hassulta , että uskovaiset puhuvat okkultismista ja salatieteistä kuin ne olisivat jotain kauhistuttavia juttuja toisin kuin heidän kristinuskonsa, vaikka ne ovat ihan samanlaista huuhaata hieman eri paketissa.
Näkymättömiä henkiolentoja tuntuu lentelevän monien ihmisten päänupissa.
Näkymättömiä henkiolentoja tuntuu lentelevän monien ihmisten päänupissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on ollut vuosisatojen kuluessa niin vahvaa, että tähän jaotteluun ei tule muutosta vielä pitkään aikaan.
Muistan kun itsekin aikoinani uskovana nuorena nauroin joidenkin afrikkalaisten heimojen televisiossa näytetyille "primitiivisille" rituaaleille, kunnes tajusin, että ne meidän omat kirkonmenot on ihan yhtä primitiivisiä rituaaleja.