma kun sota vaan jatkui vaikka Hitler halusi rauhaa!

Äänestä
  • Unohtui 10. toukokuuta 1940 jolloin Hitler halusi rauhaa Ranskan kanssa!

    On se kumma jos ette nyt usko!

    Äänestä

  • käsi Hollantiin ja Belgiaan ilmoitti natsijohto Saksan menneen turvaamaan kyseisten maitten puolueettomuutta Englannin ja Ranskan hyökkäystä vastaan.

    Hyvä teko se siis oli. Nyt eivät Englanti ja Ranska voineet hyökätä ko. maihin kun vahva Saksan armeija oli jo vastassa turvaamassa näitä kahta maata imperialisteja vastaan.

    Äänestä

  • Saksa hyök- kirjoitti:

    käsi Hollantiin ja Belgiaan ilmoitti natsijohto Saksan menneen turvaamaan kyseisten maitten puolueettomuutta Englannin ja Ranskan hyökkäystä vastaan.

    Englanti julisti sodan Suomea vastaan. Sekö on teidän mielestä sitä rauhanaatetta vai? Kovastippa tuo Englanti näytti olevan sodanhaluinen vähän kaikkien kanssa.

    Jos he olisivat onnistuneet Norjan valloituksessa niin seuraavaksi olisi liipaisimella ollut Ruotsi. Joten näyttää siltä, että Englanti se vasta sotahulluvaltio olikin.

    Saksa miehitti Norjaa ja Ranskaa monta vuotta. Miksi ei koskaan puhuta "hirveyksistä", joita saksalaiset heille tekivät? Koska outoahan se on, että kaikkalla muualla minne sakut menivät jälki oli "hirveää". Näin ainakin NL:n ja Yhdysvaltojen mielestä. Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta ja Norjasta esimerkiksi? Tai vastaavasti vaikka Tanskasta? Koska noita kauhutarinoita ei tapahtunut. Siksi niistä ei myöskään puhuta. Ranskasta ja Norjasta ei tullut kommunistista tasavaltaa, joten mielipiteen vapaus jäi voimaan. Ihmisten ei tarvinnut ulkoa opetella valtion virallista linjaa ja kaiken lisäksi omista kokemuksistakin sai puhua vapaasti. Tällöin noille natsien "hirmutöille" ei löytynyt "todistajia" ja siis hirmutöitäkään ei päässyt tapahtumaan.

    USA:lla sen sijaan oli oma lehmä ojassa siinä mielessä, että jollakin nuo omat sotarikokset tuli peitellä. Sitä varten keksittiin sitten "natsien hirmutyöt".

    Luojan kiitos totuus alkaa vihdoinkin nostaa päätään myös täällä itäisessä Euroopassa -täällä kommunismin luvatulla mantereella.

    Äänestä

  • kuin Norjankin kanssa. kirjoitti:

    Saksa miehitti ja hirmuhallitsi Puolaa, Tshekkoslovakiaa, Belgiaa, Hollantia, Ranskaa, Jugoslaviaa, Kreikkaa, isoja osia Neuvostoliitosta sekä myöhemmin myös Italiaa. Kaikista noista maista on lukuisia esimerkkejä saksalaisten raakuuksista siviilejä kohtaan ja saksalaiset ovat edelleenkin varsin ei-pidettyjä noissa maissa, etenkin Kreikassa tuntuivat sota-ajan muistot olevan vielä tuoreena pinnassa kymmenisen vuotta sitten.

    Saksa miehitti myös Tanskan ja Norjan, joiden kohtelu oli vähän inhimillisempää. Käypäs tosin seuraavan kerran Oslossa käydessäsi miehitysmuseossa katsomassa kuinka ihanaaaaa natsimiehitys norjalaisille oli. Ai niin, museohan onkin vaan voittajien propagandaa.

    Saksa siis hallitsi "kevyemmällä" kädellä kahta maata ja "hieman" kovemmalla ykdeksää. Kyllä, rauhantahtoinen valtio se vaan oli.

    Ja nyt tulee joku nasu toitottamaan tietysti sitä, että siviilien kova kohtelu oli seuraus partisaani/vastarintatoiminnasta. Voi itku, eihän nyt miehittäjää vastaan saa taistella!!

    Äänestä

  • sitten menikin? kirjoitti:

    Ei sillä ole väliä onko kyseessä miehitetty maa vai ei.

    Oleellista noissa hirmutöissä on, että olivatko ne satunnaisia vaiko säännöllisiä.

    Itä-Euroopassa saksalaisten toiminta olikin julmaa mutta sitä partisaanisota aina on. Länsi-Euroopassa miehitysaika oli sodan tuomaa kurjuutta lukuunottamatta täysin inhimillistä ja ei mitenkään mielivaltaista. Ranskassa varmasti miehitysaikana elo saattoi olla laadullisesti jopa parempaa kuin saksalaisten poistuttua.

    Otat noissa esimerkeissäsi yksittäisiä tapauksia esille ja teet niistä pitkälle menevät johtopäätökset. Jos esimerkiksi Suomessa tehtäisiin jonkinlainen museo NL:n aiheuttamista kärsimyksistä niin museosta tulisi niin iso, että se ei mahtuisi Suomeen edes Karjalan palauttamisen jälkeen.

    Saksa hallitsi miehitettyjä maita niin pienellä kapasiteetilla kuin mahdollista. He eivät halunneet puuttua siviiliväestön elämään eikä puuttuua muutenkaan maan kulttuuriin.
    Itä-Euroopassa tilanne oli toisin, sillä sissitoiminta oli jatkuvaa ja näin ollen armeijan täytyi olla varpaillaan jatkuvasti. Saksan armeijan toiminta oli täysin laillista nykylakienkin mukaan tarkasteltuna. Kansainvälinen sotatuomioistuin tuomitsee jyrkästi miehitetyllä aluella tapahtuneen terrorin miehittäjää kohtaan ja tällaisesta rikoksesta kiinni saatu henkilö voidaan teloittaa aiheesta heti verekseltään. Näin siis sanoo kansainvälinen tuomioistuin.
    Tätä toimintaa Saksa joutui Itä-Euroopassa tekemään jatkuvasti ja venäläisten loputtomat reservit mahdollistikin tuollaisten omien kansalaistensa tapattamisen jos sillä vain oli mahdollista haitata sakujen toimintaa.

    Samaa pätee tietysti Länsi-Eurooppaan mutta sillä erolla, että maanalainen toiminta siellä oli paljon pienimuotoisempaa ja tällöin myös saksalaisten käyttäytyminen alueella siistimpää.

    Saa miehittäjää vastaan tietysti taistella mutta sitten ei myöskään pidä itkeä kun kuula napsahtaa kalloon. Tällainen taistelijahan on sotilas (pelkuri sellainen, koska ei uskalla taistella uniformu päällään..), jota ei silloin luokitella siviiliksi.

    Suurta osaa Euroopasta Saksa miehitti inhimillisesti. Useimmiten näitä asioita tarkastellaan kansojen omiin tuntemuksiin perustuen ja tällöin myös koettu asia useimmiten muuttaa olemustaan. Esimerkiksi puolalaiset eivät koskaan ole pitäneet saksalaisista. Eivät siis ennen sotaa ja eikä sodan jälkeen. Venäläiset aiheuttivat puolalaisille huomattavasti suuremmat tuskat kuin saksalaiset mutta silti saksalaisten miehitys koetaan luultavasti Puolassa vittumaisempana.

    Tuo koko mielipiteesi on juuri tyypillistä asioiden vääristelyä, liioittelua ja epäsuotuisten tapahtumien poisjättämistä. Eli juuri tyypillistä punapropagandaa, jota myös muut "voittajavaltiot" yhtyivät laulamaan sodan päätyttyä. Nyt laulu on kuitenkin hiljentynyt muualla paitsi juuri nettipunikkien kohdalla. Luonnollisesti kaikkallahan nykyisin näitä "rauhanlähettiläs" rastatukkia vilisee plakaattiensa kanssa kivittelemässä ikkunoita ja poliiseja mutta kai se on sosialismin hinta, joka Euroopan täytyy maksaa.

    https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/8980/TMP.objres.3072.html?sequence=1

    Äänestä

  • tapahtuu aina hirmutöitä.. kirjoitti:

    Eipäs mennä asioiden edelle.

    Kaikkihan sen tietävät että Hitler halusi rauhaa. Reininmaan miehitys ja asevoimien uudelleenmobilisointikin oli rauhan hakemista! Tsekkoslovakian jaossakin ja itävallan valtaamisessa Hitler halusi vain rauhaa! Suomen Lapissakin Hitler halusi rauhaa. Kemijärven ja Rovaniemen tuhopoltossakin Hitler halusi rauhaa!

    Ei sinun tarvitse selitellä näin paljon! Ei tarvitse kuin avata mikä tahansa historiankirja niin huomataan kaikki ne maat ja päivämäärät, taistelut ja muut joissa Hitler halusi rauhaa.

    Ja tulee myös muistaa se että Hitler oli itse aloitteen tekijänä tässä toisessa maailmanrauhassa!

    Kansainvälinen oikeus tuomitsee myös erittäin jyrkästi hyökkäykset toisiin valtioihin ja niiden miehittämiset. Tämä koskee myös Saksaa vuosina 1938-1945. On turha itkeä, kun sorrettu osapuoli alkaa ampua takaisin.

    Mutta onneksi Saksan aseet olivat rauhan aseita edistäen kansainvälisen yhteistyön ilosanomaa, kun muiden pyssyt vain lietsoivat sotaa noina kauheina aikoina.

    Äänestä

  • mikä tilitys kirjoitti:

    NL:n hyökkäyksiä Eurooppaan eikä muitakaan sotia. Viimeisimpänä lienee Irakin sota josta ko. tuomioistuin ei ole sanonut sanaakaan.

    Ja asia ei ole muutenkaan noin mustavalkoinen, joten milloinka olet ajatellut tulla sieltä hiekkalaatikolta takaisin ihan todelliseen maailmaan.

    Äänestä

  • Ei ole tuominnut kirjoitti:

    Eli siis Englannin ja Ranskan sodanjulistuksessakaan ei ollut mitään väärää. Mites oli talvisodassa; NL erotettiin kansainliitosta mutta ei sitäkään oikeuden eteen laitettu. Eli siinäkin kyseessä oli ihan laillinen hyökkäys?

    Miksi Suomesssa sitten siitäkin itketään ja valitetaan kuin mitään isompia ongelmia ei maailmassa olisi

    Äänestä

  • Kuulapää. kirjoitti:

    Eipäs mennä asioiden edelle.

    Kaikkihan sen tietävät että Hitler halusi rauhaa. Reininmaan miehitys ja asevoimien uudelleenmobilisointikin oli rauhan hakemista! Tsekkoslovakian jaossakin ja itävallan valtaamisessa Hitler halusi vain rauhaa! Suomen Lapissakin Hitler halusi rauhaa. Kemijärven ja Rovaniemen tuhopoltossakin Hitler halusi rauhaa!

    Ei sinun tarvitse selitellä näin paljon! Ei tarvitse kuin avata mikä tahansa historiankirja niin huomataan kaikki ne maat ja päivämäärät, taistelut ja muut joissa Hitler halusi rauhaa.

    Ja tulee myös muistaa se että Hitler oli itse aloitteen tekijänä tässä toisessa maailmanrauhassa!

    turhaan paasaat sitä samaa sanomaasi kerta toisensa jälkeen.

    Se ei tarkoita, että jos Saksa ei ole täysin syyllinen yksinään koko 2MS:ään ja samalla myös täysin syyllinen kaikkiin rikoksiin 2MS:n aikana, niin että sitten olisi täysin rauhaa rakastava rauhan valtio.

    Tuohon väliin mahtuu kosolti muitakin vaihtoehtoja. Te sosialisti teette itsestänne vieläkin typerämpiä hokemalla tuota muka sarkastista mantraanne.

    Nuo kaikki teot mitä väitit Saksan tehneen, on myös liittoutuneet tehneet vähintään 100 -kertaisesti ennen- ja jälkeen sodan sekä myös sodan aikana.

    Yksittäinen esimerkki tuosta Rovaniemen poltosta. En jaksa alkaa käydä noita kaikkia väitteitäsi lävitse ellei ole pakko..

    Rovaniemellä ei ilmeisesti kuollut ketään tuossa sakujen poltossa. Liittoutuneiden paljon paljon raaemassa iskussa esim. Dresdeniin tuho oli monikymmenkertainen Rovaniemeen verrattuna ja siellä kuoli minimissään 50 000 ihmistä. Kriittiset arviot pyörivät 400 000 -500 000 uhrissa. Noista tapahtumista muuten kehittyi sanalasku, että natsit sentään surmasivat uhrinsa ennen polttamista.

    Äänestä

  • tapahtuu aina hirmutöitä.. kirjoitti:

    Ei sillä ole väliä onko kyseessä miehitetty maa vai ei.

    Oleellista noissa hirmutöissä on, että olivatko ne satunnaisia vaiko säännöllisiä.

    Itä-Euroopassa saksalaisten toiminta olikin julmaa mutta sitä partisaanisota aina on. Länsi-Euroopassa miehitysaika oli sodan tuomaa kurjuutta lukuunottamatta täysin inhimillistä ja ei mitenkään mielivaltaista. Ranskassa varmasti miehitysaikana elo saattoi olla laadullisesti jopa parempaa kuin saksalaisten poistuttua.

    Otat noissa esimerkeissäsi yksittäisiä tapauksia esille ja teet niistä pitkälle menevät johtopäätökset. Jos esimerkiksi Suomessa tehtäisiin jonkinlainen museo NL:n aiheuttamista kärsimyksistä niin museosta tulisi niin iso, että se ei mahtuisi Suomeen edes Karjalan palauttamisen jälkeen.

    Saksa hallitsi miehitettyjä maita niin pienellä kapasiteetilla kuin mahdollista. He eivät halunneet puuttua siviiliväestön elämään eikä puuttuua muutenkaan maan kulttuuriin.
    Itä-Euroopassa tilanne oli toisin, sillä sissitoiminta oli jatkuvaa ja näin ollen armeijan täytyi olla varpaillaan jatkuvasti. Saksan armeijan toiminta oli täysin laillista nykylakienkin mukaan tarkasteltuna. Kansainvälinen sotatuomioistuin tuomitsee jyrkästi miehitetyllä aluella tapahtuneen terrorin miehittäjää kohtaan ja tällaisesta rikoksesta kiinni saatu henkilö voidaan teloittaa aiheesta heti verekseltään. Näin siis sanoo kansainvälinen tuomioistuin.
    Tätä toimintaa Saksa joutui Itä-Euroopassa tekemään jatkuvasti ja venäläisten loputtomat reservit mahdollistikin tuollaisten omien kansalaistensa tapattamisen jos sillä vain oli mahdollista haitata sakujen toimintaa.

    Samaa pätee tietysti Länsi-Eurooppaan mutta sillä erolla, että maanalainen toiminta siellä oli paljon pienimuotoisempaa ja tällöin myös saksalaisten käyttäytyminen alueella siistimpää.

    Saa miehittäjää vastaan tietysti taistella mutta sitten ei myöskään pidä itkeä kun kuula napsahtaa kalloon. Tällainen taistelijahan on sotilas (pelkuri sellainen, koska ei uskalla taistella uniformu päällään..), jota ei silloin luokitella siviiliksi.

    Suurta osaa Euroopasta Saksa miehitti inhimillisesti. Useimmiten näitä asioita tarkastellaan kansojen omiin tuntemuksiin perustuen ja tällöin myös koettu asia useimmiten muuttaa olemustaan. Esimerkiksi puolalaiset eivät koskaan ole pitäneet saksalaisista. Eivät siis ennen sotaa ja eikä sodan jälkeen. Venäläiset aiheuttivat puolalaisille huomattavasti suuremmat tuskat kuin saksalaiset mutta silti saksalaisten miehitys koetaan luultavasti Puolassa vittumaisempana.

    Tuo koko mielipiteesi on juuri tyypillistä asioiden vääristelyä, liioittelua ja epäsuotuisten tapahtumien poisjättämistä. Eli juuri tyypillistä punapropagandaa, jota myös muut "voittajavaltiot" yhtyivät laulamaan sodan päätyttyä. Nyt laulu on kuitenkin hiljentynyt muualla paitsi juuri nettipunikkien kohdalla. Luonnollisesti kaikkallahan nykyisin näitä "rauhanlähettiläs" rastatukkia vilisee plakaattiensa kanssa kivittelemässä ikkunoita ja poliiseja mutta kai se on sosialismin hinta, joka Euroopan täytyy maksaa.

    https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/8980/TMP.objres.3072.html?sequence=1

    Ja mitenkä selität sen, että Ranskassa oli takuulla paremmat oltavat Saksan miehityksen aikana kun nyt 60 vuotta myöhemmin irakilaisilla amerikkalaisten miehityksen aikana? Mitenkä tuo on edes mahdollista tuon sinun teoriasi mukaan?

    Äänestä

  • kuin Norjankin kanssa. kirjoitti:

    Englanti julisti sodan Suomea vastaan. Sekö on teidän mielestä sitä rauhanaatetta vai? Kovastippa tuo Englanti näytti olevan sodanhaluinen vähän kaikkien kanssa.

    Jos he olisivat onnistuneet Norjan valloituksessa niin seuraavaksi olisi liipaisimella ollut Ruotsi. Joten näyttää siltä, että Englanti se vasta sotahulluvaltio olikin.

    Saksa miehitti Norjaa ja Ranskaa monta vuotta. Miksi ei koskaan puhuta "hirveyksistä", joita saksalaiset heille tekivät? Koska outoahan se on, että kaikkalla muualla minne sakut menivät jälki oli "hirveää". Näin ainakin NL:n ja Yhdysvaltojen mielestä. Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta ja Norjasta esimerkiksi? Tai vastaavasti vaikka Tanskasta? Koska noita kauhutarinoita ei tapahtunut. Siksi niistä ei myöskään puhuta. Ranskasta ja Norjasta ei tullut kommunistista tasavaltaa, joten mielipiteen vapaus jäi voimaan. Ihmisten ei tarvinnut ulkoa opetella valtion virallista linjaa ja kaiken lisäksi omista kokemuksistakin sai puhua vapaasti. Tällöin noille natsien "hirmutöille" ei löytynyt "todistajia" ja siis hirmutöitäkään ei päässyt tapahtumaan.

    USA:lla sen sijaan oli oma lehmä ojassa siinä mielessä, että jollakin nuo omat sotarikokset tuli peitellä. Sitä varten keksittiin sitten "natsien hirmutyöt".

    Luojan kiitos totuus alkaa vihdoinkin nostaa päätään myös täällä itäisessä Euroopassa -täällä kommunismin luvatulla mantereella.

    ***Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta****

    Oletko koskaan kuullut Oradourin pikkukaupungista, jossa SS tappoi mitä raaimmin tavoin kaikki kaupungin asukkaat.

    Tai Tsekkoslovakian Lidicestä, jossa SS teki saman teon.

    Opettele historiaa äläkä kälätä.

    Lisäksi esim. norjalaisethan olisivat natsien mielestä germaaneja ja puhtaita arjalaisia. Miksi ne niitä olis tappaneet?

    Äänestä

  • hätää kirjoitti:

    Eli siis Englannin ja Ranskan sodanjulistuksessakaan ei ollut mitään väärää. Mites oli talvisodassa; NL erotettiin kansainliitosta mutta ei sitäkään oikeuden eteen laitettu. Eli siinäkin kyseessä oli ihan laillinen hyökkäys?

    Miksi Suomesssa sitten siitäkin itketään ja valitetaan kuin mitään isompia ongelmia ei maailmassa olisi

    itkette koko ajan Saksan tekemisistä, että kuinka se on hyökännyt milloin minnekin..

    Olet siis täysin oikeassa tuossa viestissäsi. Liittoutuneilla oli kova kiire tuomita ja valehdella Saksa sotasyylliseksi kaikkiin asioihin mitä vain oli maapallolla tapahtunut. Miksi näin oli, jos he eivät olleet valmiita edes tunnustamaan omia tekosiaan?

    Kuten siis totesitkin, Englannin ja Ranskan hyökkäys Saksaan oli yhtä rikollinen operaatio kuin Barbarossakin.

    Niinpä. Laillinen ja laillinen. Sehän riippuu niin paljon sovelletuista laeistakin. Kuitenkin taitaa olla niin, että yhdenkään maan lait eivät kiellä sotimista. Mitään kaiken kattavaa kansainvälistä lakikokoelmaahan ei ole edes olemassa, joten mihinkä raja sitten pitäisi vetää?
    Länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että tuomioistuimet eivät voi tuomita taannehtivasti. Nürnbergin näytösoikeudenkäynnit perustuivat juuri tuohon taannehtimiseen. Mitä juristi siihen sanoo? Vieläkö kumarrat Nürnbergin nimeen?

    Äänestä

  • tutustupas!! kirjoitti:

    ***Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta****

    Oletko koskaan kuullut Oradourin pikkukaupungista, jossa SS tappoi mitä raaimmin tavoin kaikki kaupungin asukkaat.

    Tai Tsekkoslovakian Lidicestä, jossa SS teki saman teon.

    Opettele historiaa äläkä kälätä.

    Lisäksi esim. norjalaisethan olisivat natsien mielestä germaaneja ja puhtaita arjalaisia. Miksi ne niitä olis tappaneet?

    Tuokin on yksittäistapaus, jossa lienee kapinointi ollut taustalla. SS:tkään eivät sikailleet missään mielivaltaisesti. Se varmaan sinua harmittaa kovasti.

    Ja sitä paitsi tuo antamasi esimerkki Ranskasta ei ole mitään verrattuna siihen mitä puna-armeija teki miehittämillään alueilla. Eivätkä nuo länsiliittoutuneetkaan niin puhtaita taida olla. Joten et löydä tästäkään asiasta yhtään oikopolkua siihen, että Saksa olisi toiminut jotenkin huonommin kuin liittoutuneetkaan.

    Eikö tsekit liittyneet aika vapaaehtoisesti Saksaan. Taisivat ottaa sakut ihan liput liehuen vastaan. Tsekkeihin en ole perehtynyt mutta varmasti sielläkin tapahtui yksittäisiä kauheuksia. Ne eivät kuitenkaan ole ristiriidassa suuren kokonaisuuden kanssa.

    Rettelöineet kansakunnat kärsivät. Ne jotka suostuivat tekemään edes minimaalista yhteistyötä sakujen kanssa näkivät heti myös sen hyvän puolen. Jopa Suomi oli joutua ongelmiin saksalaisten kanssa (aiheesta).

    Mutta kuten sanottua, siinä ei olekaan mitään ihmeellistä. Samoin ne jotka joutuivat vastahankaan esim. NL:n kanssa, saivat maistaa kommunismin nurjaa puolta. USA ei tee myöskään poikkeusta, kysy vaikka irakilaisilta.

    Äänestä

  • noin mustavalkoinen, joten kirjoitti:

    turhaan paasaat sitä samaa sanomaasi kerta toisensa jälkeen.

    Se ei tarkoita, että jos Saksa ei ole täysin syyllinen yksinään koko 2MS:ään ja samalla myös täysin syyllinen kaikkiin rikoksiin 2MS:n aikana, niin että sitten olisi täysin rauhaa rakastava rauhan valtio.

    Tuohon väliin mahtuu kosolti muitakin vaihtoehtoja. Te sosialisti teette itsestänne vieläkin typerämpiä hokemalla tuota muka sarkastista mantraanne.

    Nuo kaikki teot mitä väitit Saksan tehneen, on myös liittoutuneet tehneet vähintään 100 -kertaisesti ennen- ja jälkeen sodan sekä myös sodan aikana.

    Yksittäinen esimerkki tuosta Rovaniemen poltosta. En jaksa alkaa käydä noita kaikkia väitteitäsi lävitse ellei ole pakko..

    Rovaniemellä ei ilmeisesti kuollut ketään tuossa sakujen poltossa. Liittoutuneiden paljon paljon raaemassa iskussa esim. Dresdeniin tuho oli monikymmenkertainen Rovaniemeen verrattuna ja siellä kuoli minimissään 50 000 ihmistä. Kriittiset arviot pyörivät 400 000 -500 000 uhrissa. Noista tapahtumista muuten kehittyi sanalasku, että natsit sentään surmasivat uhrinsa ennen polttamista.

    "400 000 -500 000 uhrissa"

    Edes Göbbels ei pahimmassa propagandassaan liioitellut noin paljoa. Taitaa olla nasumopo karannut vähän käsistä taas kerran.

    "Rovaniemellä ei ilmeisesti kuollut ketään tuossa sakujen poltossa."

    Tiiätkö.. mun isoisältä lähti kämppä alta sakujen toivottaessa rauhaa lappiin. Siinä oli helvetinmoinen uudelleen rakentaminen, monessa kaupungissa.

    Ja palataampas sarkasmin takaa ihan asiallisuuteen:

    vaikka sä rakastatkin rauhaa ja omaa rotuasi niin se ei poista saksalaisten syyllisyyttä.

    "Te sosialisti"

    Onko antinasu aina sosialisti? Taidatte olla aika vähä-älyinen. Minä äänestän aina pelikentässä oikealle. Minulla ei liikene synpatioita sen enempää vasureille kuin nasustelijoillekaan.

    niin ei ole kommunismikaan, missään muodossa. Palstan revisionistit haluaisivat varmasti palauttaa Suomen Venäjän yhteyteen, siellä kun nasheja ja zhirinovskilaisia riittää, kommunisteista puhumattakaan.

    Äänestä

  • kuin Norjankin kanssa. kirjoitti:

    Englanti julisti sodan Suomea vastaan. Sekö on teidän mielestä sitä rauhanaatetta vai? Kovastippa tuo Englanti näytti olevan sodanhaluinen vähän kaikkien kanssa.

    Jos he olisivat onnistuneet Norjan valloituksessa niin seuraavaksi olisi liipaisimella ollut Ruotsi. Joten näyttää siltä, että Englanti se vasta sotahulluvaltio olikin.

    Saksa miehitti Norjaa ja Ranskaa monta vuotta. Miksi ei koskaan puhuta "hirveyksistä", joita saksalaiset heille tekivät? Koska outoahan se on, että kaikkalla muualla minne sakut menivät jälki oli "hirveää". Näin ainakin NL:n ja Yhdysvaltojen mielestä. Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta ja Norjasta esimerkiksi? Tai vastaavasti vaikka Tanskasta? Koska noita kauhutarinoita ei tapahtunut. Siksi niistä ei myöskään puhuta. Ranskasta ja Norjasta ei tullut kommunistista tasavaltaa, joten mielipiteen vapaus jäi voimaan. Ihmisten ei tarvinnut ulkoa opetella valtion virallista linjaa ja kaiken lisäksi omista kokemuksistakin sai puhua vapaasti. Tällöin noille natsien "hirmutöille" ei löytynyt "todistajia" ja siis hirmutöitäkään ei päässyt tapahtumaan.

    USA:lla sen sijaan oli oma lehmä ojassa siinä mielessä, että jollakin nuo omat sotarikokset tuli peitellä. Sitä varten keksittiin sitten "natsien hirmutyöt".

    Luojan kiitos totuus alkaa vihdoinkin nostaa päätään myös täällä itäisessä Euroopassa -täällä kommunismin luvatulla mantereella.

    Ensinnäkin tapaus Tanska; Tanska olikin varsinainen poikkeus saksalaisten miehityshistoriassa hyvinkin pitkään,johtuen mm. siitä yksinkertaisesta syystä että Tanskan miehityshallinto oli poikkeuksellisesti Saksan ulkoministeriön (AA) hallinnon alla. Lisäksi oli sitten tuo natsien rotuoppi joka suosi tanskalaisia ja norjalaisia.

    Siitä huolimatta Tanskassakin koettiin tietyntyyppisiä ongelmia tuon miehityksen aikana. Ei se ollut mitään auvoista aikaa tanskalaisillekaan jota he muistelisivat kaihoisasti jälkeenpäin.

    Norjassa taasen esiintyi kyllä erilaisia saksalaisten miehittäjien tekemiä raakuuksia ,jotka muuten aiheuttivat kitkaa suomalaisten ja saksalaistenkin välille, kun täällä otettiin kantaa Norjan tapahtumiin. Norjan juutalaisetkin kuuluivat osana sitten tuohon surulliseen natsien "lopulliseen ratkaisuun".

    Ei ollut saksalaismiehitys mitenkään auvvoista aikaa Norjassa eikä Tanskassakaan.

    Michael Burleigh kertoilee noista varsin mielenkiintoisesti eepoksessaan "kolmas valtakunta - uusi historia"...siellä on Ranskan miehitysajastakin varsin mielenkiintoista luettavaa...

    Äänestä

  • salissa yskijä kirjoitti:

    kaikilla elämä oli auvoisempaa saksalaisten miehityksen alla kuin olisi ollut venäläisten miehittämänä.
    Suhteutappa asia siihen.

    Yksittäistapauksia löytyy kaikkialta. Pahoinpitelihän tässä taannoin suomalainen poliisi iranilaissyntyisen henkilön putkassa. Siitä oli iltasanomissa oikein iso juttukin.
    Nyt jos joku juoksisi tuolla pitkin maailmaa vaikka parjaamassa Halosen johtaman fasistimaan pahuudesta ja kertoisi pelkästään tuollaisista tapahtumista esimerkkejä niin kuulija saisi aivan varmasti väärän kuvan Suomesta.

    Ainahan miehytksen alainen maa kokee tietyntyyppisiä ongelmia. Nuo Tanskan kokemat tietyntyyppiset ongelmat eivät ole lähellekkään niin pahoja kuin ne tietyntyyppiset ongelmat, joita esim. irakilaiset kokevat tänäkin päivänä lännen miehityksen johdosta.

    Ei Saksa mikään enkeli tuolloin ollutkaan. Ei tässä siitä ole kyse. Eihän holocaustin kiistämisessäkään kiistetä kaikkia tekoja ja juutalaisuhreja. Vain holocausti itse.

    Kysymys on lähinnä siitä, että suomettunut ja sosialisoitunut mielipide toteaa yksikantaan Saksan olleen silloin ( ja ehkä nytkin) kaiken pahuuden aineellistuma, jonka hyvyyden ja Jumalan lähettiläät liittoutuneet "vapauttivat"
    Tämä naivi mustavalkoinen suhtautuminen asiaan poissulkee kaiken vastuun liittouneilta tekemistään vastaavista sotarikoksista. Nyt kun niistä ei kukaan joudu vastuuseen, niitä voidaan toistaa kertatoisensa jälkeen oppimatta edellisiltä kerroilta yhtään mitään.
    Jos et usko niin kysy vaikka irakilaisilta.

    Äänestä

  • noilla kirjoitti:

    ****ongelmat, joita esim. irakilaiset kokevat tänäkin päivänä lännen miehityksen johdosta.****

    Ongelmat eivät johdu liittoutuneista vaan irakilaisista itsemurhapommittajista. Autoineen ison räjähde- tai bensalastin räjäyttäjistä.

    Eivät siellä amerikkalaiset sotilaat itseään autopommeina räjäyttele, vai mitä?

    Äänestä

  • kaasuja vaan.... kirjoitti:

    maissa oli osittain samanlaista kuin Irakissa nykyisin. Siis partisaanit tekivät tuhojaan miehittäjää vastaan ja saksalaiset toimivat aika pitkälti samallalailla kuin jenkit Irakissa nykyisin. Mutta kuitenkin vain sakujen teot tuomitaan.

    Jos kantanne on tuo, niin älkää itkekö sitten. Usein kun puhutaan puna-armeijan tekemistä rikoksista Saksassa ja Berliinissä, niin vastaukseksi saadaan saksalaisten täysin laillisia toimenpiteitä Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Sitten huudellaan, että sitä saa mitä tilaa.

    Eli kaksinaismoralismi taas kukoistaa. Saksa on ainoa paha koko maailmassa. Muiden tekemät vastaavat rikokset eivät ole mitään. Vain saksalaiset tuomitaan.

    Tuotahan tuo käytäntö on.

    Eivätkä ne irakilaisetkaan tainneet siellä itseään autopommeina räjäytellä, ennen kuin amerikkalaiset saapuivat panssareineen paikalle.

    Lähtökohta on, että jos miehittäjää vastaan saa taistella, niin silloin sitä vastaan saa taistella missä maailman kolkassa tahansa ja ketä miehittäjää vastaan tahansa.
    Eikä tuollaisella kaksinaismoralistisella tavalla määriteltynä, että taisteluoikeus riippuu jäsenkirja väristä. Että te punikit olette sitten sairasta porukkaa..

    Äänestä

  • meno itäisen Euroopan kirjoitti:

    ***Eivätkä ne irakilaisetkaan tainneet siellä itseään autopommeina räjäytellä, ennen kuin amerikkalaiset saapuivat panssareineen paikalle.***

    Vitsi on siinä, että irakilaiset räjäyttelevät toisiaan eivät amerikkalaisia. Autopommeja räjäytellään toreilla, siviilien keskellä. Sekö on viisautta sinun nasuaivoissasi?

    Sama kuin jos venäläiset miehittäisivät Suomen niin suomalaiset yltyisivät tappamaan toisiaan mielettömällä raivolla.

    Äänestä

  • meno itäisen Euroopan kirjoitti:

    maissa oli osittain samanlaista kuin Irakissa nykyisin. Siis partisaanit tekivät tuhojaan miehittäjää vastaan ja saksalaiset toimivat aika pitkälti samallalailla kuin jenkit Irakissa nykyisin. Mutta kuitenkin vain sakujen teot tuomitaan.

    Jos kantanne on tuo, niin älkää itkekö sitten. Usein kun puhutaan puna-armeijan tekemistä rikoksista Saksassa ja Berliinissä, niin vastaukseksi saadaan saksalaisten täysin laillisia toimenpiteitä Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Sitten huudellaan, että sitä saa mitä tilaa.

    Eli kaksinaismoralismi taas kukoistaa. Saksa on ainoa paha koko maailmassa. Muiden tekemät vastaavat rikokset eivät ole mitään. Vain saksalaiset tuomitaan.

    Tuotahan tuo käytäntö on.

    Eivätkä ne irakilaisetkaan tainneet siellä itseään autopommeina räjäytellä, ennen kuin amerikkalaiset saapuivat panssareineen paikalle.

    Lähtökohta on, että jos miehittäjää vastaan saa taistella, niin silloin sitä vastaan saa taistella missä maailman kolkassa tahansa ja ketä miehittäjää vastaan tahansa.
    Eikä tuollaisella kaksinaismoralistisella tavalla määriteltynä, että taisteluoikeus riippuu jäsenkirja väristä. Että te punikit olette sitten sairasta porukkaa..

    ****Vain saksalaiset tuomitaan.***

    Ei kukaan tuomitse saksalaisia vaan ainoastaan natsit. Ne ovat hieman eri asioita, vai onko nasulle liian vaikee tajuttavaksi.

    Jos Saksa ei olisi aloittanut sotaa ei yhtään ainoaa pommia olisi Saksan kaupunkeihin pudotettu.

    Te nasut tuomitsette esim. kaikki slaavit, ihmisinä. Ja olette vaikeasti sairaita, niin se on.

    toisiaan tai amerikkalaisia niin siltikin ne ovat niitä "tietyntyyppisiä ongelmia". Tanskassa ei kuitenkaan meno tuollaista ollut.

    Irakilaisten ongelma se on silti! Hehän siinä kärsivät pässi!
    Ja sitä paitsi tuokaan asia ei ole noin niin kuin sanoit. Irakilaiset räjäyttelevät omien lisäksi amerikkalaisia jos vaan siihen kykenevät. Sen lisäksi amerikkalaiset räjäyttelevät irakilaisia. Savun hälvettyä he jakelevat lisää aseita ja ammuksia kapinallisille jottei rähinä laantuisi.

    Puna-armeija lahtasi omiaan enemmän kuin kukaan koskaan on tehnyt. Stalingradissakin lähti varovaistenkin arvioiden mukaan 50 000 omaa sotilasta mullanalle. Siis takaa päin ammuttuna. Sekö on sitä sinun viisauttasi?

    Eli yrität siirtää keskustelun aiheen haukkumalla irakilaisia vai? Kyseessä alunperin oli miehitettyjen valtioiden "tietyntyyppiset ongelmat". Lyön vetoa, että Irakissa on enemmän nyt niitä ongelmia kuin oli esim. Tanskassa natsimiehityksen aikana. Kummallista eikö?

    ---------------------------------------------------------------

    Kyllähän te viesti toisensa jälkeen tuomitsette nimenomaan saksalaiset. "Sitä saa mitä tilaa" -asenteella oikeutatte saksalaisten kärsimykset liittoutuneiden taholta. Yksi näistä on juuri tuo englantilaisten terroripommitukset, jotka muuten tuomitaan nykyisin Englannissakin. Tosin nuo pommitusten aiheuttamat kärsimykset olivat pieniä siihen verrattuna kun puna-armeija vyöryi paikalle...

    Eihän Saksa mitään sotaa edes aloittanut. Englanti ja Ranskahan ne sodan Saksalle julistivat. Lukuisista rauhantunnusteluista huolimatta Englantilaiset eivät suostuneet tekemään rauhaa Saksan kanssa.

    Saksa kyllä hyökkäsi Puolaan mutta aiheesta. Puola oli itse lietsonut sotaa pitkin Eurooppaa ja kohteli provosoivasti saksalaisvähemmistöään todella kurjasti. Saksa vaati noita kyseisiä alueita itselleen mutta Puola ei suostunut edes samaan neuvottelupöytään Saksan kanssa.

    Ja tuo asenteesi on muutenkin hyvin tyypillinen sosialistin asenne, jolla peitellään omia rikoksia. Kaikki asiathan voidaan perustella juuri tuolla tavalla. Eihän taĺvisotaakaan olisi syttynyt jos Suomi olisi suostunut noihin anteliaisiin ehtoihin Stalinin kanssa. Tosin harvemmin kerrotaan sitä, että Baltian maat suostuivat Stalinin ehdotuksiin ja miten kävi.

    Yritätkö jo vakuutella itseäsikin olevasi oikeassa? Ei kovin hyvältä näytä..

    Äänestä

  • No hei otetaan ekana se eka maailman sota sitten ne punaiset valkoiset sodat samoihin aikoihin ja sitä ennen olleet ryöstöretket vielä. Ne yhteensä ja sitten kielet taas kun on eri kieliset ihmiset ei ymmärrä yhtään mitä toinen puhuu.

    Äänestä

  • Saksa hyök- kirjoitti:

    käsi Hollantiin ja Belgiaan ilmoitti natsijohto Saksan menneen turvaamaan kyseisten maitten puolueettomuutta Englannin ja Ranskan hyökkäystä vastaan.

    Hyvä teko se siis oli. Nyt eivät Englanti ja Ranska voineet hyökätä ko. maihin kun vahva Saksan armeija oli jo vastassa turvaamassa näitä kahta maata imperialisteja vastaan.

    Kuningas Jaakko taas Jacob käänsi Raamattua latinasta englanniksi.

    Äänestä

  • kuin Norjankin kanssa. kirjoitti:

    Englanti julisti sodan Suomea vastaan. Sekö on teidän mielestä sitä rauhanaatetta vai? Kovastippa tuo Englanti näytti olevan sodanhaluinen vähän kaikkien kanssa.

    Jos he olisivat onnistuneet Norjan valloituksessa niin seuraavaksi olisi liipaisimella ollut Ruotsi. Joten näyttää siltä, että Englanti se vasta sotahulluvaltio olikin.

    Saksa miehitti Norjaa ja Ranskaa monta vuotta. Miksi ei koskaan puhuta "hirveyksistä", joita saksalaiset heille tekivät? Koska outoahan se on, että kaikkalla muualla minne sakut menivät jälki oli "hirveää". Näin ainakin NL:n ja Yhdysvaltojen mielestä. Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta ja Norjasta esimerkiksi? Tai vastaavasti vaikka Tanskasta? Koska noita kauhutarinoita ei tapahtunut. Siksi niistä ei myöskään puhuta. Ranskasta ja Norjasta ei tullut kommunistista tasavaltaa, joten mielipiteen vapaus jäi voimaan. Ihmisten ei tarvinnut ulkoa opetella valtion virallista linjaa ja kaiken lisäksi omista kokemuksistakin sai puhua vapaasti. Tällöin noille natsien "hirmutöille" ei löytynyt "todistajia" ja siis hirmutöitäkään ei päässyt tapahtumaan.

    USA:lla sen sijaan oli oma lehmä ojassa siinä mielessä, että jollakin nuo omat sotarikokset tuli peitellä. Sitä varten keksittiin sitten "natsien hirmutyöt".

    Luojan kiitos totuus alkaa vihdoinkin nostaa päätään myös täällä itäisessä Euroopassa -täällä kommunismin luvatulla mantereella.

    Englannin kieliset Raamatut on käännetty kuitenkin latinasta ja samoin Suomen kieliset .

    Äänestä

  • Ei ole tuominnut kirjoitti:

    NL:n hyökkäyksiä Eurooppaan eikä muitakaan sotia. Viimeisimpänä lienee Irakin sota josta ko. tuomioistuin ei ole sanonut sanaakaan.

    Ja asia ei ole muutenkaan noin mustavalkoinen, joten milloinka olet ajatellut tulla sieltä hiekkalaatikolta takaisin ihan todelliseen maailmaan.

    Stalin jutut meni vähän fanaattiseksi .

    Äänestä

  • noin mustavalkoinen, joten kirjoitti:

    turhaan paasaat sitä samaa sanomaasi kerta toisensa jälkeen.

    Se ei tarkoita, että jos Saksa ei ole täysin syyllinen yksinään koko 2MS:ään ja samalla myös täysin syyllinen kaikkiin rikoksiin 2MS:n aikana, niin että sitten olisi täysin rauhaa rakastava rauhan valtio.

    Tuohon väliin mahtuu kosolti muitakin vaihtoehtoja. Te sosialisti teette itsestänne vieläkin typerämpiä hokemalla tuota muka sarkastista mantraanne.

    Nuo kaikki teot mitä väitit Saksan tehneen, on myös liittoutuneet tehneet vähintään 100 -kertaisesti ennen- ja jälkeen sodan sekä myös sodan aikana.

    Yksittäinen esimerkki tuosta Rovaniemen poltosta. En jaksa alkaa käydä noita kaikkia väitteitäsi lävitse ellei ole pakko..

    Rovaniemellä ei ilmeisesti kuollut ketään tuossa sakujen poltossa. Liittoutuneiden paljon paljon raaemassa iskussa esim. Dresdeniin tuho oli monikymmenkertainen Rovaniemeen verrattuna ja siellä kuoli minimissään 50 000 ihmistä. Kriittiset arviot pyörivät 400 000 -500 000 uhrissa. Noista tapahtumista muuten kehittyi sanalasku, että natsit sentään surmasivat uhrinsa ennen polttamista.

    Venäläiset poltti Lapin ne varasteli passeja ja asepukuja.

    Äänestä

  • tutustupas!! kirjoitti:

    ***Miksi siis vastaavia kauhutarinoita ei kuulu Ranskasta****

    Oletko koskaan kuullut Oradourin pikkukaupungista, jossa SS tappoi mitä raaimmin tavoin kaikki kaupungin asukkaat.

    Tai Tsekkoslovakian Lidicestä, jossa SS teki saman teon.

    Opettele historiaa äläkä kälätä.

    Lisäksi esim. norjalaisethan olisivat natsien mielestä germaaneja ja puhtaita arjalaisia. Miksi ne niitä olis tappaneet?

    Miten norjalaiset voisi olla germaaneja ???? Hä.

    Äänestä

  • Kuulapää. kirjoitti:

    "400 000 -500 000 uhrissa"

    Edes Göbbels ei pahimmassa propagandassaan liioitellut noin paljoa. Taitaa olla nasumopo karannut vähän käsistä taas kerran.

    "Rovaniemellä ei ilmeisesti kuollut ketään tuossa sakujen poltossa."

    Tiiätkö.. mun isoisältä lähti kämppä alta sakujen toivottaessa rauhaa lappiin. Siinä oli helvetinmoinen uudelleen rakentaminen, monessa kaupungissa.

    Ja palataampas sarkasmin takaa ihan asiallisuuteen:

    vaikka sä rakastatkin rauhaa ja omaa rotuasi niin se ei poista saksalaisten syyllisyyttä.

    "Te sosialisti"

    Onko antinasu aina sosialisti? Taidatte olla aika vähä-älyinen. Minä äänestän aina pelikentässä oikealle. Minulla ei liikene synpatioita sen enempää vasureille kuin nasustelijoillekaan.

    Suomalaiset on ihan eri heimo kuin slaavit tai saksalaiset koittakaa jo älytä.

    Äänestä

  • salissa yskijä kirjoitti:

    Ensinnäkin tapaus Tanska; Tanska olikin varsinainen poikkeus saksalaisten miehityshistoriassa hyvinkin pitkään,johtuen mm. siitä yksinkertaisesta syystä että Tanskan miehityshallinto oli poikkeuksellisesti Saksan ulkoministeriön (AA) hallinnon alla. Lisäksi oli sitten tuo natsien rotuoppi joka suosi tanskalaisia ja norjalaisia.

    Siitä huolimatta Tanskassakin koettiin tietyntyyppisiä ongelmia tuon miehityksen aikana. Ei se ollut mitään auvoista aikaa tanskalaisillekaan jota he muistelisivat kaihoisasti jälkeenpäin.

    Norjassa taasen esiintyi kyllä erilaisia saksalaisten miehittäjien tekemiä raakuuksia ,jotka muuten aiheuttivat kitkaa suomalaisten ja saksalaistenkin välille, kun täällä otettiin kantaa Norjan tapahtumiin. Norjan juutalaisetkin kuuluivat osana sitten tuohon surulliseen natsien "lopulliseen ratkaisuun".

    Ei ollut saksalaismiehitys mitenkään auvvoista aikaa Norjassa eikä Tanskassakaan.

    Michael Burleigh kertoilee noista varsin mielenkiintoisesti eepoksessaan "kolmas valtakunta - uusi historia"...siellä on Ranskan miehitysajastakin varsin mielenkiintoista luettavaa...

    Mikä helvetin kolmas . Kolmas valtakunta. No mitä ne muut on missä ?

    Äänestä

  • noilla kirjoitti:

    kaikilla elämä oli auvoisempaa saksalaisten miehityksen alla kuin olisi ollut venäläisten miehittämänä.
    Suhteutappa asia siihen.

    Yksittäistapauksia löytyy kaikkialta. Pahoinpitelihän tässä taannoin suomalainen poliisi iranilaissyntyisen henkilön putkassa. Siitä oli iltasanomissa oikein iso juttukin.
    Nyt jos joku juoksisi tuolla pitkin maailmaa vaikka parjaamassa Halosen johtaman fasistimaan pahuudesta ja kertoisi pelkästään tuollaisista tapahtumista esimerkkejä niin kuulija saisi aivan varmasti väärän kuvan Suomesta.

    Ainahan miehytksen alainen maa kokee tietyntyyppisiä ongelmia. Nuo Tanskan kokemat tietyntyyppiset ongelmat eivät ole lähellekkään niin pahoja kuin ne tietyntyyppiset ongelmat, joita esim. irakilaiset kokevat tänäkin päivänä lännen miehityksen johdosta.

    Ei Saksa mikään enkeli tuolloin ollutkaan. Ei tässä siitä ole kyse. Eihän holocaustin kiistämisessäkään kiistetä kaikkia tekoja ja juutalaisuhreja. Vain holocausti itse.

    Kysymys on lähinnä siitä, että suomettunut ja sosialisoitunut mielipide toteaa yksikantaan Saksan olleen silloin ( ja ehkä nytkin) kaiken pahuuden aineellistuma, jonka hyvyyden ja Jumalan lähettiläät liittoutuneet "vapauttivat"
    Tämä naivi mustavalkoinen suhtautuminen asiaan poissulkee kaiken vastuun liittouneilta tekemistään vastaavista sotarikoksista. Nyt kun niistä ei kukaan joudu vastuuseen, niitä voidaan toistaa kertatoisensa jälkeen oppimatta edellisiltä kerroilta yhtään mitään.
    Jos et usko niin kysy vaikka irakilaisilta.

    Iranilaiset turkkilaiset miehittää lähiöitä Euroopassa.

    Äänestä

  • kaasuja vaan.... kirjoitti:

    ****ongelmat, joita esim. irakilaiset kokevat tänäkin päivänä lännen miehityksen johdosta.****

    Ongelmat eivät johdu liittoutuneista vaan irakilaisista itsemurhapommittajista. Autoineen ison räjähde- tai bensalastin räjäyttäjistä.

    Eivät siellä amerikkalaiset sotilaat itseään autopommeina räjäyttele, vai mitä?

    Antaisitte Irakin hoitaa itse omat ongelmansa siellä .

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    ****Vain saksalaiset tuomitaan.***

    Ei kukaan tuomitse saksalaisia vaan ainoastaan natsit. Ne ovat hieman eri asioita, vai onko nasulle liian vaikee tajuttavaksi.

    Jos Saksa ei olisi aloittanut sotaa ei yhtään ainoaa pommia olisi Saksan kaupunkeihin pudotettu.

    Te nasut tuomitsette esim. kaikki slaavit, ihmisinä. Ja olette vaikeasti sairaita, niin se on.

    Tosi törkeetä nimitellä syyttömiä ihmisiä täällä mistään.

    Äänestä

  • No niin rumat toisten mailta pois ja rauha säilyy.

    Äänestä

  • Babylon on se arabian mesopotania mihin Jumala tarkoitti näitä syntipesiä.

    Äänestä

onkin syötetty jo vuosikymmeniä. Vakavastihan noita teorioita ei olla otettu kuin kommunistipiireissä joten se siitä. Tämän vuoksi tuossa sinun teoriassasi ei pahemmin lähdeaineistoa ole nähtävillä.

Aikaisemmassa keskustelussa, johon siis viittasit, oli väittämän tueksi perustelut ja lähdeviitteet asiallisesti mukana. Et kuitenkaan kyennyt kumoamaan esitettyjä väitteitä millään tavalla. Eikö se jo kerro asioiden todellisen laidan?

Olihan Neuvostoliittokin aina rauhaa rakastava työläisten oma sosialistivaltio. Kummasti se kuitenkin aina sotkeentui jokaiseen kriisiin maapallolla olemassaolonsa aikana.

Äänestä
  • ****Olihan Neuvostoliittokin aina rauhaa rakastava työläisten oma sosialistivaltio. Kummasti se kuitenkin aina sotkeentui jokaiseen kriisiin maapallolla olemassaolonsa aikana.****

    Taisi muuten N-liitto sekaantua maapallolla harvempilukuisiin kriiseihin kuin rakastamasi USA. USA pudotti Laosin, Vietnamien ja Kambodsan alueille pommeja enemmän kuin II Maailmansodassa kaikki yhteensä. Eli taitaa N-liiton käyttämä rautamäärä jäädä aika paljon jälkeen tästä.

    Äänestä

  • löpön kirjoitti:

    ****Olihan Neuvostoliittokin aina rauhaa rakastava työläisten oma sosialistivaltio. Kummasti se kuitenkin aina sotkeentui jokaiseen kriisiin maapallolla olemassaolonsa aikana.****

    että sekaantui moniin kriiseihin täysin yksipuolisesti. Joissakin tapauksissa mitään kriisiä ei edes ollut ennen kuin puna-armeija vyöryi paikalle..

    USA onkin epäilemättä lahdannut porukkaa eniten sitten 2MS:n. Eikö tuo jos mikään tue sitä väitettä jonka esitin tuossa aiemmin? Eli asiat eivät sittenkään taida olla niin mustavalkoisia.

    Vai eikö sinustakin kuulosta oudolta että tuollainen rauhaarakastava demokratian ja vapauden puolustaja sotii eniten koko maailmassa? Ja sitten kaikista tuhoisimmassa sodassa tuo maa olisi ollut syytön ja viaton? Atomipommikin Hirosimassa ilmeisesti oli vain rakkauden pommi..

    Omien puheidensa mukaan sekä NL että USA ovat oikein suuria rauhanlähettiläitä maapallolla. Oletko heidän kanssaan samaa mieltä?

    Äänestä

  • sitä tosiasiaa, kirjoitti:

    ****Joissakin tapauksissa mitään kriisiä ei edes ollut ennen kuin puna-armeija vyöryi paikalle..***

    Annappas joitain esimerkkejä niin päästään paremmin käymään keskustelua.

    Äänestä

  • tojasi... kirjoitti:

    ****Joissakin tapauksissa mitään kriisiä ei edes ollut ennen kuin puna-armeija vyöryi paikalle..***

    Annappas joitain esimerkkejä niin päästään paremmin käymään keskustelua.

    talvi 1939 ja paikkana Suomen itäraja.

    Äänestä

  • olisi.. kirjoitti:

    talvi 1939 ja paikkana Suomen itäraja.

    ja paikkana Puolan länsiraja. Tai II Maailmansodan jälkeinen Indokiina. Ensin Ranska ja sitten USA. Tai samalta ajalta Indonesia ja sotijana Hollanti.

    Tai 1800-luku ja USA:n armeijan tekemät intiaanisiviilien joukkomurhat. Tai 1500 - 1600 - luvut ja Espanjalaisten tekemät n. 20 milj. intiaanin joukkomurhat. Tai 1800 - luku ja Belgian silloisessa Kongossaan tekemät joukkomurhat tai samalta vuosisadalta saksalaisten tekemät joukkomurhat nykyisessä Namibiassa.

    Tai kun englantilaiset läksivät Australiassa jahtaamaan täysin aseettomia alkuasukkaita hevosten, koirien, kiväärien ja jopa myrkkyjen kanssa.

    Eli vertailtavaa löytyy, riippuu vaan mistä aloitetaan. Lähdetäänkö ihmiskunnan tunnetun historian alusta???

    Jos aletaan syksystä -39 ja Suomen itärajasta niin tasapuolisuuden nimissähän muistettaneen myös länsimaan eli Saksan osuus tapahtumiin. Vai mitä???

    Äänestä

  • syksy 1939 kirjoitti:

    esimerkeistäsi on vain pääteltävissä yksi asia, nimittäin Saksa oli syypää kaikkeen pahuuteen joka maanpäällä oli -30 ja -40-luvuilla, niinkö?

    Ainakin tällaisen päätelmän minä olen ymmärtänyt, kun olen lukenut noita yläpuolella olleita tekstejä.

    Ihminen on siinä mielessä nähtävästi mielenkiintoinen otus että mielipide ja käytäntö voivat olla täysin erilaisia. 2MS:n jälkeen todettiin yksikantaan Saksan olleen täysin sotasyyllinen. Tämä osoitettiin luonnollisesti levittelemällä ruumiiden kuvia pitkin "nettiä". Niiden lisäksi osoitettiin holocaustikin yksikäsitteisesti maineikkaassa Nürnbergin oikeudessa.
    No kun Saksa oli niin pirun syyllinen taas kaikkeen niin miksi sitten sitä kohtaan käyty politiikka muuttui täysin? Jos kerran länsivallat eivät olleet tehneet mitään virheitä esim. Versaillesin sanelurauhassa, niin miksi ei nyt toimittu samalla tavalla? Ja kaiken hyvän lisäksi politiikka Saksaa kohtaan muuttui sinäpäivänä kun Yhdysvallat heräsivät arkitodellisuuteen Stalinin vaarallisuudesta. Punakoneelle kun ei näyttänyt löytyvän pysäyttäjää ja USA:llakaan ei olisi varaa pitää Euroopassa miljoona-armeijaa valmiudessa.
    Joten kyllä tässä tulee väistämättä sellainen tunne, että kaikki toiminta Saksan kansaa kohtaan tähtäsi vain ja ainoastaan tuon maan totaaliseen tuhoamiseen. Tiedettiin kyllä mikä oli oikein ja mikä väärin ja mitä seurauksia milläkin asialla olisi. Tuo saksalaisten tappaminen, ryöstäminen ja raiskaaminen sekä koko teollisuuden alasajon seuraukset siis tiedettiin. Sen vuoksi Saksa pilkottiinkin pieniin palasiin, jotta kosto olisi mahdotonta. Nyt kun niin sanotusti hampaat oli poistettu, niin liittoutuneille jäikin täysin vapaat kädet tehdä mitä tahansa ilman pelkoa kostosta tulevaisuudessa. Ja meno oli sitten sen mukaista.

    Apupoikien asemaan ajautuneet Ranska ja Englanti eivät paljon Rooseveltin politiikkaa vastustelleet. Pääsivätpähän itsekin kostamaan aiheuttamansa kärsimykset oikein kunnolla. Siinä ei Euroopan vapaus tai Puolalle annetut turvatakuut enää painaneet mitään. Pääasia oli, että kenttä oli putsattu totaalisesti heidän kostoaan varten. Kuten Churchill itsekin sanoi; Tuhoamme Saksan! Eipä tuosta oikein väärää kuvaa voi saada.

    Eräänä kauniina iltapäivänä, Rooseveltin kuoltua jo aikaa sitten, tajusi ehkä Hoover tai avustava virkamies tai ehkä se oli joku sotilasasiantuntija, että NL:ää ei pysäytä Euroopassa kukaan. Ja sekö olisi 2MS:n saldo, että kommunisti marssivat Pariisiin ja siitäkin ehkä pidemmälle? Mikä avuksi? Miljoonien levänneiden ja huolletun puna-armeijan sotilaiden hyökkäystä kun ei muutamansadantuhannen armeijalla pysäytetä. Ranskalaisista ei siihen olisi. Sitä vaihtoehtoa tuskin kukaan on edes vakavasti pohtinut. Lisäksi briteillä ja jenkeillä oli sisäisiä paineita saada "pojat" kotiin.

    Voidaankin sanoa, että tuon ahaa -elämyksen jälkeen sota loppui myös Saksassa. Tai ainakin lännen miehitysvyöhykkeillä. Ruokaa alkoi virrata maahan ja huolto pelasi. Enää ei tarvinnut äitien myydä kehoaan sotilaille saadakseen muutaman leipäpalan lapsilleen. Ajat olivat muuttumassa.
    Tuli Marshallin avut ja Hooverin opit. Sävel oli muuttunut. Enää ei puhuttu sotasyyllisyydestä eikä mistään muustakaan pahuudesta mitä Saksa yksin oli koko maapallolla tehnyt. Tosin ei vastavuoroisesti ollut saksalaisillakaan paljon varaa puhella omista kokemuksistaan. Nyt kaikki lauloivat jälleenrakennuksen ja talouskasvun nimeen. USA:sta asti raahattiin mitä ihmeellisimpiä herkkuja ruokapöytiin, kaikenlaisia kulutustuotteita ja työkoneita kuorma-autoista ties mihin härveleihin. Tärkeintä ei kuitenkaan unohdettu, nimittäin tuli sieltä USA:sta panssarivaunuja, lentokoneita ja tykinputkiakin aikalailla. Sota korvauksista ei enää puhuttu sanaakaan. Ei ollut enää huolta Saksan jälleenvarustautumisesta. Nyt puhalsivat uudet tuulet ja Saksaa suorastaan kehoitettiin kehittämään armeijaansa. Tietysti tietyin rajoituksin. Tiedemiehiä virtasi Yhdysvaltoihin siihen malliin, että Saksalta lähti kaikki ydinosaaminen joka alalta, joten korkean sotateknologian valmistaminen oli käytännössäkin mahdotonta.

    Ja mikä oli tulos. Saksa nousi raunioista ennätysajassa ja veti koko Länsi-Euroopan mukanaan vahvan talouskasvun tielle. Ei ollut enää pelkoa Saksan hyökkäyksestä kenenkään kimppuun ja demokratia toimi. Länsi oli saanut Saksasta hyvän liittolaisen.

    Herääkin kysymys, että miksi näin ei tehty jo aikaisemmin? Olisiko koko 2MS voitu välttää? Tai ainakin järjestää se edes uudelleen, Euroopan kannalta järkevämmin käytäväksi? Nythän Eurooppa soti Euroopaa vastaan. Miksi länsi ei ottanut Saksaa liittolaisekseen jo 20-luvulla? Tai 30-luvulla. Tällä tavoin Hitlerin valtaannousulta olisi katkaistu siivet. Katkeruus kun olisi Saksassa päättynyt, samalla olisi päättynyt Aatun kannatuskin.

    Eikö muuten USA ja Englanti toimineet sodan päätyttyä siis täysin laittomasti kohdellessaan Saksaa niin kuin he tekivät? He ovat nähtävästi itse kyllä tiennee mitä ovat tehneet, koska osasivat jäljetkin korjata noin nopeasti.

    Viestissäsi luettelit noita vääryyksiä mitä oli tapahtunut paljon ennen 2MS:ää. Lisäksi tiedämme kosolti vääryyksiä samojen maiden kohdalla myös 2MS:n jälkeen. Miten on mahdollista, että sellainen maa, joka syyllistyy siis säännöllisesti vääryyksiin ennen ja jälkeen 2MS:n, oli kuitenkin täysin viaton 2MS:ssa? Oli jopa niin puhtoinen, että melkein enkelit olivat sotimassa mukana. Että niin se vaan on maailma ihmeellinen paikka olla..

    Äänestä

  • kaikista noista kirjoitti:

    ***Jos kerran länsivallat eivät olleet tehneet mitään virheitä esim. Versaillesin sanelurauhassa***

    Minkä virheen ne sitten tekivät? Yleensä sodassa kun toinen osapuóli häviää perusteellisesti sanelee voittaja ehdot. Niin on Saksakin historiassaan tehnyt ja olisi tehnyt myös I MS:n jälkeen jos olisi voittanut. Mutta kun hävisi.

    ****että kaikki toiminta Saksan kansaa kohtaan tähtäsi vain ja ainoastaan tuon maan totaaliseen tuhoamiseen.****

    Tuo on taas niitä nasujuttuja. Toiminta tähtäsi siihen, ettei Saksa aloita uutta sotaa taas vähän ajan kuluttua. Voittajien virhe I MS:n jälkeen oli se, että saksalaisile jäi tunne ikäänkuin he olisivatkin tosiasiassa voittaneet. Kuten Churchill sanoi niin "saksalaisten tulee tuntea hävinneensä tämän sodan perusteellisesti". Ihan oikea ajatus.

    ***Eräänä kauniina iltapäivänä, Rooseveltin kuoltua jo aikaa sitten, tajusi ehkä Hoover****

    Kuka Hoover? Eikös Rooseveltin jälkeen pressaksi tullut Truman vai oletko eri mieltä?

    ****Herääkin kysymys, että miksi näin ei tehty jo aikaisemmin? Olisiko koko 2MS voitu välttää?***

    Olisi voitu välttää, aivan varmasti. Kun vain kaikki maat Saksan ympärillä olisivat vastaanpanematta alistuneet Hitlerin ja hänen pyöveleittensä Lebensraumiksi ja orjiksi ja rodunjalostuksen kohteiksi. Kuten Clausewitz sanoo: "Hyökkääjä on aina rauhantahtoinen. Se ottaisi mieluimmin sotimatta sen mitä se haluaa".

    ***Tai ainakin järjestää se edes uudelleen, Euroopan kannalta järkevämmin käytäväksi?****

    Mitähän tuo nasupaska tarkoittaa. Että olisi varattu Saharasta kenttä ja hosuttu siellä. Ihan hyvä ajatus kaikkiin muihinkin sotiin. Aatulla oli kuitenkin ratkaisun avaimet missä päin Eurooppaa sota tullaan käymään. Mene kysy siltä, että miksi sodittiin lopulta Saksassakin.

    Äänestä

  • aprikoitavaa, hah... kirjoitti:

    Teidän sossujen kanssa on toisaalta hyvin antoisaa ja nautinnollista väitellä näistä asioista mutta taas toisinaan hyvin turhauttavaa. Tuo puna-asenne kun tuntuu olevan niin syvään juurtunut, että ikäänkuin ette enää ymmärtäisi selvää kieltä ja tekstiä. Johan tuo kaksinaismoralistinen asenne alkaa lähentyä jakomielitautisen tilaa..

    Teillä sosialisteilla on eräs tietty piirre ylitse muiden: Yleensä kaikki asiat tulevat teille annettuina. Tapahtumat siis vain tapahtuvat. Jos tämä kyseinen tapahtuma puoltaa teidän sosialistista näkemystänne, silloin tapahtuma on oikein. Muussa tapauksessa se tietysti on väärin.
    Esimerkiksi Stalin tapattaa ja raiskaa miljoona saksalaista. Se on tietysti oikein. Perustelut löytyvät helposti. Jos Stalin ei olisi tapattanut ja raiskannut miljoonaa saksalaista, vaan olisi silittänyt heidän päätään ja antanut mossen kaikille lahjaksi. Sekin olisi myös ollut oikein. Perustelut ovat taas hyvin helposti löydettävissä.
    Pointti oli siis se, että tapahtuipa mitä tahansa, niin jos se miellyttää sosialistista näkemystä, se on silloin oikein. Riippumatta siis siitä vaikka tapahtumat olisivat toistensa vastakohtia.

    Ja tästähän tässä sinunkin viestissä on loppujen lopuksi kysymys.

    Mitä Versaillesin sanelurauhaan tulee niin ilmeisesti se tuomitaan nykyisin kaikkialla. Paitsi ilmeisesti teidän sosialistipiireissänne. Versaillesin rauhassa oli lukuisia virheitä, jotka nousivat lopulta koko 2MS:n synnyn peruspilareiksi.

    Ranska hävisi Saksalle sotansa muutamassa viikossa. Käsittääkseni Saksa ei langettanut vastaavia sanktioita Ranskalle. Joten lauseesi tuolta kohdin ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Samoin kävi myös Norjalle, joten teoriasi kangertelee.

    Nuo on taas niitä Rooseveltin hourailuja. Jos Saksa kykenee tekemään lasten vaunut, tällöin se pystyy kohta tekemään miljoona panssarivaunua, eikö?

    Tämä onkin malli esimerkki siitä, millä lailla sosialismi syö loogista ajattelua ja päättelykykyä. Saksan kohdalla tapahtui kaksi täysin vastakkaista politiikkaa. Ennen Trumania ja Trumanin jälkeen. Ja nyt kirkkain silmin väität, että molemmat politiikat tähtäsivät samaan asiaan??? Eli tuo on juuri sitä mitä tuossa alussa sanoin. Kaikki tapahtuneet tapahtumat ovat aina oikein tapahtumista riippumatta jos ne vain palvelevat sossujen omaa näkemystä.

    Ja kaiken huipun lisäksi jopa itse kumosit oman väittämäsi:

    Eli tuokin palvelee täysin sinun henkilökohtaisia sadistisia saksalaisvihaan perustuvia asenteitasi. Muustahan tuosta ei ole kysymys.

    Kuinka moni Churchillin jälkeinen pääministeri tai presidentti missään Euroopan maassa on allekirjoittanut tuon väittämän? Kirjoittaisiko esim. Halonen tuon ajatuksen?

    Tarkoitin tietenkin Trumania. Kukahan lienee Hoover edes on..

    Niinpä. Noin asia onkin jos ei nähdä 2MS:sta kuin 3 kuukautta taaksepäin. Kuten oli tuossa aikaisemmin puhetta niin Versaillesin sanelurauhalla oli noihin tapahtumiin suuri merkitys.

    Jos Versaillesin rauhassa ei ollut mitään väärää niin miksi sitten 2MS:n jälkeen Truman kohteli saksalaisia täysin toisella tavalla? Olisiko ollut niin, että kurjuus loi pohjan Hitlerin nousulle? Versaillesin rauhalla oli taas paljonkin vaikutusta tuon kurjuuden syntymiseen Saksassa.
    Siis samalla tavalla kuin kommunismilla olisi alkanut olla Saksassa luultavasti paljonkin kannatusta jos sama ohjelma olisi viety lävitse toistamiseen. Riski tälle oli jo ilman ryöstelyäkin suuri.

    Lue and learn :D

    http://tappis.0catch.com/patton.htm

    Äänestä

  • duodapa duoda.. kirjoitti:

    On meidän nasu oppinut ainakin yhden sanan, sossu, sossu, sossu, sossu, sossu, ...... Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä, nasuja ja sossuja. Ihan kiva maailma. Mutta aivan sama minulle mitä tunnet.

    Muutaman paskapuheesi kuitenkin oikaisen.

    ****Esimerkiksi Stalin tapattaa ja raiskaa miljoona saksalaista.****

    Hitler tapatti 20 milj. N-liittolaista joten Stalin oli aika armelias Hitleriin verrattuna. En sano, että sekään mitä Puna-armeija teki oli oikein mutta rangaistus oli kuitenkin paljon lievempi kuin rikos. Stalin olisi voinut antaa silmän silmästä ja tapattaa 20 milj. saksalaista. Sitäpaitsi, Hitler olisi tapattanut rotuoppiensa nojalla KAIKKI N-liiton kansat. Joten se 20 milj. oli natsikoirille vasta verryttelyä ja alkupalat. Lämminruoka ja jälkiruoka jäivät kuitenkin tulematta.

    *****Versaillesin rauhassa oli lukuisia virheitä, jotka nousivat lopulta koko 2MS:n synnyn peruspilareiksi.****

    Pyysin sinulta perusteluja mitä siinä rauhassa oli väärin. On helppo hokea tuota natsien perushokemaa miten vika oli muissa, ei itsessä. Olisiko voittajien pitänyt sen 20 milj. kuolleen ja kaiken sen hävityksen jälkeen silittää sakujen päitä "hyvin teitte".

    Sakut Belgiasta perääntyessään syksyllä 1918 hävittivät kaiken, jopa omenapuutkin kaadettiin puutarhoista. Sellainen herättää katkeruutta vai mitäs tykkäät. Saivat mitä pyysivät.

    ****Käsittääkseni Saksa ei langettanut vastaavia sanktioita Ranskalle. Joten lauseesi tuolta kohdin ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Samoin kävi myös Norjalle, joten teoriasi kangertelee.****

    Ei kangertele. Näissä maissa oli meneillään sanelumiehitys, joka on pahempi kuin sanelurauha. Mitään rauhansopimuksia ei oltu tehty eikä Saksa ehkä olisi tehnytkään. Hallinnut ja ryöstänyt ja murhauttanut vaan niinkuin joku hunnilauma.

    ****

    Eli tuokin palvelee täysin sinun henkilökohtaisia sadistisia saksalaisvihaan perustuvia asenteitasi. Muustahan tuosta ei ole kysymys.****

    Se palvelee juuri sitä mitä sanoinkin. Ettei Saksa ole taas hetken päästä aloittamassa III Maailmansotaa. Aivan samaa kun poliisit ovat ottamassa kiinni vaarallista murhamiestä. Ei sitä kesken jätetä ja tehdä rauhansopimusta tyyliin "noo, mene nyt eihän me olla sadisteja".

    Siinä nasulle vähän miettimistä. Ai niin muistin, ei nasuilla ole aivoja. Et voikaan miettiä, sorry.

    Äänestä

  • sossu, sossu kirjoitti:

    Aivan. Voisiko enää sairaampaa näkemystä olla..

    Ei tapattanut. Saksa oli tuolloin sotatilassa NL:n kanssa. Silloin tilanne on vähän toinen. Lisäksi tuo mainitsemasi 20 miljoonaa venäläisuhria on myös hyvin kyseenalainen määrä. Siis kummasta suunnasta luoti tuli; edestä vai takaa?

    Eli katsot, että rikokseen voidaan vastata rikoksella?

    Spekulaatiota. Minusta ketään ei voida tuomita tulevista rikoksista. Kyllä rikokset täytyy olla ensin tehty ja sitten tulee vasta tuomio eikä päinvastoin.
    Rikoksen suunnittelu on tietysti asia erikseen ja siitä voidaankin tuomita. Mutta siinäkin tuomitaan rikoksen suunnittelusta eikä itse rikoksesta.

    Vastasin siihen yksikäsitteisesti. Tuo Versaillesin sanelurauha on yleisestikin tuomittu kaikkialla maailmassa. Katsotko, että kaikki, jotka ovat tuota mieltä tuosta rauhasta ovat natseja?

    Esimerkiksi tuo maksettavien sotakorvausten määrä oli vääryys:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Versaillesin_rauha

    Niinpä. Ja sitten seuraavalla viikolla kun Saksaan kannettiin laivatolkulla ruokaa, juomaa, rahaa ja mammonaa niin sekin palveli muka tuota samaa tarkoitusperää. Enpä usko. Ainoa syy noihin operaatioihin oli Saksan tuhoaminen. Tuhoaminen täytyi kuitenkin jättää kesken kun lännessä havaittiin Stalinin suunnitelmat lopunkin Euroopan vapauttamisesta.

    Kyllä se muuten noiden määritelmiesi mukaan jätetään kesken. Siis jos asiaa rinnastetaan Saksan kanssa niin silloinhan "murhamies" otetaan kiinni, hakataan tuhannen paskaksi, heitetään vankilaan ja määrätään 226 miljardin markan korvaukset maksettavaksi. Lisäksi todettaisiin Nürnbergin oikeudessa tämän "murhamiehen" olevan vastuussa 5 miljoonan juutalaisen totaalisesta hävittämisestä ja kaikesta muustakin pahasta mitä tuohon aikaan tapahtui missä tahansa maankolkassa.

    Äänestä

  • siinä oli katkeraa tilitystä.. kirjoitti:

    ****Aivan. Voisiko enää sairaampaa näkemystä olla..***

    Olen ihan samaa mieltä, sehän oli sinun näkemyksesi. Natsit kun ovat niin kovin sairaita, niin sairaita.

    Äänestä

  • Rauhaa rakastava neuvosto kemiallisten aseitten valmistaja ja ydin aseitten. Missä se rauhaa rakastava osa on ???

    Äänestä

  • löpön kirjoitti:

    ****Olihan Neuvostoliittokin aina rauhaa rakastava työläisten oma sosialistivaltio. Kummasti se kuitenkin aina sotkeentui jokaiseen kriisiin maapallolla olemassaolonsa aikana.****

    Taisi muuten N-liitto sekaantua maapallolla harvempilukuisiin kriiseihin kuin rakastamasi USA. USA pudotti Laosin, Vietnamien ja Kambodsan alueille pommeja enemmän kuin II Maailmansodassa kaikki yhteensä. Eli taitaa N-liiton käyttämä rautamäärä jäädä aika paljon jälkeen tästä.

    Älä katso muuten vietnamia täältä Suomesta kartalla Katso Amerikasta vietnamia kiinaa. Ota oikein maapallo kartta ja näet vähän eri suunnasta asioita.

    Äänestä

  • syksy 1939 kirjoitti:

    ja paikkana Puolan länsiraja. Tai II Maailmansodan jälkeinen Indokiina. Ensin Ranska ja sitten USA. Tai samalta ajalta Indonesia ja sotijana Hollanti.

    Tai 1800-luku ja USA:n armeijan tekemät intiaanisiviilien joukkomurhat. Tai 1500 - 1600 - luvut ja Espanjalaisten tekemät n. 20 milj. intiaanin joukkomurhat. Tai 1800 - luku ja Belgian silloisessa Kongossaan tekemät joukkomurhat tai samalta vuosisadalta saksalaisten tekemät joukkomurhat nykyisessä Namibiassa.

    Tai kun englantilaiset läksivät Australiassa jahtaamaan täysin aseettomia alkuasukkaita hevosten, koirien, kiväärien ja jopa myrkkyjen kanssa.

    Eli vertailtavaa löytyy, riippuu vaan mistä aloitetaan. Lähdetäänkö ihmiskunnan tunnetun historian alusta???

    Jos aletaan syksystä -39 ja Suomen itärajasta niin tasapuolisuuden nimissähän muistettaneen myös länsimaan eli Saksan osuus tapahtumiin. Vai mitä???

    Katsot kartasta missä on Suomi missä asti saksa Suomesta ja neukusta. Saat vähän näkökulmaa.

    Äänestä

  • aprikoitavaa, hah... kirjoitti:

    ***Jos kerran länsivallat eivät olleet tehneet mitään virheitä esim. Versaillesin sanelurauhassa***

    Minkä virheen ne sitten tekivät? Yleensä sodassa kun toinen osapuóli häviää perusteellisesti sanelee voittaja ehdot. Niin on Saksakin historiassaan tehnyt ja olisi tehnyt myös I MS:n jälkeen jos olisi voittanut. Mutta kun hävisi.

    ****että kaikki toiminta Saksan kansaa kohtaan tähtäsi vain ja ainoastaan tuon maan totaaliseen tuhoamiseen.****

    Tuo on taas niitä nasujuttuja. Toiminta tähtäsi siihen, ettei Saksa aloita uutta sotaa taas vähän ajan kuluttua. Voittajien virhe I MS:n jälkeen oli se, että saksalaisile jäi tunne ikäänkuin he olisivatkin tosiasiassa voittaneet. Kuten Churchill sanoi niin "saksalaisten tulee tuntea hävinneensä tämän sodan perusteellisesti". Ihan oikea ajatus.

    ***Eräänä kauniina iltapäivänä, Rooseveltin kuoltua jo aikaa sitten, tajusi ehkä Hoover****

    Kuka Hoover? Eikös Rooseveltin jälkeen pressaksi tullut Truman vai oletko eri mieltä?

    ****Herääkin kysymys, että miksi näin ei tehty jo aikaisemmin? Olisiko koko 2MS voitu välttää?***

    Olisi voitu välttää, aivan varmasti. Kun vain kaikki maat Saksan ympärillä olisivat vastaanpanematta alistuneet Hitlerin ja hänen pyöveleittensä Lebensraumiksi ja orjiksi ja rodunjalostuksen kohteiksi. Kuten Clausewitz sanoo: "Hyökkääjä on aina rauhantahtoinen. Se ottaisi mieluimmin sotimatta sen mitä se haluaa".

    ***Tai ainakin järjestää se edes uudelleen, Euroopan kannalta järkevämmin käytäväksi?****

    Mitähän tuo nasupaska tarkoittaa. Että olisi varattu Saharasta kenttä ja hosuttu siellä. Ihan hyvä ajatus kaikkiin muihinkin sotiin. Aatulla oli kuitenkin ratkaisun avaimet missä päin Eurooppaa sota tullaan käymään. Mene kysy siltä, että miksi sodittiin lopulta Saksassakin.

    Kukas ne omisti Saksan kaivokset ja työleirit kuka muuten omistaa kaasukaivokset nykyäänkin. Sama porukka.

    Äänestä

  • duodapa duoda.. kirjoitti:

    Teidän sossujen kanssa on toisaalta hyvin antoisaa ja nautinnollista väitellä näistä asioista mutta taas toisinaan hyvin turhauttavaa. Tuo puna-asenne kun tuntuu olevan niin syvään juurtunut, että ikäänkuin ette enää ymmärtäisi selvää kieltä ja tekstiä. Johan tuo kaksinaismoralistinen asenne alkaa lähentyä jakomielitautisen tilaa..

    Teillä sosialisteilla on eräs tietty piirre ylitse muiden: Yleensä kaikki asiat tulevat teille annettuina. Tapahtumat siis vain tapahtuvat. Jos tämä kyseinen tapahtuma puoltaa teidän sosialistista näkemystänne, silloin tapahtuma on oikein. Muussa tapauksessa se tietysti on väärin.
    Esimerkiksi Stalin tapattaa ja raiskaa miljoona saksalaista. Se on tietysti oikein. Perustelut löytyvät helposti. Jos Stalin ei olisi tapattanut ja raiskannut miljoonaa saksalaista, vaan olisi silittänyt heidän päätään ja antanut mossen kaikille lahjaksi. Sekin olisi myös ollut oikein. Perustelut ovat taas hyvin helposti löydettävissä.
    Pointti oli siis se, että tapahtuipa mitä tahansa, niin jos se miellyttää sosialistista näkemystä, se on silloin oikein. Riippumatta siis siitä vaikka tapahtumat olisivat toistensa vastakohtia.

    Ja tästähän tässä sinunkin viestissä on loppujen lopuksi kysymys.

    Mitä Versaillesin sanelurauhaan tulee niin ilmeisesti se tuomitaan nykyisin kaikkialla. Paitsi ilmeisesti teidän sosialistipiireissänne. Versaillesin rauhassa oli lukuisia virheitä, jotka nousivat lopulta koko 2MS:n synnyn peruspilareiksi.

    Ranska hävisi Saksalle sotansa muutamassa viikossa. Käsittääkseni Saksa ei langettanut vastaavia sanktioita Ranskalle. Joten lauseesi tuolta kohdin ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Samoin kävi myös Norjalle, joten teoriasi kangertelee.

    Nuo on taas niitä Rooseveltin hourailuja. Jos Saksa kykenee tekemään lasten vaunut, tällöin se pystyy kohta tekemään miljoona panssarivaunua, eikö?

    Tämä onkin malli esimerkki siitä, millä lailla sosialismi syö loogista ajattelua ja päättelykykyä. Saksan kohdalla tapahtui kaksi täysin vastakkaista politiikkaa. Ennen Trumania ja Trumanin jälkeen. Ja nyt kirkkain silmin väität, että molemmat politiikat tähtäsivät samaan asiaan??? Eli tuo on juuri sitä mitä tuossa alussa sanoin. Kaikki tapahtuneet tapahtumat ovat aina oikein tapahtumista riippumatta jos ne vain palvelevat sossujen omaa näkemystä.

    Ja kaiken huipun lisäksi jopa itse kumosit oman väittämäsi:

    Eli tuokin palvelee täysin sinun henkilökohtaisia sadistisia saksalaisvihaan perustuvia asenteitasi. Muustahan tuosta ei ole kysymys.

    Kuinka moni Churchillin jälkeinen pääministeri tai presidentti missään Euroopan maassa on allekirjoittanut tuon väittämän? Kirjoittaisiko esim. Halonen tuon ajatuksen?

    Tarkoitin tietenkin Trumania. Kukahan lienee Hoover edes on..

    Niinpä. Noin asia onkin jos ei nähdä 2MS:sta kuin 3 kuukautta taaksepäin. Kuten oli tuossa aikaisemmin puhetta niin Versaillesin sanelurauhalla oli noihin tapahtumiin suuri merkitys.

    Jos Versaillesin rauhassa ei ollut mitään väärää niin miksi sitten 2MS:n jälkeen Truman kohteli saksalaisia täysin toisella tavalla? Olisiko ollut niin, että kurjuus loi pohjan Hitlerin nousulle? Versaillesin rauhalla oli taas paljonkin vaikutusta tuon kurjuuden syntymiseen Saksassa.
    Siis samalla tavalla kuin kommunismilla olisi alkanut olla Saksassa luultavasti paljonkin kannatusta jos sama ohjelma olisi viety lävitse toistamiseen. Riski tälle oli jo ilman ryöstelyäkin suuri.

    Lue and learn :D

    http://tappis.0catch.com/patton.htm

    Toiset ei halua maksaa palkkaa työstä toisille vaan orjuuttaa ja kerää voitot itselleen yksin.

    Äänestä

  • sossu, sossu kirjoitti:

    On meidän nasu oppinut ainakin yhden sanan, sossu, sossu, sossu, sossu, sossu, ...... Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä, nasuja ja sossuja. Ihan kiva maailma. Mutta aivan sama minulle mitä tunnet.

    Muutaman paskapuheesi kuitenkin oikaisen.

    ****Esimerkiksi Stalin tapattaa ja raiskaa miljoona saksalaista.****

    Hitler tapatti 20 milj. N-liittolaista joten Stalin oli aika armelias Hitleriin verrattuna. En sano, että sekään mitä Puna-armeija teki oli oikein mutta rangaistus oli kuitenkin paljon lievempi kuin rikos. Stalin olisi voinut antaa silmän silmästä ja tapattaa 20 milj. saksalaista. Sitäpaitsi, Hitler olisi tapattanut rotuoppiensa nojalla KAIKKI N-liiton kansat. Joten se 20 milj. oli natsikoirille vasta verryttelyä ja alkupalat. Lämminruoka ja jälkiruoka jäivät kuitenkin tulematta.

    *****Versaillesin rauhassa oli lukuisia virheitä, jotka nousivat lopulta koko 2MS:n synnyn peruspilareiksi.****

    Pyysin sinulta perusteluja mitä siinä rauhassa oli väärin. On helppo hokea tuota natsien perushokemaa miten vika oli muissa, ei itsessä. Olisiko voittajien pitänyt sen 20 milj. kuolleen ja kaiken sen hävityksen jälkeen silittää sakujen päitä "hyvin teitte".

    Sakut Belgiasta perääntyessään syksyllä 1918 hävittivät kaiken, jopa omenapuutkin kaadettiin puutarhoista. Sellainen herättää katkeruutta vai mitäs tykkäät. Saivat mitä pyysivät.

    ****Käsittääkseni Saksa ei langettanut vastaavia sanktioita Ranskalle. Joten lauseesi tuolta kohdin ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Samoin kävi myös Norjalle, joten teoriasi kangertelee.****

    Ei kangertele. Näissä maissa oli meneillään sanelumiehitys, joka on pahempi kuin sanelurauha. Mitään rauhansopimuksia ei oltu tehty eikä Saksa ehkä olisi tehnytkään. Hallinnut ja ryöstänyt ja murhauttanut vaan niinkuin joku hunnilauma.

    ****

    Eli tuokin palvelee täysin sinun henkilökohtaisia sadistisia saksalaisvihaan perustuvia asenteitasi. Muustahan tuosta ei ole kysymys.****

    Se palvelee juuri sitä mitä sanoinkin. Ettei Saksa ole taas hetken päästä aloittamassa III Maailmansotaa. Aivan samaa kun poliisit ovat ottamassa kiinni vaarallista murhamiestä. Ei sitä kesken jätetä ja tehdä rauhansopimusta tyyliin "noo, mene nyt eihän me olla sadisteja".

    Siinä nasulle vähän miettimistä. Ai niin muistin, ei nasuilla ole aivoja. Et voikaan miettiä, sorry.

    Olet niitä jotka ei halua antaa edes ruokaa rahaa toisille. Orjuuttaja.

    Äänestä

En ole lukeneut viestejä, mutta ei ketjun aloittajaakaan voi liiasta lukeneisuudesta syyttää.

Ilman vääristelyjä ei Hitleristä saa rauhantekijää. No, pakkorauhan tekijän kumminkin, ja tämänlö nyt on jonkun käytävä palstalla ilmoittamassa.

Äänestä
  • mielestäsi paljonkin lukenut niin

    ***ei ketjun aloittajaakaan voi liiasta lukeneisuudesta syyttää.***

    mikähän avauksessa on sellaista mitä pitäisi korjata ja/tai muuttaa?? Voisit tuoda oppineisuutesi esille ja valaista meitä tyhmiä. Samalla oikaisisit historiankirjoituksen pahimmat virheet.

    Äänestä

II:a Maailmansotaa ei olisi syttynyt jos Saksan joukot olisivat pysyneet omien rajojensa sisällä 01.09.1939. Tällöin ei olisi myöskään tehty Molotovin-Ribbentropin sopimusta. Ei olisi tullut Talvisotaa eikä Jatkosotaa eikä Lapinsotaa.

Ei Karjalan ja Sallan ja Petsamon menetystä eikä myöskään sotakorvauksia.

Te Suomenkin natsit, hyväksyessänne Hitlerin toimet, olette syyllisiä Karjalan menetykseen ja kaikkeen siihen kurjuuteen mitä sota toi, suomettuminen mukaan lukien. Olette varmaan onnellisia Epäjumalanne aikaansaannoksista.

Äänestä
  • Etkö tollo tiedä, että Molotov-Ribbentrop sopimus tehtiin 23.8.1939. Se sopimus vapautti Hitlerin pelosta, että Saksa joutuu kahden rintaman sotaan.
    Ne kaksi rikollista Stalin ja Hitler sopivat Puolaan hyökkäämisesta ja sen jakamisesta.
    Miten voit syyttää pelkästään Saksaa:

    Kirjoitat: "II:a Maailmansotaa ei olisi syttynyt jos Saksan joukot olisivat pysyneet omien rajojensa sisällä 01.09.1939. Tällöin ei olisi myöskään tehty Molotovin-Ribbentropin sopimusta.

    On jäänyt historia täysin opiskelematta kun tuollaista kirjoittaa. On punahöyry tunkeutunut päähän niin ettei ymmärrys riitä niin yksinkertaiseen asiaan, että Molotov-Ribbentrop sopimus oli tehty ennen Saksan hyökkäystä Puolaan 1.9.1939

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö tollo tiedä, että Molotov-Ribbentrop sopimus tehtiin 23.8.1939. Se sopimus vapautti Hitlerin pelosta, että Saksa joutuu kahden rintaman sotaan.
    Ne kaksi rikollista Stalin ja Hitler sopivat Puolaan hyökkäämisesta ja sen jakamisesta.
    Miten voit syyttää pelkästään Saksaa:

    Kirjoitat: "II:a Maailmansotaa ei olisi syttynyt jos Saksan joukot olisivat pysyneet omien rajojensa sisällä 01.09.1939. Tällöin ei olisi myöskään tehty Molotovin-Ribbentropin sopimusta.

    On jäänyt historia täysin opiskelematta kun tuollaista kirjoittaa. On punahöyry tunkeutunut päähän niin ettei ymmärrys riitä niin yksinkertaiseen asiaan, että Molotov-Ribbentrop sopimus oli tehty ennen Saksan hyökkäystä Puolaan 1.9.1939

    Kirjoitat: "II:a Maailmansotaa ei olisi syttynyt jos Saksan joukot olisivat pysyneet omien rajojensa sisällä 01.09.1939. Tällöin ei olisi myöskään tehty Molotovin-Ribbentropin sopimusta.
    Tuo kommentti oli täyttä rautaa 15v sitten. Sinäkin olet viisastunut ja osaat jo lukea.

    1939 Suomessa ei ollut saksaa.

    Äänestä

Hitler oli sekopää jolle rauhanaika oli jotain epänormaalia ja sota luonnollinen olotila.

Äänestä

Englanti olisi saanut pitää siirtomaansa , hitler arvosti brittejä .
Siellä oli se läski juoppo , joka ei suostunut 🤣

Äänestä

Hitler kuitenkin oli kotoisin Itävallasta . Eri kulttuuri. Ja mitä taas lutteri oli saksalainen munkki joka käänsi Raamattua latinasta saksaksi kun taas ortodoksikirkko käänsi Kreikasta venäjäksi.

Äänestä

Olet itse se natsi.

Äänestä

Lausutaanko zelenski oikeasti jelenski. Vauva.fi zelenskyin tanssi video pesee Sanna Marinin

Äänestä

Natsittelija on itse natsien natsi.

Äänestä

Kaikki turaanit, joihin Suomikin luettiin, piti hävitettämän maan päältä. Vain fiksummat kansat kuten slaavit olisivat kelvanneet Saksalle orjiksi.

Äänestä
  • Slaavit ovatkin fiksuja. On se nyt nähty miten älykkäästi ukrainalaiset käyvät sotaansa.

    Äänestä

Hitler halusikin rauhaa, mutta juutalais- bolshevikki-pankkiirit tahtoivat sotaa.

Äänestä

AH itse on sekä puhunut että kirjoittanut ettei kukaan halunnut rauhaa niinpaljon kuin hän. Uskottava se silloin on.

Äänestä
  • Herr Putler seuraa nykyään ansiokkaasti idolinsa Hitlerinjälkiä. Koska Ukraina ei suostu hänen vaatimuksiinsa, on se natsimaa ja tuhottava niin, ettei jää kiveä kiven päälle.
    Henkiinjääneet viedään Siperiaan ja lapset kasvatetaan venäläisiksi. Näin päästään eroon yhdestä täikansasta.
    Sitten vuoroon seuraava. Vaikka tuolta lännestä...

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Herr Putler seuraa nykyään ansiokkaasti idolinsa Hitlerinjälkiä. Koska Ukraina ei suostu hänen vaatimuksiinsa, on se natsimaa ja tuhottava niin, ettei jää kiveä kiven päälle.
    Henkiinjääneet viedään Siperiaan ja lapset kasvatetaan venäläisiksi. Näin päästään eroon yhdestä täikansasta.
    Sitten vuoroon seuraava. Vaikka tuolta lännestä...

    Kyllä nuo ovat Stalinin touhuja ja Stalin se Putinin esikuva on

    Äänestä

-----Tässä kerrottuna lyhyen kaavan mukaan Hitlerin "rauhantahto". Se oli siis vain ja ainoastaan pelkoa kahden rintaman sotaa kohtaan.------

Typerys joutui lopulta kolmen rintaman sotaan. Ei järki ainakaan ole se joka saa natsin pään pakottamaan. Tupajumit pikemminkin.

Äänestä
  • EiHitler halunnut kolmen rintamans otaa. Hänet pakotettiin kuten koko sotaan

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    EiHitler halunnut kolmen rintamans otaa. Hänet pakotettiin kuten koko sotaan

    Valtava alkumenestys sokaisi Hitlerin vähäisenkin arvostelukyvyn.
    Hän halusi johtaa Saksan ennen näkemättömään suuruuteen.

    No, hän oli heikosti koulutettu,mutta omaan ylivertaisuutensa uskova.
    Tulos oli sen mukainen.
    Laskun maksoi Saksan kansa. Ja muukinEurooppa.

    ----Hänet pakotettiin kuten koko sotaan-----

    Kuka siis antoi Hitlerille käskyn hyökätä Puolaan vaikka hän itse ei olisi suin surminkaan halunnut hyökättävän? Miten se tapahtui, miten käsky välitettiin Hitlerille?

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    ----Hänet pakotettiin kuten koko sotaan-----

    Kuka siis antoi Hitlerille käskyn hyökätä Puolaan vaikka hän itse ei olisi suin surminkaan halunnut hyökättävän? Miten se tapahtui, miten käsky välitettiin Hitlerille?

    Puola mobilisoi ja hyökkäili rajan yli. Tappoi saksalaisvöhemmistöään ja uhosi sodalla. Uhkasi Danzigia ja saartoi sen täydellisesti. Länsimaat olivat sotaisia ja sanoivat tukevansa Puolaa, vaikka se hyökkäisi itse. Sota oli ilmeinen ja välttämättömyys. Jos Hitler ei olisi siirtynyt offensiiviin, hän olisi hävinnyt sodan. Huonoissa säissä eiolisi mahtanut mitään Ranskalle ja Puolalle yhdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Valtava alkumenestys sokaisi Hitlerin vähäisenkin arvostelukyvyn.
    Hän halusi johtaa Saksan ennen näkemättömään suuruuteen.

    No, hän oli heikosti koulutettu,mutta omaan ylivertaisuutensa uskova.
    Tulos oli sen mukainen.
    Laskun maksoi Saksan kansa. Ja muukinEurooppa.

    Kaikki Hitlerin toimet olivat reaktioita Lännen toimintaan. Pakotettuja. Jopa Reininmaan miehitys, koska Ranska petti sopimukset ja liittoutui Neuvostoiliitonkanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Puola mobilisoi ja hyökkäili rajan yli. Tappoi saksalaisvöhemmistöään ja uhosi sodalla. Uhkasi Danzigia ja saartoi sen täydellisesti. Länsimaat olivat sotaisia ja sanoivat tukevansa Puolaa, vaikka se hyökkäisi itse. Sota oli ilmeinen ja välttämättömyys. Jos Hitler ei olisi siirtynyt offensiiviin, hän olisi hävinnyt sodan. Huonoissa säissä eiolisi mahtanut mitään Ranskalle ja Puolalle yhdessä.

    Hitlerin hyökkäys Puolaan perustui NL:n kanssa 23.8. 39 tehtyyn MR-sopimukseen.

    Hitler uskoi ulkoministeri Ribbentropin vakuutuksia,että länsivallat eivät uskalla julistaa lupaustensa mukaista sotaa Puolan takia.
    Mutta ne uskalsivat ja siitä alkoi Hitlerin tappion tie,vaikka aluksi ei siltä vaikuttanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Hitler olisi joka tapauksessa ollut pakotettu sotaan. Puolka ja Englanti ajoivat Hitlerin sopimukseen N-liiton kanssa. Sopimuksellakin Hitler yritti painostaa Englantia ja Puolaa rauhaan ja lisäpöytäkirjassakin sodan syttyminen oli ehdollinen

    Äänestä

Hitler ei tajunnut millainen maa on Yhdysvallat , vaikka tietävästi Rudolf Hess varoitti että jos USA liittyy sotaan häviö on varma. Täytyy muistaa että tuohon aikaan ei paljon matkusteltu, Hess oli käynyt Usassa ja tiesi kuinka suuri ja kehittynyt maa se oli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rauhaa" kirjoitti:

Palstalla eräät natsit sekoilevat ja toitottavat jatkuvalla syötöllä miten "Hitler halusi rauhaa", milloin kenenkin kanssa.

Totta hitossa se roisto halusi rauhaa Englannin ja Ranskan ja USA:n kanssa. Syy on yksinkertainen, ei se halunnut käydä monen rintaman sotaa samanaikaiseti.

Kaikki valtiothan piti suunnitelman mukaan nitistää yksitellen, kukin vuorollaan. Ei kaikkia yhtäaikaa. Tämä on aika yksinkertaista mutta ainoastaan natsien limamöykkyaivot eivät voi sitä tajuta.

Ensimmäisenä suurista valtioistahan piti nujerrettaman N-liitto. Siksi sota alkoi Puolasta. Lännessä piti vallita rauhantilan sen aikaa. Brittien ja Ranskan sodanjulistus syyskuussa -39 sekoitti hitlerin laskelmat ja sota lännessä tuli liian aikaisin.

N-liiton jälkeen oli Hitlerin ohjelmissa brittiläisen imperiumin kukistaminen. Ranska oli siinäkin vain välipala kuten Puola oli ollut itään suunnitellulla sotaretkellä.

Brittien jälkeen USA. Lopuksi jopa Japanikin. Näin olisi Saksa ollut koko maailman valtias.

Tässä kerrottuna lyhyen kaavan mukaan Hitlerin "rauhantahto". Se oli siis vain ja ainoastaan pelkoa kahden rintaman sotaa kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu