Muistatteko noita kaoottisia Jeltsinin vuosia, n. 10 vuotta sitten.
Se oli Venäläisille kamalaa aikaa.
Ei ollut keskiluokkaa, oligarkit varastivat valtiolta minkä ehtivät!
Sitten tuli Putin.
Ja nyt vuonna 2007, ainoastaan 7 vuotta Putinin aikaa ja asiat ovat yli kymmenkertaisesti parantuneet.
Ja Putinin linja jatkuu, sillä Putin ilmoitti hakevansa pääministerin paikkaa vaaleissa.
Ja on loogista, että Putinista tulee pääministeri, koska hän on ollut niin hyvä johtaja Venäläisille.
Putinilla on valtava suosio Venäjän kansan keskuudessa, eikä suotta.
Venäjälle on muodostunut keskiluokka, joka maksaa veroja, talousrikolliset on laitettu kuriin, maan armeijaa on nykyaikaistettu ym.
Nyt Venäjä perustaa tutkakeskuksen Suursaareen, ja siinä ei ole kellään mitään nokan koputtamista, koska Suursaari kuuluu Venäjään.
USA on tappanut muuten vuodesta 2000 alkaen n. 600 000 siviiliä, Irakissa ja Afganistanissa yhteensä, ja on siinä mennyt muutama sata toimittajaakin.
Eli USA on kaikilla mittareilla ollut vaarallisin valtio ihmisille tällä vuosituhannella.

Vastaukset 6
Vanhimmat
joissain piireissä koska Putinia mustamaalataan jatkuvasti. Venäjän menestys on esimerkiksi nyky-yhdysvalloille kova kateuden paikka.
Ei Venäjää kadehdita missään, kauppa se on joka kannattaa. Venäjä ja Yhdysvallat ovat paljon enemmän yhteistyössä keskenään kuin kumpikaan on Suomen kanssa.
Länsi oli laskelmoinut, että se hajoittaa Venäjän samalla tavalla kuin Jugoslavian.
Nyt länttä korpeaa, kun Venäjällä onkin vahva puolustus, ja uskottava ydinpeloite.
Länsi ei voi käyttää Venäjää raaka-aine aittanaan, kuin se oli laskelmisssaan kuvitellut.
Venäjä on jo vahva, ja vahvistuu edelleen, eli lännen suunnitelmat valuivat siinä kohden hiekkaan.
Heh.
Hyvä Venäjä!
Täyttä paskaa alusta loppuun. Venäjää hallitsee TÄYSIN mafia, jota Putinkin pelkää. Venäjän oikeuslaitos on maailman suurin vitsi. Rahalla ja lahjonnalla saa oikeutta, ei muuten.
USA:n demokratia on maailman suuri vitsi.
USA:a hallitsee tietty mafia eli valta eliitti.
Se valitsee kenestä tulee presidentti ym.
Älkää viitsikö verrata USA:a ja Venäjää, sillä Venäjällä on sentäs jonkinmoinen demokratia.
Ai sillä suomalaiset ovat oppineet rakastamaan Venäjää?
Jos kuitenkin saisi lisätää että vertaa sitä 7 vuotta ja öljyn hintaa. Sillä hinnanousulla olisi talous kasvanut myös Gorbatshovin tai kenen tahansa "johdon" alla.