Venäjän turvallisuus vahvistuu ratkaisevasti

Venäjän entisestä pääministeristä tiedustelupalvelun johtaja:



Mihail Fradkov

Venäjän entinen pääministeri Mihail Fradkov nimitetään johtamaan Venäjän ulkomaantiedustelua, sanoi presidentti Vladimir Putin lauantaina.

Putin ilmoitti nimityksestä toimittajille vieraillessaan keskiaasialaisen Tadžikistanin pääkaupungissa Dušanbessa.

Fradkov jätti pääministerin tehtävät syyskuussa ja hänen tilalleen nimitettiin Viktor Zubkov.


Fradkovin edeltäjä ulkomaantiedustelun SVR:n johtajana on ollut vuodesta 2000 kenraali Sergei Lebedev, joka nimitettiin perjantaina uuteen tehtävään, 12:n entisestä Neuvostoliitosta muodostuneen valtion liiton eli Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n pääsihteeriksi.

Lebedevin nimitys pääsihteeriksi on lisäviite IVY:n toiminnan vilkastumista.

Vielä pari vuotta sitten sanoi tunnettu venäläinen politiikan tutkija Sergei Karaganov uutistoimisto AP:lle, että ”koko IVY on vanhanaikainen ja kuollut rakennelma, pelkkä hajonneen Neuvostoliiton johtajien konsultaatiofoorumi”.


Venäjän pääministerinä Fradkov oli vuodesta 2004 ja vieraili Suomessa tämän vuoden toukokuussa neuvottelemassa puutulleista.


Helsingin Sanomat
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisi varmasti ollut pätevämpiäkin miehiä tarjolla, Sergei Ivanovillakin olisi ollut KGB-kenraalieverstin rautainen kokemuspohja.

Mikä Fradkovissa niin ihmeellistä on, että "ratkaisevasti" vaikuttaa?

Äänestä

Tämä Neuvostoliittona esiintyneen Venäjän politiikka on kylmän sodan toisinto. Naapurivaltioiden orjuutus, alistaminen ja kiristys taloudella, terrorismilla ja aseilla on länsimaiden ihmisyyden puolesta tehdyn työn vastakohta.

Äänestä
  • Kunhan Venäjä taas tuhlaa kaikki öljyrahansa asevarusteluun niin saadaan taas vähän tuoreempia hyviä venäläisnaisia Helsingin yöhön. Hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonantaja. kirjoitti:

Venäjän entisestä pääministeristä tiedustelupalvelun johtaja:



Mihail Fradkov

Venäjän entinen pääministeri Mihail Fradkov nimitetään johtamaan Venäjän ulkomaantiedustelua, sanoi presidentti Vladimir Putin lauantaina.

Putin ilmoitti nimityksestä toimittajille vieraillessaan keskiaasialaisen Tadžikistanin pääkaupungissa Dušanbessa.

Fradkov jätti pääministerin tehtävät syyskuussa ja hänen tilalleen nimitettiin Viktor Zubkov.


Fradkovin edeltäjä ulkomaantiedustelun SVR:n johtajana on ollut vuodesta 2000 kenraali Sergei Lebedev, joka nimitettiin perjantaina uuteen tehtävään, 12:n entisestä Neuvostoliitosta muodostuneen valtion liiton eli Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n pääsihteeriksi.

Lebedevin nimitys pääsihteeriksi on lisäviite IVY:n toiminnan vilkastumista.

Vielä pari vuotta sitten sanoi tunnettu venäläinen politiikan tutkija Sergei Karaganov uutistoimisto AP:lle, että ”koko IVY on vanhanaikainen ja kuollut rakennelma, pelkkä hajonneen Neuvostoliiton johtajien konsultaatiofoorumi”.


Venäjän pääministerinä Fradkov oli vuodesta 2004 ja vieraili Suomessa tämän vuoden toukokuussa neuvottelemassa puutulleista.


Helsingin Sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu