Kuningas rautalankaa

Väänsin kuningas rautalankaa.

Ollessamme Maapallon pinnalla. Meidän on paljon vaikeampaa ja hitaampaa nostella raskaita ammuksia kuin kevyitä ammuksi.

Ajatellaan tykit joihin nostellaan ammuksia. Kevyitä nostelee nopeammin ja niimpä niitä saa lähtemään nopeammin. Nyt Maapallosta pois päin saadaan ammuttua tiheämmin näitä keveitä ammuksia.

Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin.

Kun ajatellaan ajatustani ja sitä miten ammuttavat ammukset alkavat räjähtämään energiaansa liikerataan nähden taakse päin, niin raskaiden ammusten liike kiihtyy hitaammin, samalla kun ammukset räjähtävät energiaansa liikerataan nähden taaksepäin.

Sen lisäksi ne omaavat vähemmän ulkopintaa, jolloin ne laajenevat hitaammin.

Siis hitaammin kuin vanhoista kohteista avautuvat ammukset. Vanhat kohteet kun ovat ehtineet liikkua vähän tiheässä tilassa suhteellisesti ottaen todella paljon kauemman aikaa kuin uudet kohteet.

ja sitten kuningas rauatalankaan.

Meillä on jutun isoin jutska josta lähtee liikkeelle pienempiä jutskia.

"Pienten" jutskien pinnalla on tyyppejä jotka heittelevät isoja kiviä pois päin kappaleesta jossa heittelijät seisovat. He heittelevät raskaita kiviä ja näin heittely on hidasta.

Jutun isointa jutskaa kohti tulee pienempiä jutskia, joiden pinnalla on myös kivien heitteliöitä. He heittelevät paljon kevyempiä kiviä ja näin he pystyvät heittelemään kymmeniä kiviä samaan aikaan kuin toiset tyypit saavat heitettyä yhden raskaan kiven. raskaiden kivien vauhti kiihtyy hitaammin.

Nyt nämä kappaleet joista heitellään paljon kevyitä kiviä, ohittavat jutun isoimman jutskan läheltä ja ne menevät raskaan kiven heittäjien kappaleiden välisellä alueella niin etteivät raskaat kivet osu niihin ollenkaan. Niitähän tulee harvakseltaan ja vaikka raskaat kivet omaavat paljon energiaa, ovat ne pakkautuneet pieneen tilaan.

Nyt jutun isointa jutskaa kohti tulee joka suunnasta kappaleita joista heitellään paljon kevyitä kiviä ja näin niitä on paljon tiheämmin joka alueella ja ne kaikki liikkuvat kohti jutun isointa jutskaa ja näin osa niistä osuu niihin kappaleisiin jotka ovat menossa jutun isoimman jutskan ohi.

Arvaa mitä jutun isoin jutska kuvaa?

Savorinen

:);):)
26688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Olet oikealla palstalla. Hyvä, ettet ole eksynyt tiedepalstalle.

Äänestä
  • On tämä sama sepustus tiedepalstallakin. Mokoma massapostittaja.

    Äänestä

  • :(( kirjoitti:

    On tämä sama sepustus tiedepalstallakin. Mokoma massapostittaja.

    tämä poeka ratsastaa aikamoisilla aasinsilloilla, hmms, avasin tänään kolapullon ja sieltä kuului sihahdus siispä jeesus on olemassa.

    Äänestä

>

Plutoa ?

Äänestä

Joo, maapallo pyöri aluksi 10000000000000000 kertaa minuutissa akselinsa ympäri ja 4.5 miljardia vuotta kului yhdessä hujauksessa. Kas kun pallo yleensä pysyi kasassa moisessa pyörityksessä! Näinhän se varmaan meni :P

Äänestä
  • Aika kun on kuulemma suhteellista.

    Ja eihän laajeneva eli räjähtävä Maapallo minnekkään hajoa suhteellisesti ottaen, koska mittalaitteet ja metrimitat räjähtää samassa suhteessa.

    Kun teillä ei vielä ole fysiikan kaiken teoriaa ja ette edes tiedä miten ns. gravitaatio toimii ja välittyy, niin älkääpä olko niin varmoja nykyisistä teorioista.

    Maakeskisesti ajatelleetkin olivat varmoja omista teorioistaan. Vaan olivatko he oikeassa?

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

  • menikin? kirjoitti:

    Aika kun on kuulemma suhteellista.

    Ja eihän laajeneva eli räjähtävä Maapallo minnekkään hajoa suhteellisesti ottaen, koska mittalaitteet ja metrimitat räjähtää samassa suhteessa.

    Kun teillä ei vielä ole fysiikan kaiken teoriaa ja ette edes tiedä miten ns. gravitaatio toimii ja välittyy, niin älkääpä olko niin varmoja nykyisistä teorioista.

    Maakeskisesti ajatelleetkin olivat varmoja omista teorioistaan. Vaan olivatko he oikeassa?

    Savorinen

    :);):)

    Juuri näin. Kun ei osata selittää mitään, keksitään selitykset.

    "Maakeskisesti ajatelleetkin olivat varmoja omista teorioistaan. Vaan olivatko he oikeassa? "

    Esitä tämä kysymys itsellesi.

    Äänestä

  • )¤_¤( kirjoitti:

    Laajeneeko tila simsalapim niin ettei maailmankaikkeus laajene ulos päin jo olevaan tilaan?

    Kaareutuuko tila simsalapim?

    Onko ylimääräisiä tilaulottuvuuksia oikeasti edes olemassa?

    Onko pimeää ainetta olemassa?

    Onko pimeällä aineella samanlainen vetävä voima kuin havaitulla aineella, vaikka pimeä aine on muuten erilaista.

    Onko vetävää voimaakaan edes oikeasti olemassa.

    Onko olemassa neljä erillistä luonnonvoimaa?

    Onko pimeää energiaa olemassa.

    keksitäänkö seuraavaksi pimeä antiaine.

    Entäpä miten olisi pimeä tila joka laajenee pimeällä tavalla ylimääräisiin pimeisiin tiloihin?

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

Jutussa jäi toteamatta että Auringosta avautuvilla fotoneilla on energisempiä "kivien heittelijöitä".
Ne toki jaksavat vastaavasti heittää raskaampia ammuksia kuin vanhojen fotonien pinnalla olevat "heittäjät".

Oleellinen juju jutussa on siinä että aika on suhteellista. Auringosta avautuvien fotonien pinnalla oleva kello etenee hitaammin, jolloin kivien heittelijät kokisivat heittävänsä kiviä yhtä nopeasti. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole. Vanhoista fotoneista avautuu nopeammin energia-aaltoja koska niiden aika etenee nopeammin.

Näin yleisesti punasiirtyneiden fotonien pinnalla olevien havaitsijoiden mielestä saman fotoni-aallon fotonit ovat heidän mielestään yhtä kaukana suhteellisesti kuin juuri tähdestä avautuneiden fotonien pinnalla olevien havaitsijoiden mielestä heidän fotoni-aallon fotonit heidän mielestään ovat.

Nyt meneekin jännäksi?

Miten tämä tuleekaan muuttamaan maailmankuvaamme?

Miten vanha Maapallo oikeasti on?

Savorinen

:);):)

Äänestä
  • Näyttää siltä, että teoriasi opettaminen kouluissa tullaan kieltämään lähiaikoina.:)

    Äänestä

  • >

    Yhtä kaikki, Auringosta päin tulee hiukkasia, joilla pitäisi teoriasi mukaan olla "painevoimaa" painaa kaukaa tulevia fotoneita poispäin Auringosta. Harmi kyllä, fotonit taipuvat Aurinkoa kohti.

    >

    Ei mene.

    >

    Ajan suhteellisuus on tunnettu nyt alun toista sataa vuotta. Silti tulet esittelemään sitä aivan uutena teoriana. Ajan suhteellisuus ei tule enää muttamaan maailmankuvaamme. Se on muuttunut jo. Ainoastaan Sinä tulet tukevasti jälkijunassa. Kannattaa muuten ihan tosissaan yrittää hivenen tavata, mitä suhteellisuusteoria pitää sisällään ennen kun tulee tänne julistamaan, että kaikki on suhteellista jne. - suhteellisuus noudattaa tiettyä säännönmukaisuutta.

    Kummallista muuten, että julistat nyt täällä kuinka suhteellisuusteoria pitää paikkansa - ilman muuta. Kuitenkin juuri tuon suhteellisuuden avulla todistettiin, että tila kaareutuu. Yritätkö nyt poimia rusinoita pullasta ? Jotkut osat teoriasta liität "hienoon" teoriaasi mutta kuitenkin siitä välttämättä seuraavat faktat jätät pois. Onko hullumpaa nähty.

    >

    Tosiaan niiden suhteellisuusteoreettisten säännönmukaisuuksien pohjalta voidaan sanoa, että Maapallon ikä lienee kokolailla tarkasti raportoitu jo. Ainakaan suhteellisuusteoreettinen ajan suhteellisuus ei Maan ikää mihinkään muuta.

    Äänestä

  • hullummaksi menee kirjoitti:

    Jos et edes tiedä miten gravitaatio välittyy, niin älä oleta minkään nykyisen väitteen pitävän paikkaansa.

    Vai uskotko ylimääräisiin simsalapim tilaulottuuuksiin?

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

  • ovat hullua! kirjoitti:

    Jos et edes tiedä miten gravitaatio välittyy, niin älä oleta minkään nykyisen väitteen pitävän paikkaansa.

    Vai uskotko ylimääräisiin simsalapim tilaulottuuuksiin?

    Savorinen

    :);):)

    >

    Kuitenkin Sinä silmää räpäyttämättä uskoit ajan suhteellisuuden (jota nykyfysiikassa väitetään).

    Jees, fysiikan teoriat ovat vain malleja todellisuudesta. Koskaan ei tietenkään voidakaan sanoa niiden pitävän paikkaansa, mutta niin kauan kun fysikaaliset teoriat antavat ennusteen, joka pitää paikkansa (siis ilmiö on sellainen kuin "ennustettiin" teorian valossa), sitä voidaan pitää riittävän tarkkana - vaikka kaikkea ei voikaan tietää. Jos vaikkapa gravitoni löydettäisiin, seuraava inttämisen kohteesi olisi: "jos ette tiedä, mistä gravitoni koostuu, älkää väittäkö yhtään mitään". Sitten taas kun tiedettäisiin sen koostumus, niin: "ette tiedä, millä voimilla se pysyy kasassa" ja sitten "ette tiedä, miten kasassa pitävät voimat välittyvät". Tieteessä tosiaan kierretään eräällä tavalla kehää, mutta tieto tarkentuu kuitenkin koko ajan. Koskaan ei kuitenkaan saavutettane absoluuttisen tietämyksen tasoa (joten aina voit jatkaa tuota hölmöilyäsi). Mitenkäs Sinun teoriasi muuten ennustaa valon taipumisen ? Vastaako se todellisuutta ? Nykyfysiikan teorioista ei tarvitsekaan löytyä selitystä kaikkeen, mutta sen pohjalta voidaan sanoa Sinun olevan väärässä kun kerran teoriasi ei kuvaa onnistuneesti todellisuutta (= havaintoja).

    Äänestä

  • ollut puhetta kirjoitti:

    Ajatukseni kylläkin ennustaa joitakin asioita, mutta oleellisinta ajatuksessani on että se kykenee kertomaan konkreettisesti miten voima välittyy.

    Ja siihen ei nykyfysiikka kykene.

    Kyllähän sieltä aina voi hiukkasia löytyä, vaikka gravitoneja. Mutta kysymys kuuluu miten esim. Maapallosta tuleva gravitoni siirtää liike-energiaansa meihin niin päin että me pyrimme sinne päin mistä gravitoni tulee?

    Se ei ole loogista.

    Ajatuksenikin mukaan Maapallosta avautuu energiakimpppuja jotka siirtävät meidän atomien ytimiin liike-energiaansa atomin ydin atomin ytimeltä ja sen takia kaikki putovat esineet lähestyvät esim. kuussa kuun pintaa samalla nopeudella, samalla kun työntyvät poispäin kuun keskustasta, mutta hitaammin kuin kuun pinta.

    Mitä raskaamman aineen atomi, sitä tiheämpiä energia-aaltoja se avautuu ja sitä tehokkaammin se saa kuusta avautuvat energiakimput räjähtämään energiaa itseään kohti ja sitä enemmän ne luovuttavat liike-energiaansa.

    Ja raskaiden atomien ytimille pitääkin luovuttaa enemmän liike-energiaa että niiden vauhti kiihtyy yhtä nopeasti pois päin kuun keskustasta kuin kevyen aineen atomien.

    Toki täytyy muistaa ulkoa päin tulevien energiakimppujen vaikutus myös.

    Tässä on loogisuutta, jota teidän simsalapim laajenevan ja kaareutuvan tilan teorioissanne ei ole.

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

  • ajatus!!! kirjoitti:

    Jep, Sinulla oli vain ajatus, joka osoitettiin jo paikkansa pitämättömäksi.

    >

    Kuten ei ole sekään loogista, että teoriasi sanoo, että valo taipuu poispäin Auringosta, mutta kuitenkin se taipuu Aurinkoa kohti. Tai toisaalta: valo taipuu alueelle, jossa ei ole valoa (teoriasi mukaan, sic), mutta näin ei kuitenkaan käy. Sekään ei ole loogista - se on virheellistä.

    Tosiaan jos et tajua suhteellisuusteoreettista painovoimaselitystä, en voi auttaa. Jotkut asiat eivät vaan ole niin kovin helppoja ymmärtää. Tähän sarjaan kuuluu nykyinen OSOITETTU tilaselitys. En minäkään täydellisesti tajua kaikkia fysiikanteorioita, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat virheellisiä - eikä missään ole kirjoitettu, että maailma toimisi niin, että se olisi ihmisten helposti tajuttavissa.

    Sinun ad hoc -teoriassasi on muuten kohtalaisen paljon simsalabim-selityksiä: mistähän kiihtyvään laajenemiseen tulisi voima, miten se muodostuisi, miten se tietäisi purkautua juuri oikeaa tahtia, miten näitä "yht'äkkiä laajenemaan nopeammin" -systeemejä syntyisi, miten eri kokoisia fotoneja pystyttäisiin mittaamaan samoilla laitteilla, miksi uusi ja vanha fotoni kuitenkin interferoivat kuten kaksi uutta, miten syntyvä fotoni voisi olla pieni, jos se syntyy laajenneesta kohteesta, miten ylipäätään mikään voisi olla vanhempi-nuorempi ym. ym. Siis Sinulla ei ole mitään, EI YHTÄÄN MITÄÄN, konkreettista etkä tosiaan pysty selittämäään vaikuttavia voimia koska selitys on samanarvoinen kuin "kappaleet vetää toisiaan puoleensa". Jos et ole nimittäin huomannut, selität vain "painevoimaasi" et sen syntymekanismia. Et selitä yhtään mitään. Et mitään.

    Tehdäänkö nyt niin, että poistat sivusi verkosta ja pahoittelet floodaamallasi paskalla aiheuttamaasi tilantarvettasi sekä pahoitelet olleesi väärässä. Vai vieläkö kuvittelet olevasi oikeassa valon taipumissa.

    Äänestä

  • ajatuksistasi kirjoitti:

    Olen oikeassa.

    Älä hättäile.

    Otetaan ihan lupsakkaasti.

    :);):)

    Galileo Galileita ei kukaan alkuun sukonut ja silloin oli jo kulunut 60 vuotta siitä kun Kopernikuksen Aurinkokeskinen ajatus oli julkaistu.

    Naatitaan, ei laakasta.

    :);):)

    Äänestä

  • Savorinen kirjoitti:

    Jep, heidän teoriansa sentään tukeutui havaintoihin, joiden kanssa heidän teoriansa oli sopusoinnussa. Ajattelitko, että Sinun teoriasi olisi maailmanhistorian ensimmäinen, joka olisi oikea, mutta havainnot vääriä ?

    Muista kuitenkin, että on tuhansia tuollaisia läpäläpä-teorioita, joista ei yksikään tule jäämään minkäänlaisena merkkinä historiaan - yhteinen nimittäjä noilla teorioilla on se, että havainnot ovat teorian kanssa ristiriidassa.

    Jos tosiaan kuvittelet vieläkin olevasi oikeassa valon taipumisen kanssa, kerro, miten teoriasi selittää sen ! Anna mennä, sitä on jo odotettu (ja monia hätäselityksiä on jo kuultu). Aivan, et pysty. Teoriasi ei selitä valon liikettä (t. selittää sen virheellisesti). Tämä on tosi.

    Äänestä

  • todellakaan ole kirjoitti:

    Valo taipuu paineen vaihtelun takia.

    Esim. avaruusalus vaihtaa suuntaa avautumalla energiaa enemmän toiselta sivultaan.

    Ja näinhän on.

    Kerroppa sinä oma versiosi.

    Ai sorry, et osaa kuin heiluttaa käsiäsi ja kertoilla satuja tilasta joka kaareutuu.

    No miten se tila kaareutuu ja miten se fotoni liikkuu "suorinta" reittiä muka kaareutuneessa tilassa?

    Miten massa muka kaareuttaa tilaa?

    Miten tila muka laajenee niin ettei maailmankaikkeus laajene ulospäin jo olevaan tilaan.

    Uskonnot keksittiin ettei pienen ihmisen tarvitse pelätä.

    Ylimääräiset tilaulottuvuudet keksittiin ettei pienen ihmisen tarvinnut kohdata totuutta siitä että me räjähdämme koko ajan.

    Pelottaako totuus?

    Miksei valo sitten taivu varjostimen jälkeen ? Siinä on paineenvaihtelu (taas höhläteoriasi mukaan), mutta valo ei taivu. "Paineenvaihtelu" ei saa valoa taipumaan. Olet siis väärässä.

    >

    Jeah, ja mikähän saa aluksen avautumaan energiaa enemmän toiselta sivulta ? Mitä niillä moottoreilla sitten tehdään ? Älä ole hölmö.

    >

    Vielä kerran: vaikka minä en tietäisi yhtään mitään maailman toiminnasta, se ei tee Sinun teoriasi yhtään sen oikeammaksi.

    Katso fysiikan kirjasta. Tämä on Sinulle selitetty jo monesti, ja jos et sitä pysty tajuamaan (fysiikka on tosiaan joillekin vaikeaselkoista), Sinun on autettava itse itseäsi.

    Avaruusalus kiertää radalla, jolla on keskeiskiihtyvyys aivan samoin kuin pyörittäisit langan päässä olevaa punnusta ympäri. Kyse ei ole mistään muusta - molempiin pätee aivan erinomaisesti samat fysiikan kaavat (tilanteet ovat analogiset).

    >

    Juurihan pääsit mainostamasta suhteellisuusteoriaa. Opiskele sieltä - siellä se on osoitettu. Tuo "mun mielestä toi on tosi outoa" ei ole kovin kummoinnen argumetti fysikaalisissa tieteissä. Asiat, jotka on osoitettu pitävän kutinsa, tosiaan pitävät paikkaansa. Tila on vain käsite, johon koordinaatisto ajatellaan - ei sillä ole ennakkoon määrättyä muotoa tai mitään muutakaan ominaisuutta: jos tuntuu järkevimmältä ajatella koordinaatiston kaareutuvan, silloin se kaareutuu. Ei tällä tavalla tehdä mitään muutosta mihinkään ennalta määrättyyn entiteettiin.

    >

    Miksi sen oletusarvoisesti olisi satua ? Mikä estää, ettei tilaa voi käsittää kaareutuvana ? Mikä ? Sinulla on vain luulo/usko, että koordinaastisto ei voi olla mitään muuta kuin se, mihin olet fakkiutunut. Taidat itse konservatismissasi pelätä muutosta maailmankuvassasi niin paljon, että huudat sormet korvissa: "olen oikeassa, olen oikeassa vaikka havainnot osoittavat olevani väärässä".

    >

    Jos tila määritellään Maailmankaikkeuden sisällä olevaksi (koordinaatistoksi, jonka raja tulee Maailmankaikkeuden rajalla), sitä tosiaan tulee lisää kun Maailmankaikkeus laajenee. On vain osoittautunut järkeväksi määritellä tila näin koska ei ole mitään takeita, millaista Maailmankaikkeuden ulkopuolella on. On aivan sama, määritteletkö itse tilan jotenkin eri tavalla, mutta muista kertoa se aina sitten erikseen tai käytä jotain toista sanaa. Tämä on pelkästään järkeväksi koettu määrittelykysymys (kun tosiaan Maailmankaikkeuden ulkopuolisesta ei voi mitään tietää). Filosofisessa mielessä saa kuka vaan olla mitä tahansa mieltä, mutta fysikaalinen määrittely tilalle menee näin.

    >

    Tässäkin on veikeä kuvitelma: ihan kuin joku olisi keksimällä keksinyt uskontoja. Eiköhän ne ole tulleet pitkän tapakulttuurin tuotteena - ja ne tosiaan peittää tiedollisia aukkoja jne., mutta tuskin se on ollut uskonnon "keksijällä" mielessä, että "pitää saada jokin uskomusjärjestelmä, ettei ihmiset pelkäisi". Tuosta ajattelutavastasi näkee naiviutesi.

    >

    Kerropas, missä tällainen tulos on. Onko tilaulottuvuuksien "keksijä" lausunut nämä sanat ? Vai onko tämä taas salaliittoteoriaa, josta vain Sinä olet saanut tiedon, heh.

    Pelottaako Sinua, että ehkä maailma onkin monimutkaisempi kuin kukaan ihminen tajuaa ja joudumme käyttämään matemaattisesti monimutkaisia keinoja (tilaulottuvuuksia) maailman toiminan selvittämiseen ?

    >

    No mitäs luulet, miksi olen kysynyt satoja kertoja, missä se Sinun "painevoimasi" sitten on, jos valo ei taivukaan varjostimen ohituksessa ? Et vaan ole kyennyt antamaan edes auttavaa teoriasi mukaista selitystä asiasta, joten minun täytynee pitää nykykäsitystä oikeimpana.

    Ilman selitystä ja perustelua (ja vieläpä havaintojen vastaiset) lausahdukset "valo taipuu paineen vaihtelun takia", "tämä on totuus" ja "minä olen oikeassa" ovat täsmälleen uskonnollista hapatusta. Näin toimivat kaikki uskonnot. Tosiasiassa teoriasi on vain uskonasia - se on ristiriidassa todisteellisen havaitun maailman kanssa.

    Äänestä

  • "totuutesi" kirjoitti:

    Ei tarpeeksi nopeasti liikkuva avaruusaluksen ratakaan muutu, jos se tupsauttaa vain aavistuksen verran enemmän energiaa toiselta sivultaan.

    Rata taipuu kun aluksesta räjähtää tarpeeksi kauan aikaa tarpeeksi paljon energiaa toiselta sivulta enemmän kuin toiselta.

    Unohda tuo lapsellinen varjostimen vertaus Aurinkoon.

    Auringon keskustassa kun atomien ytimistä "kaivetaan" hiukka eri kaliperin fotoneja kuin mitä varjostimen atomien ytimistä avautuu.

    Ja näiden raskaiden fotoneiden aika kun nyt vaan sattuu etenemään hitaammin kuin vanhojen keveiden fotonien.

    Olen huolissai sinun mielenterveydestä. Vaikuttaa siltä että minusta ja minun ajatuksestani on tullut sinulle pakkomielle.

    Ja mitä voitat vaikka olisit oikeassa siinä että minä olen väärässä suhteessa siihen mitä koko ihmiskunta voittaa kun minä olen oikeassa?

    Savor

    :(

    Äänestä

  • Taas? kirjoitti:

    Vähän niin kuin Plutosta Maahan saakka vai ?

    >

    Ei se ole lapsellinen vaan täydellinen analogia (älykäs ihminen kykenee hahmottamaan tilanteen yksinkertaisuudessaan keksimällä analogian, joka vastaa tilannetta perusperiaatteeltaan): selität, että valo taipuu alueelle, missä sitä ei ole. Miten varjostin voisi olla eri asia ? Ja tosiaan, etäisyydellähän ei ole edes väliä kun taipumisKULMAA mitataan. Kulma ei riipu etäisyydestä. Sanos nyt vielä, tuleeko kaukaisesta kohteesta Maahan mielestäsi vain vähän taipuneita fotoneita, paljon taipuneita ja ei ollenkaan taipuneita (ja kaikkea siltä väliltä) ?

    >

    Jeah, ja nuo Auringosta "avautuvat" sitten jotenkin kummallisesti vetävät kaukaa tulevia fotoneita puoleensa (= Aurinkoon päin) ? Vaikka Auringosta "avautuisi" mitä tahansa, niin tuo "avautuva" ajasi kaukaa tulevia fotoneja vain poispäin Auringosta. [Vrt. edellinen kirjoituksesi: "Mutta kysymys kuuluu miten esim. Maapallosta tuleva gravitoni siirtää liike-energiaansa meihin niin päin että me pyrimme sinne päin mistä gravitoni tulee?" ja nyt kirkkain silmin kerrot kuinka Auringosta "avautuu" aivan eri luokan fotoneja, jotka aiheuttavat kaukaisten fotonien taipumisen Aurinkoon päin.]

    >

    Miksi ? Miksi vanhat fotonit jotenkin kaareuttaisi ajan kulkua ?

    >

    Ehei, Sinulla on pakkomielle (jos et ole huomannut - huomaat sen esim. siitä kuinka paljon olet kirjoittanut löpinää asian tiimoilta esim. nettisivulle). Minä vain osoitin, että ole väärässä höpinöinesi - yritän vaan auttaa Sinut takaisin reaalimaailmaan.

    >

    Ei tämä ole mikään ristiretki Sinua vastaan - en vaan pidä siitä, että yrität syöttää paskaasi totena ihmisille.

    Katsos kun et ole oikeassa. Osaisit selittää teoriallasi, miten valo taipuu, jos olisit teoriasi kanssa oikeassa. Sori. Ja tosiaan yhteiskunta hyötyy kun varmasti siitä, että moinen paskapuhe kutistetaan minimiin. Eri asia on, jos havainnot tukisivat teoriaasi.

    Äänestä

  • vedätä kirjoitti:

    Mm. uudet tähdet galaksien keskustojen jättimästen mustien aukkojen lähellä tukevat ajatustani.

    Samoin pioneerluotaimien kiihtyvyys kohti Aurinkoa.

    Kuten valon yleinen punasiirtymä.

    Ja se että pysymme tukevasti Maapallon pinnalla.

    Atomipommit.

    Se että voimme nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja tuntea asioita.

    Valon taipuminen Auringon ohituksen yhteydessä.

    Se että Auringon energiasta on syntynyt 5 miljardin vuoden aikana 10 miljardin valovuoden halkaisijan omaava energiapallo.

    Entropia siis todistaa ajatukseni.

    Entropia todistaa sen että myös fotonit räjähtävät koko ajan, avautuen energia-aaltoja joilla on vielä pienempien räjähtävien energiakimppujen luonne, jotka myös avautuvat energia-aaltojaan tilassa joka ei laajene tai kaareudu simsalapim.

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

  • tukevat ajatustani kirjoitti:

    Mitenkäs ne havainnot tätä tukevat ? Miksei sama ilmiö tapahdu varjostimen kanssa tai Pluton ohituksessa ? Miksei "painevoimaasi" voida havaita näissä tapauksissa ?

    >

    Näistäkin oli puhetta: mikä saa "yht'äkkiä" atomit laajenemaan nopeammin ? Ja toisaalta: miksi räjähdyksessä muodostuu enemmän atomeja ? Niin ja, miksi vain uraani räjähtää.

    >

    Jonkun selityksen mukaan liikkeen piti olla kiihtyvä, joten valopallon halkaisijan pitäisi olla paljon suurempi (tai jos mittatikku kasvaa kiihtyvästi: pienempi).

    Muut on tuota uskonnollista hapatusta: ihminen todistaa luomisen tapahtuneen (minkä kuulee monen kristityn suusta).

    >

    Tiedätkö entropiasta yhtään mitään ? Siis mitään ? Entropia ei koko ajan ja kaikkialla kasva, mutta koko systeemi huomioituna se kasvaa: esim. jäätymisessä entropia vähenee. Vai oletko taas keksinyt jonkun ihan oman fysikaalisen suureen, jota nimität virheellisesti entropiaksi (joka on tiukasti määritelty fysikaalinen suure). Mielenkiintoista on tuo toimintasi: käytät mielestäsi täysin virheellistä nykyfysiikkaa omien teorioidesi "todistamiseen" (silloin kun kuvittelet sen olevan sopusoinnussa teoriasi kanssa [mitä se ei ole]).

    Mikään väitteistäsi ei todista yhtään mitään teoriastasi. Mieti nyt: äijä kirjoittaa suunnilleen, että "mä oon kirjoittanut tarinan, joten se todistaa, että olen oikeassa (muutenhan en olisi voinut sitä kirjoittaa [vrt. voimme maistaa, tuntea ym.])". Ääh. No, ehkä Sinun pitää suggeroida itsesi uskonnollistyyppiseen tilaan, että ylipäätään itse voit uskoa omaa paskaasi.

    Äänestä

  • älä viitsi kirjoitti:

    "Jonkun selityksen mukaan liikkeen piti olla kiihtyvä, joten valopallon halkaisijan pitäisi olla paljon suurempi (tai jos mittatikku kasvaa kiihtyvästi: pienempi)."

    Kiihtyväähän se räjähtäminen ja kyllä kaikki pelittää suhteellisesti ottaen.

    Mieti tuo uudestaan ja ehkäpä oivallat totuuden.

    :);):)

    Äänestä

  • uudestaan!!! kirjoitti:

    Kun et pystynyt vastaamaan ko. muihin kohtiin (teoriasi on siis romutettu, mikä jälleen osoitettiin vankasti).

    "Jonkun selityksen mukaan liikkeen piti olla kiihtyvä, joten valopallon halkaisijan pitäisi olla paljon suurempi (tai jos mittatikku kasvaa kiihtyvästi: pienempi)."
    Kiihtyväähän se räjähtäminen ja kyllä kaikki pelittää suhteellisesti ottaen.
    Mieti tuo uudestaan ja ehkäpä oivallat totuuden. >>

    Niin siis, jos auto kiihdyttää koko ajan, sen nopeushan on aivan eri alussa kuin lopussa. Ensimmäisen minuutin aikana se on edennyt esim. 100 m ja kymmenennen minuutin aikana 1000 m, ensimmäisen viiden minuutin ainana 1500 m ja loppujen viiden aikana 4000 m (jos kiihtyvyys oletetaan vakioksi), kokonaismatka: 5500 m. Viiden ensimmäisen minuutin aikana keskinopeus on 18 km/h. Tällä nopeudella auto olisi kymmenen tunnin kuluttua 180 km päässä. Todellisuus on kuitenkin kiihtyvässä liikkeessä, että tuo matka on paljon pidempi. Nyt siis kun ajattelet, että kilometri on koko ajan saman mittainen: kiihtyvällä liikkeellä auto (vrt. valo) on päässyt paljon pidemmälle kuin vakiokilometriä tunnissa (valon etenemä matka vuodessa) antaisi odottaa. Toisaalta taas, jos kilometri venyisi, niin etäisyys riippuisi mittaushetkestä: jos mitataan lopussa, auto ei ole ehtinyt ajaa kuin muutaman kilometrin (kun kerran aiempaan ajettuun matkaan mahtuisi vähemmän mittakilometrejä). Jos taas kuvittelet, että etäisyys ja kilometri kasvavat samaa tahtia (sama kiihtyvyys [suhteessa]): auto ei olisi päässyt nollapisteestä liikkumaan senttiäkään.

    >

    Sinulla on kyllä kummallinen suhteellisuuden taju kun teoriasikin ennustaa valon kaartuvan poispäin Auringosta mutta et suhteellisesti ottaen näe mitään ristiriitaa siihen faktaan nähden että valo taipuu Aurinkoon päin.

    Face the reality !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Savorinen kirjoitti:

Väänsin kuningas rautalankaa.

Ollessamme Maapallon pinnalla. Meidän on paljon vaikeampaa ja hitaampaa nostella raskaita ammuksia kuin kevyitä ammuksi.

Ajatellaan tykit joihin nostellaan ammuksia. Kevyitä nostelee nopeammin ja niimpä niitä saa lähtemään nopeammin. Nyt Maapallosta pois päin saadaan ammuttua tiheämmin näitä keveitä ammuksia.

Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin.

Kun ajatellaan ajatustani ja sitä miten ammuttavat ammukset alkavat räjähtämään energiaansa liikerataan nähden taakse päin, niin raskaiden ammusten liike kiihtyy hitaammin, samalla kun ammukset räjähtävät energiaansa liikerataan nähden taaksepäin.

Sen lisäksi ne omaavat vähemmän ulkopintaa, jolloin ne laajenevat hitaammin.

Siis hitaammin kuin vanhoista kohteista avautuvat ammukset. Vanhat kohteet kun ovat ehtineet liikkua vähän tiheässä tilassa suhteellisesti ottaen todella paljon kauemman aikaa kuin uudet kohteet.

ja sitten kuningas rauatalankaan.

Meillä on jutun isoin jutska josta lähtee liikkeelle pienempiä jutskia.

"Pienten" jutskien pinnalla on tyyppejä jotka heittelevät isoja kiviä pois päin kappaleesta jossa heittelijät seisovat. He heittelevät raskaita kiviä ja näin heittely on hidasta.

Jutun isointa jutskaa kohti tulee pienempiä jutskia, joiden pinnalla on myös kivien heitteliöitä. He heittelevät paljon kevyempiä kiviä ja näin he pystyvät heittelemään kymmeniä kiviä samaan aikaan kuin toiset tyypit saavat heitettyä yhden raskaan kiven. raskaiden kivien vauhti kiihtyy hitaammin.

Nyt nämä kappaleet joista heitellään paljon kevyitä kiviä, ohittavat jutun isoimman jutskan läheltä ja ne menevät raskaan kiven heittäjien kappaleiden välisellä alueella niin etteivät raskaat kivet osu niihin ollenkaan. Niitähän tulee harvakseltaan ja vaikka raskaat kivet omaavat paljon energiaa, ovat ne pakkautuneet pieneen tilaan.

Nyt jutun isointa jutskaa kohti tulee joka suunnasta kappaleita joista heitellään paljon kevyitä kiviä ja näin niitä on paljon tiheämmin joka alueella ja ne kaikki liikkuvat kohti jutun isointa jutskaa ja näin osa niistä osuu niihin kappaleisiin jotka ovat menossa jutun isoimman jutskan ohi.

Arvaa mitä jutun isoin jutska kuvaa?

Savorinen

:);):)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu