Evoluution loppu

Aamulehti näin : "Älykäs suunnittelu sai tyrmäävän tuomion Euroopassa
05.10. - 15:57 (Luotu: 15:53)

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on ottanut poikkeuksellisen tiukan linjan luomisopin eli kreationismin sekä siihen liitettävän älykkään suunnittelun käsitteen ottamisesta mukaan koulujen tiedeopetukseen."

Tämä merkitsee evoluutioteorian loppua. Mikään tieteelliseksi tarkoitettu teoria ei ole kestänyt, kun viranomaisten on täytynyt alkaa sitä puolustamaan.

Älykäs suunnittelu on ollut tieteellinen fakta vasta noin viisi vuotta ja tänä aikana tämä tosiasia on saanut evoluutioon vielä vähän aikaa uskovat aivan sekaisin.

Mikä saavutus tieteen historiassa !
803913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

iideetä nimenomaan ollaan kieltämässä tässä maailman kolkassa. Onko ymmärryksessä isojakin aukkoja ?

Äänestä
  • Ei ole mitään sellaisia aukkoja, joita yksi Jumala ei pystyisi täyttämään! Hallelujah!

    Äänestä

  • Ei mitään niin reijällistä todistelua muissa tieteenhaaroissa nimitetä tieteeksi kuin evoluutioteoriassa.

    Äänestä

Kaikkea sitä kuulee! "Älykäs suunnittelu" on fundamentalistien salajuoni sivistynyttä yhteiskuntaa vastaan. Jos fundamentalistit saavat vallan, romahtaa kaikki tähän asti saavutettu sivistys ja palataan takaisin pimeälle keskiajalle tai natsismiin verrattavaan aikaan. Homoja aletaan vainota, naiset pakotetaan takaisin hellan ja nyrkin väliin ja tieteen saavutukset romutetaan.

"Älyläs suunnittelu" on samanlaista huuhaata kuin nämä Raamatun Nooa-kertomukset ja muu uskonnollinen skeida, johon uskoo vain lapselliset ja tietämättömät ihmiset, jotka nielevät funfdamentalistien aivopesun. Se ei perustu mihinkään tieteellisiin tutkimuksiin, vaan pelkkiin ikivanhoihin myytteihin vailla mitään todellisuuspohjaa.

Luokanopettajana minun on olosuhteiden pakosta opetettava uskontoa, mutta korostan lapsille aina, että Raamatun tarinat ovat vain vertauskuvauksellisia satuja, eikä niitä tarvitse ottaa todesta. Lapset (7 vuotiaat) eivät muuten edes usko Raamatun tarinoihin, esim. vedenpaisumukseen, ja koulun biologian opettajan kanssa seuraamme lähinnä huvittuneina sitä, miten uskovaiset hörhöt Euroopassakin nielevät kaiken, mitä USAsta tänne tuputetaan. Toivottavasti demokraatit voittavat seuraavat vaalit Jenkeissä, että nämä hihhulit palautettaisiin takaisin ruotuun ja mokoman takapajulan rahanahneiden fundamentalitien joukko saadaan hiljaiseksi.

Äänestä
  • Viestisi kielii samaa paniikkia, mihin alustuksessa viitattiin. Älykkään suunnittelun ideat ovat jo nyt käytännössä tuhonneet evoluutioteorian ja ...

    Jo nyt on alkanut evoluutioteorian kuolinkamppailu, jonka merkkinä on tämä avunpyyntö viranomaisiin päin.

    Äänestä

  • kuin tuo alustus kirjoitti:

    Viestisi kielii samaa paniikkia, mihin alustuksessa viitattiin. Älykkään suunnittelun ideat ovat jo nyt käytännössä tuhonneet evoluutioteorian ja ...

    Jos uskot, niin säälin sinua oikeasti. Fundamentalismin nousu voidaan nähdä uskonnon viimeisenä yrityksenä taistella hallinnan menettämistä vastaan, yrityksenä pelastautua varman kuoleman uhan edessä.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Kyllä, sillä evoluutiolle ei löydy enää muualta todisteita, kuin oikeussalista . Heh

    Tuomarin sana on evoluutiossa ylin auktoriteetti :D

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    "...sillä evoluutiolle ei löydy enää muualta todisteita, kuin oikeussalista . Heh "

    Tämäpä mielenkiintoista! Mistä löytyy todisteet "älykkäälle suunnittelulle"? Lähteitä kiitos.

    Sitäpaitsi, jos evoluutioteoria ei ole täysin oikeassa, se ei suinkaan merkitse sitä, että joku järjetön "älykäs suunnittelu-uskonto" olisi sen oikeampi. Avaa jo silmäsi ja lopeta moinen hulluttelu, johon et itsekään usko mutta jonka uskomiseen lahko pakottaa ilmeisesti uhkailemalla ja kiristämällä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Kyllä, sillä evoluutiolle ei löydy enää muualta todisteita, kuin oikeussalista . Heh

    Tuomarin sana on evoluutiossa ylin auktoriteetti :D

    siitä yksijalkaisesta naisesta jolle rukoilemalla kasvoi jalka.

    Äänestä

  • Hell und die kirjoitti:

    Oletko sinä taas evoluutio pöllyissä :D

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Oletko sinä taas evoluutio pöllyissä :D

    pöllyjä.Kerros vaikka pöllyistäsi.

    Äänestä

  • kuin tuo alustus kirjoitti:

    Viestisi kielii samaa paniikkia, mihin alustuksessa viitattiin. Älykkään suunnittelun ideat ovat jo nyt käytännössä tuhonneet evoluutioteorian ja ...

    Jo nyt on alkanut evoluutioteorian kuolinkamppailu, jonka merkkinä on tämä avunpyyntö viranomaisiin päin.

    ja tutkijoissa niin pelottaa? Tiede on tutkimista, ei sitä, että väitetään tämän tai tuon olevan lopullinen totuus. Päin vastoin, yleensä sanotaan, että uusien tutkimusten valossa näyttäisi siltä että..., tai on saatu todisteita siitä että...

    Se tässä hyörinässä on kaikkein huvittavinta, että puhutaan ikään kuin olisi taistelu menossa KRISTINUSKON ja ATEISMIN välillä. Ei tiede mitään taistele, se tutkii.

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    Itse olen huomannut sen, että näiden lahkolaisten kuvitelmissa tiedemiehet ovat vähän niin kuin Sauron Taru Sormusten Herrasta. SUP varmaan pitää Darwinia anti-kristuksena jne. Kreationistit eivät todellakaan näytä ymmärtää tiedettä ja sen tekemistä lainkaan. Kukaan tuntemistani tiedemiehistä ei pyri työllään todistamaan, ettei Jumalaa ole olemassa. Harvaa edes kiinnostaa koko kysymyksen asettelu, että onko Jumalaa olemassa. Tiedemiehet ja -naiset tekevät työtä puhtaasta mielenkiinnosta. Yksinkertaisesti selitettynä he esittävät luonnolle kysymyksen, johon luonto vastaa. Mitään salaliittoa ei ole.

    Äänestä

  • Miksi paniikinomainen avunpyyntö Euroopan neuvostolta ?

    Tämä avunpyyntö ulkopuolisilta ja viranomaisilta kielii vain siitä paniikista minkä kourissa evoluutioon uskovat nyt ovat.

    Äänestä

  • avunpyyntö ? kirjoitti:

    Miksi paniikinomainen avunpyyntö Euroopan neuvostolta ?

    Ainoa joka on paniikissa olet sinä, kun löyhäpäisistä uskomuksistasi tehdään järjestelmällisesti silppua,
    kunnollisin tieteellisin metodein ja erittäin suuren ja
    vaikutusvaltaisen organisaation toimesta.

    Huomaa myös se, että Euroopan Neuvoston perusperiaatteisiin on
    kirjattu mm. koulutuksen, moniarvoisuuden, ihmisoikeuksien, tasa-arvon, sekä sanan-, mielipiteen ja USKONNONvapauden edistäminen ja suojeleminen jäsenvaltioiden alueella.

    Tarviseeko sitä vielä erikseen toistaa, että amerikkalaiset kretiinilahkot taistelevat kaikkia edellämainittuja vastaan?

    Julkilausumassa myöskään ei mitenkään sanota, etteikö luomisuskosta saisi tai pitäisi puhua uskonnollisessa kontekstissa.

    Lue se, ihan oikeasti lue se. Ajatuksella.

    Äänestä

  • M00535 kirjoitti:

    Ateistinen tiede ei kestä kristinuskon kritiikkiä
    Hyvinkin älykkäät ihmiset perustelevat professori Tapio Puolimatkan mukaan mielipiteitään kritiikittä typeristä perusoletuksista käsin ja päätyvät itsepetokseen.

    Tiedeyhteisölläkin on sokeat pisteensä. Suhteessa uskontoon luonnontiede ei näe omien ennakko-oletuksiensa harhaisuutta. Näin väittää etiikkaan, yhteiskuntafilosofiaan ja kasvatusfilosofiaan erikoistunut Helsingin yliopiston dosentti ja Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka. Hänen mielestään ateistinen raamattukritiikki seisoo savijaloilla - ja ne jalat horjuvat jo.

    Tiedekin perustuu osittain uskomuksiin

    Vasta julkaistussa kirjassaan Usko, tiede ja Raamattu hän ei tyydy vain puolustautumaan - hän käy avoimeen hyökkäykseen ateistista tieteen ihannetta vastaan. Hän ei halua vain etsiä elintilaa kristinuskolle, vaan osoittaa, että tieteenä ihmisille syötettävä aines on usein yhtä uskonvaraista ja ideologioihin sitoutunutta kuin uskonnollinen ajattelukin. Siksi kritiikin kohteena ei oikeastaan ole tieteellinen, vaan näennäistieteellinen raamatuntutkimus.

    Enemmistö tiedemiehistä oli väärässä

    - C. S. Lewis kertoi epäilleensä nuorena silloin vallinnutta tieteenfilosofiaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut lausua epäilyjään ääneen, koska oletti, että oli varmastikin vain ymmärtänyt väärin. Virheet vaikuttivat niin ilmeisiltä, ettei niitä olisi uskonut niin älykkäiden ihmisten tuotoksiksi, Puolimatka kertoo.
    Lewis oli kuitenkin oikeassa. Kun ajattelu saavuttaa kaikkein perustavimpien kysymysten tason, ei tiedemies ole sen paremmin varustettu kuin muutkaan ihmiset. Lewis sai nähdä hänen nuoruudessaan vallinneen idealistisen filosofian romahtavan. Voiko meidän aikamme tieteenfilosofialle käydä samoin?

    Neropatit kehittelevät suurimmat virherakennelmat

    - Hyvin älykkäät ihmiset tekevät koko ajan loistavia argumentteja todella typeristä perusoletuksista käsin. Kun jo lähtökohdissa on jokin pielessä, koko sen päälle rakentuva vakuuttuneisuus perustuu lähinnä retoriseen lumoavuuteen, Tapio Puolimatka kuvailee.
    - Älykkäät ihmiset pystyvät sellaiseen itsepetokseen johon yksinkertainen ihminen ei yllä. Älykäs pystyy kehittämään sellaisen harhan, ettei enää itsekään pysty epäilemään sitä.

    Onko tieteessä tilaa Jumalalle?

    Tieteenfilosofiassa puhutaan niin sanotusta demarkaatiokriteeristä eli rajanvetokriteeristä. Sen mukaan ajatus Jumalasta ja kaikesta yliluonnollisesta täytyy jo lähtökohtien tasolla sulkea pois tutkimuksesta, sillä sellainen ei kuulu tieteelliseen työskentelyyn. Uskonnolla saa olla oma paikkansa, mutta se ei kuulu tieteelliseen keskusteluun.

    Yhteinen käsitys tieteen rajoista puuttuu

    - Tässä on kaksi ongelmaa, Tapio Puolimatka aloittaa.
    - Ensinnäkin, mitään tällaista rajanvetokriteeriä ei tieteenfilosofiassa todellisuudessa ole olemassakaan. Ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä käsitystä siitä, mitä elementtejä tieteellisessä keskustelussa saa tai ei saa olla. Se on vain kikka, jota käytetään suuren yleisön kanssa keskusteltaessa. Jotkut filosofit saattavat ammattikirjallisuudessaan torjua demarkaatiokriteerin vaikka populaarissa keskustelussa kannattavatkin sitä.

    Tutkijoiden työn tulokset uhkaavat vinoutua

    - Toisekseen, rajanvetokriteerin avulla tieteellinen keskustelu suljetaan ulkopuoliselta kritiikiltä - kaikki voidaan tarpeen vaatiessa vain julistaa "epätieteelliseksi". Se johtaa ajan myötä leväperäisyyteen tieteen tekemisessä. Kritiikkiä ei oteta vakavasti.

    Äänestä

  • tästä? kirjoitti:

    Tässä on oibva esimerkki kretiiniväitteestä. Heitetään ilmaan yuleinen väite ilman mitään konkreettista esimerkkiä. "joku" on tehnyt jotain jonka perusteella tuomitaan kaikki muuta.

    " Ateistinen tiede ei kestä kristinuskon kritiikkiä
    Hyvinkin älykkäät ihmiset perustelevat professori Tapio Puolimatkan mukaan mielipiteitään kritiikittä typeristä perusoletuksista käsin ja päätyvät itsepetokseen. "

    Ja loppu on paljolti saman tasoista tuubaa, tosin väite:"hteinen käsitys tieteen rajoista puuttuu " on paljolti totta. Se ei kuitenkaan tarkoita että voisimme ottaa huuhaahömppä-kretinismin mukaan vakavaan keskusteluun todellisuudesta.

    Äänestä

  • tästä? kirjoitti:

    Ateistinen tiede ei kestä kristinuskon kritiikkiä
    Hyvinkin älykkäät ihmiset perustelevat professori Tapio Puolimatkan mukaan mielipiteitään kritiikittä typeristä perusoletuksista käsin ja päätyvät itsepetokseen.

    Tiedeyhteisölläkin on sokeat pisteensä. Suhteessa uskontoon luonnontiede ei näe omien ennakko-oletuksiensa harhaisuutta. Näin väittää etiikkaan, yhteiskuntafilosofiaan ja kasvatusfilosofiaan erikoistunut Helsingin yliopiston dosentti ja Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka. Hänen mielestään ateistinen raamattukritiikki seisoo savijaloilla - ja ne jalat horjuvat jo.

    Tiedekin perustuu osittain uskomuksiin

    Vasta julkaistussa kirjassaan Usko, tiede ja Raamattu hän ei tyydy vain puolustautumaan - hän käy avoimeen hyökkäykseen ateistista tieteen ihannetta vastaan. Hän ei halua vain etsiä elintilaa kristinuskolle, vaan osoittaa, että tieteenä ihmisille syötettävä aines on usein yhtä uskonvaraista ja ideologioihin sitoutunutta kuin uskonnollinen ajattelukin. Siksi kritiikin kohteena ei oikeastaan ole tieteellinen, vaan näennäistieteellinen raamatuntutkimus.

    Enemmistö tiedemiehistä oli väärässä

    - C. S. Lewis kertoi epäilleensä nuorena silloin vallinnutta tieteenfilosofiaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut lausua epäilyjään ääneen, koska oletti, että oli varmastikin vain ymmärtänyt väärin. Virheet vaikuttivat niin ilmeisiltä, ettei niitä olisi uskonut niin älykkäiden ihmisten tuotoksiksi, Puolimatka kertoo.
    Lewis oli kuitenkin oikeassa. Kun ajattelu saavuttaa kaikkein perustavimpien kysymysten tason, ei tiedemies ole sen paremmin varustettu kuin muutkaan ihmiset. Lewis sai nähdä hänen nuoruudessaan vallinneen idealistisen filosofian romahtavan. Voiko meidän aikamme tieteenfilosofialle käydä samoin?

    Neropatit kehittelevät suurimmat virherakennelmat

    - Hyvin älykkäät ihmiset tekevät koko ajan loistavia argumentteja todella typeristä perusoletuksista käsin. Kun jo lähtökohdissa on jokin pielessä, koko sen päälle rakentuva vakuuttuneisuus perustuu lähinnä retoriseen lumoavuuteen, Tapio Puolimatka kuvailee.
    - Älykkäät ihmiset pystyvät sellaiseen itsepetokseen johon yksinkertainen ihminen ei yllä. Älykäs pystyy kehittämään sellaisen harhan, ettei enää itsekään pysty epäilemään sitä.

    Onko tieteessä tilaa Jumalalle?

    Tieteenfilosofiassa puhutaan niin sanotusta demarkaatiokriteeristä eli rajanvetokriteeristä. Sen mukaan ajatus Jumalasta ja kaikesta yliluonnollisesta täytyy jo lähtökohtien tasolla sulkea pois tutkimuksesta, sillä sellainen ei kuulu tieteelliseen työskentelyyn. Uskonnolla saa olla oma paikkansa, mutta se ei kuulu tieteelliseen keskusteluun.

    Yhteinen käsitys tieteen rajoista puuttuu

    - Tässä on kaksi ongelmaa, Tapio Puolimatka aloittaa.
    - Ensinnäkin, mitään tällaista rajanvetokriteeriä ei tieteenfilosofiassa todellisuudessa ole olemassakaan. Ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä käsitystä siitä, mitä elementtejä tieteellisessä keskustelussa saa tai ei saa olla. Se on vain kikka, jota käytetään suuren yleisön kanssa keskusteltaessa. Jotkut filosofit saattavat ammattikirjallisuudessaan torjua demarkaatiokriteerin vaikka populaarissa keskustelussa kannattavatkin sitä.

    Tutkijoiden työn tulokset uhkaavat vinoutua

    - Toisekseen, rajanvetokriteerin avulla tieteellinen keskustelu suljetaan ulkopuoliselta kritiikiltä - kaikki voidaan tarpeen vaatiessa vain julistaa "epätieteelliseksi". Se johtaa ajan myötä leväperäisyyteen tieteen tekemisessä. Kritiikkiä ei oteta vakavasti.

    Tuossa Puolimatka sanoo osuvasti: Uskonnolla saa olla oma paikkansa, mutta se ei kuulu tieteelliseen keskusteluun.

    Ja ID on uskontoa. Lisättynä taikauskolla.

    Äänestä

  • avunpyyntö ? kirjoitti:

    Miksi paniikinomainen avunpyyntö Euroopan neuvostolta ?

    Tämä avunpyyntö ulkopuolisilta ja viranomaisilta kielii vain siitä paniikista minkä kourissa evoluutioon uskovat nyt ovat.

    Avunpyyntö on heikkouden osoitus. Kyllä se sinun pitäisi tietää. Kun eivät näytöt riitä tulee mielipiteisiin vetoaminen arvoon arvaamattomaan.

    Äänestä

  • tästä? kirjoitti:

    Ateistinen tiede ei kestä kristinuskon kritiikkiä
    Hyvinkin älykkäät ihmiset perustelevat professori Tapio Puolimatkan mukaan mielipiteitään kritiikittä typeristä perusoletuksista käsin ja päätyvät itsepetokseen.

    Tiedeyhteisölläkin on sokeat pisteensä. Suhteessa uskontoon luonnontiede ei näe omien ennakko-oletuksiensa harhaisuutta. Näin väittää etiikkaan, yhteiskuntafilosofiaan ja kasvatusfilosofiaan erikoistunut Helsingin yliopiston dosentti ja Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka. Hänen mielestään ateistinen raamattukritiikki seisoo savijaloilla - ja ne jalat horjuvat jo.

    Tiedekin perustuu osittain uskomuksiin

    Vasta julkaistussa kirjassaan Usko, tiede ja Raamattu hän ei tyydy vain puolustautumaan - hän käy avoimeen hyökkäykseen ateistista tieteen ihannetta vastaan. Hän ei halua vain etsiä elintilaa kristinuskolle, vaan osoittaa, että tieteenä ihmisille syötettävä aines on usein yhtä uskonvaraista ja ideologioihin sitoutunutta kuin uskonnollinen ajattelukin. Siksi kritiikin kohteena ei oikeastaan ole tieteellinen, vaan näennäistieteellinen raamatuntutkimus.

    Enemmistö tiedemiehistä oli väärässä

    - C. S. Lewis kertoi epäilleensä nuorena silloin vallinnutta tieteenfilosofiaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut lausua epäilyjään ääneen, koska oletti, että oli varmastikin vain ymmärtänyt väärin. Virheet vaikuttivat niin ilmeisiltä, ettei niitä olisi uskonut niin älykkäiden ihmisten tuotoksiksi, Puolimatka kertoo.
    Lewis oli kuitenkin oikeassa. Kun ajattelu saavuttaa kaikkein perustavimpien kysymysten tason, ei tiedemies ole sen paremmin varustettu kuin muutkaan ihmiset. Lewis sai nähdä hänen nuoruudessaan vallinneen idealistisen filosofian romahtavan. Voiko meidän aikamme tieteenfilosofialle käydä samoin?

    Neropatit kehittelevät suurimmat virherakennelmat

    - Hyvin älykkäät ihmiset tekevät koko ajan loistavia argumentteja todella typeristä perusoletuksista käsin. Kun jo lähtökohdissa on jokin pielessä, koko sen päälle rakentuva vakuuttuneisuus perustuu lähinnä retoriseen lumoavuuteen, Tapio Puolimatka kuvailee.
    - Älykkäät ihmiset pystyvät sellaiseen itsepetokseen johon yksinkertainen ihminen ei yllä. Älykäs pystyy kehittämään sellaisen harhan, ettei enää itsekään pysty epäilemään sitä.

    Onko tieteessä tilaa Jumalalle?

    Tieteenfilosofiassa puhutaan niin sanotusta demarkaatiokriteeristä eli rajanvetokriteeristä. Sen mukaan ajatus Jumalasta ja kaikesta yliluonnollisesta täytyy jo lähtökohtien tasolla sulkea pois tutkimuksesta, sillä sellainen ei kuulu tieteelliseen työskentelyyn. Uskonnolla saa olla oma paikkansa, mutta se ei kuulu tieteelliseen keskusteluun.

    Yhteinen käsitys tieteen rajoista puuttuu

    - Tässä on kaksi ongelmaa, Tapio Puolimatka aloittaa.
    - Ensinnäkin, mitään tällaista rajanvetokriteeriä ei tieteenfilosofiassa todellisuudessa ole olemassakaan. Ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä käsitystä siitä, mitä elementtejä tieteellisessä keskustelussa saa tai ei saa olla. Se on vain kikka, jota käytetään suuren yleisön kanssa keskusteltaessa. Jotkut filosofit saattavat ammattikirjallisuudessaan torjua demarkaatiokriteerin vaikka populaarissa keskustelussa kannattavatkin sitä.

    Tutkijoiden työn tulokset uhkaavat vinoutua

    - Toisekseen, rajanvetokriteerin avulla tieteellinen keskustelu suljetaan ulkopuoliselta kritiikiltä - kaikki voidaan tarpeen vaatiessa vain julistaa "epätieteelliseksi". Se johtaa ajan myötä leväperäisyyteen tieteen tekemisessä. Kritiikkiä ei oteta vakavasti.

    "Ateistinen tiede ei kestä kristinuskon kritiikkiä"

    Ei ole sellaista kuin ateistinen tiede.
    Loput tekstistä on tämän väärän väitteen todistelua,
    eikä ansaitse kommentointia.
    Käsien heiluttelua.
    No, luitko sen?

    Äänestä

"Älykäs suunnittelu on ollut tieteellinen fakta vasta noin viisi vuotta ---"

Älykäs suunnittelu ei ole ollut tieteellinen fakta sekuntiakaan.

Äänestä
  • Älykäs suunnitelu oli tieteellinen fakta keski-ajalla yhdessä alkemian, noituuden ja maapallokeskeisyyden kanssa.

    Äänestä

  • Älykäs suunnittelu jo pelkkänä ideana on yhtä suuri fakta kuin se että ihmisen toiminta perustuu älykkääseen ajatteluun. Ei tätäkään ole todistettu tieteellisesti eikä sitä tarvitse todistaa - se on aksiomi.

    Tuo avunpyyntö euroopan neuvostelle nimenomaan tukee tätä oivallusta IDn ylivoimaisuudesta suhteessa evoluutiouskomuksiin, mitä ei missään nimessä voi pitää järkevän ihmisen tuotoksena.

    Äänestä

  • on välttämättömyys kirjoitti:

    Älykäs suunnittelu jo pelkkänä ideana on yhtä suuri fakta kuin se että ihmisen toiminta perustuu älykkääseen ajatteluun. Ei tätäkään ole todistettu tieteellisesti eikä sitä tarvitse todistaa - se on aksiomi.

    ...tämä Älykäs Sunnittelija on? Mikä on se päivämäärä, jolloin älykkään suunnittelijan nimi julkistetaan? Kuinka älykästä on suunnitella luomakunta, jossa kaikilla on paha olla, käydään tämän kaltaisia keskusteluja, uskontojen nimissä ja uskovaisten toimesta tehdään suunnattomasti pahaa sekä fyysisellä että henkisellä tasolla jne. Tuskinpa herra Nobel olisi suonut minkään alan palkintoa kyseessä olevalle Suunnittelijalle!

    Äänestä

  • on välttämättömyys kirjoitti:

    Älykäs suunnittelu jo pelkkänä ideana on yhtä suuri fakta kuin se että ihmisen toiminta perustuu älykkääseen ajatteluun. Ei tätäkään ole todistettu tieteellisesti eikä sitä tarvitse todistaa - se on aksiomi.

    Tuo avunpyyntö euroopan neuvostelle nimenomaan tukee tätä oivallusta IDn ylivoimaisuudesta suhteessa evoluutiouskomuksiin, mitä ei missään nimessä voi pitää järkevän ihmisen tuotoksena.

    Eiköhän uskonnot ole mitä oivallisin esimerkki siitä, että ihmisen käytös on paljolti myös muuta kuin älykkäästi suunniteltua.

    Mikä on biologian arvo, jos siitä tehdään matematiikan mallinen aksiomaattinen tiede? Silloinhan se ei enää perustuisi havaintoihin, vaan aksiomiin. Mikä takaisi, että tuollaisen aksiomaattisen biologian tulokset olisi sovellettavissa tosiolevaiseen maailmaan eikä vain aksiomien määrittämään teoriamaailmaan?

    Äänestä

Olen maailmankatsomukseltani ateisti ja myös pasifisti. Haluan heti pasifismistänikin huolimatta korostaa, että vaikka uskon, että kynä on miekkaa väkevämpi, en aio kaihtaa koviakaan otteita, jos uskonnollinen fasismi alkaa nostamaan päätään. Hyvät sivityneet kanssa veljet ja sisaret: KOSKAAN EI SAA KYVYTTÖMYYTTÄ PUKEA PASIFISMIN KAAPUUN!

Nicholas Boileaun ajoista lähtien on valistus ollut eurooppalaisen kulttuurin hienoimpia ilmenemismuotoja. Vaalikaamme sitä niin, että takaamme lapsillemme sellaisen kasvuympäristön, missä sivistys, humaanius ja inhimillisyys ovat korkeimpia prinsiippejeämme, ei uskonnollinen soopa aivopesuineen.

Opettakaa lapsianne käyttämään omia aivojaan ja omaa kriittistä näkemystään. Mielummin kannattaa tehdä oikeita asioita kuin asioita oikein!

Christopher Hitchens kiteyttää asian kristallin kirkkaasti: Se mitä voidaan väittää faktaksi ilman todisteita, voidaan myös hylätä ilman todisteita! Siinä on kreationistejä vastaan suhteellisen hyvä palomuuri.

Jos kuvittelemme kauhuskenaarion (Jota toistaiseksi pidän hyvin epätodennäköisenä!), missä tiede ja uskonnollinen fataalifundamentalismi joutuisi jopa aseellisen konfliktin eteen, sitten niin olkoon. Jos ihmiskunta siihen tuhoutuu, se saakin mennä! Kovaa tekstiä, mutta kovat ovat panoksetkin. Ja jotenkin minusta tuntuu, että akateemikot tuskin ampuvat ensimmäistä laukausta.

Niin, kannattaa toivoa parasta mutta varautua pahimpaan. Ihminen, joka on antanut vastuun tekemisistään itseltään pois ja ottanut tilalle harhan, sellaisen kanssa täytyykin olla hivenen varuillaan, mutta pelätä niitä ei tarvitse. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Äänestä
  • "Haluan heti pasifismistänikin huolimatta korostaa, että vaikka uskon, että kynä on miekkaa väkevämpi, en aio kaihtaa koviakaan otteita, jos uskonnollinen fasismi alkaa nostamaan päätään. Hyvät sivityneet kanssa veljet ja sisaret: KOSKAAN EI SAA KYVYTTÖMYYTTÄ PUKEA PASIFISMIN KAAPUUN! "

    Juuri näin !

    Jopa pasifisti muuttuu militaristiksi, kun on kyse IDn vastustamisesta. Miksi näin voimakas reaktio ? Koska ID on jo nyt osoittautunut läpimurtavaksi tieteeksi suhteessa evoluutioteoriaan. IDtä vastustetaan näinkin järjettömän agressiivisesti, koska sitä täytyy vastustaa kun ei enää argumentit tepsi.

    "Jos kuvittelemme kauhuskenaarion (Jota toistaiseksi pidän hyvin epätodennäköisenä!), missä tiede ja uskonnollinen fataalifundamentalismi joutuisi jopa aseellisen konfliktin eteen, sitten niin olkoon. Jos ihmiskunta siihen tuhoutuu, se saakin mennä! Kovaa tekstiä, mutta kovat ovat panoksetkin. Ja jotenkin minusta tuntuu, että akateemikot tuskin ampuvat ensimmäistä laukausta. "

    Tämä lausuma kuvastaa jo vihaa - miksi vihata asiaa minkä väittää olemattomaksi ? Miksi vihata niin voimakkaasti että on valmis tekemään maailmanlaajuisen itsemurhan ?

    Äänestä

  • paniikkia kirjoitti:

    "Haluan heti pasifismistänikin huolimatta korostaa, että vaikka uskon, että kynä on miekkaa väkevämpi, en aio kaihtaa koviakaan otteita, jos uskonnollinen fasismi alkaa nostamaan päätään. Hyvät sivityneet kanssa veljet ja sisaret: KOSKAAN EI SAA KYVYTTÖMYYTTÄ PUKEA PASIFISMIN KAAPUUN! "

    Hohhoijaa... Kylläpä maailma onkin mustavalkoinen. Et taida ymmärtää, että pasifismi ja alistuminen eivät ole synonyymejä.

    Mielestäni kukaan ei panikoi, vaan päinvastoin. Vakaata, harkittua ja peräänantamatonta taistelua fasismia, olkoonkin se sitten kuinka raamatullista tai mitätahansa muuta järjenköyhyyttä ja mielettömyyttä!

    Ei ole ihan näin. Argumenttejä on, mutta se, että järkipuhe ei uppoa, on paljon, paljon huolestuttavampaa!

    Joku kreationisti sanoi, että kreationismi on noussut muutamassa vuodessa voittokulkuunsa ja evolutionistit ovat helisemässä. Emme ole. Kansallissosialistitkin nousivat valtaansa nopeasti, mutta eipä näy Kolmattavaltakuntaa missään. Onneksi.

    >>>Tämä lausuma kuvastaa jo vihaa - miksi vihata asiaa minkä väittää olemattomaksi ?

    Äänestä

  • Kake 2 kirjoitti:

    >>>Tämä lausuma kuvastaa jo vihaa - miksi vihata asiaa minkä väittää olemattomaksi ?

    Pistä mielees.

    Äänestä

  • Hell und die kirjoitti:

    Pistä mielees.

    Mielestäni kyllä kreationismiliike on varsin todellinen ja olemassa oleva asia. Jenkeissä käsittääkseni varsin suosittukin jopa.

    Äänestä

  • Provo Gator kirjoitti:

    Hohhoijaa... Kylläpä maailma onkin mustavalkoinen. Et taida ymmärtää, että pasifismi ja alistuminen eivät ole synonyymejä.

    Mielestäni kukaan ei panikoi, vaan päinvastoin. Vakaata, harkittua ja peräänantamatonta taistelua fasismia, olkoonkin se sitten kuinka raamatullista tai mitätahansa muuta järjenköyhyyttä ja mielettömyyttä!

    Ei ole ihan näin. Argumenttejä on, mutta se, että järkipuhe ei uppoa, on paljon, paljon huolestuttavampaa!

    Joku kreationisti sanoi, että kreationismi on noussut muutamassa vuodessa voittokulkuunsa ja evolutionistit ovat helisemässä. Emme ole. Kansallissosialistitkin nousivat valtaansa nopeasti, mutta eipä näy Kolmattavaltakuntaa missään. Onneksi.

    Kuitenkin paniikin täyteiset viestisi kertoo aivan muusta.

    Yritä nyt edes kirjoittaa rauhallisesti, jos kerran uskot olevasi vakaalla maaperällä.

    Etkö tosiaan älyä, että jo viestintätyylisi tuo esiin sen että yrität puolustaa asiaa mikä ei ole enää tieteen keinoin puolustettavissa ?

    Evoluutiota ei voi puolustaa enää muuta kuin väkivaltaisin ja totalitaarisen keinoin !!

    Äänestä

  • viestisi kielii aivan muuta kirjoitti:

    Voi tätä tyhmyyden määrää. Minä en hyökkää missään kohtaa Id:tä tai kreationismiä vastaan. Miksi minä niin tekisin? Kreationismi ei perustu tieteeseen vaan uskoon!

    Minä hyökkään järjenköyhyyttä, idiotismiä, manipulaatiota, fundamentalistisyyttä ja fasismia vastaan! Onko sisälukutaidossasi vikaa?
    Järjen juoksussasi ainakin, jos uskot huuhaaseen...

    Kyllä sinä hyökkäät ID:tä ja kreationismia vastaan sillä:

    ID tai kreationismi = järjenköyhyys, idiotismi, manipulaatio, fundamentalistisyys ja fasismi

    Äänestä

  • viestisi kielii aivan muuta kirjoitti:

    Kuitenkin paniikin täyteiset viestisi kertoo aivan muusta.

    Yritä nyt edes kirjoittaa rauhallisesti, jos kerran uskot olevasi vakaalla maaperällä.

    Etkö tosiaan älyä, että jo viestintätyylisi tuo esiin sen että yrität puolustaa asiaa mikä ei ole enää tieteen keinoin puolustettavissa ?

    Evoluutiota ei voi puolustaa enää muuta kuin väkivaltaisin ja totalitaarisen keinoin !!

    kommentti aivan rauhalliselta, "ei-paniikissa" olevalta mietiskelijältä!

    Oletko kenties jo törmännyt esim. kadulla nenäsi alla asetta tai dynamiittipötköä heiluttelevaan evoluutioteoriaansa puolustavaan, paniikissa olevaan henkilöön? Tuskinpa! Itse olen törmännyt kaduilla, kuullut tai nähnyt uutisissa ja - ennen kaikkea - lukenut eksaktista historiankirjoituksesta muutamista tapauksista, joissa uskonsoturit ovat tappaneet tai tapattaneet toisinajattelijoita, ns. kerettiläisiä! Tappamista ja tapattamista tapahtuu yhä ja tulee aina tapahtumaan! Evoluutioteorian kannattajia saa kyllä etsiä heiluttamasta edes heinää toisen tuhoamiseksi! Olemmeko samaa mieltä? Jos emme, voisitko tutkia hieman lisää sisintäsi ja uskomusten/tieteiden välistä korkeaa kuilua!

    Äänestä

Viimeisen, maailmanlaajuisen evoluutiokallupin mukaan suomalaiset ovat erikoisen kriittisiä evoluution suhteen.

Gallupin ongelma ja vitsaus on se, ettei siinä kysytä mitään muuta kuin: "Pidätkö todennäköisenä, että evoluutioteoria selittää lajien synnyn" Media sitten uutisoi miten parhaakseen taitaa.

Siinä ei kysytä mitä uskonlahkoa kukin edustaa eikä varsinkaan mitään siitä mihin kukin arvionsa perustaa.

Gallup tehdään kolmen vuoden välein.

Olen ylpeä tässä kohtaa suomalaisuudestani. Minua ei kiinnosta kretujen tarinat asiasta mutta olen ylpeä siitä, ettei myöskään evosiittien tarinat uppoa suomalaisiin. Suomalainen vaatii faktaa, todellista faktaa ennen kuin ryhtyy uskomaan mihinkään ja se on hyvä.

Eläköön suomi poika ja tyttö.

Äänestä

Eihön fasismiakaan sallita. Se on paljon sukua kretiineille ja ID:n johtohahmoille. totuuden piilottelu, vääristely ja valehtelu. Samat keinot kuin Hitlerillä ja göbbelssillä aikoinaan saada tavallinen kadunmies puolelleen.

Kretinismi == Uskonnollinen fasismi.

Äänestä

Toivottavasti Euroopan neuvosto ei sentään pyri kreationistiongelman lopulliseen ratkaisuus.

Äänestä

>>Tämä merkitsee evoluutioteorian loppua. Mikään tieteelliseksi tarkoitettu teoria ei ole kestänyt, kun viranomaisten on täytynyt alkaa sitä puolustamaan.

Äänestä

Euroopan neuvosto kielsi yksiselitteisesti paskan syöttämisen koululaisille eu:n alueella.

P.S. Tukekaa rahallisesti järjestöjä jotka kid***paavat ja tel***tavat kristittyjä lähetystyöntekijöitä ulkomailla.

(Kirkon kriisiapu = avustan kirkkoa syvemmälle kriiseissään).

Äänestä

Kyllähän Euroopan kouluissa on kielletty opettamasta sitä, että holokaustia ei mukamas tapahtunut. Tottakai perättömän hömpän opettamisen saa kieltää.

Äänestä
  • holokausti ja miljoonien juutalaisten surmaamiset ovat länsipropagandaa. Tunnustuksia jotka saatiin kiduttamalla saksan johtajia. Luottamuksellista tietoa, ku hakataan eka sukupuolielimet tohjoksi ja sitte ruvetaan tenttaamaan..

    Äänestä

  • avoimesta... kirjoitti:

    holokausti ja miljoonien juutalaisten surmaamiset ovat länsipropagandaa. Tunnustuksia jotka saatiin kiduttamalla saksan johtajia. Luottamuksellista tietoa, ku hakataan eka sukupuolielimet tohjoksi ja sitte ruvetaan tenttaamaan..

    natsi munilla tekisi? Eihän sillä ole aivojakaan.

    Äänestä

  • avoimesta... kirjoitti:

    holokausti ja miljoonien juutalaisten surmaamiset ovat länsipropagandaa. Tunnustuksia jotka saatiin kiduttamalla saksan johtajia. Luottamuksellista tietoa, ku hakataan eka sukupuolielimet tohjoksi ja sitte ruvetaan tenttaamaan..

    Nyt sekoitat mukaan ne keinot jolla kristityt tivasivat kullan ja aarteiden kätköpaikkoja alkuasukkailta eri puolilla maailmaa.
    Kulta toimitettiin kirkkojen pääpaikkoihin.

    Kristinusko toimii noin.

    Äänestä

  • avoimesta... kirjoitti:

    holokausti ja miljoonien juutalaisten surmaamiset ovat länsipropagandaa. Tunnustuksia jotka saatiin kiduttamalla saksan johtajia. Luottamuksellista tietoa, ku hakataan eka sukupuolielimet tohjoksi ja sitte ruvetaan tenttaamaan..

    Veikkaan että et ole, tai et kehtaisi tuollaista julkisesti sanoa.

    Äänestä

  • todisteet seisovat kirjoitti:

    Veikkaan että et ole, tai et kehtaisi tuollaista julkisesti sanoa.

    Ei sen kummallisempi. Sotavankileiri, jota amerikkalaiset sitten käyttivät saksalaisten sotavankien likviditointiin.

    Äänestä

  • lavaste kirjoitti:

    Ei sen kummallisempi. Sotavankileiri, jota amerikkalaiset sitten käyttivät saksalaisten sotavankien likviditointiin.

    Herää kysymys uskotko myös mahdollisesti juutalaisten suureen maailmansalaliittoon ja tarpeeseen likvidoida kaikki "alempien rotujen" edustajat...

    Äänestä

  • tiedätkö sen? kirjoitti:

    Herää kysymys uskotko myös mahdollisesti juutalaisten suureen maailmansalaliittoon ja tarpeeseen likvidoida kaikki "alempien rotujen" edustajat...

    kovia poikia rakentaman naapurin tontille luvatussa maassan. Vielä täkinipäivänä eräät saavat tehdä 2.maailmansodan aikaiset juttujen verukkeella iha mitä vain. Kumma kansakunta, luulee olevansa jollaintapaa erityisasemassa.

    Äänestä

--"Älykäs suunnittelu on ollut tieteellinen fakta vasta noin viisi vuotta "--

Koitin tuolla alempana kysellä tieteellisen kreationismin motivaatiosta. Kun kerran näytät olevan perillä asiasta, käyppäs vastaamassa.

Äänestä

Eikö se ole teologiankin kannalta permpi että fundamentaliostien pakkomielteitä ei sekoiteta luonnontieteisiin? miksi pitää toistaa amerikkalaisten virheet?

Äänestä

... keskustelua tuollaisten kreationistien kanssa. Keskusteluun osallistuminen on sama kuin myöntäisi heidän jutussaan olevan jotain keskusteltavaa. Antakaa ääliöitten parkua keskenään!

Äänestä

Evoluutio ei siis ole oikea koska viranomaiset sitä puollustavat? Puollustivathan viranomaiset aikoinaan sitä, että Jumala loi kaiken kuudessa päivässä ja maapallo on litteä niin kuin raamattu sanoo. Eikä pidä myöskään unohtaa miten kirkko puollusti teoriaa Aurinkosta joka kietää maata.

Äänestä
  • Tiedemiehet Ptolemaios ja Aristoteles aikoinaan väittivät että aurinko kiertää maata ja katolinen kirkko uskoi tiedettä kauhein seurauksin.

    Tämä on vakava esimerkki miksi ei tule missään nimessä uskoa tieteen uskomuksiin koska ne ovat oletusarvoltaan valhetta. Tiede muuttuu koko ajan ja tämän päin "totuus" on tieteen piirissä jo huomenna valhetta.

    Sama sääntö pätee myös evoluutioteoriaan. Jos haluaa tosiasioita, niin ne tulee muualta kuin tieteestä. Tiede puhuu - paitsi eksakti tiede - puhuu aina valhetta tänään - mikä sitten huomataan huomenna. Näin myös evoluution kohdalla.

    Äänestä

  • kiertää maata kirjoitti:

    Tiedemiehet Ptolemaios ja Aristoteles aikoinaan väittivät että aurinko kiertää maata ja katolinen kirkko uskoi tiedettä kauhein seurauksin.

    jonka esitit jo toisessa kohdassa. Silloin jäi kysymättä, mitä "kauheita seurauksia" mahdoit tarkoittaa? Muilta osin - jos sinä kerran katsot voivasi toistaa sanasta sanaan samaa soopaa, minäkin voin toistaa vastaukseni:

    Ptolemaios kirjoitti vuoden 150 vaiheilla teoksen, johon hän kokosi tiedot yli 1000 tähdestä sekä kaikkien paljain silmin näkyvien planeettojen kiertoradat. Näiden tietojen perusteella hän laati kosmoksen kuvan, joka oli oman aikansa huippu ja toimi, kunnes Kopernikus 1400 vuotta myöhemmin - käyttäen Ptolemaioksen laskelmia - havaitsi, että siirtämällä Aurinko Maan sijasta keskipisteeseen kuvio yksinkertistui ja kävi helpommin havaittavaksi.

    Aristoteles käytännössä loi useimmat tieteen alat. Hän perusti filosofiansa luonnon tutkimukselle ja keräsi tietoja kaikkialta (mm. Aleksanteri Suuri, hänen oppilaansa, lähetti hänelle kaikki sotaretkillään saamansa tiedot - Aleksanterilla oli kokonainen joukkue tiedemiehiä keräämässä tietoja uusista maista kasviopista maantieteeseen, tähtien asemiin taivaalla jne.) ja hänen kirjansa olivat niin laja-alaisia, että ne toimivat työkaluina uuden ajan alkuun asti. Hänen oppinsa oli, että

    "ihminen on järjellinen, tiedonhaluinen, utelias ja oppivainen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Aristoteles

    Niin etä uskon helpolla, että ahdasmieliset kretiinit, anteeksi kreationistit, eivät voi kunnioittaa näiden avaramielisten antiikin oppineiden näkemyksiä - kuten itse kirjoitit: "ei tule missään nimessä uskoa tieteen uskomuksiin". Mikä pelottava ero Aristoteleen näkemyksiin verraten.    

    Äänestä

  • kiertää maata kirjoitti:

    Tiedemiehet Ptolemaios ja Aristoteles aikoinaan väittivät että aurinko kiertää maata ja katolinen kirkko uskoi tiedettä kauhein seurauksin.

    Tämä on vakava esimerkki miksi ei tule missään nimessä uskoa tieteen uskomuksiin koska ne ovat oletusarvoltaan valhetta. Tiede muuttuu koko ajan ja tämän päin "totuus" on tieteen piirissä jo huomenna valhetta.

    Sama sääntö pätee myös evoluutioteoriaan. Jos haluaa tosiasioita, niin ne tulee muualta kuin tieteestä. Tiede puhuu - paitsi eksakti tiede - puhuu aina valhetta tänään - mikä sitten huomataan huomenna. Näin myös evoluution kohdalla.

    Kopernikus kumosi tuon, mutta katolinen kirkko silti väitti, että aurinko kiertää maata. Tiede tekee siis uusia löytöjä ja analysoi asioita järkevästi. Uskonto pitäytyy uskossa eikä faktassa ja tiedossa.

    Äänestä

  • kiertää maata kirjoitti:

    Tiedemiehet Ptolemaios ja Aristoteles aikoinaan väittivät että aurinko kiertää maata ja katolinen kirkko uskoi tiedettä kauhein seurauksin.

    Tämä on vakava esimerkki miksi ei tule missään nimessä uskoa tieteen uskomuksiin koska ne ovat oletusarvoltaan valhetta. Tiede muuttuu koko ajan ja tämän päin "totuus" on tieteen piirissä jo huomenna valhetta.

    Sama sääntö pätee myös evoluutioteoriaan. Jos haluaa tosiasioita, niin ne tulee muualta kuin tieteestä. Tiede puhuu - paitsi eksakti tiede - puhuu aina valhetta tänään - mikä sitten huomataan huomenna. Näin myös evoluution kohdalla.

    Sama sääntö pätee myös evoluutioteoriaan. Jos haluaa tosiasioita, niin ne tulee muualta kuin tieteestä. Tiede puhuu - paitsi eksakti tiede - puhuu aina valhetta tänään - mikä sitten huomataan huomenna. Näin myös evoluution kohdalla.

    Ei päde. Evoluution tueksi on olemassa todisteita. Fossiilit ovat yksi todiste ja se, että ihmisellä ja eläimillä on paljon yhteistä. Luonnossa tapahtuu muuntelua ja jokainen näkee, että luonnonvalinta on periaate joka vallitsee maailmassa. Evoluutio ei ole aukoton, mutta pienet aukot eivät kaada koko teoriaa niin kuin kreationistit väittävät. Mistä todisteita löytyy kreationismin tueksi?

    Äänestä

Noilla hankkeillaan evo-opettajat ja evo-oppi pääsevät samaan väkivaltaoppien kastiin kuin missä jo ovat keskiajan katolinen kirkko, Rooman keisarit, bolsevismi, Lenin, Stalin, Hitler, ääri-islam.

Hyvä, hyvä antakaa palaa vaan. Siinä näytätte oikean karvanne ja oppinne, joka ei pärjää avoimessa yhteiskunnassa vaan vaatii poliisivaltion ja yhteiskunnan väkivaltakoneiston tuekseen.

Evo-opin kieltäjille vaan kuolemanrangaistus, roviolla polttamalla. Väärästä opista, hurraa

Äänestä
  • Voi voi, kun sitä nyt ollaan marttyyriä. Tavallisesti lapset kasvavat tuosta vaiheesta yli viimeistään murrosiässä, mutta ilmeisesti fundisten ei mielestään tarvi.

    Äänestä

  • Äläpä nuolaise ennen kuin tipahtaa! Teitä marttyyreinä itseään pitäviä ja sellaisisksi haluavia on jo niin pimein pilvin, että sinua se vielä puuttui! Pahaa pelkään, että marttyyrinruunu jää pelkäksi tavoitteeksi ja joudut kuolemaan aivan luonnollisen kuoleman ilman kruunuja ja taivaspaikkoja! Valitan!

    Äänestä

  • Ei helvetti sentään. Tässä on kyse vain ja ainoastaan siitä, että kreationismiä ei saa opettaa tieteellisenä faktana, koska se ei ole sitä. Eikä tule koskaan olemaankaan.

    Kukaan ei ole kieltänyt, eikä ole ollut aikeissakaan kieltää kreationismistä puhumista uskontotunnilla, jonne se kuuluukin!
    Mutta, enemmän kertoo kreationisteistä se, että kun yritämme vain ja ainoastaan pitää kiinni puhtaasta maalaisjärjestä, te syytätte koko Eu:ta taantumuksesta ja fasismista tms. salaliitoista! Anteeksi, mutta tässäkohdin hivenen hymyilyttää.

    ***joka ei pärjää avoimessa yhteiskunnassa vaan vaatii poliisivaltion ja yhteiskunnan väkivaltakoneiston tuekseen***

    En ole koskaan kuullutkaan, että missään maailmassa olisi ollut tieteellistä poliisia, mutta uskonnollisia poliiseja kylläkin... MOT.

    Ja tämä kertoo kaiken:

    ***Evo-opin kieltäjille vaan kuolemanrangaistus, roviolla polttamalla. Väärästä opista, hurraa***

    Voiko tämän mustavalkoisempaa olla? Kultaista keskitietä ei vain kreationisteillä ole!

    Kreationistit tässä ovat se osapuoli, joka panikoi, reagoi tunteella yms. mikä paljastaa, minkälainen aivopesu heidän takanaan on. Siksi pidetään uskon asiat uskontotunneilla ja biologiset ja maantieteelliset faktat niille kuuluvilla paikoillaan.

    Äänestä

>>>Mikään tieteelliseksi tarkoitettu teoria ei ole kestänyt, kun viranomaisten on täytynyt alkaa sitä puolustamaan.

Äänestä
  • On joskus puhuttu, että EUsta tulee natsistinen totalitaarinen liittovaltio.

    Onko nämä kiellot opettaa pelkkää tosiasiaa natsismin ensiaskeleita.

    Nimittäin pitää muistaa, että ID perustuu pelkästään tosiasioille. Johtopäätökset ovat sitten eri juttu.

    Ja jos viranomaispäätöksillä evätään tosiasioiden esiintulo, niin kyse on natsismia ja totalitarismia.

    Äänestä

  • natsismin tulosta kirjoitti:

    On joskus puhuttu, että EUsta tulee natsistinen totalitaarinen liittovaltio.

    Onko nämä kiellot opettaa pelkkää tosiasiaa natsismin ensiaskeleita.

    Nimittäin pitää muistaa, että ID perustuu pelkästään tosiasioille. Johtopäätökset ovat sitten eri juttu.

    Ja jos viranomaispäätöksillä evätään tosiasioiden esiintulo, niin kyse on natsismia ja totalitarismia.

    Euroopan neuvosto ei ole EU, eikä viranomainen. Se on ihmisoikeusjärjestö, johon kuuluu 47 Euroopan valtiota,
    jotka ovat ratifioineet ihmisoikeussopimuksen.

    Ihmisoikeussopimuksessa ja sen lisäpöytäkirjoissa suojatut ihmisoikeudet ovat:
    oikeus elämään (2 artikla)
    kidutuksen kielto (3 artikla)
    orjuuden ja pakkotyön kielto (4 artikla)
    oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5 artikla)
    oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla)
    kielto tuomita teosta, jota ei ole tekohetkellä säädetty rikokseksi (7 artikla)
    oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla)
    ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus (9 artikla)
    sananvapaus (10 artikla)
    kokoontumis- ja yhdistymisvapaus (11 artikla)
    oikeus avioliittoon (12 artikla)
    oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon (13 artikla)
    syrjinnän kielto (14 artikla)
    omaisuuden suoja (1. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
    oikeus koulutukseen (1. lisäpöytäkirja, 2 artikla)
    oikeus vapaisiin vaaleihin (1. lisäpöytäkirja, 3 artikla)
    velkavankeuden kielto (4. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
    liikkumisvapaus (4. lisäpöytäkirja, 2 artikla)
    kansalaisen karkottamisen kielto (4. lisäpöytäkirja, 3 artikla)
    ulkomaalaisten joukkokarkotusten kielto (4. lisäpöytäkirja, 4 artikla)
    kuolemanrangaistuksen kielto (13. lisäpöytäkirja).

    Tämäkö siis on natsismia?

    Vedä pääsi pois perseestäsi.

    Kuten EU on menossa kohti natsismia kirjarovioineen jos se alkaa vaatia että ID-kirjat tulee polttaa, niin samoin myös sinun argumentoisi tyyli edustaa natsismia.

    Siinä mielessä ymmärrän sinua, että evoluution kannattajilla ei ole enää argumentteja puolustaa uskomuksiaan, vaan teidän on nyt käännyttävä väkivallan ja viranomaisten puoleen, jotta edes osittain voisitte tekohengittää omia uskomuksianne.

    Äänestä

  • argumentoida kirjoitti:

    Mikä kohta argumentoinnissani muistuttaa natsismia?
    Sekö, että sanoin EN:n olevan ihmisoikeusjärjestö?
    Vai nuo luettelemani ihmisoikeudet?
    Vai sekö, että kehotin vetämään pääsi ulos perseestäsi ja
    katsomaan maailmaa sellaisena kuin se on?

    Äänestä

On joskus puhuttu, että EUsta tulee natsistinen totalitaarinen liittovaltio.

Onko nämä kiellot opettaa pelkkää tosiasiaa natsismin ensiaskeleita.

Nimittäin pitää muistaa, että ID perustuu pelkästään tosiasioille. Johtopäätökset ovat sitten eri juttu.

Ja jos viranomaispäätöksillä evätään tosiasioiden esiintulo, niin kyse on natsismia ja totalitarismia.

Äänestä
  • "Nimittäin pitää muistaa, että ID perustuu pelkästään tosiasioille."

    Kerropa meille ne.

    Äänestä

  • Näin perustui Stalinin sosialismi ja natsien rotuoppikin. Vaarallisia ovat juuri fundamentalistit, jotka dogmeistaan käsin perustelevat ehdottomat totuutens.

    ID-teoria on olemassa, koska sen avulla luomisoppi piti saada perustuslain vastaisesti osaksi USA:n kouluopetusta.

    Äänestä

Tieteellisenä hypoteesina ID on osoittautuu elinkelvottomasti välittömästi.

ID ei siis "uhkaa" evoluutiota tai mitään muutakaan tieteellistä teoriaa tieteelliseltä kannalta, mutta ID-liike uhkaa tieteen itsenäisyyttä ja sitä myötä koko sekulaariin humanismiin perustuvaa eurooppalaista demokratiakäsitystä.

Aatteena ID on yhtä vaarallinen kuin rotuoppi tai kommunismi.

Äänestä

Vai että teorian loppu! Anna mun kaikki kestää! Puhutaan vaikka pelkästään evoluutiosta, niin eivät asiat sekaannu pikkuaivoisten jo entuudestaan sekaisissa päissä!

Evoluutiota tapahtuu kaiken aikaa, on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan! Amen!

On hyvin loogista, että myös nisäkäs nimeltään ihminen on teorian aikaansaannos!

Äänestä

Evoluutioteoriat saisivat puolestani hävitä kokonaan, mutta niin kyllä jotkut ID:tkin.
Vanha kunnon aito luomisoppi kunniaan!

Äänestä

"Tämä merkitsee evoluutioteorian loppua. Mikään tieteelliseksi tarkoitettu teoria ei ole kestänyt, kun viranomaisten on täytynyt alkaa sitä puolustamaan."

Eihän tässä ole mikään syy-seuraus suhde. Sama olisi reaktio jos kabbalaa ja teelehdistäennustamista alettaisiin jossain opettamaan "tieteellisenä faktana". Roskat ja paskapuheet on pidettävä poissa kouluista. Olkaa onnellisia, että saattee valtakuntasaleissanne ja teltoissanne moista sontaa jauhaa.

"Älykäs suunnittelu on ollut tieteellinen fakta vasta noin viisi vuotta ja tänä aikana tämä tosiasia on saanut evoluutioon vielä vähän aikaa uskovat aivan sekaisin."

ID ei ole koskaan ollut tieteellinen fakta. se on fiktiota, sillä se kreationismin muoto. Kreationismille, eikä siis ID:lle ole yhtään todistetta, siksi se ei ole myöskään tieteellinen fakta, vaan puhdasta fiktiota. Ihan niin kuin smurffitkin.

Mikä saavutus tieteen historiassa !

Äänestä
  • Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    Ole ystävällinen ja kerro yksi todiste joka viittaa luomiseen tai suunnitteluun. Kiitos.

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    Heräsi kiinnostus. Mikä tietojenkäsittelytieteessä viittaa ID:n ja kreationismiin? Pelkkä hienojen sanojen viljely ei tee tekstistäsi kovin vakuuttavaa.

    Voit täältä vaikka kerrata perusteita ja tutkimusalueita;
    http://en.wikipedia.org/wiki/Computer_science

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    Evoluutio-oppi on tiedettä, kreationismi perustuu uskomuksiin! Eikö? Tiede löytää uusia faktoja ja totuuksia päivittäin ja ne korvaantuvat uusilla, esim. seuraavana vuonna tai vuosisatana, kun ao. aihetta tutkitaan ja sille saadaan uusia todisteita tai se kumotaan kokonaan! Uskomukset pysyvät samoina, ts. luomisoppi on polkenut paikoillaan niin pitkään kun joku sellaisen on alun perin saanut jostakin päähänsä! Joku kumman luomisoppi polkee paikoillaan ikuisuuksiin eikä uusien lahkojenkaan syntymiselle näytä tulevan loppua! Ei siis niinkään yksiselitteinen "oppi"! Toinen lahko syyttää toista ja samanmoista vääristä tulkinnoista! Ei-uskovaisen mielestä juuri niin on hyvä!

    Mahtaa olla tympäisevää ammentaa aina samasta kirjasta totuutensa, kun maailmassa julkaistaan valtava määrä esim. evoluutio-oppia sivuavia tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja!

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    Mutta eikö ID:n todisteet, kuten bakteerimoottori jne ole kaikki kumottu. :)

    Ja sitä paitsi evoluutioteoria on saanut vahvistusta. Jos todisteet eivät tukisi evoluutioteoriaa, niin miksi se on yhä ainoa tunnustettu teoria jolla pystytään selittämään lajien monimuotisuus.

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    kierous on sama kuin uskontojen. Olematonta on vaikea todistaa olemattomaksi, koska se on olematon, eikä siitä ole olemassa todistusaineistoa.

    Joo, ymmärrän kyllä, että älyä on tarvittu tietokoneiden keksimiseen ja ohjelmistoihin. Linus Torvalds on siis älykäs suunnittelija. So?

    Äänestä

  • eivät ole kestäneet kirjoitti:

    Tähän mennessä ainutkaan evoluution "faktoista" ole kestänyt 50 vuotta pitempään. Eikä ole näköpiirissä että tämän jälkeen evoluution todisteet kestävät myöhempiä tuloksia.

    TÄmä on se tosiasia mistä jokatapauksessa tulee ponnistaa.

    Kun taas IDn perusteista ainuttakaan ole kyetty kumoamaan. Johtopäätökset voi olla eri asia - mutta perusteet on kestänyt.

    ELi nyt täytyy tarkastella kahden asian välillä - evoluutiossa ei ainutkaan asia ole kestänyt tarkempaa tutkintaa ja IDssä jokainen asia on kestänyt - koska se perustuu aikaisempiin tieteen saavutuksiin, joista voisin mainita informaatiotieteet ja matematikka, tilasto-oppi ja tietojenkäsittelytiede ja automaatiotekniikka.

    tämä tomppeli on tallentanut viestinsä ja tunkee sitä uudelleen ja uudelleen - jo tälläkin palstalla se on ainakin kahdesti. Jankutus on viisauden alku vai?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tarkkailijan mielipide kirjoitti:

Aamulehti näin : "Älykäs suunnittelu sai tyrmäävän tuomion Euroopassa
05.10. - 15:57 (Luotu: 15:53)

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on ottanut poikkeuksellisen tiukan linjan luomisopin eli kreationismin sekä siihen liitettävän älykkään suunnittelun käsitteen ottamisesta mukaan koulujen tiedeopetukseen."

Tämä merkitsee evoluutioteorian loppua. Mikään tieteelliseksi tarkoitettu teoria ei ole kestänyt, kun viranomaisten on täytynyt alkaa sitä puolustamaan.

Älykäs suunnittelu on ollut tieteellinen fakta vasta noin viisi vuotta ja tänä aikana tämä tosiasia on saanut evoluutioon vielä vähän aikaa uskovat aivan sekaisin.

Mikä saavutus tieteen historiassa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu