osastolla olleet kertokaa millaista siellä oli.

en jaksa enää, ajattelin "antautua" osastohoitoon. Mutta ennenkuin "lukitsen päätökseni" ja ilmoittaudun sinne, kertokaa millaista siellä oli.

Kertomuksia kaivataan etenkin Kuopiossa osastohoidossa olleilta.
72224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Todella hienoa että päätit hakea apua, hatun nosto sulle ja paljon tsemppiä! Hoitajat ovat mukavia, voit kysyä heiltä mitä tahansa. Luota heihin, osaavat kyllä asiansa. Alussa voi tuntua vähän oudolta mutta se on sen arvoista, saat elämäsi takaisin.

Äänestä

Olen ollut osastohoidossa 4 kk ja elämä näyttää jo paljon valoisammalta. Osastolla päivät kulkevat hitaasti, mutta ainkin saa aikaa omille ajatuksilleen. Osastolla oppii arvostamaan itseään vaikka joskus tunteekin itsensä maailman rumimmaksi ja turhimmaksi. Huonoa on se ettei pysty pysäyttämään aikaa... kaverit jää taka-alalle ja perhettä näkee harvemmin. Tuntuu että kaikki muut menee eteenpäin elämässään ja itse on jämähtänyt paikoilleen. Mutta sitten terveenä juoksen aikaa kiinni jaksavin mielin!

Äänestä

Hei!
Olin pakkohoidossa kuopion julkulassa 3,5 kk! (asun siis jyväskylässä) Paikka oli aivan tajuttoman karu ja hyvin ankara, ainakin minulle (vierihoito, huonehoito, pyörätuoli, paljon ruokaa..) Lääkäri oli asiantunteva ja osa hoitajista aivan mukavia. Osastolla oli melko paljon virikkeitä ja tekemistä, mutta enpäs saanut tehdä mitään.
Kuopiossa on periaatteena, että potilas ei näe painoaan itse. Ja Niin..
Siellä on olemassa tietääkseni myös viikko-osasto, eli osastolla ollaan viikot ja kotona viikonloput.

Kysy vaan lisää kuopiosta jos kiinnostaa, kerron mielelläni :)

Äänestä
  • Mitä nämä vierihoito ja huonehoito ovat? Ja miksi et saanut tehdä mitään?
    Anteeksi, että näin kyselen, mutta olen utelias :)
    Ja kyllä minunkin elämässä osastohoito häämöttää jossain tuolla tulevaisuudessa, niin olis hyvä tietää etukäteen kaikkee.

    Äänestä

  • noknowledge kirjoitti:

    Mitä nämä vierihoito ja huonehoito ovat? Ja miksi et saanut tehdä mitään?
    Anteeksi, että näin kyselen, mutta olen utelias :)
    Ja kyllä minunkin elämässä osastohoito häämöttää jossain tuolla tulevaisuudessa, niin olis hyvä tietää etukäteen kaikkee.

    Olin niin huonossa kunnossa. bmi 13.
    Huonehoito on se, että ollaan vaan yhdessä huoneessa koko ajan, eikä saada lähteä muutakun vessaan.
    Ja vierihoito on että joku istuu vieressäsi ja vahtii ettet liiku tai tee mitään mitä ei saa.
    Että niin.

    Äänestä

Isäni on isomahainen bipo ,juoppo ja kovaääninen. Äiti myös juo. Ovat eronneet. Minulla on syömishäiriö. Vanhemmat eivät näe omaa alzennustilaansa. Häpeän heitä ja itseäni. Olen ysiluokalla ja tutkimuksissa syömishäiriön takia. Pelkään puhua kotioloista missään.

Äänestä
  • *alennustilaan eli eivät myönnä juomistaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mehukeitto- kirjoitti:

en jaksa enää, ajattelin "antautua" osastohoitoon. Mutta ennenkuin "lukitsen päätökseni" ja ilmoittaudun sinne, kertokaa millaista siellä oli.

Kertomuksia kaivataan etenkin Kuopiossa osastohoidossa olleilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu