Mitä mieltä olette STP:n korkeimmasta johtajasta Juhani Tanskista. Onko hänelle kykyä luotsata Suomi sosialismiin?
http://www.yle.fi/etusivu/asxgen.php?file=vaalit2007/ehdokasvideot/Juhani Tanski_lo.wmv
Juhani Tanski puolue-
4
423
Vastaukset
- Bandiera rossa
Uskoisin, että Juhani Tanskista ei ole johtamaan Suomea sosialismiin.
- punainen työläinen
Koska kuulun Suomen Työväenpuolueeseen, ei Juhani Tanski yksin luotsaa Suomea sosialismiin vaan me kaikki toverit yhdessä,sillä meitä muita tovereita jos ei olisi,olisi koko Suomi liiaksi oikeistopopulistinen maa!
Latinalaisista maista on jo useampi kohti oikeudenmukaista sosialismia,Ecuador on jo tehnyt omat ratkaisunsa kun on lähtenyt sille tielle!
punainen työläinen - Anonyymi
Olen tavannut tän
- Anonyymi
Jollakin tavalla marxilaisuuteen perustuvia puolueita on useita.
Historian kulku NL:n hajoamisen vuoksi johti vasemmalla sekaannukseen. Syntyi oletus, että Marx ja Engels olisivat olleet ainakin osittain väärässä.
Muutenkin vasemmalla on ollut erilaisia marxilaisia liikkeitä.
Tarvitaan marxilainen puolue. Saa olla yleisvasemmistolaisia liikkeitä mutta ei Marinin kaltaisia sotapuolueita.
Marxilaisten tulee saada vähäiset joukot yhteen. Turhaa kireäpipoisuutta tulee välttää.
Marxin kansantalousoppi ja Marxin ja Engelsin korjausliike jäykästä materialismin filosofiasta tieteelliselle pohjalle tulee säilyttää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?883677- 252076
- 1961991
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell871504PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3431444Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale891157- 941077
Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo131054Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.30960Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72896