Kanada - Toronto

TORONTO - Moskeija kertoo muslimeille, älä toivota "hyvää kiitospäivää", älä kutsu ystäviä syömään kiitospäivänä, lomaviikonloppuna.



The Khalid Bin Al-Walid Moskeija sanoo, välttäkää osallistumista päivällisille, kiitospäivään osallistuminen on kuffaar, ei-muslimien juhla.

Kaksiosainen artikkeli moskeijan sivuilla kehoittaa pysymään "kokonaan erossa" juhlista, eritoten Halloweenin karkki tai kepponen turhuudesta, joulusta, uudenvuoden juhlista, syntymäpäivistä, vuosipäivistä ja maan päivästä.

Kuinka me voimme onnitella ihmisiä siitä, että he eivät juhli Allahia? "Kyseiset kehoitukset kuten: Hyvää kiitospäivää, hyvää syntymäpäivää, hyvää uutta vuotta, jne, ovat täysin poissuljettuja," moskeija tiedottaa.

Vuonna 2003 Khalid moskeija, joka pääasiassa palvelee Toronton Somalian-Kanadalaista yhteisöä, valitti uutiskirjeessään kuinka hyvän joulun toivotus on verrattavissa murhaajan onnittelemiseen.

Moskeijan työntekijää syytettiin asiasta, mutta moskeija on tämän jälkeen julkaissut saman kaltaisia viestejä kaikista läntisistä juhlista.

Muslimit jotka osallistuvat lomien viettoon ovat välinpitämättömiä ja hypokraattisia.

Koska kaikki juhlat eivät ole uskonnollisia juhlia, moskeija sanoo, että muslimin on erotuttava ei-muslimista, "tavalla joka persoonallisesti erottaa heidän identiteettinsä muista."

Moskeijan mukaan myös nämä asiat ovat haram: urheilun katsominen, kävelevät koirat, perhe kuvat, hääorkesterit, länkkäri hatut, kätteleminen tai käden heiluttaminen vastakkaiselle sukupuolelle.

"Allah ja hänen lähettiläänsä ovat varoittaneet meitä imitoimasta ei-muslimeita, jotka kuvastavat heidän uskomuksiaan tai käyttäytymistään."

Moskeijaa rahoitetaan kanadalaisten veronmaksajien varoilla. Minun mielestäni paras kohta oli tämä länkkärihattujen vastustaminen, kuten olen sanonut, muslimit ovat arkipäivän huumoria. Meidän länsimaiden olisi näytettävä muslimeille lopullisesti kaapin paikka. Kannattaa lukea koko kirjoitus:)

http://www.canada.com/nationalpost/news/story.html?id=0821a06b-a34d-4e76-aaf9-b3015c1a37bb&k=66020
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei Suomeen tällaista, pliis.
Olet kyllä oikeassa, kyse on lähes humoristisesta toiminnasta. Toisaalta seuraukset yhteiskunnalle eivät ole kovin humoristisia.

Äänestä

" Meidän länsimaiden olisi näytettävä muslimeille lopullisesti kaapin paikka."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_27715 kirjoitti:

TORONTO - Moskeija kertoo muslimeille, älä toivota "hyvää kiitospäivää", älä kutsu ystäviä syömään kiitospäivänä, lomaviikonloppuna.



The Khalid Bin Al-Walid Moskeija sanoo, välttäkää osallistumista päivällisille, kiitospäivään osallistuminen on kuffaar, ei-muslimien juhla.

Kaksiosainen artikkeli moskeijan sivuilla kehoittaa pysymään "kokonaan erossa" juhlista, eritoten Halloweenin karkki tai kepponen turhuudesta, joulusta, uudenvuoden juhlista, syntymäpäivistä, vuosipäivistä ja maan päivästä.

Kuinka me voimme onnitella ihmisiä siitä, että he eivät juhli Allahia? "Kyseiset kehoitukset kuten: Hyvää kiitospäivää, hyvää syntymäpäivää, hyvää uutta vuotta, jne, ovat täysin poissuljettuja," moskeija tiedottaa.

Vuonna 2003 Khalid moskeija, joka pääasiassa palvelee Toronton Somalian-Kanadalaista yhteisöä, valitti uutiskirjeessään kuinka hyvän joulun toivotus on verrattavissa murhaajan onnittelemiseen.

Moskeijan työntekijää syytettiin asiasta, mutta moskeija on tämän jälkeen julkaissut saman kaltaisia viestejä kaikista läntisistä juhlista.

Muslimit jotka osallistuvat lomien viettoon ovat välinpitämättömiä ja hypokraattisia.

Koska kaikki juhlat eivät ole uskonnollisia juhlia, moskeija sanoo, että muslimin on erotuttava ei-muslimista, "tavalla joka persoonallisesti erottaa heidän identiteettinsä muista."

Moskeijan mukaan myös nämä asiat ovat haram: urheilun katsominen, kävelevät koirat, perhe kuvat, hääorkesterit, länkkäri hatut, kätteleminen tai käden heiluttaminen vastakkaiselle sukupuolelle.

"Allah ja hänen lähettiläänsä ovat varoittaneet meitä imitoimasta ei-muslimeita, jotka kuvastavat heidän uskomuksiaan tai käyttäytymistään."

Moskeijaa rahoitetaan kanadalaisten veronmaksajien varoilla. Minun mielestäni paras kohta oli tämä länkkärihattujen vastustaminen, kuten olen sanonut, muslimit ovat arkipäivän huumoria. Meidän länsimaiden olisi näytettävä muslimeille lopullisesti kaapin paikka. Kannattaa lukea koko kirjoitus:)

http://www.canada.com/nationalpost/news/story.html?id=0821a06b-a34d-4e76-aaf9-b3015c1a37bb&k=66020

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu