lakiherätystä ja kielilläpuhumista

laodikealainen

Hei!
Pastoreiden koulutuspäivillä Hollannissa oli kerrottu, mitä hengellisiä ilmiöitä euroopan alueella on meneillään. Eräässä euroopan maassa on levinnyt karismaatikkojen keskuuteen ”lakiherätys”. 3-4 saman seurakunnan pastorille / vastuunkantajalle Pyhä Henki oli ilmoittanut, että 10 käskyä on voimassa alkuperäisessä muodossaan. Olivat jopa uskaltaneet ottaa adventtikirkkoon yhteyttä ja pyytäneet apua ja materiaalia, jotta pystyisivät selvittämään onko tämä ”herätys / ilmoitus" Pyhästä Hengestä vai eikö.


Ja oliko sitten samassa vai toisessa maassa adventistipastori ruvennut puhumaan kielillä kesken kokouksen. Hän oli sitten sanonut, ettei ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä hän sanoi. Mutta yleisön joukossa oli joku vierasmaalainen, joka ymmärsi puheen ja sanoi, että pastori oli puhunut hänen äidinkielellään ilosanomaa Jeesuksesta. Tietääkö joku näistä herätyksistä enemmän? Onko lakiherätys tuottanut jo tulosta? Ja pääseekö Pyhä Henki vihdoinkin pehmittämään ja muuttamaan meidän laodikealaisten sydämiä ja täyttämään sen rakkaudella sekä Kristusta että lähimmäisiämme kohtaan ja antamaan meille niitä armolahjoja joita lopunaikana tarvitsemme?

4

177

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavalin mukaan tällainen ei ole mahdollista. Se on joko-tai. Joko lain teot tai uskossa kuuleminen, kuten hän Galatalaiskirjeessä opettaa:


      Kirje galatalaisille 3

      1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
      2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
      3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
      4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
      5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
      6. samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
      7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
      8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
      9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
      10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
      11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
      12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".


      Ai niin, mutta eihän Paavalin sana olekaan Jumalan sanana Ellin sanan arvoista.

      • värssyäkö?

        sinä laulat jatkuvasti, minä olen nähnyt sinun kirjoituksissa jo monessa tuon saman,mitä tuossa lopussa tuot julki, sekö se on sinun ilosanomasi Jeesuksessa, että toisin ajattelevia pistelet.
        Mitä tuohon kielillä puhumiseen tulee niin pysyn poissa siitä, olen kokenut senkin,mutta en halua mitään sellaisia mongerryksia joita en ymmärrä.

        Kyllä on turvallisempaa puhua Jumalalle sillä kielellä jonka itsekin ymmärtää, ettei käy niinkuin yksi nainen oli kiittävinään Jeesusta ja vierellä oleva ymmärsikin mitä tämä nainen puhui, tämä nainen oli puhunut saksaksi,mutta ei osannut itse saksaa.

        Vierus kaveri oli saksalainen, hän ymmärsi mitä hän puhui hän oli kironnut mitä ilkeimmillä sanoilla Jeesusta ja viellä hymysuin,kun tuo saksalainen nainen kertoi tuon niin minun kielillä puhuminen loppui siihen, se on selvää suomen kieltä jolla rukoilen ja kyllä Jeesus on kuullut ja ymmärtänyt suomenkielenkin.
        Ja niitä erikoisia hurmos kokemuksia en halua mitä ne kielet antavat, koska tiedän mistä sameista lähteistä ne ovat peräisin.


      • laodikealainen

        Kiitos vastauksestasi!

        Paavali taisi kyllä kirjoittaa aiheesta paljon muutakin. Esim. Roomalaiskirje 3:31: Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ja entä Jeesuksen sanat vuorisaarnassa Matteus 5:17-19: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman, mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

        Omassa kotikaupungissani, jossa on 2 helluntaiseurakuntaa on sapatinviettäjiä jo 5 perhettä! He eivät usko enää seurakuntansa tulkintaa tässä asiassa, vaikka muuten käyvätkin uskollisesti seurakunnassaan. Mistä tämä sitten johtuu? Paholainenko heidät on aivopessyt?

        Mutta olisi kiva saada joltakin toiselta henkilöltä tietoa onko euroopan alueella nyt minkälaiset Pyhän Hengen aikaansaamat herätyksen tuulet menossa?


      • typerä

        Paavali puhuu vanhurskautusperusteista eikä lain pysyvyydestä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe