NUORISOHERÄTYSTÄ

Nuoriso on tänä aikana tullut hyvin ahdistuneeksi ja juurettomaksi. Voin ennustaa, että Suomen nykynuorista,jotka ovat iältään 13-25 sortuu huumeisiin tai alkoholiin, tupakkaan, abortteihin ja väkivaltaan sekä ennenaikaiseen kuolemaan noin 20%, varmaan noin 100000 nuorta ei tule koskaan olemaan yhteiskuntakelpoisia siten, että he opiskelisivat ammatin, työllistäisivät itsensä, maksaisivat veroja ja hankkisivat ja kasvattaisivat lapsia saati hoitaisivat vanhempiaan. Heitä edeltävä sukupolvi, joka abortein murhasivat satojatuhansia puolustuskyvyttömiä sikiöitä abortein, tulee itse murhatuksi joudutetun kuoleman tai heitteillejätön muodossa näiden nuorten taholta, jotka kostavat isiensä pahat teot ja tavallaan ja tahtomattaan tulevat toimimaan Jumalan välikappalaleina tuomioiden toteenpanossa. Siispä, älkää helluntailaiset, nokiamissiolaiset, herätysliikkeet ja kirkot hymistelkö kauniissa kirkoissanne ja kosputelko pölyisiä kirjojanne vaan lähestykää nuoria ja kertokaa kaduilla ja aitovierillä Jeesuksen rakkaudesta ja viekää kirkko nuorten luo! Sillä nuori ei osaa tulla kirkon luo, se on saletti
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuori ei osaa tulla kirkon luo.Kirkon työntekijöistä nuoriso-ohjaajat tekevät juuri sitä työtä jota edellä peräänkuulutat.Heidän kirkkonsa on useinkin leirikeskus, teltta, järvenranta ,festariareena ,matkalla olo linja-autossa , yhteydenpidot netin avulla yms yms . Heidän työnsä on ruohonjuuritasolla antamista ja kuuntelemista ja nuoren mukana kulkemista ilossa ja surussa.
Nuoriso-ohjaajille tukea !
Kyllä edelleenkin koti on se paikka , jossa perustukset nuorelle luodaan.

Niin kauan kuin vihkiraamattu ei pääse pölyttymään vanhempien tai isovanhempien kotona , ei ole hätää nuoren tulevaisuudesta .
Koska olet viimeksi lukenut Raamattua lastesi tai lastenlastesi kanssa?
Kannattais ainakin kokeilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarvitaan! kirjoitti:

Nuoriso on tänä aikana tullut hyvin ahdistuneeksi ja juurettomaksi. Voin ennustaa, että Suomen nykynuorista,jotka ovat iältään 13-25 sortuu huumeisiin tai alkoholiin, tupakkaan, abortteihin ja väkivaltaan sekä ennenaikaiseen kuolemaan noin 20%, varmaan noin 100000 nuorta ei tule koskaan olemaan yhteiskuntakelpoisia siten, että he opiskelisivat ammatin, työllistäisivät itsensä, maksaisivat veroja ja hankkisivat ja kasvattaisivat lapsia saati hoitaisivat vanhempiaan. Heitä edeltävä sukupolvi, joka abortein murhasivat satojatuhansia puolustuskyvyttömiä sikiöitä abortein, tulee itse murhatuksi joudutetun kuoleman tai heitteillejätön muodossa näiden nuorten taholta, jotka kostavat isiensä pahat teot ja tavallaan ja tahtomattaan tulevat toimimaan Jumalan välikappalaleina tuomioiden toteenpanossa. Siispä, älkää helluntailaiset, nokiamissiolaiset, herätysliikkeet ja kirkot hymistelkö kauniissa kirkoissanne ja kosputelko pölyisiä kirjojanne vaan lähestykää nuoria ja kertokaa kaduilla ja aitovierillä Jeesuksen rakkaudesta ja viekää kirkko nuorten luo! Sillä nuori ei osaa tulla kirkon luo, se on saletti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu